esikoinen

Miten mä saan tolkkua hänen päähän. Syö vain herkkuja ja varastelee milloin mitäkin. Mitään ei syö loppuun. Karkkit mitkä löytää kyllä napsii. Pakkasestaki käy ettimässä ruokaa. Mutä voin tehdä kun yksin pitää välillä hoitaa kuopus ja hänenki tarpeita kuunnelka. Mikään ei kelpaa mitä tarjoaa. Ruuista syö lihat ja kasvikset(pottua lukuun ottamatta). Jäätelöä ei kaapissa voi pitää tai mitään tarra lukko on jääkaapissa mut senki saa kun kiikkuu tuolille. Pitääkö tässä solmia noi tuolit seuraavaksi pöytään jotenki kiinni.. vai mitä. Olen yrittänyt keksiä muuta tekemistä mut ei.. Tänään päätettiin et lastenohjelmat lähtee hyllylle joksikin ajaksi kun ei käyttäytyminen ole muuttunut. Lastenkanavapaketti oli viimeinen seuraamus tästä ja olkoot opetus hänelle tästä.. Mutta mitä vielä voin tehdä??? Mä en keksi nyt yhtään mittään ja neuvoton olen puhuttu ollaan yritetty mutta ei auta. :'((((

13.10.2014
nki91
nki91

Yrittäjä joutuu tai saa tehdä pitkää päivää.

Positiivista on että sun miehellä on työtä, ja sinulla mahdollisuus hoitaa lapsanne kotona.

Voimia sinulle.

14.10.2014
PekkajaMatti
PekkajaMatti

No siinäpä se kun työ on liukuvaa ja sitä tehdään kun rauta on kuuma. Yksityisyrittäjä niin töitä tekee kyllä joskus vähemmän ja joskus enemmän. Talvitulossa niin enemmän kohta kotona. Ja oishan hänenki kannalta parempi et lapset menisi 20-21 välillä nukkumaan. :/

Mä vaan olen huono näissä kellon ajoissa. Nyf. Esikko nukku heti sen 12h putkeen ihan pienestä pitäen.

Pitää nyt ottaa miehen kanssa keskusteluun että pakko muuttaa toiminta tapoja et saadaan lapset ajoissa nukkumaan.

Ensi viikoksi tulee apuri kun lapsien serkku tulee meille. Tykkää leikkiä ja telmiä.

Huomenna pitää terkkariööe soittaa et sais lääkäri aikaa. Toi nilkka vaan pahenee..

14.10.2014
nki91
nki91

Mulla tuli miellen kysyä, että sun miehesi on työssä, näin oon ymmärtänyt.

Onko hän päivätyössä vai vuorotyössä? Jos päivätyössä, niin sinne mennään aamuisin tietyllä aikavälillä , riippuen työvuorosta.

Varmaankin tarkoitit heräämisajalla sun ja lasten  heräämistä.

Yritä panostaa noihin ruokailuihin. Lapset tarvitsee 2 lämmintä ateriaa päivässä.

Juttele ensin vaikka neuvolassa ja kysy saatko sieltä työntekijää sun tueksi arkeen.

14.10.2014
PekkajaMatti
PekkajaMatti

Mä en kyllä tiiä miksi se on vaikeeta herätä siinä 8 aikaan. En vaan ymmärrä. Ennen jakso vaikka muutamalla yö unella jos vaikka illan ja yöllä jatkanut opiskelua. Oonko mä jo kropassa niin vanha.. tai kun mulla on tää lukihäiriö niin ajantaju katoaa ja en muista tarkkoja aikoja. :/..

Pitää huomenna käydä kirjastossa jos löytyisi se maaruan artikkeli..

14.10.2014
nki91
nki91

En ehtinyt lukea kamalasti noita muiden kirjoituksia, joten voi olla, että jauhan samasta, mutta teidän perheessä ei ole päivärytmiä ja vanhemmilla ei ole ilmeisesti vanhempien roolia. Kuulostaa siltä, että lapset määrää.

