mä en nyt tiedä olitko johonki kirjottanut jo, mutta jos sun isä ei maksa sun äidille elatusapua niin eikö sun äiti sit saa kelasta sen elatusavun? Ja pitäskö sun sitte saada se elatusapu sun äidiltä jos et kerran asu siellä?

Paljon tsemppiä sulle! Mie tiiän niin hyvin miltä susta tuntuu, kun on vaikeat välit sukulaisiin.
Täälläki kannattaa huudella oman alueen äitejä... Täältä itse saanu kavereita ja ystävänki, kun joku vuosi sitten tavattiin porukalla ihan vaan huoltoasemalla! :)
Niin ja aikoinaan kun jouduin kotoa lähteen alaikäisenä, niin sosku määräsi äitini maksamaan mulle elarit! :)
En lukenu kaikkia kommentteja, niin toivottavasti en toista kenenkään sanomisia!

olen huono tähän neuvomaan yhtään mitään. sanompa vain, että olet kovin nuori, mutta ikäiseksesi paljon kokenut ja vastuuta saanut, ja se tekee siut vahvemmaksi kuin omat vanhempasi ovat koskaan olleet, kun tiedostat kaikki ne kohdat joissa pieleen voi mennä.

uskalla hakea apua ja ottaa sitä myös vastaan. vahvuus ja fiksuus ulkevat tässä kohden käsikädessä, ja vahvan merkki on nöyrtyminen myös siinä kohden kun omat rahkeet eivät enää ritä tai muuten alkaa voimat loppumaan. apua saa tai ainakin pitäisi saada kun sitä hakee, eikä sitä tarvitse hävetä. se on kypsyyden  merkki että pistää lapsensa etusijalle, ja tässä tapauksessa hyvinvoiva äiti on lapsen edun mukaista.

pyydä päästä juttelemaan esimerkiksi psykologille, se ei siusta hullua tai heikkoa tee, eikä niillä ole oikeuta muualle niistä puhua, joten sydäntä voit keventää pelkäämättä:)

kaikkea hyvää sinulle, tulet kyllä pärjäämään, usko poies:)

Olet saanut hyviä neuvoja. Minusta sinulle ei ole sen enempää apua, mutta haluan sanoa, että olet vahvan kuuloinen nuori nainen, joka tuntuu olevan enemmän aikuinen, kuin nuo aikuiset joiden pitäisi sinua tukea. Voimia! Te tulette pärjäämään.

Psykiatreilla ja kaikilla terveydenhuollon henkilöillä on vaitiolovelvollisuus eli kaikki mitä siellä puhut, jää niiden seinien sisäpuolelle.

Rohkeutta!

Kuulostaa vahvasti siltä, että sulla on aika hyvin hommat hyppysissäsi :)

Joo olen 16 vuotias ja naimisissa siis :) äitini lapsilisän siirsi mulle. Sosiaalityöntekijä vähän niinkuin vaati sitä. Vaati myös et maksais mulle elarit mutta äitini sanoi ettei hänel rahat riitä.Olen itse ollutkin yhteydessä sosiaalityöntekijään ja he meille nopeasti parissa päivässä heti asuntoa hakivatkin, kun kerroin tilanteesta kotona. Lapsellakin on nyt automaattinen asiakkuus, kun olen alaikäinen. Ja mun mielestä se on oikein hyvä, apua on ollut nopeasti saatavilla. Ajattelin nyt vähän enemmän sitä psykiatria, ettei se ehkä olisi mahdoton ajatus. Eihän psykiatrin kanssa puhuttuja asioita saa levittää eteenpäin. Näin oon ymmärtänyt. No nyt mulla on taas vähän parempi olo. Pitää oppia olemaan vahva. Elämä on kuitenkin vaikeaa joka tapauksessa, niin mun pitää nyt oppia olemaan vähemmän herkkä. Onneks mun murheet on tällaisia, eikä mitään suurempia. Kiitän Luojaa joka päivä siitä, ettei ole mitään pahempaa mun kohdalla ainakaan tässä vaiheessa elämää. Onneks Luoja antoi mulle oman perheen näin aikaisin, kun lapsuuden perhe on mitä on. Kiitos Maarua kun linkkasit tietoa, en ole vielä lukenut. Mutta menen kohta lukemaan. Teistä on ollut suuri apua ja musta tuntuu nyt, että mä tiedän mitä mun pitää tehdä. (Teksti on varmasti yhtä sekavaa, kuin mun ajatuksetkin :))

