alkoholismin alle jääneet...
mieheni on hyvä mies. huolehtiva perheenisä ja huomioon ottava aviomies. mutta humalassa vaimoaan julkisesti nöyryyttävä ja alistava, muita pilkkaava rähinöitsijä, jolta katoaa kaikki käytöstavat. hän tiedostaa ongelmansa ja on kotikonstein yrittänyt demoninsa taltuttaa. pitkään menikin hyvin. oli lähes vuoden juomatta muuta kuin alkoholitonta olutta ja satunnaisesti ykköstä. mutta sitten karkasi mopo käsistä taas. lupauksia hoitoon hakeutumisesta on tullut, halu päästä kuiville on kova, mutta sitä avun hakemista ei ole uskaltanut kuitenkaan tehdä. oma häpeä siirretään aina ensiviikolle tai ensikuulle. ei koskaan huomiselle, tai tähän hetkeen. nyt on se tilanne, että jouduin eilen laittamaan ukaasin, että ellei tänään ole soittanut työterveyslääkärille/ ilmoittanut itseään aa-klinikalle, ei mulle jää muuta vaihtoehtoa kuin eropaperien jättäminen. sydän on niin totaalisen särki. eroa en haluaisi tehdä, sillä ketään en ole koskaan niin paljon rakastanut kuin miestäni, eikä se rakkaus ole mihinkään kadonnut. mieheni vain katoaa juomisensa myötä ja muuttuu aivan toiseksi. ja sitä ihmistä en halua nähdä enää koskaan. vielä eilen tuli humalaisia syytöksiä ja ehtojen saneluja, että hän hakeutuu hoitoon vain jos mie teen vastineeksi jotain. menetän viimeisetkin ihmisarvon rippeeni ja oikeuteni. mie olen niin särki ja hajalla juuri nyt, etten todellakaan tiedä kuinka päin pitäisi olla. oon niin pitkään ollut varpaillani ja joutunut mieheni humalaisen marttyyrimaisen ja sympatiahaun kohteeksi, että tuntuu ettei miulla ole mitään oikeutta olla rikki hänen käytöksestään. tiedän, että enää ei riitä en mieheni hakeaa apua itselleen, vaan miun pitää saada sitä myös. sillä kaiken sen henkisen väkivallan alle liiskaantuminen hänen juodessaan, on jättänyt jälkensä myös minnuun, enkä tiedä kelle sitä purkaisin. niin monen julkisen nöyryytyksen jälkeen olen vielä vähemmän kehdannut kellekkään tutullemme/ystävällemme ottaa asiaa enää puheeksi. voi itku...
Vastaa
Listaa uusin ensinToivottavasti jaksatte tallustaa loppuun saakka ja ensi vuonna olisi jo uudet askeleet:)) Houkuttele mies vaikka lenkille sen kaljapullon äärestä;)
nyt on paha mennä sanomaan. en mie ainakaan kertaakaan kertonu millään tavalla missä mie asun, joten oisin kai voinut vaivihkaa ollakkin ulkopaikkakuntalainen:D kaipa ne on pääasiallisesti tarkoitettu oman kunnan asukkaille, mutta niinkö sanoin, niin mie oisin voinu olla vaikka mistä kotosin, ei se oisi meillä tullut kyllä ilmi missään vaiheessa.
nyt on paha mennä sanomaan. en mie ainakaan kertaakaan kertonu millään tavalla missä mie asun, joten oisin kai voinut vaivihkaa ollakkin ulkopaikkakuntalainen:D kaipa ne on pääasiallisesti tarkoitettu oman kunnan asukkaille, mutta niinkö sanoin, niin mie oisin voinu olla vaikka mistä kotosin, ei se oisi meillä tullut kyllä ilmi missään vaiheessa.
Tuohon Anmahän kysymykseen en osaa vastata.
Me oltiin täällä Espoossa, tosin ei tässä meidän asuinalueella, vaikka tässä toimipiste onkin.
