ei se enään, välillä tulee niitä hetkiä kun täytyy kysyä neuvoa ja vähän purkaa samalla, siksi tänne palstalle:)

Ja varmaan toiset saattaa ihmetellä miksi lapsen sitten tämän miehen kanssa tein. Noh, enpä koskaan oikeasti ajatellut että erottaisiin, meillä ei huudettu eikä pahemmin ollut mitään suuria riitoja. suurin ongelma ehkä oli se että jos en itse puhunut kotona niin ei puhunut mieskään..Olin ehkä niin sokea joidenkin asioiden suhteen, kun halusin vain vakiintua ja elää elämän onnellisena loppuun asti. Tuo lainajuttu ja sitten monet pienet asiat vaan kasautuivat ja tajusin että ansaitsen parempaa ja en halua heittää elämääni hukkaan elämällä väärän miehen kanssa ja parisuhteessa jota vain minä yritän hoitaa ja pitää pinnalla. Luulin että mies olisi ollut valmis panostamaan yhteiseen elämään, mutta toisin kävi. Jälkeenpäin kun ajattelee niin lähinnä oltiin vain kämppiksiä ja todellakin vaan oltiin.

Hyvä, että asia kunnossa tältä osin.

Ajattelin sitä että yksin voi olla raskasta kantaa tätä asiavyyhtiä.

noo siis ajattelin jos se auttaisi hieman selkiyttämään tätä tilannetta, ja siis oma siskoni oli hyvinkin kriittinen siitä että en halunnut isyyttä vahvistettavan, mutta sitten hän joutui samanlaiseen tilanteesee,niin ymmärtää nykyään erittäinkin hyvin. Toisethan voi haluta kieltää isyyden selvittämisen vaikka siksi jos mies on/ on ollut väkivaltainen tai käyttää huumeita tms.

  En ole käynyt juttelemassa psykologille, tätä tarjottiin kyllä raskausaikanani. Omasta mielestäni ei ole tarvetta ollut(ainakaan vielä)olen onnellinen, voin henkisesti sekä fyysisesti hyvin,  vaikka teksistä voi joku päätellä sitten jotain muuta?Tämä asia lähinnä yrittää peikkona häiritä onnellisuutta takavasemmalla kun joutuu "kuluttamaan" aikaa tähän säätöön, kun tämän ajan voisin ja käyttäisin mieluusti jotenkin muuten kuin salaa murehtimalla. Yritin mahdollisimman selkeästi kirjoittaa jottei jäisi tulkinnan varaa. Ja siis en edes usko että psykologi voisi tässä tilanteessa auttaa, tietenkin ehkä jotain näkökulmia, mutta niitähän yritin joskus aiemmin tällä samalla palstalla metsästää ja silloin ei ainaakaan ilmennyt mitään mitä en olisi pohtinut jo.

Kiitos aloittajalle, koska valotit omaa tilannettasi.

Oletko käynyt juttelemassa tilanteestasi esim. psykologin kanssa? (Lastenvalvojaa en laske tähän mukaan.)

ja siis vielä jatkan: ei olisi myöskään reilua miestä itseään kohtaan jos hän tunnustaisi isyytensä VAAN oman äitinsä painostuksesta ilman että hän sitä oikeasti haluaisi itse.

Tähän tilanteeseen ei oltaisi koskaan jouduttu, jos asiat olisi puhuttu selviksi silloin melkein vuosi sitten. Oltiin sovittu silloin päivä millon hän tulisi mukaan neuvolaan, mutta hän ei sinne koskaan vaivautunut tulemaan. Yritti myöhemmin neuvolaan soittaa ja udella asioitani, mutta luonnollisesti he eivät voineet kertoa. Ja itselleni se ei todista mitään, mistä tiedän jos hän olisi vaikka udellut vain kysyäkseen olenko tehnty abortin?

