Miten jaksatte hoitaa lasta, kun odotatte toista/kolmatta jne?

Odotan toista lasta ja tämä alkuraskaus tuntuu todella raskaalta. Välillä on vaikeuksia hoitaa esikoista, kun voin niin pahoin tai olen vain niin älyttömän väsynyt. Miten muilla? Kauanko tää pahin väsymys jatkuu?

27.1.2015
Napero89
Napero89

Meillä ei ainakaan ole mitään leikki ym toimintaa alle 3v ikäiselle. Vasta 3v täytettyään lapsen voi laittaa kerran tai kaksi viikossa muutamaksi tunniksi joko kerhoon. Meillä täällä on ainakin arkasteluun ja leikkiin painoittuva sekä liikuntaan painoittuva.

Tai tietenkin toimintaa alle 3v ikäiselle on, mutta silloin vanhemman täytyy olla mukana, jolloin ainakaan tuo "oman ajan saanti/pieni lepo" ei onnistu.

29.1.2015
carata
carata

Mutta onneksi aika äkkiä menee ohi.
Mulla tää on raskain raskaus kaikista kolmesta. Ja todella raskas työ, ku aika vähissä vapaat, että sais levättyä. Sitte meillä on talorakenteilla, onneksi jo viime metreillä ja kotona ollessa ei isommin levätä, siitä pitää huolen 3v. ja 4.v pojat :D
Mut tässä oon pohtinu, että otanko sen saikun vastaan jos sitä nyt tarjotaan. Meinas neuvolassa, että voi olla sitäki ku on alku niin kovat ne raskauspahoinvoinnit ja oksentelut, että ei pääse kroppa kunnolla palautuun tän työkään takia. Tiiä sitä. Tää on vaan aika kamalaa, ku torkut kaikki vapaa-ajan ja mitä väsyyneempi oot sitä enempi oksentelet.

29.1.2015
Belpi
Belpi

Kummasti sitä jaksaa, kun on pakko!

Meillä kolme lasta, esikoinen oli 10kk kun aloin toista odottaa, no kauheet pahoinvoinnithan sen aikana oli ensimmäiset n.16viikkoa.. Mut esikoinen oli/on niin helppo kaveri, että hyvin sai yksinkin leikittyä, kun mä makoilin, tietenki ruuat yms. nousin laittamaan.
Kun tää toka oli 1,5v, niin kolmatta odotin, se raskaus oli aika helppo, verrattuna siis tokaan raskauteen. Löystymiskivut oli ihan järkyt kyllä. Ja kaiken päälle laitettiin vielä koko talo remonttiin, seiniä kaadettiin, kaikki revittiin auki, lattioita jonkin verran availtiin, kaikki pinnat siis meni uusiksi, ihan kaikki, ei ollut kunnon keittiötä missä tehdä ruuat, missä syödä yms.. Ja koko rempan ajan asuimme tässä samalla. Vaatehuoneen seinään kirjoitin tussilla, kun laitoin ison mahani kanssa sinne laminaattia, että "RV36" :D
Huh, olihan tuo aika hurjaa aikaa. Mutta kummasti sitä vain jaksoi :)

28.1.2015
surkelo
surkelo

Päivähoitopaikan saaminen ei ole lapsen iästä kiinni.

Jos päiväkodista annetaan väärää tietoa, aina voi olla päiväkodin johtajan esimieheen yhteydessä.

Leikkipäivätoiminnasta en ole kuullutkaan, vaikka olen alalla. Voihan se olla jotain uudempaa toimintaa.

Alle 3-vuotiailla päivähoito koostuu pitkälti perushoidosta. ohjattua toimintaa on myös, ja vapaata leikkiä.

28.1.2015
PekkajaMatti
PekkajaMatti

Joo on se niin että tavallaan täytyy vaan jaksaa, vaan enpä tiedä, ei aina.
Jossain menee raja että on nöyrryttävä myöntämään ettei jaksa ja pyydettävä/vaadittava apua.
Meidän lapsilla ikäeroa 1v4,5 kk ja siinä välissä keskenmeno.
Opiskelin samalla koko ajan iltamonimuotona lähihoitajaksi (töissä olin sijaisuuksia + työssäoppimisjaksot ja näytöt) aloitin ennen ekaa raskautta ja valmistujaisjuhla oli seuraavana päivänä kun toisen lapsen kans tulin laitokselta.

