Soseista ja kakasta
Meillä on nyt syöty soseita 5 viikkoa ja olen pannut merkille, että pienen kakka on kuin sosetta jota on syönyt. Sekaan lisätty toki maitokakka. Mutta ei siis ole varsinaisesti kiinteää ja värikin on sama kuin syödyssä soseessa. Muistelen, että noilla isommilla kakka oli hyvinkin pian soseiden aloituksen jälkeen kiinteämpää. Ei yhtään tällaista sosemaista kuin nyt. Kertokaas te joilla "sosekakka"tuoreemmassa muistissa kuin mulla, että onko tämä nyt ihan normaalia? Syö siis 2"purkillista" (nyt syö omatekoisia joten pilttipurkillisen verran yhdellä aterialla) päivässä.

Vastaa
Listaa uusin ensin
Meil välillä samanlaista. En o olluhuolissani. Mitään papanoita tuo pikkunen ei koskaan oo vääntäny. Aina se sen verta lötköä on ollu et tilsiintyyvaippaan. Väristä en nyt osaa sanoo äkkiseltään mitään paitsi sillo het ku alotettii ni oli oranssia kakkaa ku porkkanaa söi.
Ei kuitenkaan itke eikä muutenkaan valita ni en o huolestunut. 😊

Noilla isommilla on ollut ihan selkeästi papanoita vaipassa heti soseiden aloituksesta lähtien. Ja melko pitkälti tasaväristäkin ruuasta riippumatta. Toki jotku paprikankuoret, maissi jne tulee läpi sulamatta.
Siksi minä oon tuosta soseesta niin ihmeissäni. Ja vahvoista väreistä. Ihan kuin suoli ei tekisi sille soseelle mitään. Tulee sellaisenaan läpi.
Yksi sose oli reissussa sellainen, että kakka oli pehmeää mutta selkeästi pötköä.
Tämä sosekakka on kuin seinälle roiskastua maalia.

Kannattaa tietysti seurata,mutta en vetäisi pelkästä väristä johtopäätöksiä.. Nyt täällä haisee siltä että pääsen tutkimaan millaisen kakan vauva on nyt saanut aikaiseksi.. Ei taaskaan malttanut pottaan kuin pissan 😫

Meillä ainakin ihan ekat sose kakat on olleet oransseja jos ollut sosekin oranssia..
Ja pojan kakka oli nyt muutama päiväkin sitten sieltä täältä oranssia kun oli sitä edellisenä päivänä vetänyt porkkanaa hirveän paljon.. Eikä tuo ole herkkä porkkanalle..
Toki ruikuliksi ei vedä mutta värjää kyllä..

No kyllä meillä näkee kakasta mitä on syönyt.. Esikoisellakin välillä 😂
Kiinteydestä en tiedä,kun tuntuu että vaippa liiskaa sosemaiseksi.. Meillä esikoinen teki 6kk iästä pottaan joten oli hyvinkin kiinteää ja "hyvännäköistä" vauvakin aloitti tekemällä pottaan jolloin oli kiinteää,mutta sitten tossa n 8kk ikäisenä tuli takapakkia ja alkoi pidättää sen ajan kun oli potalla ja heti siitä päästyään teki vaippaan tai matolle.. Nyt ne kakat mitkä satun pottaan joskus saamaan on kiinteä pötkö mutta vaippaan tuleva kakka on sosemaista.. Eli uskon että on normaalia.. Musta sitten on aika kovalla vatsa jos kakka pysyy vaipassakin ihan kovana pötkönä.. Ainakin jos lapsi esim. Istuu sen päällä..
Mutta en tiedä,voihan myös olla että meidän vauvan kakka ei ole normaalia,mutta hassu sattuma jos vatsa toimii normaalisti aina vain potalle kakatessa.. Välillä vaipassakin kiinteää,mutta yleensä silloin vaivalla väännetty ja pieni määrä eli musta liian kovalla silloin vatsa..
Ja riippuu ruastakin että mikä näkyy paremmin ja mikä huonommin.. Ainakin couscous kana tulee meillä lähes saman näköisenä ulos kuin menee sisään.. Ja ainakin paprikat ja porkkanat yms. Voi bongata kakasta..
Näin oli muistaakseni esikoisellakin,eikä ole mitään allergioita tms.

No mieki aattelin ettei tää miusta ihan normaalia ole. Kun tuntuu olevan läpipasko niin sanoakseni. Mut kyl tuo vaavi jotain ravintoaineita saa soseesta enempi ku pelkästä maidosta koska osaa vaatia soseen. Ei tyydy pelkkään maitoon. Ja soseella jaksaa olla nelisen tuntia, pelkällä maidolla 1,5-2 tuntia.
Voisko olla porkkanalle yliherkkä? Eilen söi nimittäin sosetta jossa oli porkkanaa, maissia ja perunaa, ja kakka oli löysempää kuin monena muuna päivänä.ja kirkkaan oranssia kuten syöty sose..
Joku aika sitten söi porkkana-palsternakkasosetta ja sama juttu.
Nuo olleet bonan/piltin purkkisoseita. Omatekoista porkkanaa sai ihan ekalla viikolla mutta silloin ei tuo tuotoksen rakenne herättänyt epäilyksiä kun aloiteltiin vasta.

Ei tuo minusta ihan tavanomaiselta kuulosta.
En tiedä, mikä siinä on, mutta elimistö taitaa soseesta ottaa nesteen ja kakan pitäisi olla kiinteämpää.
Toivottavasti ei olis mitään yliherkkyyksiä eikä allergioita.
