Yksinhuoltajuus ja vaativa lapsi

Onko muita yh-vanhempia joilla on ns. vaativan temperanmentin lapsi? Miten te jaksatte ja miten teidän arki sujuu? Mä oon yksin 1,5v tytön kanssa ja välillä on todella raskasta ja stressaavaa kun kokoajan neiti vaatii jotain, kiukuttelee, narisee, tukkii syliin tai nuhjuaa kyljessä ja jos ei pääse syliin niin alkaa hirveä huuto, ei viihdy juurikaan yksin vaan vaatii viihdytystä ja huomiota kaiken aikaa. Suuttuu ja loukkaantuu herkästi ja riippuu ihan päivästä että miten suhtautuu muihin ihmisiin ja uusiin tilanteisiin, enimmäkseen kuitenkin takertuu äitiin. Tää on ollut tätä ihan alusta asti, vaati vauvanakin todella paljon huomiota eikä viihtynyt yksin ja piti keksiä viihdykettä. Vieläpä kun on tosi vilkas ja kokoajan on vain entistä vilkkaampi. Eroahdistus oli aikanaan ihan kamala kun ei saanut mennä kolmea metriä kauemmas, jo kaksi metriä teki tiukkaa. Jäin yksin neidin kans kun tyttö oli 5kk. Asuimme turvakodissa sen ajan kun neiti oli 5kk-8kk ja kun omaan kotiin muutetttiin, ei esim. kotihommista tullut yhtään mitään kun neiti huusi vieressä kuin hyeena kun yritin esim. tiskata tai imuroida. Vielä nykyäänkin on vähän siinä ja siinä että saanko tehdä kotihommat rauhassa. Nukahtaa ei voi ilman että äiti on vieressä. Saa raivarin jossei saa juuri sillä hetkellä huomiota kun tahtoo ja välillä mun on vaan pakko sanoa "äiti ei nyt ota syliin" tai "äiti tiskaa nyt". Jos ei huomiokiintiö tule täyteen niin sitte aletaan tekemään jotain ilkeyttä. Purraan, mätkitään tai nipistellään äitiä, piirrellän sohvaan tai seiniin, retuutetaan kissoja, kiipeillään pöydille jne...... Äiti-lapsi-kerhossa käytiin viime syksy ja kevät mutta nyt kun kaikki kerhot yms. ovat kesätauolla, on tosi raskasta kun ollaan vaan kotona ja pitää keksimällä keksiä jotain aktiviteettiä. Aika paljon ollaan oltu uimassa rannalla ja puistossa sekä tuossa pihalla keinumassa ja kierretty naapureita ja tuttavaperheitä ettei tarvisi olla kotona vain kahdestaan koska se on kaikkein raskainta. Ja tosi paljon meillä pyörii kotona Youtubesta musiikkivideot tai radio on päällä koska tykätään molemmat musiikista. Lapsi oli haluttu, toivottu ja odotettu ja alkuun lapsen isäkin halusi perhettä mutta kun lapsi syntyi, niin meni joku kuukausi niin hän ns. vain hyppäsi pois siitä perhe-elämästä eikä osallistunut enää mihinkään, oli ns. toinen lapsi. Mä väsyin ja muutin turvakotiin tytön kanssa ja sieltä meidän omaan uuteen kotiin. Jälkeenpäin exä on sanonut että kuvitteli lapsen "menevän vain siinä sivussa" eli hyvin epärealistiset kuvitelmat. Luulen että ehkä lapsen vaativuus oli exälle liian kova juttu ja siksi ei halunnut eikä halua kantaa vastuuta ja koska poikamieselämä alkoi vetää puoleensa jo odotusaikana. Oon yrittänyt olla diagnosoimatta ja "leimaamatta" lasta koska mikään temperamentti ei ole toistaan huonompi tai parempi mutta kun neiti on tyytymätön ja vaativa niin siinä tuntee itsensä tosi huonoksi äidiksi. Tätäkin on jatkunut koko tämä puoltoista vuotta. Vasta kun mun uusi miesystävä ja hänen perhepäivähoitajana työskentelevä äitinsä sanoivat juhannuksena kun oltiin mökillä, että tuo tyttö on tavallista vaativampi lapsi, niin mäkin uskalsin sen myöntää itselleni. Tähän asti oon vaan miettinyt että miksi lapsi on niin tyytymätön ja vaatii paljon ja kokoajan ja tuntuu ettei mikään riitä vaan kokoajan pitäisi olla jotain enemmän. Sanotaan että jos lapsi vaatii paljon, niin anna paljon. Oon myös kuullut että sitä enemmän lapsi vaatii mitä enemmän sille antaa. Meillä kyllä kuulee ja tuntee sen jos lapsi ei saa sitä huomiota. Oon alkanut ihan vakavissani miettiä sitä päivähoitoa kun tuntuu välillä että ei jaksa. Kuitenkin haluaisin antaa lapselleni parhaan mahdolisen kasvuympäristön mutta ilman tukea en siihen pysty. Onneksi huomenna on 1,5v neuvola ja ihan varmasti otan tän asian siellä puheeksi.