Kyllä olen ollut niin sairaan väsynyt, oksentanut 4kk putkeen joka päivä, alipainoisena, pyörtyillyt, tasapaino kadonnut, kävellyt päin seiniä, kaatunut portaissa lapsi sylissä, unohdellut asioita niin että tulipalo ollut lähellä kahdesti, nukahtanut rattiin kahdesti, niin hirveitä rytmihäiriöitä että jalat mennyt alta monesti, meinannut monesti soittaa ambulanssin koska tuntunut että sekoan kokonaan, kuullut ääniä, nähnyt ties mitä tai näkö hävinnyt, unen puutteesta, en osannut enää edes nukahtaa. Jne jne.

Kyllä pitää pyytää apua aiemmin.

Jos ei läheisiltä saa apua tai heitä ei ole niin esim perhetyöntekijä voisi auttaa.

28.1.2015
Minnie
Minnie

Mulla tulossa kolmas, nyt rv 14+5. Karmeaa väsymystä, huonoa vointia, raskas työ. Kävin jo tällä viikolla mittauttaa varuilta hempan... Mut oli 137.. Mulla normisti.. Yli 150. Meinas että kattoa ensi viikon neuvolassa, jos laittavat mut lepäilemään saikulle :O

28.1.2015
Belpi
Belpi

riu: Sanottiin että alle 3-vuotiaille ei ole leikkipäivä toimintaa. Harmi sinällänsä kun olis kiva että poika pääsis ikäistensä kanssa leikkimään päivällä. Ei tietenkään joka päivä vaan esim. kerran viikossa.

28.1.2015
m__86
m__86

M86 lapsilla on vielä subjektiivinen oikeus päivähoitoon, ja työkii ootte siihen oikeutettuja. Muu on p*skapuhetta. Meijän nuorin jatkaa osa-aikaisena päiväkodissa, vaikka ite jäänkii kotiin. Poika on nyt 4,5 v ja sille kaverit on oikeesti jo tärkeitä 😊

27.1.2015
riu
riu

Lisäyksenä edelliseen vastaukseeni että usein lapsille on helpompaa olla kotona äidin ja vauvan kanssa. Erityisesti tilanteessa, jossa lapsilla vain pieni ikäero.

Jokainen tekee toki omat ratkaisunsa, eikä niitä sovi arvostella, koska kukaan ei toisen tilannetta täysin tunne. Neuvoja voi aina antaa toki.

27.1.2015
PekkajaMatti
PekkajaMatti

Ilman mieheni ja äitini apua en niin mitenkään ois selvinny, ja kun olin muutamaan otteeseen sairaalassakin tiputuksessa niin tarvi sitä esikoista kotona joku muu hoitaa.

27.1.2015
Lintu4
Lintu4

m 86.

Vielä hallituksen päätös lapsen päivähoitoajan rajaamisesta ei ole voimassa.

Tietenkin esim. kuntakohtaisia suosituksia voi lapsen hoitoajasta olla, jos toinen vanhempi on nuoremman lapsen kanssa perhevapaalla. Ja esim. niin että tällaisessa tapauksessa vanhempi lapsi ei voi olla ns. kokopäivähoidossa.

Jos muilla on tuoreempaa tietoa asiasta, kommentoikaa.

27.1.2015
PekkajaMatti
PekkajaMatti

Mulla alkoi väsymys helpottaan nyt vasta rv. 16 ja eikä ole enää jatkuvaa huonoa oloa! Tuo alku oli todella raskasta minulle. Hoidan yksin lasta viikolla ja töissä käyn. Ja me sairasteltiin muutaman viikon välein :/ Jotenkin siitä vaan selvis "pahemman" yli. Mulla ei ole ketä pyytää auttamaan minua pojan hoidossa. Jotenkin se tuntu että kun pääs töihin niin sai vähän hengähtää. Ja sit tietysti viikonoppuna kun mies tuli kotiin niin autto asiaa. Sekin oli että lähdettiin iltasemmalla kyläilemään niin sekin oli jonkinlainen henkireikä, vaikka ei olis jaksanut... Niin ja tee ruokaa pakkaseen. Ei tarvi sitä alkaa tekemään väsyksissä! Mulla on etonut kaikki koti ruoka ja siten ollut hankala kokkailla mitään! :/

Tuossa joku sanoi että piti hoitopaikkaa esikolle. Otin tänään selvää että voinko äitiyslomalla pitää poikaa muutamaa tuntia hoidossa, niin ei ole mahdollista. Harmi! Ois voinut välissä levähtää vauvan kanssa...

27.1.2015
m__86
m__86

Komppaan misukkaa ja Carataa.

Muutoin suosittelen perhekerhoa tai-kahvilaa, oman henkisen jaksamisen ja sosiaalisten suhteiden vuoksi. Nuo aikuissuhteet itsesi kannalta.

Meillä lapsilla isot ikäerot, mutta koululaisten lukujärjestykset sanelee meidän arkea, ja nuorin lapsi joka nukkuu miten sattuu, ja yleensä lyhyesti yölläkin. Pitää jaksaa, ei auta.

