yksinäisyys

Nyt on vaan pakko päästää ulos tää mitä päässä on pyörinyt jo jonkin aikaa.Eli minulla on sellanen tunne että olen yksinäinen vaikka mies onkin (eikä siis yksinäisyys siinä tunnukkaan) vaan kun tuntuu että ei ole kavereita eikä sosiaalista elämää ollenkaan. Nytkin olen ollut kaksi viikkoa lomalla töistä ja en ole päässyt kotoa mihinkään,muuta kuin lenkille ja tuohon lähikauppaan. Muuten olen ollut kotona 4 seinän sisällä. Ja tässä vaiheessa joku varmaan esittää kysymyksen "että mikset sitten lähde jonnekkin sieltä kotoa?" no lähtisin mutta minne menisin? mummulaan voisin mennä mutta kun oma äiti ja pikkusisko opiskelee,niin ovat kotosalla vasta 4 jälkeen ja sitten tekee läksyt ja sun muut koulu systeemit joten sinnekkin saisi mennä vasta kuuden tienoilla.Ja en näe mitään järkeä lähteä sinne ja ajaa ensin 30-40 minuuttia että päästään siinne ja kun päästään niin pitääkin alkaa melkein heti lähtemään kotiin että kerkiää iltapalat laittamaan ja saa nuorimman nukkumaan oikeassa ajassa,muuten menee yöunet meiltä kaikilta. No kavereita kävisin kattomassa,mutta kun ei sellaisia oikein ole.Työkaverit ovat ainoita mitä minulla enään on.muut ns. unohtivat siinä vaiheessa kun mieheni kanssa ostimme talon ja aloimme miettiä perheen perustamista ja ensimmäinen lapsi syntyi.Minä kyllä yritin sitkeesti pitää yhteyttä,mutta kun ei vasta kaikua tullut niin sekin sitten pikkuhiljaa jäi vauvan synnyttyä. Nykyään tuntuu että se ainut sosiaalinen elämä on siellä töissä ja muuta ei ole.Ei ole ketään ketä voisi pyytää mukaan vaikka kirpparikierrokselle tai muuten vaan shoppailemaan.asutaan kyllä sillain että on naapureita,mutta niitäkään ei koskaan näe täällä kaikki vaan lojuu mökeissään.En enään oikein tiedä mitä tekisin.On alkanut tulla sellainen tunne että minä ja lapset ei olla haluttuja mihinkään.Meitä ei ole kutsuttu edes mummulaan kylään vaan aina pitää varovasti kysellä että onko ok jos tulen lasten kanssa poikkeen...ja vastauksen saa vähän nihkeesti. omistan kyllä puhelimen mutta mitä sillä teen kun ei sekään koskaan soi tai piippaa viestiä.tänään olen jopa salaa odottanut että edes lehtimyyjä soittaisi,itku ollut herkässä taas koko päivän ja tullutkin. isäntä sanoo aina että no mee vaikka soittaan sitä naapurin ovikelloa ja ala jutteleen...vaikka sosiaalinen olenkin niin ei luonto anna periksi sitä että menen kerjäämään väkisin tuttavuutta taikka seuraa...kun ollaan täällä asuttu reilut kaksi vuotta eikä kukaan ole halunnut edes minun yrityksistä huolimatta tehdä tuttavuutta niin miksi siis enään yrittäisin.moikkaan kyllä kun nähdään.Tässä kylässä ollaan asuttu jo 7 vuotta enkä tunne täältä ketään.en tiedä missä voisin tutustua edes kehenkään kun ketään ei ole missään.Tunnen että jos johinkin menen täällä niin olen ulkopuolinen,kun en ole asunut täällä koko elämääni ja en tiedä täältä ketään.kävin kyllä alkuun perhesysteemeissä,mutta sieltä ei kukaan oikeen halunnut tulla minun kanssani tutuksi.ja sekin jäin kun oli aina sellainen tunne että olen ulkopuolinen ja minua tuijotetaan ja mennään aina istumaan huoneen eripuolelle...ksit minussa jokin vika on..  nyt lomalla en ole edes kirpparille päässyt vaikka lapsille pitäisi vaatteita löytää,netissä olen niitä etsinyt kirppareilta ja sellasista.Niin paljon on alkanut masentamaan tämä oma tilanne jo.Ja epätoivo iskenyt että näin vietän loppuelämäni jollen pääse muuttamaan takaisin kaupunkiin.sinne missä olen aina asunut ennen näitä 7 vuotta.jotenkin on vaan vahvistunut se tunne siitä että kaupungissa on sosiaalisempaa porukkaa ja se vahvistuu aina töissäkin.kun katselen asiakkaita ja miten he kohtelee toista ihan vierasta asiakasta.olen tästä yrittänyt miehelle puhua,mutta vastaus on että ota lapset autoon ja lähde kaupunkiin vaikka puistoon,niin pakkaa lapset ja rattaat ja muut autoon,aja ensin 20 min kaupunkiin,etsi puisto jossa olisi muitakin ihmisiä ja etsi toiset 20min vapaata parkkipaikkaa.jotenkin miellän että jos asuisin siellä ja olisi se oma lähipuisto minne mennä vaikka kävellen niin olisi 100 kertaa helpompaa,kuin että lähden täältä autolla ja etsin sen puiston ja parkkipaikan. On vaan sellainen tunne että olen ihan yksin ja yksinäinen. en tiedä onko muita jotka tuntee itsensä yhtä yksinäiseksi,mutta en tiedä ennään että mitä pitäisi tehdä? tuntuu että kaikilla muilla on hauskaa ja paljon ystäviä ja kavereita ympärillä.Paljon muutenkin virikkeellisempää elämää kuin mulla.olen vaan täällä kotona kolmen lapsen kanssa,enkä pääse tekemään mitään.Tänäänkin piti lähteä nuorimman päikkäreiden jälkeen kirpparille ja kauppaan,mutta siitäkään ei mitään tullut kun vanhemmat lapset vaan tappeli ja kiukutteli enkä lähde niitten kanssa sinne tappelemaan kun kerran kaikesta pitää taas kiukutella ja tapella keskenään.ja isäntä on iltavuorossa ja kaikki kaatuu taas päälle.itku tulee joka kerta kun olen yksin jossain.kiitos sinä joka jaksoit luke ja jos selvän sait epäselvästä tekstistäni.Oli vaan pakko jotenkin päästää ulos mitä sisällä jyllää...

