maanantai on taas täällä:)

Vielä tämä viikko ennen lomaa 😊

25.5.2015
riu
riu

Iltaa

Srallan kesäsuunnitelmat kuulostaa huipuilta :)

Pigletin elämä kuulostaa tosi väsyttävältä ja rankalta. Huh. Kuin sie jaksat?

Vautsi riu. Ihanko sie omaehtosesti rupesit sitä opparia miettii? Ja löydät sille aikaakin.

Mä kävin aamulla heittää esikon kouluun kasin jälkeen, siitä pienempien kanssa pariksi tunniksi leikkipuistoon ja kaupan kautta kotio. Isännys tuli puolen päivän aikoihin kotia töistä. Pomo oli sen passittanu himaan. Mä nukuin vaavin kanssa reilun tunnin päikyt ennen ku otin katraan kyytiin ja haettiin esikko. Ilta ollu tällästä mölläilyä.

Huomenna koululla iltahäppeninkiä. Ulkomaisia vieraita tuolta keskieuroopan suunnalta. Makkaran paistoa yhtenä aktiviteettina, ni siihen kävin metästä hakemassa muutaman kepin ja vuoleskelin valmiiksi. Huomenna shoppailee iso kasa makkaraa...

25.5.2015
misukka
misukka

Sralla bikinit on ehdottomasti tarpeelliset 😉 Hyvältä kuulosti muuten siun kesäsuunnitelmat, vähän jotakii sekä äidille että pojalle. Myö ei reissata kesällä mihinkään, koska tän kokosen köörin liikuttaminen on jo turhan kallista tässä konkurssissa. Mutta onneksi ollaan jo valmiiksi suomen parhaassa kesäkaupungissa😃

Piglet toivottavasti poikkeus vahvistaa säännön ja kolmas nukkuis paremmin täydellä masulla. Sitä on varmasti aika töttöröö kun ei kunnolla kerkee ees nukahtamaan. Oot kyllä miun sankari 😊

Ohoh viisikko, toivottavasti loppuu nuo tuohon vaivaan. Kuulostaa tosi kippeelle 😐

Teeko se teijän poika vois meijänkii pihasta tulla keräämään hevosille ruokaa. Ei tulis polleille nälkä 😃

Nki joko teijän perheeseen on tullut selkeemmät rytmit?

Ei se miun oppari paljoo edistynyt, etsin lähinnä lähdemateriaalin kohdalle, etsin muistitikkua ja soitin äitille jos se tulis vauvan kaveriksi huomenna. Sillon on vähän niin ku pakko kirjoittaa 😃 Nyt oon sitten poikien kanssa pitkästymässä. Tai ei tuo isoin poika pitkästy kun se se pelaa, mutta myö muut 😁 Ajastin saunan lämpiämään niin toivottavasti sinne pääsis sitten suoraan ku kotiudutaan 😊

25.5.2015
riu
riu

ja viisikolle terveempiä aikoja! !

25.5.2015
teeko
teeko

voi että mä en ymmärrä millä sä piglet jaksat kun on muitakin lapsia. Meillä on vaan tuo 1 ja sen vauvavuosi oli kyllä yhtä valvomista myös eikä mitkään ruoat auttaneet :/ täydet sympatiat sinne! ♥ riu meinaa pistää tuulemaan vauvan kanssa :D srallalla ihanat suunnitelmat kesäksi :) mä toivon vaan niitä uintikelejä kun tuon remontin vuoksi ei tänä kesänä paljon mitään ehdi edes ajatella :/ sit kun talo on valmis niin ihan varmaan lähdetään jonnekin lomalle! kotisuomeen luultavasti mutta jos mä vaikka pääsisin sit vihdoin sen Kuopion näkemään :) on kyllä jo niin kiva kun on lämmin. Tänään ei edes tuullut aamupäivällä niin poika sai viilettää huppari päällä keräämässä hevosille voikukkia ruoaks. Ei meinannut kotiin lähteä kun oli kuulemma niin paljon vielä kerättävää :D hassu lapsi ♥ jäi isänsä kanssa katsoo Risto Räppääjää kun mä meen lääkäriin. Saa nähdä mitä vielä keksisin sen kanssa kun täältä kotiin pääsen kun isimies menee autotalliin. Jos ehkä puistoon menis

25.5.2015
teeko
teeko

Jii toivotaan että oisi ihana ilma lauantaina! Teillä menneekii kivasti tää viikko sitten juhlia järjestellessä :) Meettekö työ lomalla sitten taas epsanjaan?