Mä tekisin ehkä rikosilmoituksen, jos pelottaisi. Mutta hyvä kun mun veli pystyy edes itse pystyssä. Tuntuu, että se ois koko ajan humalassa. Syö varmaan yliannostuksia. JMJP Olet kyllä ihan oikeassa. Niin mustakin kuuluu tehdä, että jos joku suhde ei anna mitään hyvää niin se pitää pistää poikki. Mut on se ihan eri tavalla jotenkin vaikeaa, kun on kyse omasta äidistä. Haluaisin vaan unohtaa, mitä he mulle sanovat kun se sattuu niin paljon. Kiitos PekkajaMatti. Te kyllä autatte mua ihan näin tätäkin kautta tukemalla ja olemalla niin ihania. Täytyy sanoa et en oo oikein tottunut et ihmiset voi olla näin kilttejä ja vielä tuntemattomille.

Kasvammeyhdess, voimahalaus sinulle!

Maaru vastaa sinulle, kunhan pyörähtää täällä, odota rauhassa.

Olet vahva kun kerrot asiasta täällä, voi kuimpa voisin oikeasti auttaa.

En tiedä onko tästä yhtään apua mutta suosittelen puhumaan neuvolassa, koska sitä kautta voisit saada apua ja neuvoa tilanteeseesi. Itsellänikin ollut joskus vaikeita tilanteita ja sitä kautta sain tarvittavaa apua ja neuvoa. Neuvolassa kun keskustelee niin siitä voi olla yllättävän iso apukin, eivät katso ettet kykenisi hoitamaan lastasi, antavat ohjeita joiden avulla jaksat paremmin ja neuvovat mitä kautta voit hakea apua.

Itse laittaisin välit poikki kokonaan äitini ja veljeni kanssa jos tuollalailla käyttäytyisivät, koska kukaan ei ansaitse tuollaista käytöstä ja itse noudatan sitä että pidän vain sellaiset ihmiset lähelläni jotka oikeasti välittävät ja ovat aina minun puolellani/tukenani tuomitsematta.

Olet upea nuori nainen, sinulla on elämässä paljon parempaa luvassa kuin kuunnella ja kestää muiden kaatamaa sontaa niskassasi. Anna sonnan olla, koska se haisee kahta kauheammalle jos sitä jää sorkkimaan.

Ketä tahansa täysi-ikäistä neuvoisin tekemään rikosilmoituksen veljestäsi kun tuolla tavoin uhkailee. Mutta en tiedä, miten rikosilmoituksen teko onnistuu kun olet alaikäinen. Pitäiskö sulla olla huoltaja mukanasi, en tiedä. Äitisi ei varmastikaan ole suostuvainen rikosilmoitusta tekemään.

Nostellaan tätä ketjua vielä.

Ei tuollainen kiusanteko, mitä äitisi ja veljesi puolelta joudut kokemaan, ole tietenkään oikeutettua.

Riippumatta siitä, millaiset suhteet sulla on äitiisi, sinulla on oikeus hakea tavarasi hänen kotoaan. Ei tarvitse mitään lupia kysellä. Hyvä tietenkin etukäteen ilmoittaa äidillesi, milloin haet tavarasi.

Äsken oli taas parempi olo mun nyt tuli taas paha mieli.. Ja mun veli soitti siis ihan ilman syytä ja alko huutaa. En ollut edes hänen kanssaan puhunut tai häntä tavannut.

