Ero ja 6 kk vauva.

Heipsis. Olen siis eroamassa avomiehestäni jossa on paljon piirteitä narsistisuuteen. Suhteemme on ollut aina vähän vaikea ja sitä ei ole helpottanut yhtään miehen ex- tyttöystävä, joka tahtoi tehdä suhteestamme erittäin julkisen kirjoittelemalla törkeyksiä ja valheita mm facebookkiin ja uhkailemalla minua. Lapsi kuitenkin oli toivottu ja meillä meni kuitenkin ihan hyvin silloin kun sain tietää olevani raskaana. Siitä alamäki sitten alkoikin ja aloin olemaan valittava akka koska turposin älyttömästi raskausaikana. Olen se joka aina on hoitanut kotiamme raskauden loppuvaiheisiin asti ja olla ns kotiorja, josta olen kovaan ääneen monta kertaa miehelle sanonut.. Kuitenkin tilanne on nyt sellainen etten vain enään jaksa ottaa kaikkea *askaa ja haukkumisia vastaan, joten olen päättänyt lähteä tästä suhteesta. Mies ei ole tietenkään samaa mieltä asiasta ja tilannetta ei yhtään helpota se että meillä on yhteinen autolaina josta tahdon eroon. Itse en voi ottaa lainaa pankista jotta maksaisin miehen ulos tuosta koska minulla on menneet aikoinaa luottotiedot juurikin tämän miehen ansiosta. Miehen setä on takaajana täs lainassa, joten joudumme hänellelin tilanteen selventämään. Tuntuu että mies pitkittää tahallana asioita, varsinkin tätä laina juttua, koska ennen sen asian selvittämistä auton korjaamista, katsastamista, myymistä en tule pääsemään tästä asunnosta mihinkään. Olen aivan poikki ja mieleni aivan sekaisin. Haluaisin jo muuttaa omaan asuntoon lapseni kanssa jota mies ei hoida kuin silloin kun on ns pakko. Eli jos lähden yksin käymään jossakin. Harvemmin kotona hoitaa lasta kun itse olen paikalla... Onko jollakin samanlaisia kokemuksia ? Olisi kiva kuulla. Toivottavasti saitte selvää, kirjoitin tämän puhelimella.

21.10.2014
pienipoika14
pienipoika14

No mut sehän on hyvä! Kun aiemmin tilanne tais olla se, että eksäs meinas omia auton.

10.2.2015
carata
carata

Tottakai maksaa oman osansa. Ja tällä hetkellä käytetään autoa aika paljon saman verran.

10.2.2015
pienipoika14
pienipoika14

Misukkaa komppaan. Itsellekkin tuli siis mieleen, että eksäs ihan huvikseen valittaa, että autoon pitäis vaihtaa sitä ja tätä ja tota.... Mutta tietenkin aiheellisia huoltoja kannattaa tehdä, koska siitä tosiaan tulee jo poliiseiltakin sanomista, MUTTA eikös eksäs näitä huoltoja maksa, jos hän kuitenkin pääsääntöisesti autoa käyttää?

10.2.2015
carata
carata

Hyvä jos asiat menneet parempaan suuntaan. :)

Jossain vaiheessa kirjoituksistasi sai sellaisen kuvan että ukko tuunaa sitä autoa huvikseen ja jättää sitten hommat puolitiehen että autoa ei vaan mitenkään saisi myytyä pois.

Toisaalta vaikeuttaa hän sitä myyntiä noinkin ettei anna kesärenkaita auton mukana. Kevään koittaessa ne kesäkiekot on aika oleelliset varusteet. Kukaan ei osta ainakaan hyvään hintaan autoa jossa ei ole kaksia renkaita ja jos etenkin ne tulevan kauden kiekot uupuu. Se on kallis paukku lähteä ostamaan auton lisäksi vanteet ja renkaat.

Toivottavasti se miehen köriläs tulisi tolkkuihinsa ja antaa renkaat mukaan tai hankkii sit vaikka halvemmat renkaat auton mukaan annettavaksi jos meinaa ne tonnin renkaat erillisenä myydä.

