Keskellä viikkoa

Huomenta kaikille tasapuolisesti! Mitäs muiden Päivään?

7.10.2015
Vipe
Vipe

Hyvä, että vaan jännittää niitä hoitsuja. Kyllä se siitä. :)

Nyt yrität itse muistaa sen, että poitsu kiukuttelee sulle noin koska luottaa suhun ja olet tärkeä ja rakas. Hän tietää, että sä et jätä häntä vaikka mitä tekisi.

Muistat siis, että noi kiukut on suuri luottamuksen osoitus. Hän kiukkuaa ja purkaa tuntojaan sulle koska uskaltaa tehdä niin. Se on todella tärkeää ja hyvä asia.

Jos ei uskaltaisi, hän olisi kuin enkelin mieli ja pitäisi kaiken sisällään. Se ei olisi lainkaan hyvä juttu.

Jaksamisia sulle. Mua itseäni ainakin helpottaa kunnon uhma ja kiukkuraivareissa se, että totean lapsen uskaltavan raivota mulle. Että se kertoo meidän suhteen olevan oikealla tolalla.

Vaikka olisikin kivaa jos olisi kiltti ja yhtä hymyä, mutta se olisi pelkkää maskia ja todelliset tunteet piilossa. Lapsen pitää saada tuulettaa tunteitaan ja päivähoidon aloitus on sellainen asia josta ei voi selvitä ilman tunteenpurkauksia. Ole ylpeä siitä, että se lapsi raivoaa just sulle. 👍

8.10.2015
misukka
misukka

Teeko 💕 onneksi kuitenkin vain jännittää hoitajia eikä sillei että ne ei ois kivoja jostain muusta syystä.. Voi,varmasti raskasta että "kostaa" sulle noin.. Koitat vaan muistaa että tekee noin koska olet rakas ja tärkeä hänelle.. 💚

7.10.2015
Vipe
Vipe

mä oon juu kysynyt mutta kuulema jännittää ne hoitajat.. Ja tuohan on aina ollut ihan äitiin takertuja, että uskon kyllä siihen.. Ja on mulle kyllä huomionhakuinen, kun mä en enää kelpaa mihinkään vaan huutaa isää nyt koko ajan 😩 kiva fiilis olla töissä..

7.10.2015
teeko
teeko

Saisitkohan sä teeko jotenkin kyseltyä poitsulta, et miksi ne hoitajat ei ole kivoja. Et onko siellä joku toimintatapa semmoinen, ettei haluaisi toimia niin. Tai onko ne hoitsut jyrkempiä kuin sinä ja siksi tuntuu et ne ei ole kivoja.

Osaisitko sä ottaa hoitajien kanssa jutuksi, että onko niillä ajatusta miksi ei poitsu viihdy.

Toisaalta voi olla ihan huomionhakuakin se, että sanoo noin. Mut tietty kaikki vaihtoehdot pitää miettiä. Ettei siellä tapahdu mitään outoja.

Me selvittiin kiekkokoulusta ja futiksesta... Keskimmäisen kanssa oltiin jäällä kepeesti tunti, ennen kuin poitsu oli kypsää kauraa. Mut vähän jäi ihmetyttää, ettei paikalla ollut ketään joka olisi selkeästi ottanut ohjia siitä treenistä. Et enempi jäi siihen, et osa vanhemmista katsoi sekä omiensa että toisten muksujen perään. Eli vähän tuntu ku oltais menty jollekin ihan keskenään kokeilee luistelua. Varsinaisen luistelun opetusta ei ollut lainkaan. Enkä mä nyt tiedä olenko mä ihan oikea henkilö opettamaan omaa lastani luistelemaan kun nuo tuntuu vaan takertuvan muhun eikä halua opetella ole lainkaan. Sit kun joku vieras tsemppaa ni sit kyllä löytyy motivaatiota. Olihan tuo viimeksi ihan hiki hatussa siellä. Nyt valitteli et on kylmä vaikka vaatetta enempi päällä.

7.10.2015
misukka
misukka

Onko jo kipeeksi tai väsyneeksi itsensä tunteneet parempana?

