Ymmärsin aiemmasta, että raskautesi on alkuvaiheessa.

Kannattaa neuvolassa puhua.

Pelkopoliklinikka on myös yksi vaihtoehto.

mie sanoisin että pelkääminen on normaalia.  äitiys itsessään on myös pelkäämistä.  mutta jossain kohtaa on vain osattava hakea siihen apua, jos se haittaa normaaliarkea, niinkuin sinulla nyt.  itse aloin pelkäämään myös ensimmäisessä raskaudessani. pelkäsin kaiken menettämistä. näin unta miehen ja tytärpuolien kuolemista, kotien tuhoutumisista tulipaloissa, keskenmenoista jne... vauva-aika meni myös pelkäillessä kömpelyyttä.   entä jos tiputan vauvan? kaadun ja halkaisen siltä kallon?  entäs jos ajan kolarin ja vauva kuolee?

nykyään kun mielikuvat alkaa taas laukkaamaan ahdistaviksi, keskitän energiani todennäköisyyden laskelmille. todennäköisyys sille, että ajan nyt kolarin jos lasken nopeutta ja keskityn liikenteeseen ja turvaväleihin, on pieni.  todennäköisyys sille, että kaadun keittiössä  vauva sylissä kutistuu olemattomiin kun pästän jaloissa pyörivät koirat ulos siksi aikaa.

pura pelkosi, puhu niistä,  hae apua. löydä oma tapasi saada ne aisoihin, koska elämä todellakin käy pirun kivikkoiseksi jos jatkuvasti pelkää.  sillä pelolla ei kuitenkaan kitketä pois sattumia ja kohtaloita, joten miksi turhaan maalata piruja seinille?

Ootko sä miettiny mikä sua pelottaa? Mistä se kumpuaa? Onko se ihan tuntemattoman pelkoa, että kun et tiedä mitä odottaa ni kaikki uudet tuntemukset aiheuttaa tuon?

Ja miten se pelko ilmenee? Tuleeko yllättäen vai vellotko siinä ja pohdit sitä?

Mulla itelläni pelko tulee sellaisina yllättävinä hyökyaaltoina. Kun se ei ole tietoista, niin sille ei oikein voikaan mitään. Mulla itselläni siihen selkeä syy. 2 vuotta sitten menetettiin meidän kolmonen rv 19+0. Mikään ei viitannut siihen, että mitään olisi vialla. Syytäkään ei saatu selville.

Vaikka todennäköisyys tuon uusimiselle on tosi pieni, jotkut asiat aiheuttaa sen, että tulee kauhea paniikki ihan puskista. Eikä tähän raskauteen ole uskaltanut luottaa. Nyt menossa rv 22 ja tää on äärettömän kuluttavaa. Mieluusti iloitsisin tulokkaasta ja suunnittelisin tulevaa. Sen sijaan elän päivä kerrallaan ja katson mitä tulevaisuus tuo.

Ensi kesälle varattiin hotelliin majoitusta yhden tapahtuman vuoksi ja mä lähestulkoon vastustin, ettei voi ilmottaa 2+3 kun ei tiedä, onko meillä kolmea lasta silloin.

Tämäkään ei ollut mitenkään tietoista, vaan tuli ihan puskista.

En halua sua pelotella, vaan kertoa, että tosi raskasta on tälläinen pelossa eläminen.

Jos itse pystyt pelkoihisi mitenkään vaikuttamaan ja työstämään sitä, suosittelen lämpimästi niin tekemään.