29.7.2014
Tigru
Tigru

Hei Tigru ja muutkin! Minulla saman ikäinen poika, olen yhäri ja poikani on kanssani IHAN koko ajan. Tiskasin yli puoli vuotta niin että hän huusi useimmiten, nukutukset kestäneet vissiin enemmän kuin nukkumiset ja vasta nyt olen käynyt vessassa yksin menkkojen alettua ja silloinkin ovea hakataan ja huudetaan.Viimeksi olin ilman häntä pari tuntia toukokuussa kun juoksin hammaslääkäriin.

Minun täytyy vain ottaa ja totaalisesti rentoutua pari tuntia päikkäreiden tai nukuttamisen jälkeen, yleensä sekin kyllä kostautuu aivan liian lyhyinä yöunina. Olen huomannut sukulointien ja yökyläilyjen tuovan vaihtelua arkeen ja vaikka ne tuntuvat välillä todella uuvuttavilta niin saa muutakin ajateltavaa eikä täysin tärähdä. Olen ollut huolissani jaksamisestani enemmän kuin kerran, ja välillä tuntuu että olen pattitilanteessa, kun koen myös hoitoon laittamiset ongelmana (taloudellisesti ja henkisesti). Ajatus siitä että kaikki on väliaikaista auttaa usein. Uniongelmatkin tuntuvat vihdoin helpottavan, ei pariakymmentä herätystä yössä, ehkä pari. Yritän tehdä lapsen kanssa teletappejen ja puistoleikkien ohessa myös asioita josta saan itse voimavaroja kuten parvekekasvien hoitoa, lenkkejä, käsitöitä jne. Usein kyllä haasteellista mutta parin epäonnistumisen jälkeen olen riemunnut kun poitsu kastelee kanssani kukat, laittaa pyykit kuivumaan ja on muutenkin tiiviisti mukana nauttimassa yhdessä tekemisestä ja oppimassa. Nyt kylläkin itkupotkuraivareita on alkanut sadella useaan kertaan päivässä, mutta luotan omaan intuitiooni kuinka purkaa mikäkin tilanne. Pottareenit ovat nyt meneillään joten parit matonpesut ja useat pissanpyyhinnät yritän sitten kuitata sillä kun hän onnistuu tekemään pottaan tai sillä naurumäärällä kun hän aivan itse luuttusi pyyhkeelläni kakkaansa eteisessä. Paljon on omasta asenteestani kiinni. Mutta pinna palaa väkisinkin välillä.

