iltalörpsistä!
koska sitä ei näytä kukaan muukaan vielä aloittaneen, vaikka kello on jo yhdeksän:O mie sain eilen illalla tietää miksi kaikkien aikojeni tärkein ystäväni aikoinaan löi välit poikki. teki mieli kiukuta ja itkeä, mutta korkkasin siiderin ja istuin miehen kanssa tupakilla. tänään oli vähän parempi fiilis, ainakin syy on nyt selvillä. ihmettelempä miksei sitä voitu kertoa jo vuosia sitten, oisin ehkä saanut toipua ihan eri tavalla kun olisi ollut perillä siitä miksi meni miten meni. tänään pääsin sitten näkemään kaukana asuvaa kaveria, oli ihanaa nähä pitkästä aikaa ja käydä kirppiksellä:) ja yksi ystävä ilmoitti saapuvansa suomeen joulun tienoilla, joten näen sitäkin sitten parin vuoden tauon jälkeen. kaikinpuolin siis tämä päivä oli paljon parempi kuin eilinen:) mitäs mammojen päivään on kuulunut ja kuinka iltatoimet on lähteneet käyntiin?

Vastaa
Listaa uusin ensin
Esikoisella oli eilen vanhempainilta, ja siellä hänen luokkansa järjestämä buffet.
Ostin sieltä sekä suolaista että makeaa.
Tänään keskimmäinen söi buffan jutuista pasteijan (lisäksi jugurttia), mokkapalan ja hillomunkkia.
Esikoinen veteli vähän enemmän suolaista ja tuon munkin iltapalalla.

blanco,mä voin vaihtaa muutaman letun pariin muffinsiin ;P
Mummy,hyvä että olet pystynyt pysymään tiukkana :)
Toivottavasti Teekon poika vetelee jo sikeitä.. :)

vipe vois heittää niitä miehensä paistamia lettuja vähän tännekkin:)
mie leivoin muffinseja. meillä syö lapset tänään tosi epäterveellisen iltapalan xD

mä sysäsin lasten iltatoimet miehelle, kun telkusta tuli se Diana leffa jonka halusin katsoa ja alko jo kasilta. oli hyvä leffa kyllä.
latasin eilen padille taas yhden kirjan, ni meinasin tunnin pari sitä lukea ja nukkumaan. tytöt lupasin huomenna viedä aamulla uimaan :) saa nähdä mitä siitä tulee..
tuo sidukka kuullostaa älyttömän hyvältä, mut mun typerä dieetti rajoittaa, eikä meillä kyllä edes talossa olisi semmoista :/ tänään on muutenki ollut vaikea päivä, tehny mieli syödä vaikka mitä, tuli ihan hillitön himo irttareihinkin, mut pysyin kovana :) yhden energiapatukan söin "liikaa" mut se oli treenin jälkeen ku vähän meinas huippaamaan ruveta.

Mä toivon että poika olis kohta unessa :o en muista koska se olis ollut tähän aikaan hereillä. . tiiä sit mikä toisella on kun uni ei vaan tunnu tulevan vaikka on ihan naatti :( sängyssä vaan pyörii. . Tänään ei sit kuitenkaan ollut normaalia ennenkään ohjelmaa. Voi että blanco♥ nuo vanhat ystävyyssuhteet kyllä vaivaa kun päättyy. olis kyllä varmasti ollut kiva jos olisit jo kuullut sen syyn silloin aikanaan. . misukka vetää lämpimän peiton korviin niin tulee lämmin :)

Mun pitäis vielä jaksaa ripustaa pyykkiä vielä toi yksi koneellinen.. Pojat on nukkumassa,tosin vauva kai pitäisi herättää iltapesuille,kun laitoin sen nukkumaan tossa kuuden jälkeen,mutta se onkin nukkunu nyt oletettua pidempään.. Saa nähdä valvoskeleeko kuinka kauan sitten kun herätetään vai jatkaako helposti unia..
Iltapalaksi mies päätti paistaa lettuja ja muuten ilta mennyt ihan vaan löhöillessä..
Pitäis kyllä suht aikasin kömpiä sänkyyn kun huomenna ois uinti pojan kanssa..

Mie palelen ihan hirmusti. Päivä ei oo ollu mikään parhain mutta sellaista sattuu. Jospa se tästä pikku hiljaa iloksi muuttuis.
Kuulosti hyvältä blanco että näät kavereita pitkästä aikaa :) Ja on kai se hyvä kuulla syy välirikkoon vaikka sitten myöhäänkin. Vaikka varmasti olisi helpompaa ollut kun olisi heti tiennyt syyn.
Töllöstä tuu mitään kattomisen arvosta joten isännys tuossa ehdotteli pelailua xboxilla. Termiitit on ollu punkassa reilun tunnin.
Eipä tosin huono idis lienis painua vaikka pehkuihinkin... Ukko tosin just läks pannuhuoneeseen laittelee lämpöjä päälle ettei tuu yöllä vilu.

ai niin se hiton BB:D minnuu ei kyllä hirmusesti kiinnosta, mutta pitäsköhän mies huudella sisälle sitä kahtomaan..?
mie taidan heittää itteni kanssa kohta sohvalle ja korkata sidukan jahka nuorimmaiset on nukkumassa.

up!