ja vielä, mies ei myöskään ole millään tavalla tukenut raskauden aikana tai edesauttanut lapsen hyvinvointia. Mielestäni hän aiheutti turhaa stressiä jättämällä avaimet palauttamatta asuntooni, en uskaltanut jättää koiraani työpäiviksi yksin kotiin, vaan pyysin töistä sairaslomaa siksi aikaa että oven lukot uusittiin, poliiseille kun ilmoitin tästä he vain totesivat että enkö voisi asua jossain muualla sen aikaa, siis lähtisin omasta omistamastani kodista!? hänen veljensä haukkui minut huoraksi ja lapsi oli kuulemma "saatanan sikiö" ja mies kävi aika ajoin kyttäämässä olenko kotona iltaisin hän saattoi tulla ovelle koputtelemaan kun olin tullut koiran kanssa lenkiltä. Se on hyvä että suomessa ei ole minkäänlaista turvaa, jos olet asunut jonkun miehen kanssa omassa asunnossasi ja antanut hänelle avaimen.

On monta asiaa miksi haluan vastustaa isyyden selvittämistä ja tässä on nyt muutamia suurin osa liittyy siihen luottamukseen.

 en luota mieheen tai hänen vanhempiinsa yhtään,

Eron jälkeen hän sanoi että minä olen ainoa joka lapsen on halunnut, joten itse tulkitsen niin että hän ei lasta koskaan ole halunnut, VAIKKA yhteinen päätös oli saada lapsia. Kerroin hänelle jo seurustelun alkuaikoina, että haluan lapsia ja paljon. Olen sitä mieltä yleisesti, että se mitä sanot niin kanna siitä vastuu. Ja tämä kyseinen sanominen liittyy siihen, että minä olen päätänyt pitää lapsen(ei tarvinnut edes miettiä on ollut aina selvää)Olen päättänyt kantaa vastuuni  ja ryhtyä äidiksi, sekä huolehtia ja kasvattaa lapsi niin kauan kuin tarve on( ainakin siis seuraavat 18 vuotta ja vielä siitä eteenpäin)Jos olisin päättänyt toisin, etten olisikaan halunnut lasta, se päätös olisi ollut lopullinen, en saisi lasta takaisin, vaikka maksaisin miljoonan. Mikä oikeus miehellä siis on päättää toisin, kun hän kerran on todennut ettei lasta halunnut? Miksi miehell pitää antaa vaihtoehtoja?

On asioita mitä tapahtui jo suhteemme aikana, mistä mies ei voinut kertoa(mm. oma koirani joka on minulle myös kaikki kaikessa sekä hoidossa ollut koira oli syöneet kukkaravinnetta, selvisi minulle seuraavana päivänä kun ihmettelin koirien tarpeiden väriä ja tivaamisella sain selville,mitä edellispäivänä oli tapahtunut sillä aikaa kun olin ollut töissä.Eläinlääkäri lohdutti että jos olisi tullut vakavia oireita, koirat olisivat jo kuolleet yöllä!)

Piti ostaa isompi asunto, myin OMAN asuntoni, oltiin melkein tekemässä tarjous uudesta kodista, kun tuli sitten riitaa lainasta,( minun olisi kuulemma pitänyt mennä keskustelemaan OMISTA laina-asioista hänen äitinsä kanssa(!)) ja mies sanoi SISKOLLENI ettei hän halua ostaa asuntoa kanssani ja sitten siis erottiin, tämä liittyy lähinnä luottamukseen, miten pitkälle mies olisi asuntokaupat vieny jos ei olisi tullut riitaa. ? Mies oli myös kuvitellut saavansa omaisuudestani puolet kun oli kuulemma tullut lakimuutos, mikä siis oikeasti menee niin että pitäisi olla ollut yli 5 vuotta yhdessä samassa asunnossa ja lapsia mitä toinen olisi hoitanut kotona ja toinen olisi tehnyt työmaalla samaan aikaan suuria tuloja.niin tämä joka olisi töitä tehnyt niin saattaisi joutua korvaamaan kotona lapsia hoitaneelle jotain rahaa( ei kovin yleistä mutta kuitenkin) Mies olisi halunnut maksamansa asumiskustannukset myös takaisin,siis puolet lainanlyhennyksistä ja tyyliin sähkölaskuista mistä on maksanut puolet) ja mies asui luonani vajaa kolme vuotta ja tästä noin puoltoista vuotta pitkin hampain suostui maksamaan asumiskulujaan.

