Maaru lupasi oman lapsensa tilannetta valottaa.

Yleisellä tasolla taas, lapsella voi olla jokin muukin hoidettavissa oleva tila, psyykkinen siis, minkä takia tunteiden säätely on hankalaa. Esimerkiksi aistiyliherkkyys.

Joa olisin aloittaja, pyytäisin mahdollisimman laajat tutkimukset. Jos mitään ei löydy, silloin lapsi ilmeisimmin on  erityisen tempperamenttinen.

Voimia aloittajalle tilanteen selvittelyyn.

Joo tavallaan mäkin oon samaa mieltä PM kanssa, mutta toisaalta myös Ninnupin.
Koska kyllä esim tuollainen mitä tyttö tekee että saatta esim ne sakset lentää kovalla vauhdilla vastapäätä olevaa päähän, niin jos tuollaista käytöstä on tiuhaan niin minusta silloin voi olla ihan hyvä pitää väliviikko sivussa kerhoista yms.
Ja selittää siis lapselle että sellainen käytös ei sovi kotona eikä muuallakaan. Mutta onhan lasta helpompi vahtia ja ohjata tuollaisista eroon kotona. Ja siksi on minusta ihan perusteltua olla kotona muutama päivä.
Ei siinä voi minkään sosiaalisten taitojen oppiminen kärsiä.


Me ei olla kertaakaan jätetty kerhoa tai harrastuksia väliin käytöksen tai noiden hallitsemattomien hermostumisien vuoksi. Mutta tosiaan olen niissä ite paikalla ja pystyn vahtimaan lapsiani. Tyttö ei kyllä tee 'tahallaan' muille pahaa. Eikä onneksi tuollaisessa hermostumiskohtauksessa ole vielä kenellekään ulkopuolisellekaan sattunut mitään. Veli on ainoa ketä sisaruksille tyypillisellä tavalla 'kiusaa' ja kinastelevat normaalisti.

Muskari ainoa jossa 3 vuotiaiden vanhemmat odottavat toisaalla. Ja en usko että siellä mitään pahempaa on sattunut. Mutta tiedän että on aika vauhdissaan parhaan kaverinsa kanssa siellä ja esim tanssii tms vaikka opettaja olisi sanonut ohjelmaksi muuta.
Ei oo tullu valitusta, ehkä kysyn joku kerta.

En tiedä toivonko sitten liian täydellistä käyttäytymistä?
Ja kuvittelenko että muut ihmettelevät tuollaista käytöstä?
Mutta ainakin siksi toivoisin osaavani opettaa tunteiden hallintaa lapselleni, koska näen että hänen itsensäkin on paha olla silloin ja tietenkin myös paha mieli kun huomaa mitä typeryyksiä tuli harmissaan tehtyä.

Uutena juttuna on nyt tänään kaksi kertaa läpsässyt minua! Ihan pöllämistynyt olin!
Ja tietysti pyysi anteeksi ja oli vissiin itsekin ihmeissään mitä tuli tehtyä.
Siis noissakin jokin asia harmittanut, tai epäonnistunut. Ja olen sattunut olemaan ihan vierellä.

Ninnup,
Tyttö ei oikeastaan muualla kuin mun äidillä tai siskoilla ole yksin. Ja niissä tapahtuu ihan samaa.

Vain kotona ei opita sosiaalista käyttäytymistä ja siihen kuuluvia säänttöjä, muitakin ihmisiä kuin perheenjäseniä ja ympäristöjä siihen tarvitaan.

Juu, murrosikäisillä ja kouluikäisillä tuo puhevalta koskien omia asioita on jo iso.

Keskustelut voi olla tiukkoja koskien ihan yleisiä asioita, maailmankatsomusta,politiikkaa ym.

Yleisellä tasolla vanhemmat tekee siinä väärin, että lapsen kiukutellessa uhkaavat jättää esim. kerhoilun pois, ja vielä jos sen uhkauksen toteuttavat.

Miten lapsi oppii toimimaan eri tilanteissa, jos hän ei voi olla osallisena erilaisissa tilanteissa?

Mulla on yleensä pienin aina mukana, oon missä vaan.

Kouluikäiset voi vähän aikaa olla yksin kotona.

Tarkoitan että meidän lapsilla ei ole vieraskoreutta missään!!
Siinä sitten miettii miten niiden kanssa voi mennä johonkin vanhempien ihmisten juhliin tms kun saattaa silmänräpäyksessä käyttäytyä kuin koskaan ei ois kasvatettu millään muotoa! 😱

Ja toisten lapset on niin kauniisti, hissukseen, iloisena hennolla äänellä juttelee nätisti...