10.2.2015
misukka
misukka

Nettiautossa sekä torissa on myynnissä. Nyt torstaina hienosäädän ilmoitusta kun termostaatti on vaihdettu.
Myyntiä vaikeuttaa ettei mies tahdo laittaa mukaan ostamiaan tuhannen euron kesärenkaita. :/

10.2.2015
pienipoika14
pienipoika14

Hyvä. että paremmin menee ja viel paremmin menisi kun auto saatu myytyä.

itsekkin muistan kun myön autoani niin tuntu et kaupaksi mene. Mutta sitten joku tarjosi jotain ja niin he tulivat katsomaan. ostivat sen. Se oli juuri kyvät/kesään vaihdetta. Missä myytte? Ilmoitus edustavaksi ja myyti puhetta. :) vähän valkoisia valheita muistakin ostajista. niin pistää sitä toista osa puolta laittaa pökköä pesään.

10.2.2015
nki91
nki91

On mennyt parempaan suuntaan todellakin .
Joten siksikään en jaksa alkaa tappelemaan ja kehittämään mitään ryöstö tarinoita kun niin moni voi todistaa sen vääräksi. VAIKKAKIN auto on minun nimissäni. Kuitenkin mies on laittanut rahaa autoon remontteihin, vakuutuksiin ja lainaan. Sen takia on hölmöä ottaa tähän mukaan poliiseja.

10.2.2015
pienipoika14
pienipoika14

Ja missä vaiheessa olen sanonut että huvikseen pitäisi autoa laittaa.. En muista kirjoittaneeni niin .. Hohhoijaa .

10.2.2015
pienipoika14
pienipoika14

Kyllähän se menee kun sopiva hinta. Ymmärrän tuon xenox Et ne vaihdatte varmaan tavallisiin kun joka autossa ole sallitut. Muistaakse nii .

Tsemppiä ja toivon että auto saataisiin matkaan jo eteenpäin👍

olen kyllä itsekkin että aina ei kannata sitä pahinta vaihtoehtoa käyttää.

Onko yhtään parenpaan suuntaan mennyt elämäsi?

10.2.2015
nki91
nki91

Xenon ajovalot on autossa ne pitää vaihtaa. Enempää en jaksa selittää.

Taisi olla virhe kirjoittaa tänne.
Olkaapa itse tässä tilanteessa.
Autoon täytyy vaihtaa termostaatti ja pari korjauskehotusta tuli koska vilkku ei toiminut ja parkit ei pala. Auto menossa torstaina huoltoon.
Ja mitään isompaa siihen ei ole tulossa tiedoksi vain.
Ja kun nimenomaan tahdon autosta eroon , EN pitää autoa!
Äärimmäisen hölmöä olisi poliisit vielä tähän sotkemaan asioita. Ette tiedä mitä saisin niskaani sen jälkeen. Ja se ei ole tarkoitukseni. Joten mielummin auto pois käytöstä.

Ja ei en riitele autosta kun en jaksa :) *ituttaa vain kun se ei mene kaupaksi.

Poliisi ei ole aina se ainoa oikea vaihtoehto asioihin.

10.2.2015
pienipoika14
pienipoika14

Pienipoika:
Miehesi sanat:'meillä ei ole mitään puhuttavaa autosta'
Niin ei tosiaan tarvitsisikaan sinun edes yrittää puhua siitä miehesi kanssa, jos toimit noin kun esim Carata viimeksi neuvoi!
Poliisille soitto.

7.2.2015
Minnie
Minnie

Minua taas ihmetyttää, että vieläkö te riitelette siitä autosta ja miten miehesi tuunailee autoasi, joka on sinun, siis ymmärtäisin, jos et olisi eroamassa, että tuunailisi. Oletko antanut hänelle luvan vaihtaa autoon osia?

7.2.2015
PekkajaMatti
PekkajaMatti

Mä en ymmärrä tätä auto asiaa. Jos auto on sun nimissä, niin auto on silloin sun. Mä tekisin nyt niin, että ilmoittaisin sen poliiseille pöllityksi ja sanoisin, että kannattaa käydä tuolta eksän pihasta katsomassa.

Toiminta on nyt sitä luokkaa. Tuo valojen ym vilkkujen vaihto...Siis haluaako hän vaan autosta siistimmän ja uudemman vai mitä? Valoja ei saa esim vaihtaa xenoneihin jos autossa niitä ei valmiina ole. Katsastuksessa tulee suoraan hylky. Lisäksi, kun auto on myynnissä, ei siihen tulisi tehdä mitään isoja muutoksia.

