Ja sairaus tämäkin on siinä missä masennus, alkoholismi jne. Mutta jos toinen ei asiaa hyväksy, ei ota ammattiapua vastaan ja tilanne vaan pahenee. Niin kyllä mä voimaton olisin. Mulla itsellä kun miehen velkaantumisen takia meinas jaksaminen loppua kolmen kuukauden jälkeen! Se kun ei vaan halunnut apua, vaikka ongelman näki. Vasta nää äärimmäiset käräjäkirjeet, ulosotot, korttien poisotto auttoi asiaa ja sekin, että mä ilmoitin, että jos asiaa ei hoida niin mä en häntä auta.

Nki, viittaus olikin varmaan mun kommenttiin, jossa annoin oman näkemyksen tilanteesta ja heitin ilmoille, että jos aloittaja hakisi eroa, voisi mies tajuta asian vakavuuden. Aloittaja kuitenkin on puoli vuotta sitten miettinyt eroa ja käsittääkseni odottanut vain sopivaa hetkeä. Näin saisi ainakin selville, että onko mies nyt jo niin pelien maailmassa, että ei enää eroakaan haittaisi. Koska välinpitämätönhän tuo on, jos pelaa k-18 pelejä lapsien hereillä ollessa. Ja se miten nyt vaimoa kohtelee, niin eihän tuo hyvä ole. Mutta en mäkään siis uhkailis, että eroan jos et nyt mene hakemaan apua, vaan hakisin eroa! Jos sitä on jo puoli vuotta miettinyt ja tilanne vieläkin sama. Sanoisin tosin että pahempikin. Ammattiapu käytetty ja apua ei ollut. Eli meilläkin kun ei mun puhe auttanut, niin se auttoi että pankissa miehelle tehtiin selväks miten jatkaa jos haluaa vielä elää normaalia elämää. Luottotiedot meni, käräjille on vieläkin pari juttua, mutta nyt on silti ottanut niskasta kii ja ymmärtää ettei noin voi elää. Mutta aloittajan tilannetta mietin ja vertasin omaani. Niin sillä eron hakemisella selvittäisi ainakin sen, onko mies valmis eroamaan vai haluaako vielä yrittää. Koska mä pahoin pelkään että sitä ei ero haittaisi. Asioita on vaikea korjata jos toinen ei ongelmaa näe ja ammattiapua ei halua tai se ei auta. Siinä on vaikea tehdä mitään asian hyväksi yksin.

erolla tai millään muullakaan uhkailu ei auta mitään, päin vastoin pahentaa. mies huomaa et höpöttää muttei kuitenkaa toteuta. joko istuu alas ja juttelee (miul meni vuos enneku mies tajus et syöttötuolista pois 4 v lapsi vaik päivittäin puhuin ja uhkailin). erokin aina oikeesti vaikee ja kui paljo toine sit sekoo plus kallista, siks en itekää oo viel eronnu vaik aihetta ois

Maarua, aloittaja on miettinyt puoli vuotta eroa. Musta siis eron hakeminen nyt vois olla ainut oikea teko. Koska mä luulen, että miestä se ei joko a) haittais ollenkaan tai b) avais silmät ja sais ymmärtämään et nyt on tosissaan!

