SUNNUNTAI

Huomenta kaikille tasapuolisesti..  Aurinko paistaa,mutta itse toivon ettei kauhean lämmin päivä tulisi,koska meillä on lämmin vaikkei ulkona hirmu lämmintä oiskaan.

7.6.2015
Vipe
Vipe

Teeko ihan oikein että hiljaa olit,koska kiittämättömyydestähän olisit haukut saanut.. Vaikka itse samoilla linjoilla sun kanssa,että kyllä sen juhlakalun mukaan se kakku pitäisi tehdä.. Mä ainakin kun tein vauvan kummeille hääkakun niin annoin monta vaihtoehtoa ulkonäön suhteen ja käytännössä kaikki vaihtoehdot mihin vain ohje oli eli olisivat saaneet itsekin kaivaa jonkun ohjeen.. Ja sitten täytteet kysyin heiltä että mitä haluavat.. Aika vapaat kädet sain mutta musta oli oikein kysyä heiltä eikä miettiä mistä itse tykkään.. 

Ihanaa Jii,millaista laatuaikaa olette saaneet 💖

7.6.2015
Vipe
Vipe

kellarissa on hommat edenny mukavasti 😊 poika haettiin kotiin jo neljän aikaan ja oli kyllä ihanaa saada tuo kiukkupussi kotiin 💖 mä en osaa tehdä täytekakkua ja mummi sen aina sitten tekee. mua vaan ottaa päähän että esim mun komekymppisille se teki väkisin mansikkakakun vaikka tietää etten tykkää ja tykkään suklaakakusta. hän itse ei siitä tykkää joten en sitten syöny omaa synttärikakkuani kuin palan. hiljaa olin ja kiitin mutta se mua kyllä pännii ettei juhlakalun mukaan mitään tehä vaan sen anopin pään aina. no,joo anteeksi avautuminen..

7.6.2015
teeko
teeko

Toi on kyllä tuvitus totta.. Esikoinen oli helppo kun ekana kesänä oli ihan vastasyntynyt ja tokana kesänä oppi kesäkuun alusta käveleen ja ennen sitä meni jo taaperokärryn kanssa..Kun taas toi kuopus ei ole enää mikään vauva vauva,mutta ei puistossa voi muuta kuin keinua tai sitten istua ja leikkiä kivillä,mutta siinä on äkkiä se että menee suuhun,joten pitää itse vahtia silmä kovana.. 

Huh,juhlat ohi ja ilmaantui sitäväkeäkin.. Lapsia omat mukaan lukien 10 eli 8 lapsivierasta,ja aikuisia 4 plus tietenkin minä ja mies.. Oli kyllä hyvät juhlat ja kakkukin teki kauppansa ja kakkutikkarit oli suosiossa.. 😊

Onneks mulla on toi luksus yleiskone joka laittaa tiskit ja siivoaa yms. Niin voin huokaista että huh ohi on.. Yleensä kun juhlien jälkeen  eka huokaisee ja Sitten katsoo että nythän se isoin työ on vasta edessä 😂 mutta meillä mies hoitaa ton puolen.. 

Leipoakin tykkään kun astiat ja pöydät puhdistuu kuin itsestään,mä saan keskittyä olennaiseen.. 

Nki,on vähän kovanlainen tuo unileluksi 😂 ei luulis olevan mukava halia

7.6.2015
Vipe
Vipe

Piglet,leipomosta haettuna se ainakin varmasti on onnistunut ja hyvänmakuinen 👍 eikä sekään ole väärin.. Itselle oli lapsuudessa tärkeää,kun iskä teki aina kakun (siis ihan tavallisia kermakakkuja teki ja pikkuveljelle suklaakakkua,Kun se ei tykännyt kermavaahdosta) niin haluan että omille lapsillekin synttäreiden kohokohta ois äidin tekemä kakku 😊 Mutta jos on aina hakenut leipomosta,niin eihän lapset osaa edes kaivata äidin tekemää kakkua..