En osaa sitä sanoa, onko pienemmillä paikkakunnilla srk:n perheasianneuvottelukeskus alueellinen, eli tiettyjä paikkakuntia palveleva, joten joutuisi mahdollisesti jopa menemään muulle kuin omalle asuinpaikkakunnalleen.
Mä tuun nyt kesken alkuperäisen aiheen kysymään ku luin tosta seurakunnan pariterapiasta... Että jos siihen pääsee kirkkoon kuulumattomatkin niin voiko sitten valita muun kuin asuinpaikkakunnan palvelua, siis ettei pikkupaikkakunnalla tarvitse mennä puolituttujen juttusille??
joo kyllä, myö käytiin viime keväänä seurakunnan pariterapeutilla ja hyvin toimi, paransi meidän kommunikointia ja sai ratkomaan ristiriitoja hyvin:)
Lisään tohom kisun kirjoittamaan, että asiakkaiden ei tarvi kuulua kirkkoon. Taustoja ei kysellä.
Keskusteluajat on ilmaisia, asiakkaille ei siis maksa mitään.
Täällä ainakin perheasianneuvottelukeskuksen työntekijöiden nimet ja koulutus on mainittu netissä.
Ajan saa vapaalle työntekijälle. joka voi ottaa vastaan. Varmaankin voi toivoa miestyöntekijää.
Ai niin te ootte tainnutkin käydä seurakunnan terapiapalveluissa. Jos muistan oikein.
mie junttaannuin kakkosaskeleeseen:D ei mutta käyn silti säännöllisesti ryhmässä, tai mieheni sanoin "deeguterapiassa" parantamassa itteäni:)
mieheni ei ole mennyt ryhmään vaan yrittää edelleen kotikonstein päästä jaloilleen. kaksi tavallista kaljaa on ottanut näiden viikkojen aikana, muutoin alkoholitonta. parempaan päin mennään askel kerrallaan.
Miten täällä askeleet kulkee?:))
Hyvältä kuulostaa. Toivottavasti miehen puolelta tuo päätös pitää :)
Tsempit teille!
mieheni kanssa puhuttu asiasta, ja on lupautunut itse hoitamaan myös oman osansa. vitsailtiin, että jos hän käy 12 askelta ja mie saman, niin pariskuntana ollaan sitten otettu 24 askelta:) vanhimmille lapsille kerroin myös kokouksesta ja siitä, miten siellä pääsi purkamaan tuntojaan. uskaltavat sitten itsekkin lähtä jos siltä tuntuu:)
Hieno juttu, blanco!
Toivottavasti mies ottaa nyt kunnolla kipinää tästä ja ryhtyy samalla tavalla toimiin.
Tsemppiä!
kävin eilen elämäni ensimmäisessä alkoholistien omaisten tukiryhmässä. tuli itkettyä useamman kerran, mutta myös naurettua saman verran. ilmoitin miehellekkin, että sitouduin ihan yhtälailla minäkin kahdentoista askeleen ohjelmaan, ja tulen siellä siis käymään jatkossakin.
jo tuo ensimmäinen käynti riitti valamaan uskoa ja toivoa parempaan.
Ihanaa blanco että soitit! Ei varmasti ollut helppo paikka ♥ ja hienoa jos miehesi on ajan tilannut. Ei ole hänellekkään helppo paikka♥ paljon tsemppiä teille koko perheelle! !