Hae eroa? Onhan siinä se koe aika. Jos se ois viimeinen keino jolla tajuais, että olet tosissas. Mä en tollaista jaksais. Meillä mies sentään kotona ollessaan on lapsien kanssa. Eli ei tosiaan kyllä pelaa. Jos pelaa, niin pelaa sit just tyyliin kun lapset on päiväunilla tai kun ne on yöunilla. Mutta harvemmin. Uudet pelit tietty houkuttaneet aina pelaamaan vähän enemmän, mutta innostus on onneksi lopahtanut ja työ pitää kyllä sen huolen ettei oikeastaan edes jaksa. Ja meillä kyllä se etu, että meillä puhutaan. Harvoin jäädään mykiksi pitkäksi aikaa. Toki ei puhuta lapsien kuullen ja ollaan sitten hiljaa jos järkevää sanottavaa ei ole, mutta naimisiin mennessä saatiin neuvo miehen mummolta ja papalta ja se oli se, ettei koskaan saa mennä vihaisena nukkumaan. Ei ole toiminut meillä aina, koska nyt muutamana kuukautena mies oli jo niin väsynyt/paniikissa/sekaisin että ei ollut öitä kotona. Toki hän käsitteli asioita muualla ja varmaan hyvä niin. Sai rauhassa purkaa ja olla. Mutta jos tilanne tosiaan se, että odottelet vaan et koska tulee tilaisuus lähteä, niin ei sitä tule. Aina tulee joku tielle. Oli se sitten lapsien kasvaminen ja koulut, elatukset, taloudelliset asiat tai vaikka jotkut sukujuhlat joissa joudutte olemaan kuin kaikki ois hyvin. Eli kyllä mä eläisin hetkessä, jos kummastakaan ei ole enää yrittämään. Huolissani mä olisin, kun tuo ulkopuolinen apukin on jo käytetty. Se, että mies ei välitä ja kohtelee sua huonosti, eikä välitä siitä ettet tykkää hänen pelaavan noita ampumis pelejä lapsien ollessa hereillä on kans sellainen, mikä jokaisen isän pitäis tajuta ilman sanomistakin! Ja se, minkä mallin lapset tuosta hänen käytöksestään ottaa.. Niin en tiedä. Harmillinen tilanne.

Kuulumisia taas pitkästä aikaa!

Ja eihän se nyt niin mahtavaa ole ollut tämä puoli vuotta mikä on tässä taas mennyt... tää pelaaminen vaan niin iso osa meidän arkea. Juu, eli edelleen olen tässä samassa jamassa, toki apua olen hakenut ulkopuoliselta taholta(joskin huonolla menestyksellä omasta mielestäni). Mieheni lähti ensimmäiseen tapaamiseen ja oli niin vannoitunut siihen että pystyy vähentämään sitä pelaamista. noh mulla oli omat epäilykseni asiaan ja oikeassa olin. Se oli vain puhetta. Ei todellakaan ole pystyny sitä vähentämään vaan päinvastoin! ihan hullua että sen kaikki vapaa-aika menee siihen että pelaa ja kattoo tv:tä. Pelaamista joinakin päivinä jopa sen 8-10t kun laskee että jää usein valvomaan kun minä menen nukkumaan(viikonloppuisin siis). Tää on niin hullua! Lasten kanssa ei tee enää sitäkään vähäistä mitä joskus teki. 

Nyt viime aikoina ollut se tilanne että ollaan puhelakossa, mä en vaan enää jaksa. Odotan vaan oikeaa tilaisuutta lähtee tästä(kait)koska tuntuu ettei tässä ole enää mtn muuta mahdollisuutta. Mun elämä lipuu ohitse ja menee pilalle kun katson tuota samaa touhua päivästä toiseen tietäen ettei se muutu. Lapset tietenki siinä sivussa kärsii tästä tilanteesta.

Olet jo ottanut askelia tilanteen ratkeamiseksi. Hyvä niin.

Peluurit-nettisivusto auttaa myös.

hienoa että sait sen askeleen otettua ja slitettua, kerrottua jollekin ammattilaiselle. Toivotaan että he myös ottavat yhteyttä takaisinpäin.

Sinuna tekisin nyt niin et odottaisin sitä takaisinsoittoa, jos tarjoavat jotain keskusteluaikaa tmv ja sit kertoisin miehelle, että otin yhteyttä ja nyt olis aika tuolloin ja se on ota tai jätä. Jos toinen parisuhteessa kokee jonkun asian ongelmaksi, niin sillon se ON ongelma, johon pitää puuttua. Se, miten se saadaan ratkaistua, niin ammattilaisille on puolueeton näkökulma ja ratkaisut ongelman syvyyteen suhteutettuna.

Eli vaikka mies ei näkisi pelaamistaan ongelmana, niin sanoisin että annetaan ulkopuolisen tahon määritellä se. Ja kun aika on jo varattuna, niin miehellä ei ole vaihtoehtoja vai antasko oikeasti pelaamisen voittaa, jos vaihtoehdot on pelaaminen tai avioliitto. Jos oikeasti kaikesta huolimatta on niin jääräpää, ettei suostu tulemaan, niin sitten en kyllä näkisi järkeä jatkaa. Iso kynnys se kuitenkin on sullekkin ollut ottaa yhteyttä ulkopuoliseen tahoon ja katsellut tuota menoa jo tarpeeksi pitkään.

