kohdunkaula lyhentynyt ja pehmentynyt rv21
Kävin eilen päivystyksess mahakipujen takia. Sanottiin että kohdun kaula lyhentynyt 2cm-1,5cm ja kohdunsuu pehmentynyt. Täytyiskö huolestua? Mikä mahollisuus on että vaavi selviää? Ny rv 21+2

Vastaa
Listaa uusin ensinNinnup, mulla siis kohdunkaula lyheni koko ajan ja rv30 tietämissä tehdyssä tarkastuksessa sitä oli jälkellä enää 1,5. Lähtökohta mulla oli kuitenkin se 3.

Mulla kolmannessa raskaudessa rv20 alkoi menkkamaiset kivut ja muistaakseni rv30 olin pehmennyt ja kanavaa oli enää joku 1,5cm. Eikä mennyt kauaa, kun oli parille sorkelle auki ja kanava oli täysin kadonnut. Vuosin limaa/limatulppaa/valkovuotoa ja kävin melko tiuhaan tarkistuttamassa äitiyspoliklinikalla, ettei kyseessä ole lapsivesi ja että paikat on edelleenkin melko kiinni. Kaikki oli melko varmoja siitä, että lapsi syntyisi reilusti ennen laskettua aikaa.
Niin ei kuitenkaan käynyt, kiitos pienen vuodelevon. Rv39+4 menin synnyttämään pienien kipujen ja paineen tunteen takia. Hyvä niin, koska sairaalaan mentäessä olin 4cm auki ja kanavaa ei ollut enää yhtään. Pojan pää sieltä jo tuntui, hyvä ettei näkynyt! 2,5h olin salissa ja poika oli sylissä. Pehmenemisen takia kaikki meni hurjan nopeasti. Synnytin siis alle 5h. Kipuja ei juurikaan ollut, koska se pahin alku aukeaminen oli tapahtunut hitaasti pikku hiljaa.
Kortisonipiikkiä en saanut, enkä estolääkkeitä. Tarkassa seurannassa kuitenkin olin.
Vuodelepoon osastolle olisi. Joutunut rv34, mutta koska tyttö oli tuolloin vähän vajaa 1.5v, ilmoitin, etten aijo osastolle tulla. Meninkin sitten miehen reissutyön takia viikoiksi vanhempieni luo, jossa äitini hoiti tyttöäni. Sain siellä olla kuitenkin hänen päivissä mukana. Luettiin kirjoja sohvalla ja pötköteltiin. En saanut nostaa mitään painavaa. Näin oli kuitenkin itselle mukavampaa. En olisi voinut millään olla 5-6vko erossa tytöstä.