Ihan ensimmäiseksi teidän vanhempien pitää ottaa ohjat käsiin. Tehdä lapsille selväksi, että te olette aikuisia ja teitä pitää kuunnella ja totella. Varastelu kotonakin on minusta huolestuttavaa monella tapaa. Ensinnäkin lapsi tottuu siihen ja toiseksi, hän täyttää vatsansa herkuilla ennen ruokaa. Sen pitää siis loppua. Mä tekisin yksinkertaisesti nyt niin, että ottaisin KAIKKI herkut pois kaapeista ja heittäisin roskiin tai antaisin jonnekkin. Näin ollen kaapeissa ei olisi mitään. 

Yksi mihin kiinnitin myös huomiota on teidän päivärytmi. Sitä ei edes ole. Heräätte kun heräätte ja menette nukkumaan, kun siltä tuntuu. Mitä sitten, kun lapsi menee eskariin ja pitääkin olla liikkellä jo klo 8? Nyt siis niskasta kiinni ja vaihtamaan rytmiä.

Meillä lapset herää klo 7-9 jolloin syödään aamupala ja katsotaan lastenohjelmia. Ruoka on klo 11-12. JOS ruoka on valmiina, mennään ulkoilemaan, mutta jos ei, niin leikitään sisällä ja teen samalla ruoan. Klo 12-12:30 molemmat lapset menevät päiväunille. Klo 14-15 on välipala. Välipalan jälkeen mennään ulkoilemaan, jollei sitten olla jo aamusta oltu. Mutta joskus ollaan ulkona kahdestikkin. Riippuu säästä. Klo 17-18 syödään toinen lämmin ruoka. Sitten leikitään, tehdään iltapesuja jne. Klo 19:30-20 syödään iltapala. Sen jälkeen viimeistään harjataan hampaat, laitetaan yöpaidat ja mennään nukkumaan. Jos luetaan kirja ym, niin nukkumaan meno voi venyä siihen 21, mutta se on täällä ainakin raja. 

 

Ja sinä nki, juttele miehesi kanssa. Oikeasti. Tarvitset nyt apua ja tukea. Ei riitä, että yrität yksin ratkoa perheenne "ongelmia". Koska ei lapsien kiukku koskaan ole lapsien vika.

Mieleeni tuli myös se, että voisiko esikkonne tottelemattomuus johtua siitäkin miten miehesi kohtelee sinua? Käsittääkseni hän ei arvosta tai kuuntele? Lapset matkii ja oppii aikuisilta. 

Voimia ja jaksamista. JOS väsyttää, jätä siivoamatta ja mene nukkumaan ajoissa.

14.10.2014
carata
carata

Meiän rytmi on suurinpiirtein tämä:

6.30 Herätys (joskus nukutaan pidempään ni vähän siirtyy nuo kellonajat mut ei paljoa)
7.00-7.30 Aamupala 
9.00-10.30 ulkoilu (toki jos ollaan kipeitä tai ulkona on ihan kamala ilma, ni sit touhutaan sisällä jotain muuta)
11.00-11.30 lounas (joko edellisenä päivänä tehtyä tai sit teen ulkoilun jälkeen jotain nopeaa)
12.00-14.00 jotain touhuumista
14.00 välipala (yleensä leipää tai jogurttia ku murot tuppaa loppumaan heti mut jos niitä on niin sitten muroja)
16-16.30(17) päivällinen
sitten yleistä oleskelua ja leikkimistä ja lukemista ja nykyään myös tappelua.
19.00 iltapala
20-20.30 nukkumaanmeno 

Ja kuten moni edellinen kommentoija on sanonu, ni et osta niitä herkkuja. Meillä kaikki pullat ja muut on niin korkeella (sillon ku niitä on) ettei ylletä ilman tuolia eikä nuo kyllä mene ottamaan omine lupineen ku tietävät ettei saa ottaa eikä noi osaa syödä vielä niin salassa vaikka saisivat haettua ilman et mä huomaan. Välillä kiukutaan ku ennen ruokailua haluttais mieluummin pullaa/piparia mut sit yleensä saavat ruoan jälkeen kun lautanen on tyhjä. Ja jos ei syödä sillä hetkellä ku ruokaa on tarjolla, ni seuraavan kerran sitä ruokaa saa vasta ku syödään seuraavan kerran eikä välissä napostella mitään että oikeasti sitä ruokaakin sitte menee seuraavalla kerralla muualleki ku koiran suuhun. 

