G: Vanhempien ammatit?

Mitä siun omat vanhemmat tekee / on tehnyt työkseen?

10.8.2014
riu
riu

Mun äiti oli ostoreskontran hoitaja, eli siis selkokielellä hoiti yhden paikallisen ison kaupan "kaiken" rahaliikenteen. Äitin vastuulla oli kaikki tilaukset puolin ja toisin sekä laskujen maksu. Kai joku käsittäisi sen myös sihteerinä, mutta äiti ei kuulemma ollut sihteerikkö. :D Kouluja äiti oli käynyt keittäjälinjan (samassa keittiössä kun minä kävin kokkiopintoni) ja myöhemmin kauppiksen minkä jälkeen sitten jäi tosiaan kaupan alalle, ja oli ehdoton alansa ammattilainen.

Issee puolestaan on koulutukseltaan muurari ja on tehnyt koko ikänsä sitä työkseen. Kävi juuri esimieskoulutuksen, eli toimii nykyään rivimieshommien lisäksi oman työmaansa työmaaesimiehenä. Isseellä on ollu myös oma toiminimi jossain kohtaa, mutta luopui siitä kun raksapuolella alkoi lama vuosia sitten.

Ja koska issee on ollut uusissa naimisissa 20v, koen että yksi mun vanhemmista on isseen vaimo joka puolestaan myy lehtiä työkseen. On opiskellut ompelijaksi aikanaan ja vanhemmalla iällä (50v) ylioppilaaksi, mutta lehtiä on myinyt jo toistakymmentä vuotta ja on kyseisen firman parhaimmistoa.

18.8.2014
RJ89
RJ89

teeko: Samoin otan osaa!

ikävä on kova ja se ei lopu koskaan :(

11.8.2014
simpura
simpura

äitini paimentaa hulluja, isäukkoni kauppaa vuoroin asuntoja, vuoroin autoja:)

11.8.2014
Blanco
Blanco

voi simpura! otan osaa kovasti ! Mulla lähti isi elokuussa 2013 :( ikävä on kova

11.8.2014
teeko
teeko

Äitee on päiväkodissa keittäjänä ja isukki oli alunperin sähkömies joka sitten ajan mittaan päätyi sähkösuunnittelijaksi. Nyt jo eläkkeellä ja äiteekin jää muistaakseni ensi vuonna.

11.8.2014
misukka
misukka

ja oli iskä joskus ollut meijerillä töissä..

10.8.2014
simpura
simpura

Äiti on maatalouslomittaja ja iskä oli kylätalkkari.

isäni kuoli kesällä 2013 :(

10.8.2014
simpura
simpura

Äiti on siivooja,ollut myös kaupassa lankoja yms. Myymässä,isä on maustetyöntekijä ja on ollut myös huoltomiehen hommissa yrittäjänä joskus..

Kummallakaan ei taida mitään varsinaisia papereita mihkään ammattiin olla,isi käsittääkseni ainakin käynyt ammattikoulua jotain auto puolta,mutta en tiedä onko ikinä valmistunut..

10.8.2014
Vipe
Vipe

Mitä ihmettä on voitelumies ja uittomies? :0

10.8.2014
carata
carata

Äiti on kartanpiirtäjä ja isä automekaanikko. Ei kumpikaan tällä hetkellä alan hommissa.

10.8.2014
carata
carata

Mun äiti on taidemaalari ja on aina ollut isi oli joku atk-tyyppi ylioppilastutkintolautakunnassa ja sitä ennen Suomen ulkomaankauppaliitossa. matikkaihmisä

10.8.2014
teeko
teeko

Miun äiti oli keittäjä ja isä semmonen "sekatyömies", joutu 90-luvun lamassa työttömäksi ja teki sen jälkeen kaikenlaisia hanttihommia :)

10.8.2014
riu
riu
Tapahtui virhe. Yritä myöhemmin uudelleen
Ladataan...