Tyttö taas nukkuu, toista kertaa tänään.

Ostettiin hänelle kevytvanupuku, hieman on ison oloinen.

7.10.2015
PekkajaMatti
PekkajaMatti

hyviä löytöjä oot misukka tehnyt! meil on se hyvä puoli tuossa päivässä, et saa laittaa Tekstaria jos jää vaivaamaan joten tänään mä laitoin viestiä perään et rauhoittuiko nopeaa.oli loppunut itku lyhyeen ja tehnyt palapelejä hoitajan kanssa. Yleensä en kyllä laita mitään viestejä koska on niillä hoitajilla muutakin tekemistä kuin puhelimessa roikkua, mut nyt jäi vaivaamaan, kun poika oli ihan hysteerinen. ja juu ollaan kotona juteltu ja se musta tuntuu pahalta kun poika sanoo et hoitajat ei oo kivoja 😔 muuten tuo on viihtynyt hyvin ja aina niitä kivoja juttuja mietitään yhdessä 😄 mut ei tuo olis halunnut tänään kotiin sieltä lähteä kun iskä tuli hakemaan 😄

7.10.2015
teeko
teeko

Misukka,mä ehkä järkytyin tosta vielä enemmän kun mun pääkoppa ei pääse yli siitä.että teidän vauva on jotain 4kk 😝

Mä mietin että miten 1,5 vuotias menee tossa seisoma laudalla,mutta tänään siinä meni toi meidän alle vuoden vanhakin 😂 ja hienosti meni.. Ja enää reilu viikko siihen etten voi sanoa alle 1v 😭😭

7.10.2015
Vipe
Vipe

Voi hittolainen. Isännys äsken multa kysäs, et oonko nähny mitä vauva tekee. Ihmettelin, et no mitä se sit tekee ku hetkeä aikasemmin kuvailin tuota ottamasta tukea pöydän alatuesta. Siis se semmoinen vaakapuu. Siellä hetkutteli ja hyppi polvillaan ja välillä yhden käden tukiessa.

No tämähän päätti nousta itse istumaan... Ja lähti siitä sitten hallitusti taas konttimaan eteenpäin kun oli hetken paistatellut ihasteluiden loisteessa.

7.10.2015
misukka
misukka

Jep.. Olisi meidänkin naulakko aika täys jos kaikki tois sekä toppahaalarin että välikausi haalarin.. 😄

7.10.2015
Vipe
Vipe

Muakin ärsyttää kerrospukeutuminen, mut vielä enemmän ärsyttäis kiikuttaa kaksi ulkovaatekertaa päivähoitoon :D

7.10.2015
misukka
misukka

Huh,kaikki nukkuu ja pienen pieni hetki omaa aikaa ennenkuin koululainen paukkaa tänne.. Tai no laatu aikaa tiskien ja vaatevuoren parissa 😂

Misukka näillä ainakin riitti välikausi haalari ja fleace.. Tai no kaikilla vähän eri yhdistelmiä mutta käytännössä sama.. Ai että mä inhoan toisaalta tota kerrospukemis ajatusta.. Siis musta on helpompi pukea yksi paksu kerros kuin sata ohutta..! Ja juu ymmärrän senkin ettei vanhemmat voi laittaa lapselle aamulla toppahaalaria koska se ois jo iltapäivällä liikaa,siksi vaan hiljaa hyväksyn pukemis ratkaisut ja puran sen tänne 😝 omalle pienelle laitoin vain ohuen sisäkerroksen ja toppahaalarin siihen päälle,niin hyvä oli ja vähensi pukemista.. Kun siis tosiaan kolme puettavaa.. Isommalle pistin kyllä fleacen ja välikausi haalarin mutta se pukee itse,niin eipä sillä ole mulle merkitystä monta kerrosta laitetaan.. Pukeminen on kyllä aivotyöskentelyä,kun pitää pukea vaihe vaiheelta vuorotellen kolmea,koska jos laitan yhden valmiiksi kerralla,niin sehän on hiestä märkä ennenkuin viimeinen on valmis.. Mulla ei Luojan kiitos ole sellaisia lapsia jotka riisuis sitä mukaan kun mä puen,vaan nää ihanaiset odottaa nätisti seuraavaa kerrosta.. Yhdellä on tapana riisua hanskat,mutta kun tiedän sen,niin laitan ne vasta juuri ennenkuin tulee haalarin hihat päälle,niin ei tule tehtyä turhaa työtä.. Mutta joo,ulos jälleen kuitenkin selvittiin,kovia pakkasia odotellessa 😝
Misukka kiva että olet tehnyt löytöjä..