Toivottavasti joku rytmi löytyy ja ruoka alkaa maistumaan! :)

14.10.2014
Keisarinna
Keisarinna
14-month-old baby

Niin saatan kun hän herää niin maitoa ja hedelmän antaa ja lounaan tehdä siinä 12-13 maissa ja sen jälkeen pikkunen päivä unille..

14.10.2014
nki91
nki91

Meillä on aamupalo joko eilistä ruokaa tai puuro ja sitten välipala saattaa olla se hedelmä yms tai edellistä ruokaa jos aamulla otettu puuro. Kohta iltaruoka kun pakko tehdä ilta rupka kun mies menossa niin hänellä on nälkä.

Eli

Aamupala/lounas
välipala/lounas
Välipala
päivällinen
iltapala

Hankala selittää mutta kun hän vaan käy kääntymässä ja ei syö. Olen nyt yrittänyt päästä ampparinki kanssa samaan rytmiin mut ei onnistu ainakaan 100% vielä. Mutta olen nyt alkanut tekemään et menisi samaan. Tämä päivä ollut nyt kun amppari oli nukkumassa tehtiin yhdessä säännöt että tietää mitä ei saa tehdä. Jos huomenna hyvä päivä ja nilkkani(en tiiä kun painoa sille voi laittaa ja välillä siihen tuikkii inhottavasti.) Antaa myöten voisi lähipuistossa käydä kun amppari nukkuu..

14.10.2014
nki91
nki91

Mäki panostaisin enemmin sit siihen lounaaseen jos aamupala menee niin myöhäseks. Koska ei kukaan pärjää ilta seitsemään saakka pahimmillaan ilman lämmintä ruokaa. Mun mielestä enemmin jättää iltaruoan syömättä ku lounaan!

14.10.2014
tuvitus
tuvitus

Tässä meidän rytmi tänään esimerkiksi
7.00 heräilyä
Aamupalat,vaatteet päälle,pesut
8.30 vauva torkuille,isommille ohjelmia ja valmistelen makaroonilaatikon
9.00-10.00 vauva hereillä,sen kanssa seurustelua,isommille lukuhetki
10.00-12.00 ulkoilua,vauva nukkuu vaunuissa
12.00 lounaaksi eilistä
12.30-13 pojat leikkii keskenään
13.00 iskee tylsyys ja askarrellaan
13.30 isommille välipalat ja vauva herää vaunuista
14.00 pojille 30min lepohetki,4-vee torkkuu ja 7-vee lukee
14-15.30 seurustelua vauvan kanssa
14.30-15.30 välillä kumpikin poika saa pelata 30min tabletilla
15.00 makaroonilaatikko uuniin
15.30-18vauva unille ulos
16.00 päivällinen ja isä kotiutuu
16.30-18.30 äiti jumpalla,isin kanssa koti-ilta(leikkiä,pelejä)
19.00 iltapala ja iltapuuhat,unisatu,pyjamat,hampaat
20.00 pojat nukkuu
20.00-21.00 vauva nukkuu
Nyt puuttuu kotoa pari isompaa lasta ja 7-vuotiaskin lomailee tämän viikon kotona:)

14.10.2014
huiskutin
huiskutin

Noi teiän ajat pisti silmään. Jos esikko herää 9 maissa saa hän lämpimän aterian VASTA 16 maissa, eli 7 tuntia ilman kunnon ruokaa.

Meillä 3 ja 1v menevät kuitenkin näillä rytmeillä.

