rakkauden puute ja ahdistus

lapseni täyttää tänään yhden vuoden. Vuosi sitten ponnistelin tuskissani lasta ulos. Synnytys sujui kohtuullisen hyvin. Kuitenkin siitä jäi omia traumoja ja ahdistavia asioita ja minusta tuntui ettei mua huomioida niin kuin pitäisi eikä toiveita kuunneltu. Olisin esim halunnut lapsen samantien synnyttyä syliin mutta sain sen vasta pesujen piikkien yms jälkeen. Kun lapsi syntyi, minusta ei tuntunut miltään tai tunsin vain tyhjää. En edes ajatellut että minulla on lapsi. Sairaalassa olo meni itkiessä kun tunsin itseni hyljätyksi ja yksinäiseksi. Kukaan ei neuvonut sairaalan tapoja eikä minua autettu vaan ihmeteltiin miksi en hae aamupalaa, mutten voinut kun pyörryin melkein makuullaankin verenhukan takia. Kotiin päästyämme kaikki huomio oli toki lapsessa ja sitä tultiin paljon ihmettelemään. Äidistä viis. Keltään en saanut apua, kenenkään kanssa en voinut puhua esim synnytysajatuksia eikä kukaan huomioinut. Samaa on jatkunut tähän päivään saakka. Vaikka kelle sanon, tuntuu ettei mikään auta. Mieskin sanoo aina ettei hän pysty auttamaan vaikka kerron millä tavalla hän voisi mua auttaa. Mies toki hoitaa tosi paljon lasta ja hyvin hoitaakin mutta mä jään ulkopuoliseksi. Yhteistä aikaa miehen kanssa ei ole ollut lapsen jälkeen ollenkaan enkä kotona yksin ole ollut kertaakaan. Toki töissä saan "levähtää" ja muutamissa harrastuksissa käydä mutta kotona olo ahdistaa. Lapsi valvottaa öitä ja muutenkin unihäiriöisenä, masentuneena ja ahdistuneena sekä muutama muu oire päällä ei ole helppoa jaksaa edes huolehtia itsestään. Rakkautta tai yhtenäisyyden tunnetta lapseen en ole vieläkään saanut tai tuntenut. Kovasti iloitsen kuitenkin hänen uuden oppimisesta ja muista iloisista asioista mutta kiukun sattuessa kelle vaan niin mun maailma romahtaa enkä jaksa. Eniten kaipaisin sitä omaa aikaa kotona ja yhteistä aikaa miehen kanssa jota hän ei näytä millään tajuavan. Eikä sitä etten jaksa. Kaikki keinot on käytetty mutta kun ei tajuu niin ei tajuu. En tiiä vaan millä saisin sen ymmärtämään edes vähän. Lapsi oli toivottu lapsi mutta nykyään usein toivon etten olisi sitä saanut.

13.5.2014
TikTok
TikTok

no eipä ole.. tää juttu etenee aika hitaasti. tai no oltiin me yhdissä pippaloissa lauantaina ja lapsi oli papalla hoidossa mutta eipä sitä voi kaksinkeskeiseksi ajaksi kutsua kun toinen on saunassa ja toinen grillillä ja porukkaa on paljon seurassa... nyt alkamassa rankka työviikko, ehkä ensi viikonloppuna sitten koitetaan jotain omaa aikaa keräillä jossain välissä. mulla kyllä vaikka on sanonut että tehdään näin ja näin niin silti ei mitään tapahdu. pitäis varmaan käsiraudoilla se mies pitää kotona ja roudata se lapsi sinne hoitoon ihan yksinään niin sit sais sitä yhteistä aikaa... katsotaan katsotaan.. niin ja kiitos misukka onnitteluista. :)

18.5.2014
TikTok
TikTok

Onko siellä vanhemmat saaneet jo viettää laatuaikaa kaksistaan?

18.5.2014
carata
carata

Miehille pitää sanoa, että tänään viedään muksu hoitoon ja ollaan kaksin! Jos ehdottaa ja yrittää viljailla, niin ei toimi. Miehet on vähän kuin lapsia. Sanotaan selkeästi mitä tehdään, eikä anneta vaihtoehtoja. Ei siis sanota, että puetaanko vaatteet tai syödäänkö lounas. Vaan puetaan ja syödään.