Hienoa, että sait soitettua apuja. :) Toivottavasti sä myös saat apua tuohon teidän tilanteeseen.

Hienoa, kun ajattelet teidän perhettä. Jaksamista!

Sain eilen itseäni niskasta kiinni ja soitin viimein sille ihmiselle, jonka nimen sain.. tk:n ammattihenkilö joka kuunteli mun tilanteen, kerroin hänelle miten väsynyt olen ja tarvin jtn muutosta tähän touhuun. Nyt vaan odotan että soittaa mulle takaisin, kun ensin ovat asiaani käsitelleet tiimin kesken. tuntui todella helpottavalta saada kertoa jollekin tästä. 

Viime päivät olleet todella hankalia jo senkin takia ettei mtn olla miehen kanssa puhuttu, mulla ihan kauhee vihantunne sitä kohtaan enkä ees jaksa sen läsnäoloa nyt. Se pelaaminen ollut päivittäistä. eilen myös kerroin anopille että jos puhuis sille. Vaikka siis tiedänhän mä ettei ihmistä voi mennä muuttamaan jolloin hän itse ole valmis muuttumaan. ja siis mies suuttuu todella helposti jos tästä asiasta mennään sanomaan, kun eihän hänelle mtn ongelmaa ole. :( 

Päätin nyt että on viimeinen hetki tehdä jtn, kohta huomaan miten elämä lipuu ohitse ja oishan se mukava myöhemmin ajatella että tuli tehtyä oikein. En aio elämääni tuhota tämän takia. Toivon että löydän ratkaisun jollain tapaa. 

Jatkakaa aiheesta kirjoittamista täällä, jo pelkästää tää muille kertominen tuntunut helpottavalta.

Huh, miten paljon tänne oli tullut juttua tästä aiheesta, eilen illalla kävin lukemassa mutta en jaksanut enää alkaa kirjoittamaan.. nyt pienen hetken jaan tänne tästä aiheesta.

Ensinnäkin haluan kiittää kaikkia jotka on tänne kirjoittaneet ja jakaneet oman tarinansa. Tiedän ainakin etten ole yksin tämän ongelman kanssa. 

Varmaan moni ajattelee miten olen jaksanut tässä suhteessa näinki kauan. Ja te joilla ei tätä ongelmaa ole, ts.jotka ovat löytäneet miehen joka EI pelaa niin olen heidän puolestaan onnellinen. Olen kaihoisasti kulkiessani katsonut kuinka jotkut miehet kulkee lastensa kanssa puistoissa ym. Olen usein miettinyt, että kumpi meilläkin. Mutta ei. tätä luksusta ei tapahdu että ottais lapset ja menis heidän kanssa jonnekin. Aina se olen minä joka tuolla olen lasten kanssa menossa. Pitäkää kiinni sellaisista miehestä jotka tekevät osansa lasten suhteen, niin sen kuuluukin olla.

Huokaus syvään.. kai tässä alkaa olla jo niin puhki koko tilanteeseen ettei ole voimia ees apua hakea, sain kyllä yhden ihmisen nimen jolle soittaa, en vaan saa aikaiseksi. Voisi olla askel eteenpäin kun saisi jonnekin purkaa tätä tilannetta.

Miten te joilla myös samaa ongelmaa olette aina jaksaneet jatkaa suhteessa? Lasten takia vai minkä takia? Mulla kauhee kynnys jotenkin alkaa esim.eroa suunnittelemaan vaikka tuntuu että se olis ainoo järkevä päätös. Ihan jo lastenkin kannalta. Jotenkin turtunut tähän ettei vaan saa mitään aikaiseksi. Olen kai vaan liian hyväsydäminen. 

Haluaisin jatkaa täällä juttelua koska tuntuu että täältä löytyy ihmisiä joilla samaa ongelmaa.