Ja voiko mun äiti olla päästemättä mua sisälle hakemaan tavaroitani jotka on hänen kotonaan?

Maarua haluaisin tietää onko tämmöinen kiusaaminen laillista? Tuntuu niin väärältä

Kiitos Maarua. Äsken mun äiti soitti ja vastasin olikin mun veli puhelimessa. Ja alkoi huutaa mulle sitä v sanaa ja että olen s**tana ja että mun mies on tyttö? Ja että hän vetää häneltä niskat nurin ja hampaat pois. Ja pysykää kaukana musta hän huutaa. Ja sitte löi luurin korvaan.

Hienoa. Sulla on asenne kohdillaan ja olet sitkeä. :) Kyllä se siitä. Uskon näin.

Niin, ei tuon vauvan tarvitse kuin kerran hymyillä ja mä olen jo maailman onnellisin ihminen ja unohtanut kaikki murheet hetkeksi. Mä luulen, että kysyn neuvolalta niistä kerhoista niin he osaavat varmaan mua ohjeistaa. Ja misukka mä sen takia aion järjestää asiat kuntoon vaikka väkisin, koska lapsi ansaitsee äidin joka voi hyvin. En halua vajota suruun ja itsesääliin, vaikka tosi paljon nää asiat vaivaakin. Tiedän, että sitä rahaa on sit pakko hakee jos ei millään riitä. Mutta me ollaan säästetty aika paljon rahaa aikaisemmin, kun vielä pystyi. Että jonkin aikaa ainakin pärjää. Ja miehellä pitäis alkaa kohta työt niin uskon, että kaikki järjestyy. Kiitos kaikille teille, olette kyllä oikeasti ihania ihmisiä. Täällä liberossa on onnistuttu luomaan tosi mukava ilmapiiri, tosi erilainen kuin toisilla keskustelupalstoilla.

Surullista lukea tuollaista :( Perhe jonka pitäisi tukea, hyökkää päälle.

Uskon, että olet väsynyt moiseen ja kuten sulle jo aikaisemmin kirjoitettiinkin, sanoisin että ota vähän eroa perheestäsi. Hyvä, että teillä on nyt oma koti ja oma rauha.

Sä kirjoitit, ettet haluaisi sossuun mennä, mutta onko sulla juuri muuta mahdollisuutta jos rahaa ei muualta tule? En itsekään ole mikään sossufani ja ennemmin olen kituuttanut kuin sossun luukulle mennyt. Mutta jos helpotusta ei ole näkyvissä, ei oikein muutakaan mahdollisuutta liene.

Ja tottakai voit neuvolassa kertoa, että sulla on tosi paha mieli äitisi ja veljesi vuoksi. Kyllä ne sen siellä huomaa kuitenkin jos jotain on vialla. Alkavat vaan turhaan kuvitella kaikenlaista. Lähinnä siis synnytyksen jälkeistä masennusta ja muuta josta nyt ei vielä ole kyse. Mutta voit masentua ellei olot helpota.

Kuitenki inhimillisiä tunteita käyt läpi ja niistä uskaltaa kyllä puhua. Parempikin kun puhuu, ettet patoa kaikkea sisällesi.

Toivon, että uskaltaudut ihmisten ilmoille noihin kerhoihin ja miehen sisariin tutustumaan jos he kerran vaikuttavat mukavilta kuten sanoit.

Jaksamisia vaikeisiin hetkiisi! Rohkeutta elää omaa elämää ja huolehtia pienestä aarteestasi. :)

Eikös neuvolan ilmotustaulultakin saattas löytää niitä kerhoja? Ja kannattaahan sieltäkin kysyä, että oot aatellu jos ois jotain kerhoja missä vois tutustua muihin? Täällä päin nuo ainakin mulle on "tuputtamassa" jos jonkinnäköstä kerhoa.:D Oon myös ymmärtäny että joissain kerhoissa saattaa välillä olla joku työntekijä jolle voi käydä juttelemassa? Ja noissa kahvipaikoissa on niitä vapaaehtosia töissä ja oon käsittäny että ne vähän huomioisi uusia tulokkaita??