17.5.2014
carata
carata

arg ku ärsyttää taas. kysyin mieheltä vietäisiinko muksu papalle hoitoon yöksi että voitaisiin pitää kahestaan vaikka leffailta ja herkutella. mies siihen sitten että voihan sitä lapsenkin kanssa että antaa sille vaan niitä omia herkkuja yms yms... meinas taas vähän palaa päre. muutamaan kertaan sitten sanoin kun kaupassa oltiin että enpä osta herkkuja kun ei lapsen kanssa voida iltaa samanlailla viettää mutta ei mennyt viesti perille saakka... yhteys varmaan pätkii pahasti.... veti niin kiukuks ja makasin sohvalla koko loppuillan ja yön...

17.5.2014
TikTok
TikTok

Ja ihan on unohtunut onnitella vuosikasta ja äitiä merkkipäivästä. Eli myöhästyneet onnittelut :) Tärkeä päivä kaikesta huolimatta.

15.5.2014
misukka
misukka

Taitaa jäädä sun harteillesi se viikonlopun järkkäys, mut hyvä että ei heti pistäny täpöllä hanttiin. Varaat sen kalenterista ajan itsellesi ja isovanhemmat saa hetken nauttia lapsenlapsestaan.

Hyvä juttu, että isukki hoitaa lasta ihan omaehtoisesti. Meillä sekin puoli oli pitkään hakusessa.

15.5.2014
misukka
misukka

Eli teistä on tullut vain äiti ja isä,ettekä ole enää pariskunta,noin niinkuin henkisellä tasolla.. Toivotaan että yhteinen viikonloppu järjestyy ja siitä hiljalleen lähtisi homma pyörimään..

15.5.2014
Vipe
Vipe

kiitos kaikille tuesta. eilen oli taas parempi päivä. taas jutustelin miehelle yhteisestä ajasta. kysyin voidaanko järkätä lapsi hoitoon joku viikonloppu että saatais olla kahestaan. vastauksena: "jos se lapsi johonki hoitoon saadaan..." katsotaan mitä tulee kun sopiva aika vaan löytyy sitten. mieshän on muuten niin hyvä isä lapselle kun leikkii, syöttää, hoitaa ja vaikka mitä mutta se on unohtanut mut siinä samalla..

15.5.2014
TikTok
TikTok

On iso ja positiivinen asia, että pystyt myöntämään asian ja tunnistat tilasi! Tarina kosketti kun mieleeeni tuli ystäväni, jolla oli synnytyksen jälkeinen masennus, jota myöskään hänen miehensä ja muut läheiset ei huomanneet tai sitten eivät välittäneet.. Ainoa ero oli se että kun otin huoleni puheeksi, niin hän suuttui, kielsi tilansa eikä antanut auttaa.. Hän kesti reilu vuoden, kunnes ei enää jaksanut ja siinä meinasi käydä huonosti, onneksi silloin viimein myönsi tilansa ja mies huomasi myös puolisonsa voivan pahoin..

Sinun lähtökohtasi on paremmat, kun osaat hakea apua ja neuvoisin jatkamaan sinnikkäästi, kyllä neuvolankin pitäisi minusta ottaa tollaiset asiat vakavasti..

Ymmärrän ettet halua isovanhempia valvottaa, mutta suosittelen kokeilemaan, meillä poika nukkui paremmin mummolassa silloin kun vielä heräili öisin.. Ja kun eivät ilmeisesti ihan ikäloppuja ole, kun töitäkin vielä tekevät, niin en usko että heitä yksi yö niin rasittaisi.. JA jos miehesi mielestä ei tarvi ulkopuolista apua, niin koita suostutella hänet lähtemään lapsen kanssa esim. mökille tai vanhemmilleen yö kylään..

Harmi että miehesi ei tajua tilasi vakavuutta, kai pitäsisi olla olemassa joku ammattiauttaja siihenkin tarkoitukseen että valvoisi että puoliso osaa toimia oikein tuollaisissa tilanteissa.. Koita vaan sitkeästi jankata miehellesi ja ota selvää onko mahdollista saada joku ammatti ihminen käymään teillä kotona juttelemassa niin että läksyttäisi sitä miestäkin samalla, jos ei kerta mies suostu itse mihinkään lähteen..

