Tietenkin tilanne olisi ristiriitainen, kun pitäisi oloita terveestä vauvasta ja surra kuollutta, mutta jotenkin sitä ainakin itse haluaa surulle kasvot. Sairaalapapin kanssa olen ollut jutulla useaan otteseen työni kautta ja hänkin sanoi silloin samaa, kun olin itse kokemassa menetystä. Että niin se vain on parempi.
Nyt jälkeenpäin olen kohdannut näitä, saman kokeneita ja jotkut ovat halunneet olla näkemättä, mutta ovat halunneet että hoitaja ottaa kuvan kameraan tms. Jotta voi joskus katsoa. Sitten, kun on valmis.

Enkä sano, etteikö siitä terveestä voisi iloita, ilman että katsoo kuollutta, mutta jotenkin omaa mieltä lohduttaisi se, että tietäisi minkä näköinen lapsi oli jne.

en ole juttua lukenut, mutta mielestäni on ymmärrettävää, jos eivät ole halunneet nähdä kuollutta vauvaa. en tiedä, mitä tekisin vauvan kuoleman kanssa (ja toivon, ettei koskaan tarvitse päättääkään), mutta en hautajaisissakaan halua käydä katsomassa kuollutta ihmistä.

meillä on aina otettu vauvasta kuva heti välittömästi synnyttyään, mutta viimeksi ei ehditty aivan heti vauvan synnyttyä ja se ei harmita ollenkaan. omille verkkokalvoilleni on kuitenkin piirtynyt valitettavan selkeä kuva täysin sinisestä vauvasta, joten luulen, että oman kuolleen vauvan näkeminen olisi liiankin traumaattista minulle.

mielestäni se, ettei ole kuollutta kaksosta nähnyt, vaikuta siihen, etteikö voisi iloita eloon jääneestä. tuskin kuolleen kaksosen näkeminen poistaa surua (vaikka lehden tapauksessa vauva ei ilmeisesti ole ollut elinkelpoinen) ja jättää jälkeensä pelkän ilon elävänä syntyneestä. itselläni on kaksoset enkä edes halua ajatella, kuinka raastavaa elämä olisi, jos ei heitä molempia olisi saatu kotiin.

Onko toi Meidän perhe millainen lehti? Tossa vauvassa kieltämättä ei aina aiheet osu meillekään, kun toinen on kohta 2v ja toinen pian 6kk...

Nennna-, täällä on mennyt melko mukavasti. Poika täyttää elokuussa 6kk ja isosisko 2v. Sitteri on ollut korvaamaton apuväline, kun käsiä on ollut liian vähän. Suihkussa käynnistä en halunnut tinkiä, enkä ole niin joutunuy tekemään ;) Joskus käyn molempien kanssa, joskus vasta sitten, kun lapset nukkuu. Kantoliina ja tuplarattaatkin auttaa. Ruokaa tehdään pariksi päiväksi, ettei joka päivä tarvitse olla hellan ääressä. Kaupassa käydään melkein aina miehen kanssa porukalla, siellä en vielä ole joutunut monestikkaan käymään näiden kahden kanssa yksin :/ MUTTA tosi hyvin on kyllä mennyt. Vaikka alkuun pelkäsin, et molemmat huutais aina samaan aikaan ja molemmat haluais syliin samaan aikaan tai kun imettäisin, niin isompi tekis kaikkea kamalaa sillä aikaa.

Ja jos tuolle elävälle lapselle nyt joskus selviää, että onkin kaksonen, niin aivan varmasti kysyy minkä näköinen veli/sisko on ollut. Mulla on jopa kuvia meidän pojasta. Halusin muiston.

Vipe, mäkin ymmärsin, että tuolta toiselta olisi puuttunut vain se sydän. Mutta samoilla ajatuksissa olen sun kanssa, eli olisin halunnut nähdä ja haudata. Vaikka lapsi oli kuollut jo heti alkuun, kasvoi hän silti melko kookkaaksi, koska jossain vaiheessa oli ollut 3/4 osaa sen elävän vauvan koosta. Nythän lapsi kiikutettiin vain pois istukan kanssa ja thats it. Mä en voisi iloita toisesta, jos en olisi tuota kuollutta nähnyt. Miettisin väistämättäkin koko ajan sitä toista. Miettisin, olisiko ollut samannäköinen jne. Nehän oli kuitenkin identtiset, kun olivat samassa sikiöpussissa ja samalla istukalla.

Vilkaisin jutun uudestaan läpi ja ilmeisesti sydän oli ainoa joka puuttui ja vauva oli kuollut jo alkuunsa mutta kasvoi toisen vauvan antamalla ravinnolla.. Eli lohduttavaa oli,että vauva ei elänyt koko aikana,ellei sitten ihan ekoilla viikoilla,mutta on jännä tapaus siinä mielessä,että periaatteessa on keskenmeno,koska on varhain kuollut,mutta sitten taas toisaalta on kasvanut ja pysynyt mukana pitkälle.. Itsellä menisi pää sekaisin tuollaisessa tilanteessa,kun ei voisi olla ajattelematta sitä menehtyneenä vauvana,mutta toisaalta lohduttavampaa olisi keskittyä vain elolliseen vauvaan ja pitää toista loisena..

Mutta niinkuin jo sanoin,nähdä olisin halunnut toisenkin ja haudata,koska elämän alku se oli jossain vaiheessa kuitenkin ollut ja sen toisen veli..

Mä luin jutun ja siinä toinen kaksosista oli vähän kuin loiskaksonen,vaikkei lehden jutussa tätä nimitystä käytetty.. Siis sikiöllä ei ollut omaa sydäntä,vaan toinen vauva piti toista hengissä eli toinen oli tuomittu jo valmiiksi.. Sitä en muista enää oliko puhuttu mitään,vauvan muista elimistä esim. Aivoista..
itsestänikin tuntui toisaalta karulta ettei lasta ikäänkuin ollut heille ja itse olisin halunnut vauvan nähdä ja haudata,mutta toisaalta ymmärrän että tälläisessä tapauksessa ihminen ikäänkuin suojelee itseään suuremmalta surulta ajattelemalla tämän toisen vauvan loisena.. Omasta mielestäni,mikäli toisella sikiöllä aivot kehittyi,niin silloin se oli vauva,mutta jos sydämenlisäksi puuttui paljon muutakin oleellista,niin helpompi ehkä ajatella että se oli pelkkä kuori..
Kurja tapaus ja itse en pystyisi olla miettimättä toista vauvaa ja katuisin sitä etten ole halunnut sitä nähdä.. Ja tämän jutun pariskuntakin on myöhemmin joillekin kertonut toisesta kaksosesta..

Mulla tuli itku. Eikä edes vanhempien puolesta, vaan sen kuolleen vauvan. Melko varmasti olisi näyttänyt ihan kauniilta vauvalta. Vanhemmat sopivat, ettei lapsesta puhuta mitään synnytyksen aikana tai sen jälkeen, eli ilmeisesti lasta ei edes haudattu :( Jotenkin ajatus raastoi mun sydäntä. Raskaus kesti kuitenkin loppuun saakka ja viime metreillä oli vasta tuo kuolleen lapsen ravinnon saanti loppunut. Ehkä asia jäi itselle mieleen, koska olen poikani menettänyt ennen rv 20, hänet synnyttänyt ja aivan täydelliseksi todennut. Tuhkannut ja haudannut. Hän oli lapseni, joten jotenkin satutti, että he eivät ajatelleet niin. Vain tuo elävä ja terve vauva, toinen kaksosista oli heille lapsi. Näin itse asian näin...