Aamupala 8:30
Lounas 11:00
Välipala 14:00
Päivällinen 17:00
Iltapala 19:30

14.10.2014
mammae11
mammae11

Jos tyttö juo vaikka pillimehun salaa niin ei ihme ettei
kunnon ruoka maistu:/Ja tosiaan hyvin harvalla on mies tai joku muu aikuinen
kaverina arjessa,kerhoon ei kannata jättää väliin vaan koska ei ite jaksa..se tarkoittaa että tyttö tylsistyy kotona ja tekee taas hölmöilyjä.
Tosiaan perheneuvolasta vaikka apuja jos ei saa rytmiä arkeen milln ja on noin kaaos koko ajan:/

14.10.2014
huiskutin
huiskutin

Helpommin sanottu ku tehty toi rytmin muuttaminen. Noh parempaan ehkä menty kun ennen ampparia herättiin siinä 10-12 väöillä nyt kummingin jo 9-10 välillä. Itte pääsen nukkumaan 00-02 välillä joskus saattaa 3 mennä kun amppari herää.

Viime yönä ehkä oisi saattanut mennä niin et amppari herää yö unilta mut kiffu mellasti yöllä kun heräsi. Alko keskellä yötä leikkimään. :0

En mä vaan tiedä että mitä tässä tekee kun olen pitänyt noista ruoka ajoista huolen mutta hän ei syö noina aikoina. Mies taas ei ole kuin aamupalalla mukana vai lounas kun ayö hyvin kun lähtee.

14.10.2014
nki91
nki91

No tässä yhteen väliin pidettiin taukoa mutta kun hän tuo aina pillimehun tai jotain herkkua ja olen siitä sanonut että ei. Ja se vaan et se syö ku nälkä. Mutku viimeksikin söi kalaa paljaaltaan. Leipääki ku annan niin ei saa makkaraa päälle kun söi muuten vain sen.

Meillä on olkkarissa lukkokaappi jossa tärkeät paperit ja joskus herkkuja. Senki oppinu aukaseen kun kiikkuu avaimen..

Vähän riippuu mihin aikaa saanu kuopuksen nukahtamaan niin kyllä hän syö aamupakan ja päivällisen aina samaan aikaan ja iltapalan.

Mutkun ei hälke kelpaa mikään. :/ ensin sanoo nam ja sitten ei syö.. että näin.. mummilla käydään kyllä joka viikko ja aina syö siellä ja itte ottaa ja jättää sielläki syömättä mitä ottanut.

Mummi vaan hössöttäää vaikka me sanotaan että ei silti se antaa. Joskus olen joutunut ottaan kiffulta pois mitä ottanut kun ei ollut aamulla syönyt lähtiissä mitään kun mentiin.. tänään tiistaisin kerho mut tänään en vaan jaksanu viedä. Eipä muita kerhoja oikein ole kun pieni paikka.

Tai onhan ne mutta meillä saatu varmaan taistelun kautta vaatteet pääälle kun ne loppuu et nice.

Olen myös ottanut kiffua mukaan ruuan tekoon jos amppari on päiväunilla.

Vaikeata kun ei syö mitään mitä silmien eteen laittaa. Saattaa jooa syödä paremmin mieheni ja muiden tekemiä. Ja jos käydään minun porukoitten siellä kyllä syö...

Alan väsyä tähän kun ei kotona syö. Mutta nyt lopou herkkujen osto ja ei häntä kauppaanka voi otta kun se on yhtä taistelemista.. :/

14.10.2014
nki91
nki91

Nyt kun laitoit tuota "rytmiä" niin aika rytmitöntä tuo teillä on. Kolmen tunnin haitarilla ruoka-aika!

Mä voisin laittaa esimerkiksi meidän päivärytmin josta voit vähän kattoo olisko siinä teille yhtään itua. Vastaavaa rytmiä pidetään aika pitkälti myös päiväkodeissa.

7-8. herätys

8-8.30 aamupala

9.30-10.30(11) ulos

11.30-12 lounas

lounaan jälkeen päiväunille, ken nukkuu. Muilla hiljaista vapaata oleskelua, lautapeliä, legoja, piirtämistä jne.

14-14.40(15) välipala

16-17 välillä päivällinen

19 iltapala

klo 20 iltatouhuille ja nukkumaan. Yleensä klo 21 mennessä meillä nukutaan.