jos mies olisi edes kerran kysynyt ITSE tai edes hänen vanhempansa kaiken tuon äidille soittelemisen sijaan minulta itseltäni jotain lapseen viittavaa, kuulumisia tai muuta( mies tietää,että emme ole äitini kanssa hirveästi tekemisissä monesta eri syystä ja hän tietää myös että äitilläni on elämässään enemmän niitä huonoja hetkiä, niin olisi voinut jättää edes äitini pois tästä sopasta) Olisi edes sitten soittanut isälleni jonka kanssa ollaan todella paljon tekemisissä

en tiedä mitä mies haluaa ITSE, jos häntä kiinnostaisi lapsi niin eikö ihan oikeasti olisi voinut ottaa minuun yhteyttä ?

nyt kun olemme eronneet en voi tietää missä kunnossa mies on henkisesti, syökö hän lääkkeittään tai muuta vastaavaa. Hän voi käytännössä tehdä mitä vain, lopullistakin ja vedota sitten mielenterveyteen. Ja jos koskaan päästäisiin siihen tilanteeseen että mies kykenisi hoitamaan lapsen itse (ilman omaa äitiään) ja olisi vaikka isäviikonloppu tai viikko ja mies joutuisikin hoitoon taas moneksi kuukaudeksi ja menisi montamonta kuukautta että mies olisi siinä ymmärryksessä että pystyisi lasta tapaamaan, mitä sanoisi sille pienelle lapselle joka olisi odottanut innolla isähetkiä ja hän ei sitten pahimmassa tapauksessa näkisi isäänsä moneen moneen kuukauteen. En todellakaan olisi viemässä lastani sinne suljetulle (ei todellakaan lapsen paikka, en tiedä mitään niin ahdasmielisempää paikkaa) ja ei pieni lapsi ymmärtäisi miksi isä ei vastaa tai juttele.

Eromme jälkeen olen tajunnut että en oikeastaan tunne edes miestä, ihan kuin olisin vain ollut joku omaishoitaja. Hän ei ottanut vastuuta omasta elämästään eikä kyennyt hoitamaan edes omia asioitaan niin miten sitten pienen lapsen? Kaikista yksinkertaisimmistakin asioista piti aina sanoa,jos koira halusi vaikka ulos ja satuin itse vaikka tiskaamaan, ymmärtäisikö mies vaihtaa edes vaippaa, mitä hän tekisi jos lapsi alkaisi itkemään? itkisi itsekin?

En halua että lapsesta muodostuu joku pelinappula miehelle.

mielestäni kuka tahansa mies halutessaan pystyy rakastamaan lasta joka ei ole oma ja kantamaan siitä vastuun. Eiköhän moni adoptiolapsi ole saanut tarvitsemansa kodin, turvan ja rakkauden. Sinä päivänä kun joku haluaa ottaa vastuun lapsestani ja ryhtyä oikeasti isäksi hänelle, haluisin sen mahdollisuuden antaa ja varsin että lapsi itsekin niin haluaa. En todellakaan aio pimittää lapselta tietoja hänen biologisesta isästään ja mikäli lapsi itse joskus haluaa biologisen isän tavata niin en ole sitä estämässä. Mielestäni on kohtuullista se, että lapsi saa itse päättää tämän asian ja koska isyyden vahvistaminen onnistuu myös myöhemmin niin miksi mies ei voisi odottaa ja ensin todistaa että hän on kiinnostunut lapsestaan. Ja myöhemmin sitten vaikka isyyden vahvistus? Eikö lapsen tapaaminen olisi oikeasti tärkeämpää, kuin isyyden vahvistaminen?