Täällä saa kyllä purkaa jos jonkinlaisia tunteita ja itse ainakin olen huomannut,että täällä on mukavia ja empaattisia ihmisiä ja kun moni auttaa,niin aina vähintään on yksi joukossa joka löytää ne oikeat sanat,jotka lohduttaa..

Toivon sinulle ystäviä elämääsi ja paljon ilon hetkiä vauvan kanssa ❤ Sen voin taata että lapsi ainakin tulee vielä monesti piristämään päivääsi ja saamaan sinut hyvälle tuulelle.. Niin ihania ne lapset vaan on ❤

Mä toivon, että löydän pian jonkun ystävän.

Vitsit mulle tuli taas paha mieli.. Katoin niin mun veli oli poistanut meidän vauvan kuvan facebookistaan. Mitäköhän pahaa mä olen ikinä tehnyt hänellä tai vauva. Ihan ihme touhua. Että yhtäkkiä mua vihataan ilman ihan oikeasti mitään syytä. Hän oli viel vähän aikaa sitten sairaalas ja lähetin hänelle lempi suklaataan ja pähkinöitä ja kortin, kun en voinut vauvan takia tulla katsomaan. No mutta mä olen kiitollinen, että mun suurimmat murheet on tällaisia eikä mitään vakavempaa. En tiedä miten olen mun äidinkin kanssa tekemisissä, mutta haluisin et hän ois isoäitinä mun lapselle. Ja elaritkin hänen pitäis maksaa. Kun 1000€ kuussa ei riitä kaikkiin laskuihin plus perustarpeisiin ja sossulta en haluis rahaa hakee.. Mutta ehkä mä rupeisin googlettelee huomenna noita kerhoja. Jos löytyis kiva ja ottaisin vaikka miehen siskon mukaan jos hänelle sopii. Nyt kun meillä on oma asunto niin vois vihdoin kutsua kyläänkin ihmisiä. Ehkä silloin ois vähä rennompi jos omassa kodissa tavattais. Teistä on ollut kyllä oikeesti apua. Kerrankin sain purkaa tunteet jollekkin muulle kuin peilille.

Meillä noi kerhot on tosiaan lehdessä ollut ilmoitus niistä,mutta noi seurakunnan kerhojen paikat ja aikataulut luulisi löytyvän seurakunnan netti sivuilta ja jos kaupungilla on vastaavia kerhoja,niin varmaan löytyy kaupungin sivuilta.. Ja mll:n sivuilta luulisi löytyvän niiden järjestämät kerhot..

Kannattaa tutustua,ne on ihan mukavia,kun ei ne sido mihinkään.. Meillä täällä ainakin on sillei ettei vaadi ilmottautumista ja voi käydä milloin tykkää,vaikka kerran kuussa jos siltä tuntuu (käydään siis seurakunnan avoimessa ja perhetuvalla) eli jos tuntuu ettei ole teidän juttu niin ei tarvi mennä.. Ja täällä muutenkin sillei vapaa muotoista että vaikka aika on 9-11.30 niin saa mennä ja lähteä milloin vain tuolla aika välillä.. Mekään ei juuri koskaan ehditä yhdeksäksi vaan mennään yleensä 9.30-10 välillä ja sitten jotkut lähtee jo aikasemmin,jos esim. Lapsi väsähtää ja tarvii päikkärit tms.

