kokemuksianne toverit!

Niin surkeesti siinä sitten kävi, että keskenmeno tuli. Olisinkin halunnut kuulla teiltä, jos teillä on kokemuksia vastaavasta, että kuinka pian km:n jälkeen raskauduitte uudestaan ja miten raskaus sujui? Lääkäri sanoi, että yhdet menkat olisi hyvä tulla ainakin, että raskausviikot saataisiin laskettua, mutta sen voi hoitaa kuulemma ultrallakin.

2.4.2015
judetsi
judetsi

Sama kuin aika auttaa,mutta ei hävitä tuskaa kokonaan.. 

Ja etenkin jos puhutaan raskauksista niin tulee se että meilläkin toi toisen lapsen raskaus oli kolmas,mutta lapsia on kaksi.. Ja koska meni niin 'aikasin' kesken niin ei voi sanoa että olisi kuollut lapsi,vaan se on keskenmeno jota ei lapseksi lasketa,niin karulta kuin kuulostaakin.. Sitten kun puhuu raskauksista niin ensin joutuu miettii että tietääkö ihminen keskenmenosta ja aionko kertoa.. Että puhutko nyt toisesta vai kolmannesta raskaudesta.. Neuvolassa lasketaan että on lapsia kaks raskauksia kolme,mutta miten arjessa.. Selvyyden vuoksi on helpompi puhua toisen lapsen kohdalla toisesta raskaudesta,mutta se kaivertaa kun itse tietää et on kolmas.. 

Täällä monesti puhun toisen lapsen raskaudesta ja keskenmenneestä raskaudesta.. Satuttaa liikaa puhua kolmannesta raskaudesta kun lapsia on kaksi..

3.4.2015
Vipe
Vipe

Uusi raskaus toki helpottaa tuskaa,mutta ei se menetys tosiaan sieltä katoa..

3.4.2015
Vipe
Vipe

Ja meillä poika oli siis esikoinen. Mikä tietenkin sai ajattelemaan, että saadaanko edes koskaan lapsia. Pelko siitä oli ihan kamalaa. Ja kun sitten tyttö ilmoitti tulostaan, niin tavallaan oli onnellinen, mutta toisaalta se pelko oli siellä taustalla. Koko ajan. Vasta raskauden puolen välin jälkeen, kun oltiin oltu rakenneultrassa ja kaikki oli hyvin, sitten osasi vähän jo hengähtää. Mutta en mä koskaan ole kokenut, että tyttö olisi korvannut tuota menetystä. Eikä pojankaan saaminen. Enkä usko, että tämänkään vauvan saaminen. Olen kaikkialla nyt kahden lapsen äiti, vaikka lapsekseni minä poikanikin koen. Vaikka hän ei täällä olekkaan läsnä. Eli kolmen lapsen äiti, joka odottaa neljättä lasta.

3.4.2015
carata
carata

Mulla uudet raskaudet ei ole auttaneet. Tietenkin meilläkin Misukan tavoin vauva syntyi melko myöhäisillä viikoilla. Ottaen huomioon että abortin rajakin menee siinä rv 12 jos on kyse siis siitä, että ei edes haluta olla raskaana, eikä ole lääketieteellistä syytä keskeyttää raskautta. Mutta se että oma poikakin oli siis päälakea lukuunottamatta aivan täydellinen pieni ihminen, niin kyllä se tuntuu sydämessä. Palan se vei mukanaan. Ei se ole asia josta pääsee yli. Lapsien myötä asia tuntuu olevan vaan vielä useammin mielessä, tulee mietittyä olisiko tämä nyt 5v ikäinen poika ollut luonteeltaan samanlainen kuin nämä kaksi ja olisiko ollut isänsä näköinen vai tullut enemmän mun puolelle. Ehkä olisi ollut liikunnallinen tai musikaalinen. Se tuska, kun ei tiedä sattuu. Mutta valitettavaa on myös se, että sen surun kanssa oppii elämään. Se menetys kun on asia jolle ei vaan enää voi mitään. Ja mä uskon, että sillekkin on ollut tarkoituksensa. Minusta ja miehestäni se teki vahvempia. Sai arvostamaan elämää. Eikä sen jälkeen ole väheksynyt lapsettomuutta tai lapsia, vaan alkanut pitämään lapsia lahjana. En tiedä, miten surisin jos poikaa ei olisi tuhkattu ja haudattu. En tiedä, olisinko selvinnyt sen kanssa. Nyt meillä on paikka, jossa poikamme tuhkat on ja paikka johon voin surutta mennä itkemään. Uskon, että poika on nyt isoveljenä näille pienemmille suojelusenkeli.