Ninnup,
Mein tyttö kehtaa tehä tätä showta ihan missä vain ja muillekin kuin minulle.
Sehän tässä mua huolestuttaa eniten että siis ihan missä vain voi räjähtää tuollalailla ilman minkäänlaista vaoitusta tai ennalta-arvattavuutta.

Mä oon myös saanu neuvolasta lappusia, lukenu jotain sivuja mitä ehtinyt, mutta en oo kyl vielä mielestäni hyvää neuvoa saanu... Siks huutelen täällä 😄

Leijonaemoilla on toimintaa eri puolilla Suomea ja vertaistukiryhmiä.

Kisu,
Ihan sama täällä. Juurikin sukka mytyssä, pikkarit huonosti, tms.
Juuri äsken omenapaistosta syötiin ja omenapala ei pysynyt lusikassa niin ennen kuin huomasin että tarvitsee apua, alkoi huutaa ja paiskas lusikan pöydän yli.
Kun kysyin mites noin kävi? Sanoi että harmittaa liikaa, liikaa, liikaa...
Kysyin että etkö saanut omenapalaa pysymään lusikassa? Sanoi että en, putoo koko ajan.
Sitte keskusteltiin yksityiskohtaisesti että kun äiti on ihan vieressä voi ihan kauniilla äänellä sanoa että voisitko auttaa, ei onnistu.

Tässä toisena päivänä askarteli pöydän ääressä pojan kans ja yritti taas kerran jotain liian vaikeaa leikkaus-liimaus hommaa, niin ennen kuin huomasin mitään sakset lensi mielettömällä vauhdilla veljeä otsaan ja siitä kimpos kauas lattialle.
Samalla sairas huuto.
Onneksi poika oli vain hämmästynyt mitä tapahtui, ei sattunut (ihmettelen!) eikä alkanut itkemään, joten tytön kanssa vaan hakemaan sakset lattialta suoraan kaappiin ja keskustelu käyntiin.
Taas ymmärsi mikä meni pieleen käytöksessä. Pyysi anteeksi ja ymmärsi että sakset pysyy nyt pari päivää jäähyllä ja jatkaa vain piirtämistä.
Selittää että häntä harmittaa lisää ja lisää ja lisää ja lisää... Siis yrittää mulle kuvata miten hirveän paljon häntä harmitti kun ei leikkaus mennyt juuri siitä kohtaa kun oli ajatus.

Eihän tällaista voi jatkaa. Poika oppii pian perässä. On keksittävä miten tämän saisi opetettua hillitsemään kiukkua/harmia!

Maarua, jos vaan joku päivä ehdit niin mielellään kuulisin.
Tytöllä on siis diagnosoituna infektioastma ja atooppinen ihottuma, mielestäni ne nyt hyvässä hoitotasapainossa.

Mietin vain että kyllähän lapsi itsekin kärsii tuollaisesta silmittömästä suuttumisesta ja onhan vanhempien velvollisuus opettaa miten sitä käsitellään uuten kuin tavaroita paiskimalla ja kiljumalla tms järjetöntä.
Siis kun ei ole kyse etteikö tietäis ja etteikö muistais, kun saa pysähtymään kohtauksen jälkeen niin ymmärtää heti mitä meni pieleen ja pyytää anteeksi.

Nyt vaan tuntuu itestä että ei osaa opettaa omalle lapselleen noin tärkeää asiaa.
Itse pyrin pysymään rauhallisena, ja mielestäni siihen yleensä pystynkin.

Kokeilin hieman sellaista hymy-surunaama taulua
Yläreunassa kuvat mistä nyt opetellaan pois
Eli tytöllä 'en juokse karkuun' ja 'puhun kauniisti'
Nämä siis suurimmat ongelmat nyt. (Sanotaan pukemaan, wc hen, syömään tms niin aina juoksee piiloon ja tuon mölyämisen ja kiljumisen sijaan opettelee kertomaan kauniisti mikä harmittaa/ei onnistu)
Elikkä päivän aikana käydään tilanteen mukaan taulun luona ja sinne piirrän tytölle joko hymynaaman tai surullisen.
Keskustellaan siis asia läpi ja jatketaan hommia.

Miltä tämä teistä kuulostaa?

En tiedä olenko kuullut jostain tällaisesta vai onko se omasta päästä...

Varmaan on niin temperamenttinen luonteeltaan että vaatii aikamoista pitkäjänteisyyttä!