Rytmi ja päivän ennakoitavuus on pienelle lapselle tosi tärkeitä juttuja. Koko perheen elämä helpottuu kun lapsikin tietää mitä seuraavaksi tapahtuu.

Ja rytmin luominen on vain omasta tahdosta kiinni. Ei se pitkään vaikealta tunnu kun vaan päättää, että nyt loppuu epämääräinen vellominen.

14.10.2014
misukka
misukka

Meillä joskus aamupala on jo lounas niin että en katso tarpeelliseksi.

Välipalaki on häilyvä että joskus ruokasampi ja joskus hedelmä. Riippuen onko aamulla syönyt mittään. Ja mitä. Mutta kun käy vaan pöydässä ehkä yksi tai kaksi ja siinä ja kohta tunnun päästä huutaa ruokaa.. sanon cain että ruoka aika oli ja meni.. tai syö ruokasi mitä et syönyt.

Muttakun ei kelpaa.. tähän taloon ei enään yhtään herkkua ennen kuin kiffu osaa käyttäytyä..

14.10.2014
nki91
nki91

Miunkii mielestä tuota teijän päivää ois syytä rytmittää tarkemmin ja lisätä se lounas listalle. Ja jos ei jaksa lounasta erikseen väsätä niin tekee iltaruokaa sen verta reilummin että on mitä lämmittää. Alat laittamaan herätyksen joka aamu vaikka klo 9 ja otat molemmat tytöt yhtäaikaa aamupalalle, lounaat yms samaan aikaan. Pienempi on jo niin iso että hyvin menisi samassa rytmissä kuin isompi. Ja se rytmi on isolle oikeesti jo tärkee asia. Voitte tehä kuvista vaikka päiväjärjestyksen seinälle jos se auttaisi tyttöäkin.

Onko siellä miten kerhoja? Tuon ikäinen kaipaa jo pikkasen eri tavalla sitä toimintaa ja kavereita, että herjuuksia vääntäminen voi olla ihan vaan pitkästymisen aiheuttamaa osittain. Ja siis kaikki lapset on sellaisia että korvat on monesti vaan koristeena, mutta rajansa kaikella. Ette kanna kotiin enää herkkuja, piette ruoka-ajoista kiinni ja muulloin ei evästä anneta.

Kuinka usein näätte sitä mummia? Koska se satunnainen herkuttelu mummin luona on ok, mutta jos se on päivittäistä niin hommalle stoppi.

Samaa oon miettinyt kuin nuo muut, että teijän päivät kuulostaa aikamoiselta kaaokselta. Kohta käy niin että lapset määrää mitä tehdään ja vanhemmat on vaan avustajia. Arjen ongelmista kannattaa jutella neuvolassa, koska sieltä osataan ohjata teille oikeenlaista konkreettista apua.

14.10.2014
riu
riu

Mä voisin veikata että esikoisella on oikeesti nälkä ja voi olla että on myös tylsää. Häneltähän puuttuu lounas kokonaan? Kyllä muaki kiukuttais ja tekis mieli herkkuja jos en söis lounasta.

Teijän arki tosiaan kuulostaa usein aika kaaoottiselta, Ja sun puheitten perusteella oot aika loppu. Kokeileppa tehdä teille seinälle aikataulu,laitat siihen puolen tunnin joustovaralla teidän päivän. Ihan siis kaiken, syömiset, ulkoilut, leikit, nukkumiset. Mä todella toivon että saatte jonkun järjen tohon teijän elämään ennenku oot ihan täysin loppu.

14.10.2014
tuvitus
tuvitus

Tarra taulua kokeiltu pissauksessa eikä toiminut. :/

Voisi ottaa uudelleen käyttöön jotenkin ja hänen kanssa yhdessä miettiä säännöt ja kirjata ylös.

14.10.2014
nki91
nki91

Herätään 9-10 välillä syödään aamupala 10-12 välillä sitten välipala 14-15 välillä.
päivällinen on aina 16-19 välillä ja iltapala riippuen millainen päivällinen 20-21.30 välillä. Hän menee nukkumaan 22-1 välillä.

