Niin vain sekin päivä koitti, että lääkäriltä tuli ripitys ja ehdoton käsky lopettaa tupakointi. Kyllähän mie oonkin sitä jo ootellu ja tienny ettei se päivä kaukana ole, mutta silti se tullee jostain syystä aina yllättäen. hölmö minä. menin siis eilen työterveyslääkäriin valittamaan pitkittynyttä yskää ja muuta keuhkovaivaa, jotka on tässä kuluneina viikkoina pahentunut siihen asti, että valvon yöt yskiessä ja oksentelenkin koska vatsalihakset kramppaa niin kovin jo kovasta rasituksesta. henkeä ei tahdo saada. tohtori tuohtui ihan silminnähden kun kerroin vaivaa olleen jo 4kk. kyllähän mie olin tuossa paikallisessa tk:ssa käynyt jo kertaalleen sanomassa epäileväni uutta keuhkokuumetta, mutta eivät silloin olleet tutkineet kuinkaan vaan antaneet antibiootin nielutulehdukseen. noh, ei ollut purrut antiloopit ei, vaan pahemmaksi tässä kehittynyt. ja kun kerroin sairastaneeni keuhkokuumeen jo ainakin kolmasti, ja kärsineeni kymmenkunta kertaa keuhkoputkentulehduksista, sain ripityksen siitä, miten miun keuhkohistoriallani saavutetaan hoidettavasta keuhkosyövästä turmiolliseen keuhkosyöpään ihan jo muutamassa kuukaudessa. keuhkokuviin ja labroihin siis siltä seisomalta, ja näkyihän siellä kuvissa sitten varjostuma toisessa keuhkossa. näiltä näkymin sen epäillään olevan jälkiä vain sairastetuista keuhkokuumeista, mutta kontrollia mie tulen vaatimaan. sain vahvat antibiootit, kortisoni-inhalaattorit, avaavat lääkkeet, kodesaanit ja jokapaikan pipilääkkeet burana 800mg. ensiviikolla saan tulokset harvinaisemmasta keuhkokuumemuodosta (jonka olenkin jo kertaalleen kokenut...) ja tietysti ehdottoman käskyn lopettaa tupakointi. hölmö minä. ehin jo parkua, että kumpi olisi lasten kannalta pahempaa. se, että esikoinen särkisi sydämensä ja jäisi ikävöimään äitiään, vaiko se, että tosikko ei nuorelta iältään koskaan tulisi edes muistamaan äitiään. mies parkui koko eilispäivän, vaikka kuinka rauhottelin ettei muutosta vielä edes epäillä miksikään. ketuttaa. ja siis oma tyhmyys tietenkin.