Niin ja netistä jos etsii,niin kannattaa ehkä hakusanana käyttää omaa kaupunkia ja sitten laittaa vauvakerho, perhekahvila tai avoinkerho.. Niillä nimillä ainakin täällä,toi perhekahvila on mll:n en ole itse koskaan käynyt,mutta monet ovat kehuneet.. Ja sitten kun teillä on aika pieni vauva,niin tollanen joku vauvakerho,vois olla parempi kun avoinkerho.. Avoimessakin tosin on paljon vauvoja (riippuu tietysti aina paikasta ja vuodesta yms) mutta siellä on ehkä enempi lapsille ohjattua toimintaa esim. Askartelua yms. Kun taas vauva kerhoissa kävijät on pääsääntöisesti ensimmäisen saaneita ja nimen mukaan vauva ikäisien kanssa.. Itse en ole vauva kerhossakaan käynyt,mutta sieltä voisi löytää hyvin juttu seuraa,kun on paljon samassa tilanteissa olevia äitejä,jotka ovat päivisin kotona.. Monet saaneet lenkki ja kahviseuraa :)

Eli rohkeasti vaan kokeilemaan,ei se ota jos ei annakaan.. Aina ei osu porukkaan samanhenkisiä tyyppejä joiden kanssa löytyisi yhteistä,mutta aina voi kokeilla etsiä,ikinä ei tiedä kuinka hyvän ystävän voi löytää.. ;)

Pitäisköhän munkin tän kerran olla rohkea ja yrittää. Mistä voi katsoo onko meidän alueella mitään tuollaisia kerhoja, onko netissä joku sivu?

Noihin kerhoihin saa mennä kuka tahansa lapsen kanssa,äiti,isi,hoitaja,mummi,kummi ja ei ole mitenkään määrätty että saisi olla vain yksi aikuinen mukana,vaan voit ottaa jonkun tueksi mukaan.. Tosin monet kerhot ajoittuu aamupäivään,niin siksi niissä usein on vain kotiäitejä,mutta esim. Meidän kerhossa käy yksi mummo lapsen lapsen kanssa ja on joskus käyny yksi isäkin.. :)

noihin miehen kavereiden tyttöystäviin kannattaa myös suhtautua avoimin mielin. omasta kokemuksesta voin sanoa et mulla on kaks todella hyvää ystävää, joihin olen tutustunut miehen kaverin tyttöystävänä aluksi. Toinen on jopa eronnut jo miehen kaverista, mutta me naiset ollaan silti hyviä ystäviä edelleen. Ikinä tiedä kenen kanssa synkkaa yhteen :)

Rohkaistu ensin puhumaan miehellesi.

Sen jälkeen puhu neuvolassa. Onko sun terveydenhoitaja tietoinen sun syömishäiriötaustasta?

Kirjoittamassasi on useampiakin asioita, joissa terveydenhoitaja voi olla sinua tukemassa ja ohjaamassa eteenpäin (esim. psykologi).

Perhetyöntekijöitäkin neuvoloissa on, ainakin täällä- He tukee perheitä mm. arjen jaksamisessa, kriisitilanteissa ja niin edelleen. Puhun kokemuksesta.