On se kumma kun jauhetaan, kuinka äidit voi pahoin ja lapsilla on huono olla ja nuoret ei osaa hakea apua ongelmiin ja sitten kun joku vielä on sellaisessa tilanteessa että jaksaa ja pystyy apua hakemaan, niin ei sitä saa!

14.5.2014
Vipe
Vipe

Tosi hankala ukko :(

Sille pitää nyt ärjästä, että jos se yhtään perheestään välittää niin suostuu ihan mihin vaan mistä sä koet, että voisi olla apua.

Hän ei vaan taida haluta auttaa sua. Tuommonen itsekeskeinen mölli joka kieltää tosiasiat.

Senkö mielestä on ihan ok, että sä et rakasta sun lastasi? Ja että sulla on paha olla omassa kodissasi?

Mä sain kanssa sanoa todella tiukasti omalle ukolle ennen kuin yhtään mitään alkoi tapahtua. Ja sittenkin kauhean kiukuttelun, ähinän ja puhinan saattelemana. Se tietty pahenti oloa vielä enemmän mutta ajan saatossa siitä oli hyötyä. Nyt tuo jo melkein osaa kuunnella kun sille jotain sanon.

14.5.2014
misukka
misukka

apua löytyisi kyllä mm isovanhemmilta mutta miehen mielestä emme tarvitse ulkopuolista hoitoapua koska meistä molemmat ovat tosi paljon kotona. toki mä sitä omaa aikaa saan monta kertaa viikossa kun töissä käyn ja harrastuksissakin saan käydä mutta kaipaan sitä yksinoloa ihan vaan kotona, siivousta ilman häirintää ja lepoa. kerran olen jo omin voimin masennuksesta noussut kun en muualta apua saanut vaikka sitä hain (psykologi yms). olen ehdottanut pariterapiaa tai jotain kursseja miehelle mutta edelleenkään emme niistä kuulemma mitään hyötyisi. halu ja mahdollisuudet löytyisi vaikka mihin mutta tuntuu että mies ei ymmärrä pätkääkään koko tilannetta vaikka olen hänelle suoraan kertonut ja kirjoittanut ja vaikka mitä. sanoo vaan ettei osaa auttaa. tänään on 1v neuvola jossa otan asian kyllä esille jos mies vaikka siitä tajuaisi. vauvan yöksi hoitoon vientiä vähän estää (omassa ja miehen mielessä) se että lapsi herättelee öisin niin en haluaisi mummoja ja pappoja häiritä huonolla unella. ja hekin vielä työelämässä tai sitten mökeillä yms niin pidempiaikaista hoitoa pitää järkkäämällä järkätä. toki sen saisi onnistumaan kun vaan jaksaisi miettiä.. itse monesti nukun alakerrassa sohvalla kun en jaksaisi heräillä vauvan huuteluun mutta useasti herään joka tapauksessa jos vauva vähänkään lujempaa huutaa niin ei siitäkään oikein apua ole ja se sakottaa vaan meidän parisuhdetta. ongelma on niin vaikea kun tietää mitä pitäisi tehdä jotta asia korjaantuisi mutta ei saa aikaiseksi tai toinen estää sen tapahtumisen. sinne psykologille en oikein haluaisi mennä enää kun olen kuitenkin niin perillä omasta tilanteesta että koen sen turhaksi (niinkuin edellisilläkin kerroilla) kun menisin sinne vaan istumaan ja toteamaan samat asiat mitkä olen jo oman pääni sisällä ja miehelle todennut. jos joku vaan takoisi tuolle miehelle ne asiat päähän... lisäongelmia tietty tuottaa tän hetken taloudelliset ongelmat ja muut terveydelliset ongelmat ja töiden puute..