Kuopus
herää 9
Aamupala 10-12 välillä
unet 12-15 välillä.
lounas tai liharuoka 15-16
Päivällinen 16-19
Iltapala 21-22
ennen yö unia ottaa vielä tirsat.
Nukkumaan menee 21-23 välillä.

Mummiki antaa sen syödä miten sattuu. Että nyt se loppuu. Pitää miehen käskeä puhua sen kanssa myös. Että enään se ei saa siellä ruokaa itte ottaa.

14.10.2014
nki91
nki91

Jos oikeesti ette pysty pitämään herkkuja sellasessa piilossa ettei tyttö syö niin ette osta niitä:/Joku järkihän tohon teidän arkeen ois saatava,kun kuulostaa kaaokselta välillä.
Auttaisiko tarrataulu eli jos on vaikka viikon syömättä mitään salaa niin sais sitten valita jonkun herkun kaupasta,pilko kaappiin vihanneksia valmiiksi mitä voi napsia.Onko teillä säännölliset ruokailuajat?Ettei oikeesti ole nälkä?Minullakin nämä nuoremmat on 4-vuotias ja 2kk ja kyllä tuo 4-vee jo osaa ja tajuaa esim.että imetys vie aikaa,sanon usein että leiki hetki ja sitten kun vauva nukkuu voidaan lukea,pelata yms.
Onko teillä muuten millainen päivärytmi?Meillä hölmöillään jos on tylsää liikaa eli käydään kerhossa yhdessä,pojalla myös oma kerho 2kertaa vko,käydään kirjastossa,kaupassa saa pikkukärryt,ulkoillaan.
Meillä on 5 näitä lapsia yhteensä ja ei tulis mitään jos ois noin kaaos..oikeesti jos ei saa 4-vuotiaalle mitään rajoja,niin ei se kyllä helpotakkaan kun lapset kasvaa:/
Enkä ilkeyttäni sano,sun on pakko löytää joku järki noihin päiviin:)

14.10.2014
huiskutin
huiskutin

Pitäs vaan pystyä vahtii tarkemmin jos ei kerta löydy keinoja joilla estää tuota varastelua.

Kaikki herkut pois talosta. Sillähän siitä osittain selviää.

Hyvä juttu jos syö kasvikset ja lihat. Sehän on ihan hyvä juttu. Meillä kuopus on välillä meinannu heittäytyä ihan kasvissyöjäksi kun ei liha ole tahtonut kelvata.

Kyllä tuo huomionhaulta kuulostaa miustakii. Ku kertaa uskoo sillon ku huvittaa.

Tuo ettei tottele ja korvat on karkuteillä, on niin neljävuotiaan uhmaa kuin olla ja voi. Kuulostaa niin tutulta. Ja kun korvat on kadoksissa, pitäis päästä fyysisesti estämään aina kun tekee pahojaan. Huutamisesta ei ole mitään iloa.

14.10.2014
misukka
misukka

Tuli mieleen että jospa ette ostais hetkeen kotiin mitään herkkuja niin silloin ei olis mitään mitä varastaa. Meillä ei ole mitään herkkukaappia (lähinnä siitä syystä että minä itse olisin siellä koko ajan..) Huomionhakemiselta tuo kuulostaa. Kyllä meilläkin 4v joskus hakee huomiota tekemällä jotain kiellettyä, 2v lähinnä kiipeilemällä joka paikkaan.

14.10.2014
piglet82
piglet82

Sekavaa tekstiä. Mutta välillä on kivaa ja kiltti mut välillä sitten tätä. Aresti penkki ei auta olen kokeillut. Mikään puhe ei mene jakeluun.. sitten välilöä kiusaa siskoaan niin et itkee ja huutaa eikä siltikään lopeta vaikka kieletty. Isäänsä uskoo patemmin..

13.10.2014
nki91
nki91
Tapahtui virhe. Yritä myöhemmin uudelleen.
Ladataan...