Teeko 💙 toivottavasti nopea vaihe,toi on aika peruskaava.. Ensin ilman mitään ongelmia jäädään,sitten tulee aina jäädessä itku ja sitten taas jäädään hyvin.. Toivottavasti teillä noudatetaan samaa kaavaa ja tuo itku vaihe jäisi lyhyeksi.. Se tuntuu kurjalta.. Meillä poika jäi kerhoon ensin tosi hyvin,sitten jäi itkien,vaikka aamulla aina innoissaan meni,stoppi tuli vasta kun olin lähdössä.. Mutta itku loppui kun ovi sulkeutui ja aina mahd nopeasti jätin,koska sen helpompi,kun itku ei kerennyt yltyyn niin loppui paremmin.. Ja nyt viimeksi jäi kerhoon niin että vähän väpätti alahuuli mutta jäikin sitten itkemättä.. Jospa se siitä siis.. Ja kannattaa tosiaan jutella pojan kanssa,niistä kivoista puolista ja varmasti hän osaa jo kertoa että miksi ei haluaisi jäädä.. Siis ei siinä jättövaiheessa kannata kysellä,mutta jutella kotona.. Mä ainakin pelkäsin että sitä on alettu kiusata tms. Mutta omaa mieltä helpotti kun poika kertoi itkevänsä koska tulee äitiä ikävä.. Ja mä kerroin että se ei haittaa,että saa olla äitiä ikävä,muttei sitä tarvitse itkeä että äiti tulee aina hakemaan eikä poika jää kerhoon pitkäksi aikaa..

Pigletille ihanaa vertaistukiryhmän tapaamista..

P&M mukavaa päivää vaikkei muskaria olekaan..

7.10.2015
Vipe
Vipe

Mä tuhlasin. Mut nyt on mullakin kunnon talvikengät. Salomonin töppöset. 90 euroa sain niistä vielä pulittaa alennusten jälkeen mut mä tasoittelen morkkista sillä, et ehkä ne kestää pitempään kuin yhden talven...

Sit keskimmäiselle tarttu matkaan Maximorran vedenpitävä takki jossa irrotettava fleese lisälämmikkeenä, 35e. Vauvalle löyty kans maxomorran body ja yökkäri puoleen hintaan, kuten toi takkikin. Vaikka jäihän niille nyt sit hintaa vielä ihan hitokseen paljon. Toi takki on kyl mun mielestä ihan edukas.

Kahtotaan saanko mä ton vauvelin tasottuu päikyille takasi ku heräs tietty kun kaukalosta nostin pois ja riisuin.
Nyt se yrittää kiipeillä pinniksessä pystyyn. Huoh.

7.10.2015
misukka
misukka

Illalla esikon futis ja keskimmäisen lätkä about samoihin aikoihin. Pöhkösti niin, että keskimmäisen vähemmän kestävä kiekkokoulu alkaa aiemmin...

7.10.2015
misukka
misukka

Huomenet

Vipelle kivaa työpäivää! Ja lämpöisiä ajatuksia!

Meillä nahkavekkari herätti minuuttia ennen kännykkää joten herätys oli sitäkin tuskaisempi kun tajuntaan iski, ettei voi rauhoittelun jälkeen käpertyä takaisin peiton syövereihin.

Alkuyö oli yhtä juoksua kun vauva huuteli, muttta kun me päästiin punkkaan asti ni rauhottu huutelut ja herätys vasta viideltä :-O Vau!