Yritä olla itsellesi armollinen. Minulle monet ovat jakaneet ohjeistuksia kuinka toimia mutta moni ei voi ymmärtää mitä on olla siinä lapselle 24/7 täysin fyysisesti läsnä. Jokainen tiski, pyykki, roskavieminen on pois lapsen sosiaalisesta kanssakäymisestä, joten paikkailen niitä parhaani mukaan musiikilla keittiössä, laulamisella pyykätessä, ja kimpassa tekemisellä. Mutta kaiken aikaa kun vetää sata lasissa niin pääsee iso itku aina välillä. 

Ymmärrän hyvin mitä tarkoitat, mutta kun katselen ystäväni 5 vuotiasta joka mennä touhuaa niin itsenäisesti niin kannattaa yrittää nauttia näistä hetkistä vielä kun hän haluaa olla kanssani koko ajan. Tarkkaile jaksamistasi ja kuuntele intuitiotasi. Ei näihin kuvioihin voi sanoa mikä toimii ja kenelle, itse en millään jaksaisi hoitoon viedä vielä.

30.7.2014
ettan2
ettan2

Heh, no joo, tiedän et on loputon suo alkaa korjailee jos on joku ymmärtäny jotaki erilailla ku tarkotin joten varmaan turha yritys... Mut näyttää siltä et mie puhun tempperamentista ja ms32 läheisyydenkaipuusta... Eli jos mieki vaihan aiheen siihen ni voin sanoa et mun mielest lapselle kuuluu kaikki se läheisyys ja hellyys minkä hän tarttee. Mut tuo mun kirjotukseni oli ainoostaan tempperamenttiin... Eli kitinään, vinkumiseen, lyömiseen, uhmaamiseen, raivoomiseen, rikkomiseen. Kaikkeen semmoseen mikä liittyy tempperamenttisiin lapsiin. :)

29.7.2014
Sralla
Sralla

Hae ehdottomasti apua siis juurikin esim osahoitoon tai joku tuttu tai sukulainen ketä hoitaa välillä tai onko perhetyöntekijää?
Ite hoisin ja edelleenkin 1ja 2 vuotiaita ja lähinnä uniongelmien ja sairastelujen vuoksi ajauduin itse aivan henkihieveriin ja mielenterveyden menettämisen partaalle.( siis vaikka mies asuukin kanssamme, lapset ovat 100% minun vastuulla " hyppäsi pois perhe-elämästä eikä osallistunut enää mihinkään, oli kuin toinen lapsi" tai kolmas! Meillä ei nyt ihan 'ei mihinkään', mutta vain kun hyvä jakso ja sattuu huvittaan.)
Varmasti on lapselle parempi etsiä toinenkin hoitaja ennen kuin vanhempi palaa loppuun. Oli syyt mitkä hyvänsä. Lapselle on etu että häntä hoitava ihminen on edes kohtuullisissa voimissa sekä henkisesti että fyysisesti.
Tarvitset ajoissa lepoa tuosta hektisestä hoidettavasta jotta jaksat.
Voimia ja toivottavasti löydät teille sopivan ratkaisun!

29.7.2014
Minnie
Minnie

Kiitos teille kaikille asiallisista vastauksista. Mutta "ms32", mikä sinä olet sanomaan jonkun keskustelunavauksen perusteella että mun lapsellani on psyykkinen trauma? Olen yrittänyt parhaani ja vielä senkin jälkeen venynyt lisää, ei mun lasta ole koskaan hylätty mutta välillä on pakko sanoa että nyt ei pääse syliin kun ei se ruokakaan itsestään valmistu ja kun meidän perheessä on vain yksi vanhempi.

Tyttö täyttää tammikuussa 2v ja oon nyt vahvasti sitä mieltä että silloin viimistään neiti lähtee hoitoon mutta se osapäivähoito parina päivänä viikossa vois olla hyvä ennen sitä. Pitääpä miettiä noita asioita ja huomenna keskustella. Mä uskon että mulle se hoidon aloitus on isompi juttu ku tytölle, näkee ulkonakin että hirveästi muut lapset kiinnostaa.