Lisäksi on naurettavaa, että jos auto on sinun, niin miksi sun pitäisi laittaa auto seisontaan ja ostaa uusi? En ymmärrä.

7.2.2015
carata
carata

Mä kans ihmettelin samaa vaik en asioista mitään tiedä, et eikös auton voi myydä justiinsa siinä kunnossa kuin se on? Kunhan puutteet on rehellisesti esillä ostajalle.

7.2.2015
Minnie
Minnie

Miksi sille autolle pitäisi tuollaisia tehdä? Ja jos kerran pakko tehdä niin vie huoltoliikkeeseen ni ne laittaa sen kasaan. Tuota ajovalojen muuttamista en kyllä ihan ymmärrä.

7.2.2015
misukka
misukka

Joooo..... Eipä mene auto kaupaksi ja ex vänkää vastaan minkä kerkeää!!
Olen tehnyt lapsen kanssa lapsen ja *ituttaa niin paljon että tukka lähtee..
Meillä ei ole kuulema mitään puhuttavaa autosta. Termostaatti pitäisi vaihtaa, ajovalot ostaa toisenlaiset, vilkku vaihtaa, mutta mitäpä sitä suotta keskustelemaan asioista.
argh!!!

6.2.2015
pienipoika14
pienipoika14

Voi että mikä tilanne :( itse kun luulin olevani pahassa tilanteessa.
Eikö siulla ole ketään kenen luo mennä ja eikö joku kavereistasi voisi ottaa kissoja hetkeksi hoitoon?
yrität vaan nyt etsiä itsellesi asunnon ja muutat heti kun voit.
Minulla helpotti riitelytilanne kun mies muutti pois. Nyt hänestä on tullut säälittävä..
Laittelee viestejä melkein päivittäin miten kaipaa ja kuitenkin minun pitäisi jättää hänet rauhaan. En jaksa edes välittää. Autokaan ei ole vieläkään mennyt kaupaksi. Joudun varmaan laittamaan auton seisontavakuutukseen ja ostamaan itselleni oman auton niin ei tarvitse autosta keskustella..

26.1.2015
pienipoika14
pienipoika14

Mies asui asunnossa ja muutin sinne jälkikäteen, huoltoyhtiö tietää että asun täällä mutta kirjat ovat muualla. Turvakotiin en voi mennä, koska minulla on lemmikkejä joita en saa kenellekään hoitoon ja mies pahoinpitelee niitä niin en voi hänelle jättää väliaikasesti..

18.1.2015
Buga_
Buga_

Buga, kenen nimissä asunto on? Jos omistat kaiken, niin soita poliisit hakemaan ukko pois. Ei siihen aina mitään syytä tarvita. Mielummin ennemmin kuin alkaa mikään kamala riita.

17.1.2015
carata
carata

Buga miten turvakoti minne voi mennä??

17.1.2015
nki91
nki91

Itse olen ensimmäisen kolmanneksen lopussa ja narsisti mies, en ole onneksi vielä menettänyt luottotietojani kuten hän, omistan kaiken, netit, puhelimet, 2 autoa, kaikki osamaksulla minun nimissäni. Miehelläni on ennestään lapsi jonka äiti on erittäin hankala tapaus. Jätimme yhteis päätöksellä (enemmänkin miehen painostuksesta) ehkäisyn pois keväällä, pariin kuukauteen kun en tullut raskaaksi alkoi syytökset että minussa on vikaa, puoli vuotta yritimme ja positiivinen tulos. Suhteemme on yhtä riitaa, mies aina riidellessä sanoo ettei halua lastamme, koska hänellä on jo lapsi. Olen monta kertaa jo pakannut kassit mutta asunnottomaksi joutuisin ja miehen sukulaiset ei jaksa enää yökyläilyjäni... Miten narsistista oikeasti pääsee eroon?

17.1.2015
Buga_
Buga_

Eipä se avustaja osannut sen enempää sanoa kuin mitä itse olin miettinyt.. Vähän petyin.
Sanoi myös että jos aikoisin mennä oikeuteen niin siitä tulisi kallis paukku . Joten hän oli sitä mieltä ettei kannata.
Kannatti kyllä ideaa siitä että jos en saa käyttää autoa niin laitan auton pois liikennekäytöstä.