3.4.2015
carata
carata

Kiitos Vipe neuvoistasi :) eilen ainakin poistin jotenkin sen raskauden tiedoistani, pitäö ottaa yhteyttä jos alkaa niitä posteja tulemaan.

Oon yrittäny ettiä positiivisia puolia tästä, mutta niistäkin huolimatta olisin toivonut että raskaus jatkuisi. Ehkä tällä oli tarkoituksensa. Ei ollut meille tarkoitettu lapsi. Tai ehkä meidän ei ole enää tarkoitus saada enempää lapsia. Aika näyttää. Ajoittain olo menee tosi surkeeksi, mutta yritän jatkaa elämää aivan kuten se oli ennen keskenmenoa.

Oon yhdeltä keskenmenon saaneelta saanut "lohduttavia" lauseita kuten "kyllä se helpottaa kun taas raskaudut" , mutta miten musta tuntuu, että kyllä tuo pienen palasen musta vei mennessään ja tulee aina olemaan osa mun historiaa, niitä käännekohtia elämässä mitkä muistaa halusi tai ei.

Vielä haluan jokaiselle teistä sanoa Kiitos ♡ oon edelleen aivan häkeltynyt miten tuntemattomat täällä toisiaan nostaa jaloilleen, kuuntelee ja lohduttaa.

3.4.2015
judetsi
judetsi

Sellainen vinkki että ota liberoon yhteyttä,että poistavat raskauden tiedoistasi.. Silloin kun itse sain keskenmenon niin ei ainakaan pystynyt itse sitä poistamaan.. Ja jos ei sitä poista niin saat sähköpostia raskautesi vaiheista yms. Ja se ei ehkä ainakaan lievitä menetyksen tuskaa..

3.4.2015
Vipe
Vipe

Judetsi,juurikin ton takia uudessa raskaudessa se vauvaan rakastuminen ja sen ajattelu on vaikeaa,koska menetyksestä tekee tuskallisempaa se että on ehtinyt jo 'elämään eteenpäin' 💖

Hyvä että täällä on ollut ihmisistä apua,tossa tilanteessa on vaikea löytää sitä olkapäätä,joka ei lauo satuttavia kommentteja,vaikka ehkä luulee lohduttavansa 😢

Itse ajauduin reilu vuosi sitten tänne,juurikin siksi että keskenmenon jälkeinen raskaus alkoi tuhrutella ja halusin tietää että voisiko se kaikesta huolimatta päättyä hyvin vai olenko taas menossa kohti keskenmenoa.. Samalla sain purkaa pinnassa olevat tunteet keskenmenosta yms. Ja sain vertaistukea ja lohtua.. No tännepä sitten jäin,täällä kun voi jakaa päivän kuulumiset ja kysellä neuvoja ja purkaa tunteita,niin hyviä kuin huonojakin 👍

3.4.2015
Vipe
Vipe

Oon ihan hämilläni, siis te ootte ihania! Aivan uskomattoman ihania vastauksia ja kiitän koko sydämestäni niistä. Tuntuu kun on yrittänyt hakea olkapäätä, ei kukaan osaa eläytyä tähän suruun. Nyt kun laitoin vähän kylmän viileesti tänne vaan kysymyksen niin vitsit mitä lohduttavia lauseita ♡ kiitos jokaiselle ja osanottoni jokaisen menetykseen. Sen lisäksi, että elämä heitti suuntansa vuorokaudessa (ajatuksissa oot jo päässy kiinni raskauteen, uusi vauva tulossa, miettinyt mitä pitää hommata, mikä olisi ihana nimi....) niin kokemus oli mitä inhottavin. En osannut odottaa tuntemattomilta tälläistä tukea, kiitos ♡