7.6.2015
Vipe
Vipe

Vähän sama pätee kaikkeen.. Meillä ei siivouksessa ongelmaa,mutta esim. Ulos lähdössä jos ei vaatteet mene päälle niin jo alkaa tapahtua kun sovittaa itse takkia niskaan. 😂 

Mikähän auttaisi toiste Päin kun meillä esikko vähän liian innokas siivooja.. Eikä todellakaan äitiin tullu 😄 Vauvalle jos kaadan lelut lattialle,niin toiselle tulee hirveä tarve siivota pois ja vauvalle jättää vaan yks tai kaks lelua.. Osaksi ehkä jonkinlaista kateutta tai jotain,en tiiä,mutta kyllä vauva saa katsoa sen leluja ja jättää aina jotai. Vauvalle,muttei kestä jos kaikki lelut on lattialla.. No kerran auttoi kun sanoin "äiti menee sitten siivoon sun lelut pois" ja lähdin sen huoneeseen.. Ei sitten kerännyt kaikkia vauvan leluja kun vasta kun vauva lähti pois..

Tärkeintä on että toteuttaa sen mitä uhkaa ja toi Misukan vinkki on kyllä hyvä,niin sitten jos ei opi siivoon ei ole kohta yhtään leluakaan..

7.6.2015
Vipe
Vipe

No tietenkään esikko siivoa kun ei ole tottunut siihen. Ja isänsä noin mahtava esimerkki.

Sanopa neidille, että jos sinä joudut hänen lelunsa siivoomaan, ne menee sit kokonaan pois joksikin aikaa. Et nyt olis paree siivota jos meinaa lelunsa pitää.

Viimeistään kun lähdet jätesäkkiä kaivamaan ni rupiaa tapahtumaan. Usko huvikses.

Liikaa ei pidä sitä vatulointia kuitenkaan kattella. Joku 5 minsaa annat aikaa ja jos ei ala tapahtua ni jätesäkkiä vaan kehiin.

7.6.2015
misukka
misukka

Kiitos 😊

Ai niin joo ja onnea tosiaan kävelystä,pojalle siis,Tuvitukselle itselle ehkä ennemmin tsemppiä.. 

Misukka teilläkään ei sitten päde että toinen oppis nopeammin 😄 mutta jos vaikka kolmas yllättää..

7.6.2015
Vipe
Vipe

Vautsi Vipe! Hieno kakku! Kyllä poitsun kelpaa :)

 

Kuis tuvituksen pienellä noin kauhea hoppu? Onnea kävelystä kuitenkin!

Musta ois hauskaa kun lähtis ajoissa käppästelee mut tää viimenen on varmaan 2v ennen ku kävelee. Ku esikko oli 1v, keskimmäinen 1v 7kk ni väkisinkin tämä venyttää sinne kahteen vuoteen. Ihan vaan mun kiusakseni että saan odotella ikuisuuden sitäkin.

Potut on maastossa ja herneille paikka laitettu. Iltapäivällä jos kävis ne heittämässä ketoon kunhan hetken imasevat vettä itteensä.

7.6.2015
misukka
misukka

Ai niin Tuvitus.. Mulla on z3 compact ja mä oon tykänny ja jo tässä on hyvä kamera,niin varmaan uudessa vielä parempi.. Mä en tykännyt siitä z3 kun on niin iso,niinkuin kaikki nykyään.. Kai siihenkin tottuisi,mutta tykkään pienistä puhelimista,vaikka onhan tääkin iso,jos miettii mitä oli joskus..

7.6.2015
Vipe
Vipe

http://aijaa.com/mrpmMF tollainen siitä sitten tuli.. Mausta en tiedä..

7.6.2015
Vipe
Vipe

Jaa Sralla,en tiiä,en oo kaupasta löytänyt,kun tietenkin leivonta välistä katsonut,joten olen tilannut ullanunelmasta.. Sieltä saa kivasti tilattua ei tarvi edes kirjautua ja toimitus on tosi nopea ja saa laskullakin.. Ja juu kulmakarvat pistin vaan nopsaan,kun huomasin että sellaiset puuttuu,nekin ois voinut piirtää.. 

Kiva ettäMisukalla ollut hyvä yö..