Niin, yleisesti tai ei. Näkisin, että tässä on ainakin yksi hyvä esimerkki siitä, miksi kieltää isyyden selvitys.

Sitten toinen jonka tiedän, on ihan sopimus isän kanssa. On yksinkertaisesti sovittu isän kanssa, ettei isyyttä selvitetä. Silloinhan se ei toki ole yksin äidin päätös.

Misukka, en tarkoittanut tässä aloittajan tapauksessa. vaan tarkoitin kirjoittaa yleisesti.

Minusta tuolla aloituksessa oli hyvin selvästi kerrottu, ettei aloittaja koe voivansa luottaa lapsen isään ja lähinnä pelkää vaikeuksia jos isyys selvitetään.

Miksi ihmeessä kukaan lähtisi ehdoin tahdoin elämäänsä vaikeuttamaan jos sen voi välttää?

Mies ei ilmeisesti kuitenkaan ole osoittanut mitään kiinnostusta lasta kohtaan... Minusta olisi edes vähän enempi perustetta isyyden tunnustamiselle jos osoittaisi edes jotenkin kiinnostusta lasta kohtaan.

Muutenhan isyyden tunnustus voi olla vain vipuvarsi äidin elämän vaikeuttamiselle.

Ystävällisesti kirjoitan tähän, koska tästä aloituksesta asia taas tuli mieleeni, että mikä saa naisen sille kannalle, että hän kieltää lapsensa isyyden selvittämisen/tunnustamisen?

Ei se, että isällä on mielenterveysongelma tee hänestä huonoa isää tai kykenemätöntä isäksi.

Valvotut tapaamiset ovat käytössä.

Saattaahan lapsen toinen vanhempi olla vankilassa, ja sielläkin perheen tai lapsen tapaaminen onnistuu valvotusti, ja on siten käytössä.

Sama asia koskee äitejä. Mielenterveysongelma voi olla, muttei äitikään ole kykenemätön vanhemmaksi vai onko niin, ettei asiasta puhuta?

Aioin laittaa tästä aloituksen arkoihin, mutta se menee tässäkin.

Onpas ollut aikuismaista käytöstä siellä lapsen isän vanhemmillakin :/

En oo missään tekemisissä miehen vanhempien kanssa ollu eron jälkeen,eikä hekään ole muhun yhteyttä ottanu.mun omalle äidille ne on soitellu ja sillon uhkaili lastensuojeluilmotuksen teolla,eron jälkee. Yhteishuoltajuuteen en todellakaan suostu vaikka isyys selvitettäisiin oikeuden kautta. Mies elää kelan rahoilla muutenkin kun on jonkinnäkösellä eläkkeellä mielenterveysongelmien takia..

Maarua varmaan osaisi auttaa sinua. Mä en osaa oikein auttaa ja sanonkin vain, että tilanne on varmasti kaikinpuolin kamala. Tosi harmillinen. Kannattaa kuitenkin nyt olla aikuinen ja puhua mm.isästä nätistä lapsen kuullen. Yllättävän paljon kun nuo kuitenkin ymmärtää. Voimia ja jaksamista! Toivottavasti asiat selviää.

Niin. Naisilla ei ole sitä vaihtoehtoa ettei ole valmis äidiksi. Se on pikapikaa valmistauduttava, halusi tai ei.

no joo. :/ Sanoin valvojalle että mikäli paikalla on muita sinne kuulumattomia niin poistun sieltä samantien. Valvoja myös yritti että ottaisin lapsen sinne mukaan, jotta isällä olisi hyvä tilaisuus nähdä lapsi. Sanoin että en usko sen olevan lapsen paikka. Tuo mies on ollut sen aikana ainakin mitä oltiin yhdessä niin sellainen ettei sillä juuri omia mielipiteitä ollut, ja jos oli joku asia missä oltiin samaa mieltä ja puhuttiin sitten vaikka jonkun muun kanssa siitä ja tämä joku muu oli erimieltä niin mies helposti oli sitten samaa mieltä tämän jonkun muun kanssa. :/ Mä en edelleenkään oo ymmärtäny sitä miksi miehet saa pelata koko lapsen elämän ajan,oon isä, en ookkaan- leikkiä. Äidille toisin päättäminen on lopullista. Ja en todellakaan kadu lasta tai mitään, sitä ei ole edes tarvinnut miettiä koskaan. Ja aina vaan puhutaan siitä että ehkä mies ei ole vielä valmis isäksi, no voivoi sitä olis voinu miettiä sitten vähä aiemmin.

