Suojatkaa vaatteet tekstiilituholaisilt​a

Koska todella monesti miulta kysytään kaikkea ötököihin liittyvää ja viime aikoina pinnalla nyt on ollut erityisesti turkiskuoriaiset (kavereiden kesken ihan vain Turkkarit) niin mie mielelläni annan pienen infon jokaiselle mammalle, koska niiden yleisyyden vuoksi on vain ajan kysymys milloinka jokainen meistä löytää niitä kotootaan:) Kaikista helpoin ennaltaehkäisy vaatteiden ynnä muiden tekstiilien tuhoon on niiden suojaus varastoinnissa.  Kaikki kausivaatteet, käytöstä poistetut matot, verhot, ym ym kannattaa aina pakata tiiviisiin paketteihin/pusseihin.  Ja mielellään tietysti pesun kautta, etteivät jää haisemaan ja kehittämään omaa eläimistöään;)   Aina ei tarvitse mennä edes kalleimman kautta ja hommata niitä imurilla ilmat pois imettäviä pukupusseja, vaan kannellisia muovipakkauksiakin löytyy, ja halvimmillaan ihan jätesäkit hoitavat asiansa kunhan pysyvät ehjinä. Suojaamalla tekstiilit ehkäiset varastotiloissa asuvien turkkareiden, koiden ynnä muiden leviämisen vaatteisiisi.  Samalla ehkäiset mahdollisesti jossain takissa jo elelevän turkkaripesueen siirtymistä muihin vaatteisiin.  Kaikkea irtaimistoa ja tekstiiliä ei ole aina mahdollista suojata ympärillä olevalta, joten säännöllinen tarkistus estää ikävien yllätyksien esiintulon silloin kun on jo liian myöhäistä. Esimerkiksi vintille kannettu sohva tarjoaa pesintäpaikan jopa jyrsijöille, joten muillekkin tuholaisille se on helppoa riistaa.  Pysy siis perillä mitä säilytät ja missä säilytät, tarkista säännöllisesti kunto ja näkyykö siinä merkkejä alivuokralaisista. Koiperhosia näkyessä kannattaa seurata missä niitä kävelee kaikista eniten, sillä vaikka ne liikkuvat lentäen, pesäpaikan luona ne laskeutuvat kävelemään.  Jos siis vinttisi on pullollaan perhosia, ja niitä näkyy kävelemässä yhden mattorullan päällä, on kaikista todennäköisin pesäpaikka niillä juurikin tuo matto:) Turkiskuoriaisia on suomi pullollaan. Niitä tulee helposti sisään erityisesti kesällä ikkunoiden ja ovien ollessa auki. Yksittäisestä kuoriaisesta ei kannata menettää yöuniaan, pistän vaikka pääni pantiksi että joka huushollista löytyy muutama yksittäinen ilman mitään varsinaista ongelmaa, mutta useamman tullessa vastaan, erityisesti toukkien näkyessä vaatteissa, tulee asiaan jo puuttua.  Välittömät toimenpiteet on vaatekaappien ja muun mahdollisen vahinkoalueen läpikäyminen. Vaatteiden pesu/saunotus + 60c, vähintään silmämääräinen tarkistus. Torjuntafirmaan kannattaa myös olla yhteydessä mikäli kotikonstit eivät tehoa. Kaupan myrkyt tehoavat usein vain hyönteiseen osuessaan, mutta eivät jää pinnoille vaikuttamaan, siksi ammattimyrkyt ovat paljon tehokkaampia ja pitkäkestoisempia. Kaikista tärkein apuväline on oma havainnointikyky:)  Suojatkaa ennalta ja tarkistakaa erityisesti varastojenne tilanne alivuokralaisten varalta, ja puuttukaa siihen aina heti asian tullessa ilmi, niin ongelmia ei pääse niin herkästi syntymään:)

12.11.2014
Blanco
Blanco

nostetaan että kaikki näkee :)

13.11.2014
teeko
teeko
Tapahtui virhe. Yritä myöhemmin uudelleen.
Ladataan...