Vain äiti kelpaa - isille raskasta
Jjep. Meillä kelpaa vain äiti, olin minä kotona tai en. Kuten arvata saattaa, on tämä hiukan raskasta reissaavalle isälle, kun olis ihan kiva jos vois olla pojan kanssa ihan kaksin vloppuisin. Muttakun vain äiti kelpaa. Ollaan painotettu hirveesti kivaa tekemistä iskän kanssa, ja vloppuisin mä en esim. vie jätskille, leiki juurikaan junnun kanssa jne jne. Oon ns. passiivinen junnua kohtaan, kun on kyse kaikesta superkivasta ja positiivisesta. Yritetään siis nostattaa iskää sinne positiiviseen valoon. Mutta sit aina jostain ihan yhtäkkiä tulee tämä "äiti on kaveri" sun muut jutut. Mikä neuvoksi? Meneekö tämä vain itsestään ohi (onhan junnu 3v uhmis) vai pitäiskö kokeilla jotain uutta? Pyytää apua ulkopuoliselta?
Vastaa
Listaa uusin ensin
kun kyse on jo kolme vuotiaasta, niin tuskin hylätyksi itsensä tuntee kun kuitenkin olette tiiviisti valtaosan viikosta.
mä tekisin niin et ensin jotain juttuja kotona isi vaan yksinkertaisesti tekee. huutoa ja vastarintaa voi aluksi olla, mut kun tajuaa että näin se vaan menee ja isikin osaa kyllä, ni luulisin et lähtee luonnistumaan.
jos tuntuu vaikeammalta sillon ku sä olet kotona, niin kokeilkaa niin et lähdet pois kotoa. vaik ensin johonkin lähistölle et voi tarvittaessa tulla nopsaan takas.
ja samaa mieltä et isi ei sais olla vaan mukavissa puuhissa vaan myös komentamassa. samalla tapaa kuin sinäkin, vaikka vaan viikonloput onkin kotona.
P&M, joo siis tuottaahan se isä myös pettymyksiä, laittaa jäähylle jne.
Ja just toi mitä misukka sanoi, että eihän se voi niin mennä että äiti kyhnöttää AINA kotona tai AINA lapsen kanssa menee sinne tänne ja tonne, kun lapselle ei isi kelpaa. Sittenhän se ei ainakaan ikinä kelpaa kun saa tasan sen mitä haluaa.
Mäkin kuitenkin käyn töissä ja omistan myös oman, henk. koht. elämän, sen minkä omistin jo ennen äitiyttä, enkä oo ajatellut siitä luopua (vieläkään).
Ehkä meidänkin iskän pitäis vaan tajuta se että nyt on aika toimia. Toki jälleen tämä meidän perheen persreikätilanne tulee vastaan, kun se iskä nyt vaan sattuu olemaan vähintään ma-to pois töistä ja en ota vastaan ehdotuksia "josko isi löytäis lähempää töitä", koska A) lähempänä ei ole töitä ja koska B) meidän parisuhde ei yksinkertaisesti kestä sitä että molemmat ollaan kotona. Miettikää omalle kohdalle tilanne että toinen on ollut AINA pois kotoa vähintään ma-to ja yhtäkkiä alkaakin kulkea kotoa päin? Noouuuvei. Mulla on täysin oma tapa hoitaa arki sinä aikana kun isi on poissa, ja se on todella huomattu että se ei mee niin yks yhteen isin arjen hoitamisen kanssa. :D Meille aikuisina ihmisinä tämä siis on normaali (ja paras) elämäntapa, mutta en mä kuitenkaan halua että iskä jäis sen takia ulkopuolelle.
Mulla on mielessä sellainen seikka, että myös isän pitää tuottaa pettymyksiä lapselleen, siinä isä-lapsi suhteessaan.
Osittain pakottamalla meillä tehtiin kun mun vaan oli joskus mentävä omille menoille ja lapsen jäätävä isän kanssa. Kun ei siitä mitään tule, että äiti jättää omat menonsa menemättä täysin kun isi ei kelpaa hoitajaksi.
Vähän pakkoa sille isillekin pärjätä kun äiti ei oo turvaamassa selustaa. Ja ihan on isä ja poika elossa ilman kauheita traumoja. :D
Isukin suurin trauma tais olla se, kun se tajusi, että oli ihan itse omalla toiminnallaan aiheuttanu sen ettei kelvannu pojalle lainkaan.
Totta totta.
Meillä on kyllä osa arjen askareista sellasia mitä isännät on tehnyt aina yhdessä, mut ehkä niitä on liian vähän..
Onkohan sit ihan väärin toimia niin, että ns. pakottamalla laittaa sen isin kelpaamaan, vaikka kuinka huutais äitin perään? Vai luuleeko junnu sitten niin että äiti on hylkäämässä?
Meillä oli samaa esikon kanssa ja pääsyy oli se, että isi ei hoitanut mitään perustarpeita lapselle ekan kolmen vuoden aikana. Arvaahan sen kuka lapselle silloin on tärkein. Se joka hänen kanssaan arjessa on läsnä.
Mies on tehnyt vihdoinkin töitä saadakseen jonkinlaisen suhteen esikkoon mutta ei oikein onnaa. Kuopuskin on mun perääni, erityisesti nyt kun alotin töissä etten ole enää kotona vastassa hootopäivän jälkeen ja kun mulla on iltamenoja suoraan työpäivän perään. Mutta kuopuksella ja isukilla suhde on ihan eri tasolla kuin esikon kanssa.
Noihin isien tarttis tajuta, että jo se sylinyytti tarvitsee isänsä hoitoa jotta pääsee syntymään tunneside. Sitten kun oireillaan niin ettei isi kelpaa oikeasti yhtään mihinkään, ollaan jo oltu aika pitkään väärällä tiellä ja tarvitaan paljon töitä jotta edes osa tilanteesta voidaan pelastaa.
Meidän poika 3v 2kk on aika samanlainen mutta nyt kun olen ollut 2kk töissä ja poika paljon isänsä kanssa on isäkin alkanut kelvata. Poika on siis kotihoidossa mutta kerhoilee arkisin 3h päivässä ja on siellä sekä isovanhempien hoidossa tosi reipas. Oon itse ajatellut että koska oon ollut niin paljon pojan kanssa niin tää johtuu siitä sekä uhmasta eli en jaksa ottaa siitä stressiä. Oon vaan yritetty kehittää joitain juttuja mitä vain isi tekee esim yöpuvun pukeminen ja hampaiden pesu, nyt ei niissä enää vänkää mua tekemään vaikka olisinkin paikalla.
^