20.2.2015
29050111
29050111

kulmilla liikun ainakin :) juu koeta ny irtisanoa se vuokrasopimus ensin :D

23.2.2015
teeko
teeko
2 years, 11-month-old toddler

Kelpaa toki! Vaikken mie ite kahvia juokaan. :)

Sä varmaan ajelet tästä meidän ohi kuitenki aina ko tallilla käyt? Tai taitaa tuossa olla joku suorempiki reitti.

Täytyy tässä joku päivä sinuu hätistellä että tuut käymään.

Jos sais ton vuokralaisen tässä ulos lähiaikoina ni sitten. :)

23.2.2015
misukka
misukka

misukka laittelee mulle säpöä tai viestiä jos tulee sellainen olo et kahviseura kelpaa ;)

23.2.2015
teeko
teeko
2 years, 11-month-old toddler

Mä oon Pohjos-Savosta, Leppävirralta. Onko muita täältä läheltä? :)

23.2.2015
Mamu95
Mamu95
5-month-old baby

Täälläkii yks yksinäinen. Kaverit kaikkos tytön synnyttyä. Mies on töissä arkena, joten päivät kuluu tytön kanssa kaksin. Joskus kyllä kaipais vähä vaihtelua päiviin. Juttukavereita ois kiva saaha.

