Kun jatkat tämän sivun käyttöä hyväksyt samalla evästeiden käytön. Voit lukea lisää tästä linkistä.

 

Kolikärryillä päätä huimaa!?! o-O?

Heissan! Sitä miettii monenlaista kun toiveena olis raskaus.. Haaveet siintää jo jossain tulevaisuudessa, mutta sitä sitten aina töksähtää maanpinnalle kun menkat nostaa päätään.. Tosin nyt en kyllä ymmärrä itseäni enään tai en ainakaan osaa tulkita. Kierto alkoi suunnilleen 3.3 ja kierron pituus on 28-32 pv, vaihtelevalla menestyksellä. Kuitenkin ovulaation bongasin testillä 12-14pv kierron alusta. Joten voi arvailla mitä sitä peiton alla hämyssä touhuiltiin. Kutenkin tunnistin myös ovis kipuja ja limojen puolesta oli se kuivakin kausi tuosa välillä. Kipuilukin rauhoitui hetkeksi. Nyt noin viikon verran ollut ajoittaista kipuilua vasemmalla puolella alavatsassa ja myös niitä "menkkamaisia" kipuja kohdun suulla, mikä minulla yleensä enteilee nopeaa menkkojen alkua. Normaalisti menkat melko kivuttomat, eikä vihlo kuin pv:ää ennen alkua. Nyt siis jo viikon. Kaikki tunnetut pms oireetkin olen itseltäni havainnut paitsi kovan rintojen arkuuden joka normaalisti oireisiini kuuluu. Limottelu jatkuu kirkkaana ja juoksevana. Pessimistisenä en raskautta oikein uskalla haaveilla vaikka oireeni siitä kertovatkin pms-oireiden ja oviskipuilujen lisäksi. moni miettii nyt kuitenkin että no entäs se testi..? Juu on tehty oikein kolmin kappalein ja kaikki negatiivisia?!? vooooott! Mie en tajua.. Testit siis tein odotettuna menkkojen alkamis päivänä, ja siitä kaksi kahden päivän välein.. Onko kokemuksia saman tyyppisestä ja miten teil on käyny raskaana vaiko eikö?

5.4.2015
Nuppu91
Nuppu91
5-month-old baby

miulla kans sama ku kisulla et heti ku alko miettimästä ni seuraavassa kierrossa tärppäs. mut kesällä oli paha valeraskaus, kesti 3 kk ja lääkäreiden kans tutkittii ni ne sano et kotitesteissä voi mennä aikaa enneku näkyy, ohjas odottamaa muutaman pv/viikon ja tee uus testi, niiden veri testikää ei iha alus näytä. siks ku vihdoin menkat oli myöhäs ni pitkää odotin et kyl ne sielt alkaa ku menkkakivut ilmeni normiaikaan ku itkin monen negatiivisen takia ni olin 6 viikolla ku näytti positiivista ku uskalsin vihdoin testata ku niin paljo myöhässä

5.4.2015
Buga_
Buga_

Kun oikein toivoo, oireita voi ilmestyä kun kroppa yrittää vastata "toiveen mukaisesti". Kiertokin usein venyy.

Jos menkkoja ei kuulu, kannattaa testiä tehdä joskus niillä main kun menkat viikon myöhässä.

Joskus plussan saaminenkin voi venähtää.

Toivotaan plussaa tikkuun mutta ihan käytännön vinkkinä kannattaa yrittää kehittää jotain tekemistä joka suuntaisi ajatuksia muualle.

Ja mulla itselläni ei raskausoireita ole yhdessäkäön raskaudessa ollut ennen plussaa. Ne iskee yleensä muutama päivä plussan saalistuksen jälkeen.

Ne kerrat kun olen "oireillut", se on ollut harhaa ja suurta toivetta vain.

5.4.2015
misukka
misukka
3 years, 6-month-old toddler
Tapahtui virhe. Yritä myöhemmin uudelleen.
Ladataan...