Ja itsestäni tiedän ihan aikuisiältäkin miten voi joku pieni asia sopivalla ts epäsopivalla hetkellä harmittaa ihan ylipaljon, mutta eihän sitä tietenkään noin käyttäydy, mutta osaan samaistua tyttöni tunnetilaan täysin.

anmaha: toi kuulostaa helpolta suuttumisen tasoittumiselta. Meil tosiaan raivari alkaa siitä ku sukka huonosti tai ei menekään paita just oikein (apua ei saa antaa), jos huomauttaa että tee näin niin alkaa sellaset raivarit et tavarat lentää, ovet paiskuituu, kissoja potkii (hölmöt ei ikinä opi väistämää vaa on yli kilttejä), saattaa mennä useempi tunti, valoja ränkätty kaikki huoneet läpi, monta tavaraa köyhempänä ja ei vaa millää meinaa raivari loppua vaik aikuinen tekis mitä. Anteeks ei millää voida pyytää, jälkiä ei suostuta siivoamaan ja ei vaan käsitetä et teki väärin. Liian kova pää pojalla valitettavasti. Asiaa ei tosiaankaa helpota se että äidillä saa tehä mitä haluaa, minulla ja isällä eri mielisyys kasvatuksesta ja säännöistä.

Meillä uhma alko siin 3 v puolella, siihe asti oli helppoa. 3,5 v paheni, aateltii et kohta menee ohi, lapsen äiti luopu tapaamisoikeudesta ku ei enää kestäny. 4 v asiat räjähti käsistä, pahenee vaa, ei auta kiristys, lahjonta tai uhkailu ei edes jäähyt tai tavaran pois otto. Nyt sit käytös seurannassa neuvolan pyynnöstä ja loppua ei näy.

Kiitos Carata aloituksesta!

Noita melkein kaikkia oon kokeillut aika järjestelmällisesti, mutta kun mun mielestä tyttö joka kaksi vuotta on puhunut hyvin ja erittäin laaja sanavarasto ja hyvä ilmaisukyky, niin saisi sanoa heti mikä ongelmana, eikä että ensin huudetaan, mölistään kuin mielipuoli, kiljutaan tai tavarat lentää tms.
Ja kun tämä on tavallaan uutta, siis että kaksivuotiaaksi asti oli aivan erilainen.
Nyt menty taas huonompaan suuntaan ja hirvittää. Hävettää mennä ihmisten ilmoille kun tietää jo etukäteen mitä tulee jos en aivan herkeämättä pysty seuraamaan ja ennaltaehkäisemään tilanteiden syntymistä.
Vilkas pikkuveli pitää huomion jakamisesta huolen.

Esim tänään piirsi taas jotain älyttömän tarkkaa piirustusta (jotain mitä 5-7v piirtää) ja punaisesta puukynästä olikin terä kulunut liian lyhyeksi niin pinna paloi silmänräpäyksessä, ei ehtinyt mulle mitään sanoa vaikka vieressä olin. Kauhea kimakka huuto ja kynä lensi kaaressa kauas.
Käskin hakea kynän ja miettiä mitä on puhuttu huutamisesta, avun pyytämisestä, tavaroiden heittämisestä.
Muisti kyllä heti ja pyysi anteeksi, mutta tuntuu niin toivottomalta että ei koskaan opi muistamaan tätä ennen tilanteen räjähtämistä!
Siis tietää säännöt, osaa katua väärää toimintaa, mutta ei vain kykene hillitsemään itseään siinä hetkessä.
Miten sen hetken saisi selitettyä ja purettua?

Ei vaan mitenkään sovi ymmärrykseeni että 3v huutaa sillälailla muuta kuin oikeassa hengenhädässä.

meil lähtee tavarat lentoon jos sanoo sanan ei, jäähylle jos ottaa ni potkii, löy, puree, pukkii päällä..

Oisin kysyny miten opettaisitte lasta hallitsemaan kiukkua/harmia?! Meillä 3v on niin dramaattinen kokemaan asioita. Vastoinkäymisistä, pienimmistäkin, syntyy huonoa käytöstä, mitä ei vaan voi hyväksyä. Kotona viel voi laittaa sivuun, mutta eihän tämä vetele kun tekee samaa missä tahansa ihmisten ilmoilla. Mielestäni oli jo hallinnassa välillä ja taas polkee jalkaa, huutaa, kiljuu, kiristelee hampaita tms. Salamannopeasti nämä reaktiot, ei ehdi edes sanoa mikä harmittaa tai mihin tarvitsisi apua. Siis esim kun ei saa itse lukiessaan jotain vaatetta heti päälle, tai pitää tehdä jotain mitä ei haluaisi tms.