Yksi vaihtoehto on pyytää omaa äitiä tai anoppia joksikin ajaksi teille avuksi esikoisen kanssa ja kodin asioiden pyörittämiseen.

27.1.2015
PekkajaMatti
PekkajaMatti

Mua kans väsytti ekat pari kuukautta ja ei mitään toivoa, mutta annoin aikaa kuitenkin meidän pojalle sen minkä hän vaati ja tein vähemmän kotitöitä ja jätin turhat kauppareissut ym juoksut pois. :) Mies sitten on siivoillut vapaapäivinä ja hoitanut lasta jos olen tarvinut ylimääräistä unta. Jos on yksin ilman miestä niin sitten vähentäisin muuta turhaa, eikä aina tarvitse pakosti mennä ulos jos ei kykene. Pari päivää voi leikkiä sisälläkin, ja jos makaan sohvalla ja sanon muksulle että äiti on pipi äitin pitää lepää ja näytän suulliselta ni se alkaa hoivaamaan ja touhuilee omiaan:D nyt onneksi väsy helpottanut ku o alkanut ruokakin taas maistumaan ja hommat sujumaan. Kamala nälkä oikeastaa koko ajan, kai se on se vauvan kasvu joka alkaa... O_o

27.1.2015
sasme
sasme

Misukkaa mäkin komppaan! Ja jos apua tarvii, niin meillä ainakin kyllä mun porukat hoiti tyttöä jne. Ja nyt molempiakin. Tietty niin, että mäkin täällä heillä olen ja lepäilen ja kuitenkin lapsien kanssa teen jotain parhaani mukaan. Mutta se auttaa, kun ei tarvitse siivota ja laittaa ruokaa.

27.1.2015
carata
carata

Mie oon jaksanut hyvin, mutta asiaa autto ikäero 😃 Pystyn ihan hyvin ottamaan tirsat jos siltä tuntuu, ja esikoinen voi jeesata pienintä jne. Tietty isimies otti alussa enemmän hoitovastuuta jos sattu olemaan kotona. Saatoin nukkuu kahet päikkärit ja 12 tunnin yöunet ihan kevyesti 😃 Mutta siitä se helpottaa kun tulee viikkoja lisää 😊

27.1.2015
riu
riu

Joo. Tolla mä lohduttaudun, et eka kolmannes olis se vaikein. :)

Kiitos vastauksista ja tuesta!

27.1.2015
Napero89
Napero89

Se on vaan jaksettava. Eihän siinä mikään auta.

Kotona kun on lapsen kanssa, niin voi sentään etsiä ja löytää jotain arkea helpottavia juttuja. Esim. menette sängyn päälle pötköttämään ja leikkimään. Ruoka mahdollisimman nopeasti valmistuvaa ja vaivatonta. Pataruokia tai laatikoita jotka kypsyy ihan omin nokin uunissa.

Nukut silloin kun lapsikin nukkuu.

Ja ehdottomasti kannattaa neuvolassa pyytää katsomaan hemppa heti alkajaisiksi.

Mulla aikaisemmissa odotuksissa hemppa on lähtenyt laskuun vasta likempänä puoliväliä mutta nyt oli jo viikolla kymmenen alhainen, joten heti alotettiin rautabuustaus.

Mulla tämä raskaus ollut henkisesti tosi vaativa joten mun väsymystäni ei voi verrata. Lisäksi olin töissä. Uusi työpaikka ja henkisesti äärettömän rasittava pomo kaiken muun lastin päälle. Eli mulla armoton väsymys helpotti vasta likempänä raskausviikkoa 30 kun sai hempan kohdilleen. Ja paineet töissä vähän helpotti.

Sulla luultavasti pahin helpottaa viikkoon 12 mennessä ellei jo aiemmin.

27.1.2015
misukka
misukka

mie sain alkuraskauden väsymyksiin apuja mieheltä.  loppuraskaudessa jäätyäni jo töistä, sekä mammalomalla ollessani ylläpidin esikolla hoitopaikkaa.  jätin sille 10 hoitopäivää joka kuulle.  helpotti huomattavasti itteeni ja esikkoa, kun ei tarvinnut aina olla keksimässä slle tekemistä ja jaksettava kahta niin eri ikäistä ja huomiota 100% vaativaa lasta.   se on ollut mun mielenterveyteni perusta kuluneen 9kk aikana:D   saada siis viedä esikko hoitoon purkamaan tarmoa jotta voi itse keskittyä vauvaan.

27.1.2015
Blanco
Blanco
Tapahtui virhe. Yritä myöhemmin uudelleen.
Ladataan...