2.4.2015
judetsi
judetsi

Suosittelen kyllä kaikille joita on henkisesti päähän potkittu kuuntelee.. Etenkin jos on sellainen että saa musiikista helpotusta elämän koukeroissa 😉

Mutta jottei aihe karkaa nii toivotan aloittajalle vielä kerran jaksamista ja kaikkea hyvää tulevaan 💖

2.4.2015
Vipe
Vipe

Itselle myöskin musiikista oli apua.. Silloin ilmestyi klamydialta uusi levy,jossa oli biisi,nimeltä "älä pelkää" siinä miehen kanssa sitten kuunneltiin itsellä nousi tippa silmään ja mies totesi,että tämähän on kuin meille tehty.. Ei se siis mistään keskenmenosta kerro,mutta oli ylipäänsä sellaiseen hetkeen sopiva ja eteenpäin kannustava.. Kaikkea muuta saa pelätä muttei elämää.. Ja vaikka se paljon ottaa,niin myös antaa takaisin.. Me ei jääty maahan makaamaan vaan noustiin ylös vaikka se vaikeaa oli mutta se kannatti 😊

Toinen mikä sai kyyneleet pintaan kun radiossa joku lauloi biisiä joka kertoo erosta,mutta kertosäkeen sanat kosketti,kun laulaa 'hullu sä et ole mutta juuri nyt on vaikeaa' ja 'hullu sä et ole mut joskus sitä romahtaa' ja 'hiljaa nyt mennään mut henkiin sä jäät'

Itselleni on helpompi purkaa tuntemuksia jos kuulee sopivan laulun,niin voi todeta että juuri tolts musta tuntuu.. Niinkuin mieskin joka oli keskittynyt lähinnä tukemaan mua,vaikka itseäänkin huoletti pojan tulevaisuus ja vauvan menetys niin osasi älä pelkää laulusta sanoa heti että se on meille.. 😃 Eli tiesin heti että siitä tuntuu samalta kuin musta vaikka vaikuttikin siltä että se jaksaa auttaa mua ja olla itse surematta..

2.4.2015
Vipe
Vipe

Me puhuttiin kans miehen kanssa ja hän oli iso tuki,mutta toisaalta samassa tilanteessa ja hän suri myös ja joutui toimimaan myös lohduttajana jne. Niin oli hyvä puhua myös ihmisen kanssa,jolla ei ollut omaa surua siihen asiaan,mutta joka osasi ottaa sen ymmärtäväisesti ja empaattisesti.. 

Mä en pystynyt ystävän kanssa puhumaan,kun pisti vihaksi kommentit,että 'no voittehan te yrittää uudestaan' ja 'no onhan teillä sentään yks lapsi,kaikilla ei ole Sitäkään' ja siis tämä tuli ihmisen suusta jolla itsellä on 2 lasta eikä keskenmenoja!! Olisin vielä sietänyt tuon lapsettoman tai yhden lapsen äidin suusta.. Mutta ihminen joka saanut ilman menetyksiä kaksi lasta 'lohduttaa' tuolla tavoin.. Ja kun kyse kuitenkin oli menetyksestä eikä pelkästään siitä ettei vaan heti tärpännyt..

Mutta joo,neuvolassa ei tuomittu noin vaikka jo odotin toista niin ei ne sanonut että 'no mitä sä siinä pillität nythän sulla on uusi lapsi tulossa'

Ne ymmärsi sen mitä kaveri ymmärtänyt.. Että se menetys satuttaa ja että se on aina 'tahra' mussa vaikka saisin kymmenen lasta.. Ei se keskenmeno ja hirveä kokemus sieltä katoa..

Ja vaikka näin jälkikäteen olen yrittänyt ajatella että ilman sitä meillä ei olisi nyt tuota ihanaa poikaa vaan joku muu jos ei olisi keskenmennyt,enkä enää tota lasta toiseen vaihtais,niin en mä silti itse olisi keskenmenoa valinnut.. Onnistuneen raskauden jälkeen tuo peikko kyllä ryömi johonkin kivenkoloon,mutta aina se sieltä välillä kurkkii ja odottaa pimeää jotta voi tulla taas kiusaan muistollaan..