mä joskus nuorempana seurustelin miehen kanssa joka sitten kun yhteen muutettiin alkoi humalapäissään nimittelemään julkisesti ja jossain vaiheessa se meni fyysiseen väkivaltaan ja oltiin vielä aika pitkään yhdessä kaiken sen jälkeenkin, mutta sit miehen käytös muuttu niin, että vaikka se oli selvinpäin ja tuli sen kavereita kylään (itselläni ei saanut juurikaan olla kavereita) niin hän saattoi alkaa esittämään ja totea esim. että kämppä on ihan paskanen miksi mä en ole voinut siivota tms. Erottiin sitten jossain vaiheessa monesta muustakin syystä ja viiminen niitti oli kun miehellä olikin ollut toinen nainen monta kuukautta. :/ En nyt tarkota,että teillä olisi näin! Mutta jälkeen päin kun oon asioita miettiny, niin mä luulen että miehellä oli vaan niin paha olla ja huono itsetunto, sillä monet humalariidat ja syyttelyt alko siitä, että se mietti jotain asiaa mitä oon joskus kauan sitte ennen seurustelua tehny ja ne sitte aina kärjistyi... Ei myöskään hirveästi helpottanu, että monet "kaverit" asioita kertoili miehelleni ja muutamat oli aika kovastikin meidän suhdetta vastaan minkä takia osaksi värittivät vähän. Monesti miehelle yritin sanoa, että voi kysyä ihan suoraan jos haluaa jotain tietää, mutta ehkä ei sitten vaan uskallus riittänyt tai pohti niitä sitte aina muutaman lasillisen jälkeen. Jossain määrin näin muutaman vuoden jälkeen, en voi oikeen muuta sanoa, kun jonkun verran ehkä on kaduttanu tuo ero ja vähän on harmittanut myös se että ei sitte oikeen koskaan asioita selvitetty loppuun. En haikaile mitenkään miehen perään, mutta ois silti voinu yhden kortin katsoa vielä. Jotenkin on tuntunut, ettei pysty tuntemaan ketään miestä kohtaan niin suuria tunteita enään.
Mutta toivottavasti saatte asiat selviksi ja varmasti jälki aina jää miehen sanoista, tietenkin jossain vaiheessa raja vaan ylittyy. Viimeistään eron jälkeen miehesi ymmärtää jos niin haluaa ja voihan hän sitten ehkä hakeutua johonkin mistä apua saa. Eihän mikään välttämättä estä teitä myöhemmin uuteen suhteeseen?
soitin valtakunnalliseen aa-apupuhelimeen ja juttelin pitkän tovin sekä entisen alkoholistin, että alkoholistin omaisen kanssa, ja keskustelut avasivat paljon. yritän tänään päästä tuohon naapuripitäjään alkoholistien omaisten tukiryhmään istuntoon.
se, että kumpikin tuolta tukipuhelimesta kertoi miten alkoholismiin kuuluu yleisesti järjetön mustasukkaisuus, vallankäyttö ja hallitseminen juurikin siitä jätetyksi tulemisen pelosta, antoi juuri selityksen niiiiiiin monille asioille. vaikka aina tiesin etten mie niihin järjettömyyksiin ollutkaan syypää, niin nyt ymmärrän, etten ollut aiheuttajakaan. ollaan näemmä purettu meidän ongelmia ihan väärästä päästä, ja pitänyt alun alkaenkin keskittyä ensin siihen pillan alla muhivaan alkoholismiin. sitä kautta kun on kummunnut nuo muutkin ongelmat.
mies on kuulema soittanut työterveyslääkärille ja sopinut keskiviikoksi ajan jonkun henkilön kanssa joka ohjaa eteenpäin. toivotaan että myös toteuttaa sen.
kuullostaa siltä että sun mies sai tuosta vain keinon painaa oma ongelma taas villasella piiloon ja voikin nyt keskittyä jälleen mollaamaan sua. Henkinen väkivalta on aivan yhtä paha kuin fyysinenkin, mut miehesi ei taida sitä samalla tavalla nähdä.
Voi itku. Eipä olisi ihan äkkiä tätäkään teidän perhe-elämästä arvannut.
Minusta sulla ei ole mitään syytä hävetä, edes sitä litsaria. Pikemminkin voisit ukolle painottaa että näkee mihin se on sut jo ajanut. Tuommosen pitäisi olla herätys eikä uusi mollauksen aihe.