Ohhoh, ymmärrän ihan tosi hyvin sua!
Meillä tosin ei pelata mutta kone kuin kone, tai kännykkä. Ei yhteyttä puolisoon, ei edes vaikka kuinka pyytäisi että hetken voisi lasten nukkuessa keskustella ilman lähetyksiä. " voit sä puhua, mä kuuntelen tässä samalla"
Raivostuttaa ihan silmittömästi ja tuhoo koko perheen ja lasten lapsuuden isä- suhteen muodostumisen.
Ei auta vaikka koneet rikkois/ hävittäisi, laittaa vaikka kuinka rahaa niihin vaik ei todella varaa olis!
Mulle jää kaikki kun lisäksi käy liikuntaa 3-6 x viikossa iltaisin itellä ei mahdollisuutta ikinä ilman lapsia mihinkään mennä, aina vähintään toinen mukana.
En voi edes jättää hänelle koska hermostuu niin mielettömän helposti ja sit ei tiedä mitä tekee.

Kertokaa hyvät kanssasisaret mitä ihmettä tässä voisi tehdä ennen ku on myöhäistä lastenkin kannalta. Mistä ja millaista apua ja kun ei hän varmasti mihinkään lähde kun meillähän on kaikki ihan hyvin.

mummyn ehdotus on mielestäni hyvä.  meillä mies pelaa satunnaisesti.  sillä se on sellanen kausi juttu.  tuossa alkukeväällä esimerkiksi osti jonkun  uuden autopelin.  no se pelasi sitä sit varmaan viikon puolitoista yhteen putkeen.  koko päivän siis.  mutta sitten sen jälkeen se kyllästy ja oon nähny sen pleikkarin kanssa ehkä kourallisen kertoja nyt puolen vuoden sisään, ja nekin silloin kun pojatkin on olleet meillä ja pelanneet:D   eli ensin vedettiin peliöverit, ja sitten ei ole pelannut oikeastaan ollenkaan.  fine by me:D

mä olen miettinyt tuota samaa kuin blanco, et jotkut asiat on ajankulua mut sit ne ottaa vallan ja aika kuluukin siihen asiaan.

just yks päivä sitä mietin, mun mies pelaa kanssa, mut futispeliä. Hän ei ole samassa määrin riippuvainen kuin sun mies ilmeisesti, koska jos mä vaikka pyydän et tekisitkö ruokaa tai ottaisitko vauvan syliin, niin tekee näin. Mua silti välillä ärsyttää se pelaus, mutta toisaalta mä ite kulutan aikas kirjojen, kutomisen tai telkkarin parissa, niin sama asiahan se on. Mies ei vasn tykkäö lukea kirjoja, hänelle pelaus on se juttu.

Mutta kun se alkaa hallitsemaan elämää niin, ettei mitään muuta tee, niin se on ongelma. Ja myös jos ne pelit on semmoisia että ei sovellu lapsille. Meillä on sovittu, että pelit, tv-ohjelmat ja leffat, jotka ei sovellu lapsille, katsotaan kun lapset on nukkumassa tai kun he eivät ole kotona.

Sun miehelle se totaalikielto vois olla tarpeen tai jos ei suostu, niin ehdota että saa pelata sen jälkeen, kun lapset on menny nukkumaan. Jos jo tuo ajallinen vähentäminen saisi huomaamaan ettei se peli ole koko elämä?

voi hitto:/   on tosissaan vaikea lähtä vierottamaan jotakuta jostain joka on niin yleistä kaikkialla.  esim juuri tuo pelaaminen. toinen lienee älypuhelinten näpertely.  ja tietokoneella olo.  meillä on miehen kanssa puhuttu useastikkin nuista riippuvuuksista, että missä kohtaa joku yleinen pahe vain riistäytyy liialliseksi.  tauolla on ollut useasti mun tietokoneella olo, kuin miehen puhelimenräpeltelykin.  ja kyllä, nyt taas viimeisimpänä mun puhelimen käyttö..   musta riippuvuus kuin riippuvuus tulisi ensin selventää syineen.  itse karkaan puhelimella uutisiin aina kun koen ettei muuta tekemistä ole.  se on ihan ok silloin kun mies asioi varaosaliikkeessä ja itse kökötän autossa, mutta jokaisella mainoskatkolla ei kuitenkaan ole todellista tarvetta. ajan kanssa tuo korvaavan tekemisen hakeminen vie jopa paikan siltä hetkeltä, jossa olisi muutakin tekemistä. esimerkiksi itse olen joskus havahtunut siihen, että kun alunperin rupesin puhelimella selaamaan uutisia, koska mies oli pihatöissä eikä siitä ollut seuraa, niin yhtäkkiä kun mies tulleekin sisälle, niin se ei saakkaan miusta seuraa kun edelleen luen niitä pirun uutisia:/