Mut on tuota univelkaa sen verran kertynyt, että liikkeelle lähtö oli tahmeaa vaikka olikin "erinomainen" yö takana.

Mä kävin tiputtamassa keskimmäisen tarhaan ja sit haettiin vauvan kanssa apteekista esikolle lääkkeitä lisää ja jotain korvaöljyä et saadaan vaavin korvat puhtaaksi vaikusta. Äsken on auennu tenavatamine ja sportia ni sinne vipotetaan seuraavaksi. Kummassakin loppuunmynti.

Voi teekon pientä :( Nyt sit iski ymmärrys, että tarhaan jäädään joka päivä. Jospa se siitä pian asettuisi. Äidin sydän vaan itkee verta kun pieni niin surkeana. Sun pitää vaan pitää itsesi tiukkana ja toitottaa itsellesi, että tarha on hyvä juttu. Mietitte pojun kanssa, et mikä kaikki tarhassa on kivaa. Kun pitkät jäähyväiset vaan vaikeuttaa seuraavia tarhaan jäämisiä.
Ja tavallista on, että lapsi itkee just niin kauan kun äiti on näköetäisyydellä. Sit hoitajat saa yleensä jo houkuteltua leikin pyörteisiin.

Meidän alkukankeus taisi taas karista. Eilen kun sänkyyn peittelin keskimmäistä ja huikkasin, että huomenna tarhapäivä, ni toinen vaan rokkas sängyssä ja oli silleen jee,jee,jee!

Jospa teilläkin pian kävisi näin :)

Piglet, sä taidat todella tykätä niistä vertaistapaamisista? Kivaa iltapäivää!

Täällä oli pari astetra pakkasta kun lähettiin tarhalle päin. Ja mä jäin miettii, et riittääkö keskimmäiselle välikausipuvun alle fleeseasu. Ku löytämäni villapuku olikin auttamatta pieni. Täytyy jostain kaivaa isompi. Sit eilen löysin edukkaasti vähän paksummat sormikkaat, ni kai ne riittää. Ku muuten vaihtoehdot olis ollu kudotut sormikkaat, siis superohuet, ja kunnon talvitumput.

Nythän tuolla on jo lämpöasteita ni toppahaalari olis vielä ollu ihan liikaa.

Nää syyskelit on aina hankalia.




7.10.2015
misukka
misukka

Tänään ei ole muskaria. 2 kertaa on väliä.

Onneksi huomasin aiemmin että kirjastossa on opiskelijoiden pitämä muskari torstaisin.

Eilen kun oltiin oltu perhekerhossa, tyttö sanoi:"Huomenna perhekerhoon."

Muskari on hänelle kanssa todella tärkeä.

7.10.2015
PekkajaMatti
PekkajaMatti

huomenta! se olis taas työpäivä. Poika oli eilen itkenyt päiväkodissa ikävää ja tänään jäi sitten kunnolla itkien hoitoon 😥

7.10.2015
teeko
teeko

Täällä palelen sohvalla peiton alla.. Yksi inhottavuus kun joutuu kelloon heräämään aikasin aamulla,on juurikin se että väsytyksen lisäksi palelee ihan vietävästi ja sehän nyt vaan lisää halua käpertyä takas peiton alle.. 😄

Mutta eiköhän tämä tästä taas lähde.. Pojat nukkuu vielä,molemmat nukkui yön hyvin,pienempi heräsi tossa kuuden jälkeen mutta nukahti vielä viereen sillei ettei edes puolelta herännyt mun kelloon.. Mulla vaan ois vielä enemmän tehnyt mieli jäädä sänkyyn,kun pieni tuhisija kainalossa on niin ihana nukkua.. 😍

Tänään perus työpäivä,ei ihmeempiä ja illalla ajattelin mennä jumppaan.. Tai melkeinpä pakko,kun nyt ollut taukoa reilu viikko,ellei jopa kahta.. Ja viimeisin kerta peruuntui vain omaa laiskuuttani..

Mukavaa päivää kaikille..

7.10.2015
Vipe
Vipe
Tapahtui virhe. Yritä myöhemmin uudelleen.
Ladataan...