Kiitos olette saaneet mulle paremman mielen. Ihanaa että joku jaksoi edes lukea. Oli suuri tarve purkaa näitä asioita. Kirjoitin aika sekavasti kun olin itkuinen just silloin. Tää mies siis on mennyt mun äidin kanssa naimisiin, kun olivat vasta vajaat KAKSI VIIKKOA sitten tavanneet toisensa... Ja mä en halua nähdä sitä miestä tai olla tekemisissä. Aluksi olin ihan normaalisti, mutta sitten se alko käyttäytyy oudosti ja aloin kuulla mitä se musta puhuu ja myös sellaisia juttuja mitä on totta ja tosi henkilökohtaisia. Mun menneisyydestä vihjaili miehelleni, kun olen muuttunut ihmisenä aika paljon ja tää mies halus sabotoida meidän suhteen. Silloin mulla oli tosi vahva tunne, että se on minusta mustasukkainen ja mulle riitti. Kun mun mies kerto mitä se oli musta puhunut muille kavereilleen meinasin oksentaa. On niin hirveä mies. Mutta en puutu mun äidin asioihin, mutta mun mielestä mulla on oikeus päättää jos en halua tavata sitä miestä niin en tapaa. Nyt tää mies on manipuloinut mun äidin ja haluaa kostaa ettei hänkään sitten tapaa mun miestä ikinä. Ja mun äiti ei siis yhtään ajattele mua. Vaikka mä olen niin nöyränä hänelle ja alistun hänen sanomisiinsa ja niin edelleen. Kun asuttiin vielä siellä niin keksivät sitten uuden säännön, että mun isä ei saa tulla edes pihalle vaivaa kattomaan. Mun ois pitänyt just synnyttäneenä vastasyntyneen kanssa (joka on KOKOAJAN rinnalla) lähteä keskustaan näyttämään vauvaa. Tänäänkin mies meni hakee meidän tavaroita veljensä ja kaverinsa kanssa mun äidin kodista uuteen kotiin ja mä puhuin hänen kanssa puhelimessa samaan aikaan just silloin. Ja kuulin kun mun äiti huus, että sä et saa tulla tänne anna ne avaimet. Vaikka on ite kokoajan hoputtanu, et milloin tullaan hakee tavarat. Sitten soitin mun äidille ja kysyin ihan rauhallisesti että miks sun piti huutaa tollee yhtäkkii hyökätä. Niin sit hän ottaa mun veljen mukaa keskusteluu, et ei hän oo huutanu et mun mies valehtelee mulle. Vaikka mä ite kuulin puhelimesta. En meinannut saada suun vuoroo ku veli ja äiti alko haukkuu ja huutaa ku sekopäät vaikka mä vaan kysyin ja veli huutaa et turpa kiinni vaikka olin hiljaa. Ja mä aloin itkee siinä sitten, että mitä ihmettä mä oon tehnyt kun te ootte mua kohtaan niin ilkeitä ja syrjitte. Ja ei mun äiti ei lohduta ei mitään. Ja totuus on se, että mun veli asuu ulkomailla ja on nyt väliaikaisesti täällä niin aina kun hän tulee Suomeen mun äiti rupee tosi ilkeeks mua kohtaan. Koska ne rankaisee mua siitä, että mun isä on ollut hirvee ilmeisesti mun veljelle. Ja aikaisemmin kun kirjoitin vähän epäselvästi niin tarkoitin, että mun veli haukkuu mua läskiksi vaikka kaikki tietää, että mulla on anoreksia bulimia tausta, niin tommost haukut on mulle tosi iso riski että tulee uudestaan syömishäiriö. Mulla on jo ollut ajatuksia siitä, että jos mä nyt en söiskään niin mun äiti ei voi olla ilkee mulle jos se säälis ja pelkäis mun puolesta. Mutta mä aina taon ite järkee omaan päähäni, että vauva on tärkein ja imetys on tärkein. Niin tää mun purkautuminen jatkuu, mutten osaa oikein itseäni estää. Vipe onko noi ryhmät sellaisia, että niihin voi isätkin osallistua tai ottaa ystävän mukaan? Haluaisin olla enemmän tekemisissä kyllä miehen siskon kanssa. Hän on mua kyllä vanhempi, mutta niin on olleet edellisetkin kaverit. Hän on niin kiva oikeasti. Aina kun soittaa mun miehelle niin ei kysy mitä hänelle kuuluu vaan mitä mulle kuuluu ja oli tehny ruokaa mulle vaikka kuinka monta annosta jääkaappiin kun kotiuduin synnytyssairaalasta ja osti meille pinnasängyn ja vaikka mitä. Mutta en tiedä haluaako hän olla mun kaveri. Mun mies myös haluais tutustuttaa mut hänen kavereiden vaimoihin jotka on myös nuoria. Eli mä olen itse tässä estona sille, että mulla olis kavereita. En tiedä voiko näin pienen vauvan kanssa olla kenenkään kaveri. Ja en tiedä olenko tällä hetkellä itse hyvä kaveri, kun tarvitsisin itse eka korjaa omat nää suuremmat asiat mitkä elämässä ei just nyt oo niinkun pitäis.