29.12.2014
pienipoika14
pienipoika14

Ei tarvitsisi ei mutta haluan lainan pois ja siihen se raha menee

28.12.2014
pienipoika14
pienipoika14

Jos omistajana olet vain sinä, niin ei miehellä ole osaa tai arpaa autosta saatuihin rahoihin. Haltijana hänellä on vain käyttöoikeus. Mutta tavallaan voisit senkin saata trafin(?) kautta muutettua?

26.12.2014
carata
carata

Niin mutta olen ainoa omistaja mies vain haltija

26.12.2014
pienipoika14
pienipoika14

Olen käynyt oikeusaputoimistossa ja seuraavaksi onkin poliisit sitten vuorossa.

25.12.2014
pienipoika14
pienipoika14

Molemmat on minun nimissäni.

25.12.2014
pienipoika14
pienipoika14

En hyväksy . Enkä myöskään jaksa tapella. Suoraan sanottuna *ituttaa tällä hetkellä kaikki asiat.

25.12.2014
pienipoika14
pienipoika14

Carata puhuu asiaa. Että ilmota pollarille että näin tekee ja uhkailee.

25.12.2014
nki91
nki91

Soita jo poliisille! Jos myy jonkun toisen nimissä olevaa tavaraa, niin sehän on rikos.

25.12.2014
carata
carata

Kysymys kuuluu että kukas se omistaja on näissä autossa ja skootterissa. Kun haltia ei määrää mitään ja jos otteessa olet vain toinen omistaja niin ei riitä sinun nimi mut jos mies on toinen omistaja siinä pitää olla sinun nimi eikä hänen.

Kokemusta on kun kerran myytiin auto niin että minun nimi oli ylhäällä ja miehen nimi siellä paperissa 2. Omistaja niin hän laittoi papereihin nimen ja minun piti erikseen lähettää vielä paperi et minä olen sen myynyt.

25.12.2014
nki91
nki91

Kirjoittaja on poistanut kommentit.

25.12.2014
pienipoika14
pienipoika14

Onhan teillä myös pankki osapuolena autolainassa, joten teidän kolmen kauppa se ei ole.

22.12.2014
PekkajaMatti
PekkajaMatti

Ei mies kehtaa eikä uskalla jättää maksamatta velkaa. Sen verran on setänsä tiukassa otteessa.
Tottakai maksaisin pois lainan jos vain siihen olisi mahdollisuus.

22.12.2014
pienipoika14
pienipoika14

Siksi mä sulle ehdotin, että maksat koko autosta saatavan summan pankille, että pääsisitte auton lainasta nopeammin eroon.

Ja kun laina on molempien nimissä se on sitä loppuun asti ja mä vähän pelkään että sä vastuullisena maksat sen kokonaan. Vaikka sä nyt sanot ettet maksa enempää kuin oman puolikkaasi mutta kun ukko päättää ettei hänkään maksa niin teille molemmille tulee siitä merkintä ja veikkaan ettet sä uusia merkintöjä halua. Joten sä kiltisti makselet ukonkin osuuden.

Huono homma tuo, ett lainan takaaja on ukon setä joten se pelaa kokoajan exäsi pussiin.

22.12.2014
misukka
misukka

Kerro miten kun takaaja ei suostu siihen ?

22.12.2014
pienipoika14
pienipoika14

Noh katsotaa miten tää asia lähtee etenemään . Lähden maaliskuussa töihin, joten minulla pitää olla oma auto jo silloin ja jos ei onnistu että minä käytän työpäivinä autoa, meinaan laittaa auton seisontaan ja ostan itselleni oman auton. Maksan lainaa siinä sivussa.

Jos auto menee kaupaksi. Minun on pakko puhua myös hänen setänsä kanssa niin että kun olen maksanut oman osuuteni lainasta niin en enää maksa yhtään. Ja jos se on puoliksi otettu niin puoliksihan se pitäisi maksaa ja jos mies tekee paskasti minulle niin tulen tekemään kaikkeni että saa sen mitä on tilannutkin.

Ketuttaa ihan miksi hänen setänsä ei suostu siihen että laina menee vain toisen nimelle! Ja miehen nimelle siispä.

Lainasumma on 400/kk yksinään minulla ei ole noin suurta summaa laittaa maksuun.