21.2.2015
Mamu95
Mamu95
5-month-old baby

Hyvin yksinäistä täälläkin, joten et todellakaan ole ainoa..itselläni lähinnä ainut seura on tytär ja koira, mutta jospa tämä pikkukaveri sitten synnyttyään tuo lisää sisältöä elämään..töistä kun nyt on ollut pois, päivien sisältöä on lähinnä vain kotihommat ja koiran lenkkeilytys..poikaystävällä on kiinnostuskiikarit ihan jossain muussa kuin tässä raskaudessa..viimeksi kuulin torstaina hänestä ja den jälkeen en mitään, en ole tosin itsekkään laittanut viestiä tai soittanut, kun hän tuntuu olevan niin kiireinen omien juttujensa kanssa, joten hyvin yksin tässä odotetaan..ystäviä minulla ei ole montaa ja se on ihan oma valinta, koska en koskaan ole ollut Hyvinkään sosiaalinen ihminen, vaikka sosiaali- ja terveysalalla työskentelenkin ja tulisin toimeen hyvin erilaisten ihmisten kanssa..nekin harvat ystävät mitä minulla on, en oikein pidä heihin yhteyttä..ja kummankaan vanhempani kanssa en ole missään tekemisissä..

21.2.2015
hanipazui
hanipazui

Sanoisin omasta kokemuksesta esikoisen aikana myös masennuksesta kärsineenä: väsymyksestä ja masennuksesta huolimatta omasta aktiivisuusesta on kiinni, saako uusia sosiaalisia kontakteja ja ystäviä.

Eli kotoa pois lähteminen on se toimi, joka auttaa tuohon tilanteeseen. Seutakunnan perhekerho on kiva.

Aikaa uusiin ihmisiin tutustuminen vie, se on seivä.

21.2.2015
PekkajaMatti
PekkajaMatti

Ja piti kans kysyä, että minkä ikäiset lapset sulla on? ☺️

21.2.2015
carata
carata

Eikös Rengossakin ole lapsiperheitä ja jotain toimintaakin? Itse olen Hämeenlinnasta myös, mutta Lammin puolelta. Kannattaa vaan kokeilla mennä mukaan kaikkeen. Ja Hämeenlinnalaismameja mainostaakseni kannattaa liittyä. Jollen väärin muista niin jokunen renkolainen sielläkin on ☺️ Eli vois saada puisto/kahvi/leikki/lenkkeily/juttelu seuraa 👍

21.2.2015
carata
carata

Tutulta kuulostaa. Itse olen myös muutranut tänne6 vuotta sitten ja ei ole kavereita löytynyt. Joskus kävin perhekerhossa mutta voisi nyt vähän taas aktivoitua ja käydä siellä. Kun on se neljän seinän sisällä niin raskasta. Kyllähän sitä muutamassa paikassa käyny kahvilla mut se on taas jäänyt.

21.2.2015
nki91
nki91

Täälläkin aika sama tilanne...
Olin aivan yksin kun perheen perustin ja varsinkin kun esikoinen syntyi!
Ei mulla ollut ketään muuta kuin koulussa koulukaverit. Siis koulu ja kaikki kaveritkin kaukana toisella paikkakunnalla.
Kyllä sitä itki monet, monet monet kerrat.
Kävin vauvan kans muskarissa, kerhossa ja vauvauinnissa aina kun mahdollista.
Olen ollut toivottoman ujo ja arka aloittamaan juttelua, mutta onneksi pikku hiljaa vauvan myötä joku aina jotain kysy niin sai jutun juurta.
Ja tuo koulu, koulukaverit, opettajat, työssäoppimispaikkojen hyvät tyypit saivat minut muuttumaan rohkeammaksi, siihen meni kyllä se kolmisen vuotta.

Nyt on kavereina kerhosta ja lasten harrastuksista aika kiva tuttujen ryhmä.
Jopa jokunen niin että oon kutsunut käymään kotona.
MUTTA, EI ainuttakaan sellaista kunnon YSTÄVÄÄ, jolle oikeasti voisi puhua lähes mistä vain.
Pikkusiskoni kanssa kyllä, mutta vähän eri kun hän opiskelee kaukana isossa kaupungissa, ei perhettä jne.
Onhan se ihan huippua että saa kuitenkin soitella ja puhua ja ymmärtää kaiken, mutta kaipaisi sellaista arjen keskelle ystävää, mielellään kellä myös pikkulapsia.