Vipe kesällä se syöminen on siitä kivaa kun voi hätäpäissään vaan keittää uudet perunat ja syödä sillin ja voin kanssa. On mahottoman noppeeta :D Kahtoo nyt syyväänkö meillä kahta lämmintä ruokaa kesällä, nyt talvisin on viikonloppuaamut ollut niiiiin hitaita ettei olla syöty ku yksi lämmin ja hyvin silläkii on näköjään jaksanut :) Toivotaan että tällä kertaa tulisi kivasti väkeä näyttöön ja saisitte asunnon pian kaupaksi :)

Teeko vuosi sitten järvivedet ei vielä kauheen lämpimiä ollut, mutta ilmat oli. Meijän lapset oli heittänyt jo talviturkit tähän aikaan :D Nyt tuolla ei ihan taija ees uikkarisillaan tareta vaikket veteen meniskään :D Kivaa talleilua sinne, aurinkoisella kelillä sekkii on varmaan asteen kivempaa :)

Mie heittäydyin hurjaksi ja kaivoin ihan opparin esille. Ooooooo... :D Nyt sitä pitäs vissiin vähän kahtookkii :D On nyt ollu jotenkii tiukassa, mutta josko tää taas tästä. Koittas saaha kesällä vähän eteenpäin, jos pyytäis äitiä vaikka välillä hitusen lapsia hoitamaan :) Tosin tälläkii hetkellä ois tekemättömiä kotitöitä, mutta kerta ne ei mihinkään häviä... :D

25.5.2015
riu
riu

Huomenta! Meillä meinas kanssa tulla hieman hankala Aamu mutta onneksi loppu lyhyeen ja päästään lähtee pojan kanssa tallille :) katsotaan kuinka sitä traktoriaan poika jaksaa polkea heti aamusta :) meillä on miehen kanssa unelma että joskus saatais mökki ♡ se vaan on niin mahtavaa lojua siellä :) tsemppiä juhlien järjestämiseen j.lle! On tää mahtavaa kun aurinko paistaa kunnolla, kovin odotan että järvivedet lämpiää

25.5.2015
teeko
teeko

Huomenta!

Jiin tytölle heti alkuun onnittelut ylioppilaaksi pääsystä,luin silloin jostain ketjusta 😄

Riu,musta ainakin tuntuu että lasten kanssa aika ei riitä juurikin ton syömisen takia.. Aina huomaa että "voi hitsi,pitäis jo alkaa laittaa ruokaa" jos syömisen vois skipata niin ois paljon helpompaa ja etenkin kesällä.. Kesällä tosin on helppo syödä välillä ihan vaan eväsluontoisesti vaikka puistossa 😊

Meillä mies järjesti yllärin ja palaskin jo keskiviikkona kotiin ja oli To-su vapailla.. Pe-su oltiin mökillä saaressa kaukana sivistyksestä 😂 Vauvakin pääsi ekaa kertaa mökille noin niinkuin mahan Ulkopuolella.. Esikoinen oli helppo kun oli ekana kesänä ihan tissivauva joka viihtyi sellaisessa vaunun pussissa ja nukkui siinä ja kulki kätevästi mukana oli sitten hereillä tai Ei.. Ja toisena kesänä olikin sitten jo vuoden ja söi jo osittain samoja ruokia kuin me ja käveli,vaikkakin maastossa tarvi siihen hiukan lisä tukea.. Kun toi vauva Taas on just iässä ettei itse liiku niin hyvin että maastossa ulkovaatteissa jaksaisi kauaa könytä mutta ei myöskään viihdy paikoillaan kamalasti.. Eli keinussa sen tuli paljon oltua 😄

Tänään ei kummempia suunnitelmia.. Illalla on näyttö vaan en usko että ketään edes tulee.. No mies siivosi eilen illalla niin se puoli on hoidettu paitsi mitä nyt pojat sotkee.. 

Niin ja kaupassa varmaankin pitäisi käydä.. 

No katsotaan mitä Kaikkea päivä tuo.. Meilläkin viikko lomaan sen suhteen että mies jää lomalle kesäkuusta,kun se on mulla viimeinen varma loma kuukausi..

25.5.2015
Vipe
Vipe

Meillä vauva nukkui vaan kuuven tunnin unet, kukku illalla niin myöhään. Nyt tässä syötän vauvaa ja hätistän esikoista kouluun. Pojatkin pitäis herättää... Laitan tuon keskimmäisen pojankii maailmalle tänään, sillä käy kanssa hoitopäivät vähiin ennen lomaa. Mie oon ihan intona jäämässä lomalle lasten kanssa, vaan jotenkii luulen että elokuussa uotan vielä suuremmalla innolla koulujen alkua 😃

Tänään pitää käyvä koulun kirjastossa, ja siinä oikeestaan onkii päivän ohjelmat 😃 Illalla on sitten isoimman pojan sähly ja mie jouvun kuskaamaan kun miehellä on iltavuoro. Plääääh.Tulee taas kiire kun jossakin välissä pitäis myös saunoo ja syyväkin 😁

Mitäs mammojen päivään? 😊

25.5.2015
riu
riu
Tapahtui virhe. Yritä myöhemmin uudelleen.
Ladataan...