Tuvitus,meilläkin esikko nousi 7kk ikäisenä eli suht aikasin mutta oli niin arka ja varovainen ettei kolhinut.. Toi toinen ei osaa edes varoa.. Mutta osaa jo ajaa pojan potkumopolla.. Toki lähellä pitää olla että saa kii jos tippuu siitä,mutta muuten itse potkuttelee jo.. Tosin vain takaperin eli peruuttaa koko ajan 😂

Olen kakkuun suht tyytyväinen vaikka hienompihan Se ois jos olis useampi kerros 😂

7.6.2015
Vipe
Vipe

Huomenia

Kivoja synttärijuhlia Vipen pojalle!

Riun perheeseen hyvää kastepäivää! Hyvä, että on nimikin jo päätetty, ettei vasta kun pappi kysyy, että mikäs nimeksi tulee :D

Kiva kuulla, että pigletilläkin juhlat meni hyvin.

Meillä taisi olla nyt se kuukauden ainoa hyvin nukuttu yö. Keskimäärin kerran kuussa tuo on nukkunut niin, että mieki vähän saanu ladattua akkuja. Puolen yön maissa halusi ruokaa, vasta puoli viisi seuraavan kerran ja puolen kasin aikoihin alkoi taas vaativasti änistä. Oikein hyvä yö takana siis. Tällä sitä jaksaakin valvoa seuraavan kuukauden taas :D Vaikka eihän tuo kauheasti enää valvota. Joka yö saa yhden 3 tunnin pätkän nukkua alkuyöstä...

Arska paistaa. Noinkohan tänään joutais ne potut maahan. Harmillisesti mulla ei nyt ole pätkääkään kiinnostusta laittaa niitä sinne maahan. Eilen olis ollu.

Jiihaa! Nyt turisi siihen malliin vaavin pylly, että päästään vaipan vaihdolle :) Neljättä päivää tuo kakkaa panttasikin. Tuliskohan enempikin ku tuo pikku turaus.

7.6.2015
misukka
misukka

Riu,mä näköjään täytän tän keskustelun muidenkin puolesta 😂 kai mä jätän teidät rauhaan ja menen kkoristeleen sen kakun 😀

7.6.2015
Vipe
Vipe

Piglet,Prismasta saa myös pyörän tuunaus tarroja,erikseen tytölle ja pojalle,ihan kiva idea varsinkin siinä mielessä jos tytölle jää joku poikamainen pyörä,niin voi tuunata sen tyttömäisillä tarroilla 😄

7.6.2015
Vipe
Vipe

Nki, joo mäkin tarjoilujen puolesta toivon,muuten ei ole väliä,kun tosiaan ehkä sitten laatu korvaa määrän.. 😊

Piglet,juhlien jälkeen onkin ihana ottaa vaan rennosti..

7.6.2015
Vipe
Vipe

Ai niin Riulla ristiäispäivä.. Paljon Onnea sinne 💐

Mä joudun koko ajan pelastaan tota vauvaa jostain,kun se kiipeen ja nousee seisoon ja sitten pöhkö ei tajua ettei taidot riitä että päästäis irti toisella kädellä ja Sitten roikkuu yhden käden varassa puoliksi kaatuneena ja huutaa.. Tai sitten menee johonkin tuolin alle ja lyö siellä päätään.. Esikoinen oli helpompi kun vaikka oppi aikaisemmin nousee seisoon,niin pysyi varmemmin kun oli varovainen.. Se ei todellakaan edes miettinyt että irrottais toisen käden vaan piti tiukasti kii ja hallitusti laskeutui alas.. Tää toinen on sellainen päänkolistelija ettei toista.. Ehkä pari kertaa on laskeutunut itse alas,muuta seisonta harjoitukset on kyllä päättynyt "kato äiti,ilman käsiä" -temppuiluun..