29.7.2014
Tigru
Tigru

ja miks ei sitä vois vaikka osa-aikaseen hoitoo laittaa, saisit itse välillä hengähtää ja hoitaa asioita ja tehdä kotitöitä, siitä saa uskomattoman paljon uutta puhtia.. harvoin itsekään pääsen mihinkään ilman että jompikumpi on mukana, yleensä molemmat mutta sitten ku pääsee ni jaksaa taas paremmin :) 

tyyliin puoli päivää 1-2krt/vko vai millasia sopimuksia sitten vois tehdäkään kun en niistä tiedä. lapsi saisi erilaista virikettä ja sinä vähän hengähtää, sekään ei ole hyvä jos sinä väsyt liikaa

29.7.2014
ninnup
ninnup

samoilla linjoilla kyllä, en edes tiedä mitä sanoa tästä yhdestä kommentista.. huoh..
mulla on kaksi hyvin temperamenttista lasta, molemmat yhtä aikaa uhmassa, en ole yksinhuoltaja mutta joku käsitys mulla näistä tulisieluista on kun näitä katselen 24/7 ja isi sen 4h töiden jälkeen arkena ja viikonloppusinkin maata retkottaa puolet päivistä.. mulla on luonteeltaan sinänsä kaksi ihan erilaista että poika on aina ollu läheisyyden kaipunen sylimyyrä ja tyttö taas paljon itsenäisempi mutta tuo temperamentti ja lyhyt pinna on molemmilla ihan yhtä paha :D

minä sanosin että temperamenttisemmät tarvii vähän topakampaa kasvatusta kun ne rauhalliset aina yhtä kiltit lapset, joilla ei edes huomaa että uhmaikä olisi koskaan ollutkaan :D nämä tämmöset kokeilee niitä rajojaan enemmän ja rajummin ja kyllä nämä ainakin pompottelee jo isäänsä kun se antaa joissain asioissa periksi että pääsisi helpommalla.. kauniilla käytöksellä saavat minulta enemmän periksi mutta uhmaamalla, kiukuttelemalla ja huutamalla..
meillä on alkanu vuoden iässä tämä, 2v:nä alkoi väkivaltaraivarit ja enimmät uhmailut päätty 3v ja vielä 3,5v taistellaan tietyistä asioista kun ei vieläkään ole muistissa, sanonkin pojalle monesti että tuo on ihan yhtä kiellettyä tänään kun eilenkin ja on kiellettyä vielä ensi viikollakin..
muuten oikein reipas, kiltti ja ajattelevainen poika tuo on ♥ 
pienemmästä en tiiä mitä siitä tulee :D 1v9kk vasta jotta sinne 3 vuoteenkin on pitkä matka vielä :D 

nostan hattua teille yksinhuoltajille näiden tämmösten kanssa, jaksamista täältäkin.. yritä pysyä johdonmukaisena ja topakkana vaikka se tuntuisi uuvuttavalta.. se kyllä palkitaan aikanaan..

29.7.2014
ninnup
ninnup

Samaa mieltä Anniinan kanssa siitä, että aika tökeröä sanoa että jätä huomioimatta tuo yksi vastaus ja lue vain minun. Ja oon iteki Srallan kanssa samaa mieltä, että vaikka ois kuinka pieni lapsi niin aina ei voi antaa periksi kaikessa koska myös kiellot ovat pohja tulevaisuudelle ei vain myöntymiset.

29.7.2014
Keisarinna
Keisarinna
14-month-old baby

Tigru, jättäisitkö vaille huomiotta sinulle tulleen vastauksen... Lapsesi on kokenut vauvana psyykkisen trauman. Koska vauva ei millään lailla pysty sitä käsittelee, hän tarvitsee sinua. "Antaa lapselle periksi"... Kyllä, pitää antaa periksi tuossa iässä olevalle lapselle, mikä tulee huomion,hellyyden tarpeen tyydyttämiseen. Se luo pohjan loppuelämäksi. Nyt luot hänen tulevaisuuden turvallisuutta. Tietty, lapsen voi laittaa ruotuun alistamalla hänet omaan tahtoon.

