Hienoa, että oma kokemukseni antaa toivoa muille :) Ja oli tosiaan loistava vinkki tuo facebookin vertaistukiryhmä, kiitos vielä kerran! Aivan innolla olen siellä kirjoitellut ja lukenut muiden juttuja. Ihmeellistä, miten paljon vertaistukiryhmästä saakin apua! :) 

Ja kyllä tässä itselläänkin on vähän opettelemista. Ihan senkin takia, että nykyään tiedetään todennäköisesti vieläkin enemmän ja jotkut asiat ovat saattaneet muuttua.

Myö ollaan kerrottu lapsilel avoimesti että niillä on kielellinen erityisvaikeus. Tytön varsinkii on ollut miusta tärkeetä ymmärtää ettei se oo tyhmä vaan tuo on asia mikä tulee olemaan aina ja tyttö on syntynyt semmosena. On hyvin sinut asian kanssa ainakin vielä :) Ei meilläkään oo aina tietenkään helppoa ollut, tytön 1-2 luokan opettaja oli aika hmmmmm persoona. Mutta onneksi ei opeta enää meijän lasta, vaan nyt 3-4 luokilla on ollut huippu-ope :)

Teillä tilannetta varmasti auttaa että tiiät itekkii mimmosesta vaikeudesta on kyse, ihan jo omien kokemusten kautta. Meille tavis-vanhemmille tässä on varmaan ollut vähän enemmän opettelemista. Hienoa itsellekin kuulla miten mukavasti sie oot pärjännyt elämässä, se tuo lisää luottamusta omienkin lasten tulevaisuuden suhteen :)

Kiitos vinkistä, täytyykin mennä tutustumaan tuohon ryhmään facebookissa :) 

Pojan tilanne harmittaa ehkä eniten sen takia, koska jos hän sen on perinnyt, niin se on tullut minulta. Lapsena minulla todettiin dysfasia, myös muutamilla muilla lähisukulaisilla on. Äitini kun kuuntelee pojan puheita, niin toteaa, että kuulostaa niin tutulta.. 

Nykyään minulta ei sitä edes huomaa. Myöhemmin, lähinnä koulutukseni aikana kun piti tutustua mm. dysfasiaan, tuntui siltä, että ymmärrän itseäni enemmin :D Häpesin lapsena valtavasti dysfasiaa, enkä kertonut siitä kai kellekään. Oli aivan kamalaa esim. lukea ääneen luokassa, kun huomasin tulevan sanan, mitä en osannut sanoa oikein. Silloin en tainut täysin ymmärtää, että voi johtua vieläkin siitä. Minulle puhuminen on ollut ehkä kaikkein vaikeinta. Lukemista ja kirjoittamista olen rakastunut niin pitkään kuin muistan. Yläasteella taisi kerran olla jopa 9 todistuksessa äidinkielestä.

Pienryhmästä minä pääsin siirtymään pois 3 luokalla. Se oli aivan mahtava juttu minulle! Minulle jäi tosi ikävät kokemukset tästä "erityiskoulusta".. Opettajani oli esimerkiksi "haukkunut" minut kunnolla ja sanonnut, etten pärjäisi normaaliluokalla, Onneksi äitini taisteli puolestani ja pääsin kokeilemaan normaalia luokkaa, jossa opettajani suureksi hämmästykseksi pärjäsinkin hyvin! Ehkä tämän "erityiskoulun" muistojen takia minä etenkin vähän pelkään pojan mahdollista diagnoosia.. En tahtoisi hänen kokevan samaa kuin minä tai lähisukulaiseni. Mutta Sinun, riu, kokemukset ainakin kuulostavat hyviltä. Ehkä lapsenikin tulee saamaan sellaista tukea, jota hän tarvitsee..

Nykyään, mikä todennäköisesti johtuu minulla dysfasiasta, on se, että esim. jotkut sanat on yhä vaikea lausua oikein ja pitkiä lauseita kuullessani saatan pyytämään toistamaan, että "menee perille", etenkin jos puhe on hyvin nopeaa. Tai vaikka päivämäärien ylös ottaminen on välillä vaikeaa. Jos on kauheasti meteliä, minun on välillä vaikea keksittyä puheeseen. Mahtavinta tässä on minusta nykyään se, että en häpeä! Jos sekoilen sanoissa, nykyään saatan vain nauraa itselleni :)

Meijän 11 v tytöllä ja 7 v pojalla on molemmilla kielellinen erityisvaikeus. Tytöllä on enemmän dysfasian tyylinen kun pojalla on taas hyvin vahvasti dyspraksinen vaikeus. Tytön kohdalla kävi vähän pöhkösti kun se jäi kotiin hoidosta 3,5 v ja palasi vuotta myöhemmin vasta päiväkotiin. Päiväkodissa huolestuttiin tytön puheesta ja aika pian päästiin puheterapeutille, jossa alkoi sitten säännölliset käynnit eskariin saakka. Tyttö tuplasi eskarin ja saatiin diagnoosiksi kielellinen erityisvaikeus. Tyttö on tällä hetkellä 4 luokalla pienryhmässä erityiskoulussa. Lukemaan oppimista jännitettiin kovasti. Oppi lukemaan joo, mutta on hidasta ja kirjoittaminen on myös vaikeaa, niin kuin tulee olemaan koko loppuelämän. Koulussa on ollut harvakseltaan puheterapiaa, mutta aika vähän.

7 v poika pääsi puheterapeutin arvioon eka kerran 2 v iässä, säännollinen puheterapia alkoi 2 v 10 kk iässä. Noin vuoden kuluttua pojan diagnoosi oli vain kielellinen erityisvaikeus, siitä vuosi eteenpäin kun diagnoosiksi tarkentui vaikea-asteinen kielellinen erityisvaikeus puheen tuottamisessa. Paljon erilaisia vaiheita on ollut, mutta ollaan saatu myös hienosti apua. On ollut esim. kommunikaatio-ohjausta, pojalla oli henkilökohtainen avustaja päiväkodissa ja eskarissa jne. Nyt poika käy ekaluokkaa pienryhmässä normaalin opetussuunnitelman mukaan, pidennetty oppivelvollisuus on tehty jo eskarin aikaan. Luokassa käytetään tukiviittomia ja kuvia apuna, lisäksi pojalla on tabletti jossa on TAIKE-kommunikaatio-ohjelma. Lisäksi pojalla on kaksi kertaa viikossa puheterapiaa.

Suosittelen fb:n vertaistukiryhmiä, 'dysfasia- ja dyspraksialasten vanhemmat' on esimerkiksi hyvä. Saat paljon tietoa ja kokemuksia eri aiheista, ihan vammaistukihakemuksen täyttämisestä pienten ilonhetkien jakamiseen.