Alan vihdoin ymmärtää että jotkut pitää lapsillaan niitä typeriä konttaus kypäriä.. Ehkä ne ei nii  tyhmiä olekaan kun esikoisen aikana ajattelin 😜 Tosin olen edelleen sitä mieltä ettei lapsi opi sitten varoon välttämättä,jos voi hakata päätänsä niin ettei satu,jossain vaiheessa se aika tulee kuitenkin että lyö päänsä niin että sattuu.. Toki jos sen saa siirrettyä vanhemmalle iälle,niin oppii ehkä helpommin ja kun taidot on karttunut,niin ei niin usein  vahingossa muksahtele.. 😄

7.6.2015
Vipe
Vipe

Tälläinen vähän surullinen ja vähän epäonnistunut harjoitus kappale.. Nappejakin on vaan 2vaikka kuuluisi olla kolme.. Elintarviketussilla kun piirtäisi vähän suupieliä ylös päin niin voisi tulla iloisempi ja jalat vois olla vaikka mini vaahtokarkeista tehdyt kun noi mini marengit on liian pienet,mutta niinkuin sanottu toi oli lähinnä kokeilu että pystyiskö tekeen lumiukkoja eikä toi tule meidän synttäri pöytään näytille,niin ei oo väliä 😂 

Avuruusoliot jaMonsterit on helpoin tehdä kun ulkonäöllä ei ole väliä,Kun vaan mielikuvitus on rajana.. 

http://aijaa.com/xhmbG8

7.6.2015
Vipe
Vipe

Joo poistin mie, kun mitä sitä suotta kahta aloitusta jos vastauskia riittää just ja just yhteen :D

7.6.2015
riu
riu

Huomenta vaan :)

Niin se vipe vaan kerkes aloittaa aamulörpät ennen minnuu :D Onnistunutta juhlapäivää teille, olipa vieraita minkä verran hyvänsä :) Ja meilläkii on lämmin torppa kun joku (keskimmäinen poika varmaan) oli ystävällisesti vääntänyt lattialämmöt kylppärsitä täysille :D

Meilläkii pötköttää kakkua jääkaapissa, koska tänään vietetään ristiäisiä. Voi hurja kun meillä on jo iso vauva :) Nimikin on jo päätetty, miettikääpä sitä :D Ollaan oltu suorastaan hyvissä ajoin sen asian kanssa tällä kertaa X) Tässä aamusta jos laittas kaikille vaatteet järjestykseen ja miun äiti lupas tulla ennen puolta päivää koristelemaan kakut. Iltapäivällä mennään sitten kattamaan ja sen sellasta. Kyllä tää tästä :) Kahelta alkaa ristiäiset.

Muuta sen kummempaa ei oo suunniteltukaan, siinä tuo päivä ainakin mennee kivasti. Illalla katsotaan jaksaako sitä mitään enää tehäkkään :D

7.6.2015
riu
riu

Poistiko Riu oman aloituksen? Olin juuri kopioimassa siihen tekstiäni mutta en löytänyt aloitusta enää..

7.6.2015
Vipe
Vipe

Tänään siis vietetään pojan kaveri synttäreitä.. Kakku pitää vielä tänään koristella,saa nähdä mitä siitä tulee.. Ja saanko mahtuu jääkaappiin sen 😂 ei Siis siksi että ois jotenkin erityisen iso,koska en tosiaan tee mitään kolmikerroksista niinkuin sankari toivoi vaan yks kerroksinen riittää.. Tai Siis tulee siihen yhteen kolmekerrosta,mutta ei Siis sellaista missä kolmekakkua päällekkäin.. Se ois kyl hieno,mutta kun ei syöjiä ole niin paljon.. 😄 Sitten vielä kinkupiirakka uuniin sillei että se on lämmintä tarjota vieraille kun tulevat.. Tein eilen melko onnistuneen Olaf kAkkutikkarin kun kaveri aikoo pitää tytölleen frozen synttärit,niin testasin sille ideaksi sitä.. Tuli siitä melko hyvä,siihen nähden että aineksia hankkiessa en ollu varautunut tekemään lumiukkoa vaan avaruusolioita 😂 vaikka ei tullu kauhean sileä kun mun joutui juoksee ton vauvan perässä kun Teki tuhojaan,niin ehti candy meltsi vähän kuivua sillä välin 😞 mutta harjoitus kappaleeksi ihan mukiin menevä,ilme vähän surullinen.. 

No mut joo tänään juhlitaan,katsotaan tuleeko vaan kaks kaveria,vai tulevatko nekin joista ei ole kuulunut mitään..

7.6.2015
Vipe
Vipe
Tapahtui virhe. Yritä myöhemmin uudelleen.
Ladataan...