g: elämäsi ensimmäinen äitienpäivä?

Mitä siulle on jäänyt mieleen ensimmäisestä äitienpäivästä? Siis tarkoitan minkä oot saanu itse äitinä viettää 😃

8.5.2015
riu
riu

V. 2011 vietin äitienpäivästä puolet lapsettomana ja toisen puolen pienen poikavauvan äitinä😍 Hyvinkin ikimuistoinen äitienpäivä❤

9.5.2015
mato11
mato11

mie olin sillon muistaakseni 22 ja musta oli juuri tullut neljän lapsen äitipuoli.  tytöt oli muuttanut meille ja ne oli ostanut kukkia. sain äitienpäivä onnittelut ja kukat jopa anopiltani.  olin yllättynyt ja onnesta soikea!

järkytys kohtasi vuotta myöhemmin kun odotin esikoistani, mutta kukaan ei muistanutkaan ennää siinä vaiheessa. ei tullut yhtään onnittelua, ei kukkaa, kukaan ei kaatanut miulle edes kahvia. sain vain lausahduksen, että "ensvuonna oot sitten oikee äiti". :(  mie hajosin ihan täysin. olinhan kuitenkin jo paimentanut neljää lasta reilu vuoden verran ja odotin omaakin, joten millä perusteella miulla ei yhtäkkiä ollutkaan enää sinä vuonna oikeutta äitienpäivään kun oli ollut edellisenäkin??

9.5.2015
Blanco
Blanco

huomisesta tulee ensinmäinen äitienpäivä ja etukäteen sain eilen ruusupuskan ja suklaalevyn :) en tiedä saanko huomennakin kahvin sänkyyn ja muuta kivaa mut jännityksellä odotan.

9.5.2015
pullan muru
pullan muru

Ja siitä on jo 10v aikaa 😳 😃

9.5.2015
ihqui
ihqui

En kans muista ekasta äitienpäivästä mitään.. Taisin silloiselta mieheltä kaulakorun ja kukkia saada, mut tosiaan esikoinen oli sillon 1kk ikäinen ni oli vähän sumuista aikaa 😀

9.5.2015
ihqui
ihqui

2013, tyttö oli 9kk... Jossain noissa tietämissä olen alkanut odottamaan poikaa. Mutta mitään erikoista muistikuvaa ei kyllä ole..

8.5.2015
carata
carata

2007, neiti oli silloin kolmekuukautta vanha. Oli hirveen lämpöinen keli, kait sekin kevään ensimmäinen koska me lähdettiin koko tuore perhe lenkille ja mä puin ihan liikaa päälle. Piti käydä sitten läheisellä abc llä vähentämässä vaatetta ja ostamassa juotavaa.

Neiti nukkui tyytyväistä teepaita body loppujen lopuksi päällä (oli sillä varmasti housutkin ja sukatkin, en vain muista niitä) ja olin sille ostanu maailman suloisimman helle hatun hiljan ja sen puin tytölle ku kotiuduimme. Lenkin jälkeen istuimme takapihalla ja keitimme kahvit ja elämä oli niin ihanan täydellistä just sillä hetkellä.

Jostain syystä muistan myös että me myös grillattiin silloin ensimmäistä kertaa sille kesälle.

Voih kun voisi hetkeksi palata tuohon päivään täydelliseen.

8.5.2015
myrmeli
myrmeli

Jaahas, mitähän sitä kaivelisi muistin kätköistä. Toukokuu 2006. Siitä on pieni ikuisuus eikä kyllä muista oikeasti mitään. Esikolla oli ikää nippanappa kuukausi eli aika vauvahöyryissä oon ollut.

Miun mummon tykönä on kai oltu kuten monena vuonna ollut tapana.

Sori. Nyt ei irtoa tämän enempää.

8.5.2015
misukka
misukka

11 vuotta sitten oltiin anoppilassa yötä. Oli kesän ensimmäinen hellepäivä ja meistä on kuva kun ollaan ulkona äitienpäiväjahvilla ja 5 kk ikäisellä tytöllä oli pelkkä lyhythihainen body päällä 😊

8.5.2015
riu
riu
Tapahtui virhe. Yritä myöhemmin uudelleen.
Ladataan...