ikävä tilanne tuo.  isällä olisi nyt kyllä viimeinen hetki antaa hemmetin hyvä selitys lapsen ja äidin aiemmalle unohdukselle, ja miksi nyt on vasta herännyt. voi kun saisi ihmiset ymmärtämään että tuossa tilanteessa on sitten pakko vastaisuudessakin muistaa, että lapsi ei todellakaan ole mikään kesäkissa jota hoivataan silloin kun tekee mieli leikkiä isiä, vaan se on todellakin elämänmittainen suhde.

Maarua osaa valaista nuo lakikiemura asiat varmasti, nostellaampas sille.

Selvästikin siellä lapsen isän äiti on nyt enempi ajamassa asiaa kuin isä itse.

Pysy tiukkana vaan. Tuskin ne oikeusteitse lähtee sitä isyyttä vaatimaan. Ja jos lähtee niin se on sitten sen ajan prosessi ja murhe taas.

Jos teidän kerran pitää nähdä nokat vastakkain, niin kysy ukolta suoraan, miksi se haluaa yhtäkkiä virallisesti isäksi kun ei lapsi muuten ole kiinnostanut pätkääkään.

Jos sillä ei ole omia haluja niin voipi olla vaikea paikka vastata.

Ja sen ylimääräisen pyörän heitätät ulos jos änkeää paikalle. Lapsen mummulla ei ole mitään asiaa teidän kahden ja lastenvalvojan tapaamiseen.

No siis sitten ku muksu alkaa kyselemään biologisesta isästään niin tottakai kerron asiat niinkuin ne on ja näytän kuvia ja ei tarkoitus ole pitää pimennossa mitään.  Ja oon siis kertaalleen jo kieltänyt isyyden selvittämisen , mutta se valvoja on jotenkin niin tän miehen puolella ja tuli hieman semmonen tunne että mun on pakko mennä juttelemaan taas tosta samasta asiasta mutta nyt niin että se mies on myös siellä. Ja siis jos lapsi itse haluaa tavata sitten ku osaa sen itse sanoa niin tottakai yritän tavottaa kyseisen miehen. Mut tuo mitä misukkakin niin on se ongelma, kun se ei voi ottaa muhun yhteyttä ja kysyä lapsesta mitään. Sanoin sille valvojalle puhelimessa siitä että mun kanta asian suhteen ei oo muuttunu koska mies ei ole koskaan kysynyt lapsesta mitään, niin se valvoja totes että muhun on kuulemma niin vaikea ottaa yhteyttä!? Puhelin käteen ja viestiä kirjottamaan!numero on ihan sama.  En todellakaan halua että mun lapsesta tulee joku kiistakapula sen takia ettei tää mies saanu eron jälkee puolia mun omaisuudesta. Ja aiemmin kun tää mies oli käyny valvojalla niin hänellä siis oli äitinsä mukana, minkä takia olen myös kyseenalaistanut tämän että mitä mies oikeasti haluaa.

Jos häntä todella kiinnostaa olla lapsen kanssa, niin hän voisi tulla teille tapaamaan lastaan ilman viranomaiskiemuroita.

Näyttäisi edes, että on oikeasti kiinnostunut.

Sä voit siellä lastenvalvojalla perustella miksi et halua isyyttä selvittää.

Isiehdokas voi sitten oikeuden päätöksellä vaatia sen isyyden selvityksen jos on niin tosissaan siinä asiassa.