Suosittelen kuitenkin osallistumaan kaikkiin mahdollisiin kerhoihin, meillä MLL ja seurakunnan, sekä lasten harrastusten kautta tutustuu taas toisiin.

Niinkuin itsellänikin kesti vuosia ennen kuin tutustui ja rohkaistui, niin rohkaisisin vain ahkerasti käymään, vaikka ei heti kavereita saisikaan.
Sinnikkyys usein palkitaan!

Niin ja nuo leikkipuistot, mein kunnassa ehkä pari sellaista, tyhjiä aina. Ollaan käyty naapurikunnassa, jossa kerho ja muskarikin, niin siellä tapaa kyllä sekä samoja että uusia lapsia vanhempineen.
Se on vähän harmi että siis kaikkiin lähdettävä autolla!

Ja kotiäitinä kun on niin ei ole niitä työpaikan tuomia aikuisen ihmisen kontaktejakaan. Jos sanon esim miehelle et harmi kun ei oo ketään ketä kutsuis tai et on niin yksinäistä niin hän sanoo ettei hälläkään oo ketään ystävää. Niin. Eihän se mua lohduta. Mutta on hällä sentään joka ikinen työpäivä ihmiskontakteja vaikka kuinka. Ja menee ja tulee kaupoissa, harrastuksissa jne. Onhan sekin eri asia kuin kotona kahden pienen kans.
Mutta oonhan tavallaan itse halunnut lapset ja niiden kotihoidon.
Ehkä jokusen vuoden kuluttua tilanne on jo toinen.

21.2.2015
Minnie
Minnie

Oi mä niin tiedän tuon tunteen. Mulla on täällä maalla pari hassua kaveria ja nekin naapurikylistä ja ennenkuin aloitettiin taloa xx remontoimaan mä monet illat itkin yksinäisyyttä. Nyt mä toivon et sit kun talo on valmis niin saan tuon asian kuntoon. Siihen asti mut saa nuo hevoset luvan pitää järjissään. Mutta eipä tälläkään kylällä ihmiset ole yhtään sosiaalisua ja siinä mä huomaan sen kyllä etten kuulu tänne. Meillä on tossa lähellä jopa 2 puistoa mutta mä oon ehkä 2 kertaa nähnyt siellä jonkun muun. Ettei sielläkään kyllä pääse tutustumaan. . puoli tutut ei täällä juttele. Kaikki on vaan Hiljaa :(

20.2.2015
teeko
teeko
2 years, 11-month-old toddler

😊 itse olen Hämeenlinnasta.. Tosin en nyt ihan naapurissasi koska asun tosiaan katisissa elikkäs kymppitien vieressä..

Ja juu tosiaan tällein talvella ei täällä paljon puistossa väkeä näy etenkin huonommalla kelillä.. Keväällä ja kesällä ehkä herää väkeä enempi,mutta sekin on tuurista kiinni osuuko samaan aikaan.. Monesti saa yksin puistossa olla,mikä välillä käy tylsäksi..

20.2.2015
Vipe
Vipe

asustellaan Hämeenlinnan Rengossa. Olipas ihan avata tämä keskustelu ja huomata että jotkut edes ymmärtää minuakin ja tietää miltä tuntuu...Ihan en pysty joka kerta enkä joka toinen kertakaan osallistumaan niihin avoimiin kerhoihin taikka perhekahvilaan,kun on niin sekalaiset työvuorot :( eli en voisi tässä tinlanteessa olla joka viikkonen tai edes joka toinen viikkonen kasvo.

Kiitos Maarua itku tuli kun luin tekstisi,kun ollut tänään muutenkin niin itkuinen päivä :') eikä mikään helpoimmasta päästä lastenkaan kanssa,mutta siitä selvittiin onneksi taas tänäänkin :) Jo tämä purkautuminen helpotti osin taas tämän päivän oloa.Sainhan sen jotenkin ulos itsestäni.Kyllä taas isännällekkin siitä puhelussa mainitsin että tänään taas ollut tälläinen päivä.Ja hän jälleen kerran käänsi asian niin että olisi hänen vika,joten vaihdoin puheen aihetta.ehkäpä hänkin joku päivä kuuntelee ja miettisi minun kantilta asiaa.No onneksi ollaan menossa kovaa vauhtia kevääseen päin niin vaikka yritän alkaa pakottaan ajamaan sinne kaupunkiin ja etsimään sen puiston missä olisi muitakin ihmisiä...