2.4.2015
Vipe
Vipe

Ja mäkin kyllä Vipeä komppaan täysin tossa, että kannattaa puhua. Mä itse puhuin työkavereiden kanssa, sairaala papin kanssa, äitini kanssa ja myös mieheni kanssa. Asia on käytävä läpi, jotta saa surra ja köydä sen surun läpi. Sen jälkeen on valmiimpi kokemaan uuden raskauden ja ilon. Vaikka se pelko keskenmenosta tulee olemaankin varmasti aina takaraivossa, että mitä jos. Niin kyllä se silti on helpompaa. Ja ehdottomasti neuvolassa kannattaa puhua. He jos ketkä osaa auttaa.

2.4.2015
carata
carata

Osanottoni 😔

Mulla ensimmäinen raskaus käynnistettiin lääkkellisesti sikiön isojen rakennevikojen takia (käynnistys oli just ennen raskauden puolta väliä). Kroppa oli täällä kans sen jälkeen täysin sekaisin. Mullahan siis alkoi tulla maitoakin, kun olin ollut kaksi päivää kotona (synnytin osastolla, koska vauva meni patologille tutkittavaksi ja tuhkattavaksi). Eli menin vielä takaisin osastolle vaatimaan nappia jolla maitontulo loppui.

Me ei oltu valmiita heti, joten meillä meni pari vuotta. Välissä siis oli toipuminen pojan menetyksestä, a-vitamiini kuuri jonka takia söin e-pillereitä lähes vuoden ja sen jälkeen toivottu raskaus. Mutta pari vuotta oli välissä. Uuden raskauden kanssa oli kamalat pelit ja jotenkin raskauden yritti alkuun pitää pois mielestä. Vasta rakenneultran ja ensimmäisten liikkeiden myötä raskaus tuli konkreettiseksi ja sitten siitä saattoi jopa iloita. Ja sitten syntyikin mitä ihanin pikku neiti.

2.4.2015
carata
carata

Niin ja uusi raskaus meni hyvin jos ei tota henkistä puolta katsota.. Se vuoto mikä oli,niin oli vähäistä ja kivutonta lähinnä paperiin pyyhkiessä tuli ja johtui kohdunsuulla olevasta istukasta joka kohdunkasvaessa siirtyi pois tieltä.. Eli ei haitannut raskautta muulla tavalla kuin että olin varma että se on taas keskenmeno 😒

2.4.2015
Vipe
Vipe

Osan otto menetykseesi 😢

Kyynel vierähtää poskelle,koska saman kokeneena voin sanoa että tiedän miltä tuntuu.. Ainakin suurinpiirtein,yksilöitähän me ollaan joten ei voi täysin tietää..

Meillä meni noin 4kk tai 5.. Odotettiin yhdet kuukautiset,vaikka lääkäri sanoi ettei välttämättä tarvi,mutta koin että helpompi odottaa,jotta tietää sitten milloin testailla jne..  5kk meni siis positiiviseen testiin mutta raskauden alkuun periaatteessa 4 vähän miten sen laskee.. Mutta meille tuo aika oli pitkä,koska esikoinen tärppää heti toisesta ja keskenmennyt ensimmäisestä.. Ja tietysti oli tressiä kun se  unelma ikäero juoksi karkuun kuukausi kuukaudelta ja oli pelko että en voi keskenmenon jälkeen tulla enää raskaaksi,että jospa se on 'rikkonut' jotain jne. Lisäksi syksymmällä oli muutenkin täynnä murhetta ja kaikkea kun neljä päivää keskenmenon jälkeen esikoinen sai reuma epäilyn joka pian sen jälkeen todettiin ja alettiin hoitamaan.. Sitten kun päätin että jos en kerta raskaudu niin otan sitten tatuoinnin mitä olen pitkään miettinyt,mutta kun olin raskaana en voinut ottaa ja sitten aika meni ja olin uudestaan raskaana ja ajattelin että ehkä nyt se olisi hyvä ja totesin että seuraavat menkat kun alkaa niin varaan ajan.. No eipä alkanut Ne ja ehkä osasin olla tressaamatta,kun oli jotain minkä takia ei niin haittaisi jos ei vieläkään tärppäisi.. 

Mutta muuten tuo "älä tressaa niintärppää'' on ihan tyhmä neuvo,koska eipä se helppoa ole!!