yritä saada miehesi mukaan johonkin yhteiseen toimintaan. johonkin sellaiseen, joka veisi ajatukset siitä pelistä.  muutoin, kehoitan kyllä hakemaan ammattiapua jo teidän yhteiselle suhteelle, että hänen pelihimolleen.  ei ole väärin vaatia että mies on myös mies ja isä lapsilleen.

kokeile kadottaa se laite. tai laita valitsemaan joko sinut tai pelaaminen. Jotenki tekstistä huokuu se väsymys että taidat olla eroonki kohta valmis jos ei muutosta tule. 

Pyydä häntä vakuuttamaan sinulle että jos ei kerta riippuvainen ole niin sittenhän se pystyy olla vaikka kuukauden pelaamatta ja jos ei siihen suostu niin sitte pakotat hänet hakemaan apua. Valinta tauon ja avun väliltä on tehtävä etkä anna muuta vaihtoehtoa. Kuukaudessa uskoisin olevan silmät avaava vaikutus miehellesikin.

En varmaan osaa edes kuvitella miten hän reagoisi jos laite menisi rikki, menisi varmaan ostamaan puuden, tuntuu niin tärkeältä se. Joskus jos lapset ovat hänen edessään(hänen pelatessaan siis)niin on hermona. Ei vaan pysty näkemään mtn muuta kuin sen pelaamisen. 

Anopille olen sanonut että jos puhuis siitä, mun puheet ei auta kun niin monta kertaa sanonut olen. Tuntuu että minusta tekee sen ongelman, kun aina vaan valitan siitä samasta. Mutta mielestäni teen oikein kun sanon, vaikkakin turhaan. Aina se vaan tahtoo kehittyä riidaksi, ja aina kuulemma mun syytä kaikki. Mielestäni hänen pitäisi kasvaa aikuiseksi, ihan jo senkin takia että lapset on koko ajan näkemässä ja kuulemassa kaiken, ei ole hyväksi. Ja selkeesti tää vaikuttaa lapsiin. 

Väkivaltainen ei ole eikä sellaista tunnetta ole ollut että oltais vaarassa. 

Tämä on vaan suuri ongelma jota olen katsonut niin pitkään. Tästä tietävät ihmettelevät miten jaksan, välillä ihmettelen sitä itsekkin.

Kiitos sympatioistasi myrmeli.

Mullekin tuli mieleen, että joku kaunis päivä se peli voisi vaan kadota. Ihan mystisesti. Kuin tuhka tuuleen. Jos se on vain yksi tietty peli mitä hakkaa niin nakkaa se levyke vaikka jonkun kirjan väliin josta ei sitä osaa etsiä. Jos taas mikä tahansa peli käy niin sitten hukkaat koko laitteen.

Ei peliriippuvainen tajua olevansa riippuvainen, ennen kuin siltä vie mahdollisuuden pelata.

Minustakin olet toiminut oikein kun olet anopille puhunut ja neuvolassakin kertonut. Äläkä todellakaan pode huonoa omaatuntoa omasta ajastasi ja liikunnasta.

Saat multa sympatiat. Ootko miettinyt jos vahingossa kompastuisit kahvikupin kanssa siinä pelikoneen äärellä niin että kahvi läikähtäisi juuri sopivasti tai sama vasaran kanssa ku oot naulaamassa jotain... Tai ihan vaan kadotat ja tuhoat laitteen? ilman tekosyitä?

Musta olet tehnyt oikein ku oot anopille puhunut, miten hän asiaan suhtautui? Ja älä missään nimessä pode huonoa omaa tuntoa liikkumisesta. Itsestä saa ja pitää pitää huolta niin fyysisestä kuin psyykkisestäkin.

Käyttäytyykö väkivaltaisesti sua tailapsia kohtaan pelaamisen jälkeen? Oletteko vaarassa?