20.2.2015
29050111
29050111

mistä päin olet?:)

20.2.2015
Eveliinaska
Eveliinaska

Miekii meinasin kysästä että mistä päin olet.

Mulla vähän samaa ongelmaa tuossa ettei kavereita oikein ole. Tuttuja joiden seurassa ollaan tietyissä yhteyksissä isommalla porukalla mutta ketään läheistä kaveria saati ystävää ei ole. Sellaista jolle voisi soittaa että nähdäänkö jossain.

Mäkin asustan haja-asutusalueella ni aina pitää autolla lähtee kylille. Ja sit on ihan tuurista kiinni onko jossain leikkipuistossa ylipäätään ketään. Ja vielä suurempi tuuri jos sattuu olee vieläpä joku puolituttu joka ei juokse karkuun kun sanoo moi.

Apuja miusta ei sulle siis ole mutta ehkä vertaistukea.

Puolet mun huikeista neljästä kaverista on lapsettomia ja kaikki asuu enemmän tai vähemmän kaukana ja pelkästään näkeminen on yhtä aikataulun sumplaamista.

20.2.2015
misukka
misukka

Itse mietin tuossa ihan samaa, että missä päin mahdat asustella. Minä olen saanut täältä muutaman tutun yhden olen tavanut livenä ja just ollaan hänen kanssaan suunniteltu , että voitas nähdä isommalla porukalla jossain kohtaa. 

Itse tunnen kans toisinaan suurta yksinäisyyttä, mutta kun pakotan itseni käymään jossain ihmisten ilmoilla niin taas jaksaa ja jos pääsee kirjoittelemaankin jonkun kanssa niin helpottaa oloa jo kummasti.

20.2.2015
Tarvti87
Tarvti87
11-month-old baby

Minkäikäiset lapset sinulla on?

Onko sielläpäin mitään harrastus mahdollisuuksia joita voisi yhdessä lasten kanssa harrastaa..

Mulla on ollut välillä toi sama tunne.. Mutta kun kävin esim. Avoimessa kerhossa sitkeästi,niin aloin kuulua vaki porukkaan,joten on helpompi päästä juttuihin mukaan ja olen saanut jopa yhden kaverin jota tapaamme kerhon ulkopuolella..

Mutta oli mullakin aluksi sillai että jos yritin jotain keskustella,niin sain väkinäisen vastauksen ja sitten "juttukaveri" siirtyikin pois.. Mietin mikä vika mussa on,ajattelin että se oli varmaan se että kun olin perhepäivähoitajana ja neljästä lapsesta 3 oli hoitolapsia,niin en kuulunut äiti porukkaan,mutta en myöskään hoitaja porukkaan,koska oli myös oma lapsi.. Ja jos sain joskus juttua aikaan,niin se tyssäs siihen kun kerroin että kolme lapsista ei olekaan omia.. En tiiä mikä siinä oli ongelma.. Yksi äiti otti jopa asiakseen solvata perhepäivähoitoa ja perhepäivähoitajia vaikka tiesi minun olevan sellainen..

No mutta siis minulla siis sitkeys palkitsi..

Ja minä en varsinaisesti ole yksinäinen mutta päivisin tuntuu siltä koska kaverit ja kaikki on töissä ja näin ollen päivisin ei ole seuraa.. Paitsi nykyään kerhoissa.. 😊

Voithan myös paljastaa missäpäin asustelet jos sattuisi niin hyvä tuuri että täältä löytyisi seuraa..

Tilanteesi on hankala ja varmasti tuntuu ikävältä.. Toivottavasti saisit jostain jotain seuraa.. ❤

20.2.2015
Vipe
Vipe
Tapahtui virhe. Yritä myöhemmin uudelleen.
Ladataan...