Minulla on 4 lasta ja esikoinen lähes eli sylissä. Näköyhteys oli oltava jopa silloin kun menin vessaan. Kylpyyn otin hänet mukaan tai laitoin lattialle touhuamaan jne. Nyt hän on 9v tasapainen, erittäin iloinen ja sosiaalinen lapsi, joka luottaa minuun ja maailmaan ja itseensä.

Tilenteesi on sellainen, että lapsesi kannalta parasta olisi keskustella lasten psykologin kanssa. Niin minä tein ja sain hyvät neuvot. Lasteni mummo on lastenpsykiatrialla ollut hoitajana töissä, mutta jos häneen olisin uskonut, niin tiedä sitten, miten olisi käynyt. Perhepäivähoitaja ei ole automaattisesti pätevä analysoimaan lastasi. Enkä minä, eikä kukaan muukaan. Vain sinä itse. Ei edes neuvolatäti. Sinä olet ainut asiantuntija, mitä lapseesi tulee ja parhaiten apua tilanteeseen saat nimenomaan lasten psykologilta.

Jari Sinkkosen kirjat ovat erinomaista tietoa tarjoavia, jos et halua konsultoida lasten psykologia kasvotusten.

Erinomainen ja helppolukuinen kirja on myös "Curling vanhemmat ja lapsityrannit". Kirjoittajana tanskalainen lasten psykologi. Kirjan nimi johtaa jokseenkin harhaan. Se antaa eväät ymmärtää lasta. Jos päättäisin äitiyspakkauksen sisällöstä, se kirja olisi päällimmäinen tuote.

Voimia sinulle. Muista vaikeina hetkinä, ettei mikään kestä ikuisesti, kaikki menee aina ohi.

29.7.2014
ms32
ms32

Meillä on hieman samankaltaset tarinat, mie vaan olen kulkenu 3 vuotta pidemmälle. :)

Me erottiin pojan isän kans ku vauva oli 2kk. Koliikki alko 1kk iäs ja kesti 5kk ikään saakka. Senkään jälkee ei oikeen viihtyny itekseen yhtään ennenkö 8kk iäs oppi liikkumaan. Sen jälkee pieniä hetkiä viihtyi...

Raskainta aikaa mulle oli ehkä se 1,5v-2,5v. Sillon koeteltiin urakalla, mut uskon että siinä tehtiin se pohjatyö sille et nykyään on helpompaa. :) Jos olisin sillon antanu lapselle periks, se olis varmasti vielä mahottomampi nyt...

Minuu aina naurattaa ku sellasist lepposist lapsist sanotaa että ne on hyvin kasvatettui... Eihän sellasia ole edes tarttenu kasvattaa. :D Minust kasvattamista on esimerkiks se et kuskaa lasta vuoden ajan joka hiton ilta 1-3h takasin sänkyyn minuutin välein, ja sit se sen vuoden jälkeen uskoo et sinne on tarkotus jäädä...

Mulla sattu sit ihan sopivaan aikaan se et poika alkoi olee isällään joka kolmas viikonloppu pikkasen vajaa 2-vuotiaana. Sai aina välillä hengähtää... Nyt ei ole enää lokakuun jälkeen siellä ollut, mut eipä täs enää mitään hätää meillä olekkaan. :) Nyt tuon kanssa on jo ihan hauskaa tehdä kaikenlaista. :) Vaikka esierkiks nyt helteillä toi on ihan kauhee kitisijä ja vinkuja. :D

Mut en mie osaa muuten sanoo ku et koita jaksaa nyt tuo raskain vaihe kunnialla läpi, niin sen jäleen palkinto on SUURI kun ei tarttekaa enää joka asiasta vääntää. :)

29.7.2014
Sralla
Sralla
Tapahtui virhe. Yritä myöhemmin uudelleen.
Ladataan...