Tilanne kuulostaa inhottavalta.. :( Itse kanssa ottaisin etäisyyttä veljeen ja myös äitiin jos hän ei voi hyväksyä miestäsi ja uskoo mieluummin poika ystäväänsä kuin sinua..

Ujouden voittamiseen ei kai ole mitään yhtä oikeaa ratkaisua.. Itsekin olen suht ujo,niin että oikeastaan en osaa aloittaa keskustelua ellei toinen aloita,mutta olen käynyt noissa avoimissa kerhoissa ja niissä on jotenki helpompi jutella,kun kaikilla on lapsia ja lapset on helppo keskustelun aloitus ja aihe.. Näiden kerhojen myötä myös rohkaistunut tutustumisessa uusiin ihmisiin.. Eli itse suosittelisin ottamaan selvää että onko teidän lähistöllä esim. Vauvakerhoa,muskaria,avoimia kerhoja tai vastaavia.. Niissä on sekin hyvä ettei ole pakko heti alkaa höpötellä muille.. Voi seurata sivusta jos siltä tuntuu ja liittyä keskusteluun mukaan sitten kun tuntee itse olevansa valmis.. Itselläni oli ainakin aluksi vaikeaa,mutta hiljalleen on oppinut rohkeammaksi ja joidenkin kanssa löytyy enemmän yhteistä ja joidenkin kanssa vähemmän,mutta aina seuraa löytyy..

Samalla lapsesi saisi kasvaeassaan ikäistään leikki seuraa ja oppisi sosiaalisuutta siinä :)

Ja ajatus ettet olisi tarpeeksi hyvä miehesi siskoille on varmasti turha.. Koita uskaltautua tutustua heihin,voit vaikka kysellä mieheltäsi hänen siskojensa kiinnostusten kohteista yms. J jos niistä löytyy jotain sinulle tuttua,niin koita keskustella vaikka siitä :)

Harmittaa etten paremmin osaa neuvoa sinua ja harmittaa tilanteesi,mutta voima halaus ja toivotaan,että joku osaa antaa auttavan neuvon ❤

Ja mitä neuvolassa jutteluun tulee,niin jos rakastat lastasi ja olet hänestä pitänyt huolen ja hän on sinulle kaikkesi,niin ei yksinäisyydestä ja huonoista perhesuhteista puhuminen muuta sitä asiaa :) Jos neuvolan täti on ammattitaitoinen hän voi osata auttaa,eikä sekoita yksinäisyyttä siihen ettäkö olisit jotenkin huonompi äitinä kuin muut..

onpas sekava suhdesoppa, joka varmasti rasittaa ja vie voimia jos yksi sun toinen ei tule juttuun keskenään. Eniten harmi tietysti et sun äiti ja mies ei tule toimeen, jos oikein käsitin. :(

en oikein tiedä miten auttaa, muutakuin että koita rohkaistua miehen siskojen suhteen juttelemaan ja voit vaikka miehellekkin kertoa että sua vähän jännittää tutustua niihin, et jos se osais jotenkin helpata tutustumista, puolin ja toisin.

siihen veljeen ottaisin etäisyyttä, jos hän ei mitään positiivista sun elämään tuo. ja äitisi toyboy.. no, hän on äitisi virhe/valinta johon sä et oikein voi vaikuttaa. tuo hän sitten onnea tai ongelmia, niin äitisi elämään se eniten vaikuttaa. Inhottavaa tietysti jos sustakin puhuu pahaa ja valheita selän takana muille, mut toisaalta sä itse tiedät miten asiat on, samoin ne, jotka sulle on läheisiä.