21.12.2014
pienipoika14
pienipoika14

Jenkku, vastasinkin oman kokemuksen mukaan. Mutta valitettavaahan se on, että autoliikkeet pelaa pitkälti kusettamalla. Puhumalla saavat asiakkaalle sen olon, että auto on paska ja sen takia tarjoavat vähän, mutta omasta mielestä niin paljon kuin autosta muka voisi tarjota. Asiakas suostuu siihen ja ottaa huonot rahat. Seuraavalla viikolla samaa autoa myydään jo kalliimmaalla pestynä ja vahattuna, ehkä pienellä fixillä. Mun yksi kaveri tekee työkseen sitä, että ostaa huonosti pidettyjä autoja ja maalaa ne ym. Saa siitä älyttömästi rahaa.

21.12.2014
carata
carata

Hyvä että huomasit tuon tempun. Nyt se ei pääse niitä ilmoituksia ilkeyttään poistamaan.

On kyllä kumma jätkä kaikkinensa.

Hyvä että pidät puoliasi ja hoidat asiat niin että pääset ukosta eroon.

Mä en antais auton myynnistä latiakaan ukolle. Kun auto on kerran sun nimissä ni maksaisin sillä rahalla autolainaa mahdollisimman pitkälle pois.

Jos sä annat vähänki siitä rahasta ukolle, ni se käyttää ne johki omaan hömppään ja sulle jää vaan enemmän maksettavaa siitä yhteisestä lainasta. Oon ihan saletti että exäsi olisi niin sika että näin tekisi. Suojaa siis oma selustasi niin pitkälle kuin voit ja jätä ukko ruikuttamaan keskenään.

21.12.2014
misukka
misukka

Jos toivoisi sun katoavan elämästä, niin miksi on poistanut auton myynnistä?! Hmm..Ota sinä nyt aikuisena ohjat.

21.12.2014
carata
carata

Ex oli poistanut auton myynnistä yöllä. Laitoin sen nyt toriin ja itse vielä nettiautoon kun käyn ottamassa kuvia.
Teen kyllä kaikkeni että saisin autom myytyä kun ei muuta voi.
Ex laittoi minulle viestiä että .. Kunhan häviät mun elämästä.. Kiitos!

21.12.2014
pienipoika14
pienipoika14

Ei välttämättä Jenkku. Me ollaan vaihdossa saatu melko uusi vene ja moottoripyöräkin. Eli jos hinnat menee jotenkin yksiin, niin kai kaikki on mahdollista. Ja ollaan kyllä myös päästy yhdestä autosta eroon niinkin, että vaihdossa ei tullut mitään. Ja nämä siis liikkeen kannassa.

21.12.2014
carata
carata

Auto on manuaalivaihteinen.

20.12.2014
pienipoika14
pienipoika14

Hoidettiin nyt muutto alta pois. On ollut paljon kaikkea ja yksinään en ole voinut kaikkea hoitaa kun olen hoitanut miehenkin asioita tässä, jotta pääsisin elämään yksin tähän asuntoon. Pienimmille firmoille yritän autoa myydä ja jos menee kaupaksi niin yritämme saada kaksi autoa sillä hinnalla. Jatkamme lainan maksamista sitten mutta ainakin olisi 2 autoa...

20.12.2014
pienipoika14
pienipoika14

Sanoin exälle että ollaan varmaan vuodenkin päästä vielä myymässä tuota autoa...
Haistatti *itut... Sanoinko jotain väärää??!

20.12.2014
pienipoika14
pienipoika14

Auto menisi myös paremmin kaupaksi jos se olisi katsastettu. Ja tammikuussa meinaamme katsastaa. Volkkari passat farmari. -03 .

20.12.2014
pienipoika14
pienipoika14

Tarkoituksenani on autoliikkeille yrittää myydä autoa.

20.12.2014
pienipoika14
pienipoika14

Tarjotkaa autoa!! Laittakaa uudelleen myyntiin, ottakaa uusia kuvia, päivittäkää. Minkä merkkinen auto on kyseessä? Ja malli? Kannattaa miettiä menisikö se paremmin kesällä kaupaksi...

20.12.2014
carata
carata
Tapahtui virhe. Yritä myöhemmin uudelleen.
Ladataan...