Miehelläsi on todellakin ongelmia ja ne pitää saada hoitoon.
Haet tosissaan itelleskin ulkopuolista jutteluapua nyt heti etkä jää enää kattelemaan.
Nyt tarttee laittaa ukkeli kova kovaa vasten. Kysyä siltä mitä se teidän yhteiselämältä oikeasti haluaa. Onko sen mielestä ok, että se lyttää toisen omanarvontunnon täydellisesti viinan takia.
Jaksamista ja voimia sulle tehdä oikeat päätökset ja taistella perheen hyvinvoinnin eteen.
tällä hetkellä tilannetta pahentaa eilinen syyttelykohtaus, joka kärjistyi siihen että annoin akkamaisen litsarin poskelle. nyt tuo jaksaa puhua vain siitä, miten ei aio koskaan enää sietää että lyön häntä. tottahan se on, että tein väärin, ja olen siitä anteeksi pyytänytkin. mutta mitä hittoa? viimeiset 4-5v olen saanut osakseni vaikka mitä häpäisyä, ja ne miun pitäisi vain niellä vuosi toisensa jälkeen? kerran annan avokämmenestä ja nyt miusta on tehty väkivaltainen kotiäiti:(
hävettää tottakai se saakelin litsari, mutta kaikki miut tuntevat tietävät miten karsastan kaikkea väkivaltaa, enkä ikipäivänä löisi. äärimmäinen teko oli jo tuokin ja poden siitä syyllisyyttä. mutta nyt... kaikki pyörii sen miun tekoni ympärillä. ihan niinkuin aina. tosin muissa syytöksissä ei ole koskaan perää ollutkaan.
voi blanco♥ tilanne on vaikea :( vaadi sitä hoitoa koska muuten se tilanne ei muutu. Äitini odotti kymmeniä vuosia isän hoitoon hakeutumista. Koska sitä ei koskaan tapahtunut, äiti jätti isän. Me lapset oltais toivottu näin käyvän aikaisemmin, koska vaikka isä oli meille rakas ja ihana. saimme mekin kärsiä osamme.. Pistä siinä hoidon vaatimisessa kova kovaa vasten jotta tuloksia saisitte. Jos joudut lähtemään, se on kuitenkin perheesi parhaaksi!
voi blanco *sydän*
miehellä ei ole mitään perusteita asettaa sulle ehtoja oman alkoholisminsa hoitamiseksi. Hänellä pitäisi itsellä olla se halu päästä irti sun ja perheen takia, ei niin että sun pitäisi sitä jotenkin hänelle hyvitellä.
Hae sinäkin ammattilaisapua? toki ystäville on toisinaan helpompi jutella, mutta jos nyt tuntuu että niille ei pysty, niin ehkä se täysin vieras olisi hyvä kuuntelija ja hänelle olisi helpompi purkaa kaikki? Anna itsellesi sama määräaika, soita se puhelu jo tänään. Siten voit miehellekin näyttää että et todellakaan ole enää sietämässä tuota tilannetta, vaan haluat mennä eteenpäin. Jos mies ei sitä halua, niin sitten juna lähtee ilman häntä.
Toivon että mies nyt selvinpäin ymmärtää mitä on vaarassa menettää ja toimii jo tänään. Jos hän on kuitenkin pystynyt omatoimisesti olemaan ilman, niin ohjattuna tulokset voivat olla vielä parempia ja pysyviä.
Voi ei blanco :/ Miulla ei oo kokemusta elämästä alkoholin puolisona, mutta alkoholistin lapsena senkin eestä ja sitä en toivo kellekään. Ainoo neuvo on että elä anna lasten katsoa sitä vierestä, olkoonpa se lopullinen ratkaisu sitten mikä hyvänsä! En tiiä millä asteella se on teillä, kuinka usein ja paljon juodaa, mutta kyllä minnuun on ainakii jääny jäljet monesta asiasta. Voimia!