14.5.2014
TikTok
TikTok

Misukka kirjoittikin aikalailla kaiken sen, mitä minun piti kirjoittaa. Nyt on tosiaan se hetki, kun sitä apua on haettava. Mies ei voi asettua koskaan paikallesi tai sanoa, että tietää miltä sinusta tuntuu. Raskaus, synnytys ja vauva aika on lähinnä äidin koettelemus ja kokemus, joka menee joko hyvin tai huonommin. Sinulle on selkeästi jäänyt jostain huono kokemus, mikä nyt nousee esille niin, ettet osaa kunnolla rakastaa lastasi, vaikka pitäisi. Lapsesi takia nyt on puhuttava ja otettava apua vastaan. Jaksamista ja voimia, sitä sitä ja perheenne tarvitsette!

13.5.2014
carata
carata

Puhu neuvolassa tai soita itse terveysasemalle ja pyydä aika psykologille tai psykiatriselle sairaanhoitajalle jos siellä sellainen on.

Sun kirjoituksesi on kuin mun oloni silloin kun esikko oli noin 4kk. Sä olet tosi pahasti masentunut ja nyt tarviit ihan oikeasti ulkopuolista apua. Ehkä se mies ei vaan osaa asettua sun asemaasi, kuten ei miunkaan osannu. Eikä osaa vieläkään.

Minusta on hatunnoston arvoinen asia, että sä yrität puhua läheisillesi vaikkei ne tajua, ja sä kerrot tunteesi täälläkin.

Toivon, että sulla on sen verran voimia, että jaksaisit vielä hakea apuja neuvolasta tai terkkarista, perheneuvolasta, mistä vain. Vaikka niihinkin on pitkät jonot :/ Mutta se olisi alku.

Ite en jaksanu hakea apua ja lopulta mä nousin suosta ihan omin päin. Helppoa se ei todellakaan ollut ja vaati paljon tietoisia päätöksiä.

Säkään et ole luovuttajatyyppi ja siksi uskon, että sä kyllä selätät tuon masennuksen. Se on vaan vellonut sulla jo pitkään ja siksi ulkopuolinen jutteluapu voisi olla tosi hyvä juttu.

Tsemppiä ja jaksamista!

13.5.2014
misukka
misukka

Pystytkö itse järjestämään lapsen hoitoon esim. Isovanhemmille yöksi jotta saat omaa aikaa kotona tai yhteistä aikaa miehen kanssa? Ja puhu neuvolassa noista tunteista niin osaavat ohjata tarvittaessa eteenpäin kun vähän babybluesilta kuullostaa mun mielestä?

En valitettavasti osaa neuvoa muuta mutta toivottavasti neuvolassa otetaan vakavasti ja saat edes sitä keskusteluapua ammattilaiselta joka kuuntelee ja osaa toivottavasti neuvoakkin.

13.5.2014
Mummy83
Mummy83

oisiko tuossa jotain synnytyksen jälkeistä masennusta jonka on laukaissut epämiellyttävä synnytyskokemus?

mie melkeimpä neuvoisin sinnuu hakemaan apua neuvolalta ja perheeltäsi. ota puheeksi neuvolassa jaksamisesi. jonkinsortin äitiryhmiä luulisi löytyvän ja muitakin apuja joissa saisi vähän vertaistukea ja kontaktia perheen ulkopuolelta. ja sitten vain puhetta miehelle. osallistuu vauvan kanssa arkeen siten, että pääsisit vaikka kerran viikossa harrastamaan jotain. vain sinä. ja  parisuhdetta ei tietenkään pidä ynohtaa vaikka vauva-arki sitä raskaasti verottaakin. saisitteko lastanne hoitoon vaikkapa mummolaan hetkittäin, jotta saisitte miehenne kanssa ihna vain kahdenkeskistä aikaa? rupeette vaikka käymään  treffeillä taasen, niinkuin vastarakastuneet:)

myö mentiin miehen kanssa kunnan kirkon järjestämään  pariterapiaan ja suhde  on parantunut uskomattoman paljon! vaikka oma mieheni olikin tosi skeptinen koko touhuun ja sain sen suurin piirtein sinne väkisin raahata:D eihän se kaikkia riitoja poista, mutta nyt meillä on jälleen vankka side muodostunut välillemme, että myö ollaan tosissaan yhdessä tässä suhteessa ja pidetään toisistamme kiinni myös niinä vaikeina hetkinä.

13.5.2014
Blanco
Blanco
Tapahtui virhe. Yritä myöhemmin uudelleen.
Ladataan...