Tämä alkanut viikko on puhevammaisten viikko
Kansainvälinen Puhevammaisten päivä 6.10. käynnistää Puhevammaisten viikon. Suomessa on noin 65000 puhevammaista ihmistä, jotka eivät pysty puhumaan tai joiden puhe on hyvin epäselvää. Puhevammalla tarkoitetaan vaikeutta ymmärtää tai tuottaa puhetta niin hyvin kuin arjen vuorovaikutuksen sujumiseksi olisi tarpeen. Puhevammaisten viikko herättelee pohtimaan, miten sanoisit, jos et voisi puhua. Puhevammaisuus voi kohdata ketä tahansa missä iässä tahansa. Jokaisella on oikeus puhua ja ilmaista itseään. Ymmärretyksi tuleminen edellyttää toimivia kommunikointikeinoja. Oikeus kommunikointiin on perusoikeus.

Vastaa
Listaa uusin ensin
Mie joskus kyselin tuosta vammaistuesta niin miulle kerrottiin että kelalla on tyyliin pari lääkäriä, jotka tekevät käytännössä kerran viikossa yhden iltapäivän noita vammaistukihakemuksiin liittyviä juttuja. Että sillä sitä jonoa kertyy aina ajoittain kun sattuu paljon asiakkaita yhteen rysikseen. Pahimpia lienee just nää syksyt kun alkaa tavallaan uusi kausi ja kevät, kun esim. meijän koululaiset käy tutkimuksissa ja mietitään seuraavan syksyn kuvioita. Toivottavasti Piglet se teijän päätös ei ennää kauaa viipyis :)
Tuo puhevammaisuus nyt ei taija olla vaan kovin mediaseksikästä, niin kuin ei moni muukaan asia. Mutta pienillä teoilla tulee nekin asiat sitten tutuksi hitaasti mutta varmasti :)
Nyt tää hormonitoiminta ku on vieläö mitä on, niin mie oon itku kurkussa kaiken aikaa nyt näitten asioitten kanssa. Sinänsä hassua ku oon muuten kuitenkii aika zen, voishan asiat olla paljon huonomminkii :D

Kiitos tiedosta riu.. Ohi olisi mennyt minultakin,tosin niin olisi korvapuustipäiväkin.. Vaikka joka aamu lehden selailen,mutta ilmeisesti tämä uutinen ei sinne mahtunut,tai en sitä huomannut..
Piglet tsemppiä ton vammaistuen odotteluun,me kun haettiin se pojalle ja soitin Kelaan perään siitä kun sitä ei näkynyt edes siinä netin palvelussa että ois vastaan otettu,niin mulle sanottiin ystävällisesti:"kyllä näissä yleensä kuukausi menee ja tää on saapunut tänne.." sanoi päivänmäärän josta oli reilu kuukausi kulunut ja jatkoi "no voi joskus mennä yli kuukausikin.. No odotin toisen kuukauden ja soitin jälleen kun ei mitään ollut kuulunut josta tosi tympeä palvelija tiuskas:"no tää on just eilen päätös annettu,kyllä se postissa ens viikolla tulee" eli ihan kuin mä olisin ollut jotenkin hätähousu vaikka päätös seisoi 2 kuukautta vaikka eka sanottiin että niissä voi kuukausi mennä.. Ja ärsyttävyyden huippu oli että kun oltiin ne sata liuskaa täytetty laskettu lääkäri kuluja ja kerrottu toiminta kyvystä yms. Niin päätöksessä luki että maksetaan se perusvammaistuki mikä sairauden mukaan kuuluu ja että siihen ei vaikuta ne hakemuksen muut kohdat,en muista miten oli sanottu,mutta ihmetytti että jos kerta tuki tulee jonkun taulukon mukaan,niin mikä sen myöntämisessä oikein kesti ja toiseksi miksi meidän piti kirjoittaa ummet ja lammet sairaudesta jos pelkkä sairauden nimi kerta riitti tiedoksi siihen että millaista tukea saa.. Siis itse tukeen olen ihan tyytyväinen siitä en valita,mutta toi Kelan toiminta välillä ärsyttää..
eksyi vähän aiheesta,mutta siis toivotaan että tämä päivä ja viikko saisi vähän näkyvyyttä.. Olisi se kamalaa jos ei pystyisi itseään puheella ilmaista..

piglet, ootko kokeillut laittaa Kelaan viestiä nettipalvelun kautta? Siis kun kirjaudutaan sisälle sinne ja voi laittaa viestiä? Mä laitoin silleen kysymyksen mikä ei ollut edes kiireellinen, niin ne vastas ihan parissa minuutissa, laitoin lisäkysymyksen ni siihenkin tuli vastaus heti! :o
eli kokemuksen mukaan sen saa paljon nopeammin hoidettua silleen ku että soittamalla, etenkin jos on joku kysyttävä juttu vaan, ettei varsinaista keskustelua tarvii.
Mulla on kaveri Kelassa töissä, joka mulle ehdottikin laittaan sitä viestiä. Jotain hän mulle työjonoistakin jutteli, mut en nyt enää muista miten se meni.
ja joo, kyllähän tämmöiset oikeasti tärkeät teemaviikot sais saada enemmän julkisuutta kuin korvapuustipäivät. Täytyy käydä kirjastossa muutenkin tällä viikolla, ni täytyy tsekata niiden ajankohtaista-osio, josko siellä näkyy jotenkin. Heillä yleensä on aikuisten ja/tai lastenkirjoja aiheesta esillä.

No en mä tiennyt korvapuustipäivästäkään :D
Kylläpä pigletillä nyt kestää se päätöksen saaminen :/

Mä en näköjään lähettänyt viestiä.
Uusi päivä ja viikko minullekin.

No pääsääntöisesti ihmiset on paremmin perillä vaikka juurikin korvapuustipäivästä :D Mutta sitä se on, noita hauskempia päiviä uutisoidaan paljon paremmin :)

Ei näistä kyllä liikaa puhuta.
Enpä ole tälläisen päivän, saati viikon olemassaolosta tiennyt.
Mut ihan hyvä kun on.

Ihan vaan koska liippaa läheltä :)