Mutta uskon että meillä vaan kroppa tiesi,etten jaksa uutta raskautta kun päivät meni reipasta esittäen ja illat myöhään itkien keskenmenoa ja pojan sairautta ja sitten loput voimat siihen että perehtyi sairauteen ja sen hoitoon yms. Ja olinpahan siinä kaiken sivussa töissäkin koko ajan ilman sairaslomaa,koska silloin ensiavun mielipide oli että mitäs tuota suremaan,eivät ottaneet edes sisään vaan kotona sai 'synnyttää' 😭

Mutta joo,sitten se raskaus joka vihdoin alkoi,oli aivan kamala.. Siis samanlainen tuhruttelu vuoto alkoi samoilla viikoilla kuin keskenmenneessä ramppasin yksityisellä ultrassa ja pelkäsin ja siellä 10+5 viikoilla pelko alkoi hiljalleen kaikota,viikon 13 ultraan jälkeen pelko häivähti vain silloin tällöin ja jotenkin alkoi vasta siitä viikosta 12 odottaa vauvaa,niin raskaus meni nopeasti alkuun kun 12 viikkoa oli tavallaan skipattu alusta.. Mutta sitten kun vauvan liikkeet alkoi vihdoin päivittäin tuntua,niin uskalsin jo täysillä rakastaa vauvaa ja en pelännyt enää menetystä.. Mutta se alkuraskaus oli hirveää,kun olisi halunnu iloita vauvasta muttei uskaltanut eikä oikein edes tajunnu olevansa raskaana,vaan tuntui että olisi jollain tapaa sairas.. Ja nyt jälkeenpäin,en oikeastaan kunnolla edes muista alkuraskautta muutakun vuodon ja ultrassa käynnit.. 

Muista surra ja jutella asia altapois.  Itse itkin salaa enkä halunnu puhua asiasta,koska olin töykeän päivystyksen takia saanut kuvan että ei sitä saa edes surra.. Neuvolassa tarjottiin silloin aikaa jos haluaa keskustella kun soitin peruakseni toisen ajan,mutten huolinut kun ajattelin että siellä vastaanotto on sama ja en pysty itkemättä asiasta puhumaan joten en voi puhua.. No mutta sitten kun seuraavan raskauden neuvolassa kysyttiin millä mielellä odotan niin väkisin puhe kääntyi edelliseen keskenmenoon koska sen takia odotin pelokkaalla mielellä.. Siitä se sitten alkoi purkaantua ja itkeä vollotin kertessani asioita ja vaikka se hävetti,niin oli ihana saada purkaa ja huomata että neuvolassa siihen suhtauduttiin menetyksenä jota saa surra eikä normaalina arkipäivän juttuna joka tapahtuu monelle.. 

Eli kannattaa käydä keskenmenoläpi vaikka tuntuisi ettei halua puhua asiasta.. Ja jos ei muuten pysty,niin tämä on myös hyvä paikka purkaa tuntojaan..

Onnea teille uuteen yritykseen ja anteeksi taas romaani.. Aihe vaan on sellainen että edelleen koskettaa vaikkei uuden lapsen myötä enää maailman loppu olekaan..

2.4.2015
Vipe
Vipe

Pahoittelut menetyksestä! Mulla oli keskeytynyt keskenmeno, joka lopulta piti kaapia, yksi kierto suosituksen mukaan odotettiin ja heti seuraavasta jo tärppäsikin uudestaan ja kaikki meni hyvin. Alkuraskaus kyllä meni sitten pelkojen vallassa..

Tsemppiä uuteen yritykseen :)

2.4.2015
satua79
satua79

Osanottoni suruusi.

Itsellä meni 1,5 vuotta. Alla km rv 19. Ja olisi varmaan mennyt pidempäänkin ilman käyntiä osteopaatilla. Oli kuulemma hermosto sekaisin kuin seinäkello ja sen käynnin jälkeen tuntui kuin olisi synnytyksen jälkeiset jälkisupistukset iskeneet vasta silloin. Heti sillä kierrolla tärppäsi.

2.4.2015
misukka
misukka
Tapahtui virhe. Yritä myöhemmin uudelleen.
Ladataan...