Pelkään menettäväni itseni vauvan myötä

Hei! Olenko yksin tämän ajatuksen kanssa? Odotan esikoistani, ja nyt olen (varsinkin näin iltaisin) peloissani. Pelkään, että vauvan synnyttyä oma "kehittymiseni" pysähtyy. Pelkään, että elämä vilahtaa ohitseni ilman, että itse pääsisin eteenpäin. Aion tietysti varmistaa, että lapsellani on parhaat mahdolliset lähtökohdat kaikkeen siihen, mitä hän haluaa tehdä elämässään. Mutta entäs mitä minä haluan? Olisi rohkaisevaa kuulla, että teille ei ole käynyt niin. Että olette joutuneet sysäämään kaikki omat unelmanne (ei siis lapseen liittyvät) sivuun ja ryhtyneet elämään vain lapsen ehdoilla ja lapselle. Saattaa kuulostaa itsekkäältä, mutta tämmöisiä mietin nyt. Mitä te mietitte? Ovatko pelkoni ihan naurettava?

10.5.2014
Mionna
Mionna

Mä just puhuin tästä aiheesta siskon kanssa, joka kyseli samaa multa. Sanoin että mulla on elämässä nyt menossa semmonen viisivuotissuunnitelma, johon kuuluu uusi koulutus ja työ, ja tietenkin niitä ennen tämä äitiysloma. Tietenkin omia suunnitelmia ja juttuja voi joutua vähän muuntelemaan ja/tai lykkäämään mutta ei se tarkoita että niitä tarvitsee hylätä. :) Ei sun tarvitse olla VAIN äiti, voit olla paljon muutakin jos tahdot! Ei se, että teet omia asioita ja elät omia unelmiasi tee susta huonoa äitiä, sitä joutuu vaan vähän elään niitä unelmia lapsen ehdoilla. Ei se ole mitenkään itsekästä että ei halua kadottaa omaa itseään lapsen jälkeen. Itse ainakin koen olevani parempi äiti kun pidän huolta myös itsestäni ja omista haaveistani. Koen pystyväni antamaan itsestäni enemmän lapselleni kun en tunne katkeruutta menetetyista haaveista ja tavoitteistani. Onhan se vähän tasapainottelua, koska lapsi menee tietenkin aina kaiken muun edelle, mutta ei mahdotonta. :)

19.6.2014
Ryaazz
Ryaazz

Jos sulla on hyvä tukiverkosto, niin pärjäät kyllä ja löydät omaa aikaa, jos vain sitä maltat ottaa. Alussa mulle tulee aina se, että vain mä hoidan vauvaa jne, mikä tietenkin johtuu osittain siitäkin, kun minä olen ainoa ruoan lähde, mutta pikku hiljaa sitä napanuoraa vain täytyy venyttää ja ottaa aikaa itselleen. Kun äiti voi hyvin, niin vauvakin voi hyvin.

12.5.2014
carata
carata

Jos lapsen isä/joku muu auttaa hoidossa, voit kyllä tehdä mitä vaan! Mulla on nyt puolitoista vuotias poika joka on ollut 2. viikon iästä mun mukana ihan Joka paikassa ja koko ajan. Meillä vauva vuosi meni vatsakipujen yms merkeissä ja lapsi oli reissussa aina paljon rauhallisempi kuin kotona. kaupassa nukkui kaukalossa yms. salilla kun oon käyny yms niin silloin poika on ollut isänsä kanssa. Meillä on pojan isi kroonisesti sairas joten lapsen hoito on jäänyt melkein kokonaan mulle. ratsastamassakin olen käynyt kun poika tallilla nukkuu päiväunia jos ei ole hoitajaasiihe hätään löytynyt. Silloin poika nukkunut kentän vieressä ja jos on herännyt kesken, olen käynyt nostamassa pojan istumaan rattaisiin ja taluttanut heppaa lopouverkan ajan. kaikkeen kyllä konstit löydät niin että voit mennä lapsen ehdoilla omaa itseäsi unohtamatta! Meillä vielä vauva vuosi oli huono uninen ja Imetin joka paikassa ja koko ajan (paitsi hevosen selässä ). Nyt kun poika on isompi, olen suunnitellut kouluun menoa uudestaan yms. Koska nyt poika pärjää hyvin myös isovanhempien yms kanssa

12.5.2014
teeko
teeko
2 years, 11-month-old toddler

Pelot ei oo naurettavia:)Itsellä oli ekan ja ehkä tokankin kohdalla vielä sellainen hirvee elämäni on ohi olotila..nyt jo viidettä odotan ja tiedän että se auttaa kun aattelee,että aikansa kutakin.Vauvavuosi on ohi äkkiä,vaikka sitovimpina hetkinä kun imetät vauvaa koko ajan yms tuntuu ettei tämä ole ohi ikinä on ollu rankkaa.Yhtä-äkkiä sitä kuitenkin huomaa,että vauva on poissa ja tilalla iso taapero:)Ehdottomasti isäkin mukaan jo vauvan hoitoon,ja pitää oppia nauttimaan niistä pienistä hetkistä yksin.Meillä isä alussa paljon tehny esim.vaunulenkkejä ja kun kiinteet ruuat tullu kuvioihin on ottanut vauvaa mukaansa muutenkin.

12.5.2014
huiskutin
huiskutin

Ei miusta tää kolmenkaan kanssa liikkuminen vaikeeta ole, että se on se oma asenne kun oikeesti ratkaisee :)

11.5.2014
riu
riu

Kiitos vastauksista :)

Yritän kääntää pelkoni semmoiseksi energiaksi, että uskallan ottaa tulevaisuuden omaan käsiini :)

Ja voi kun voisin kääntää tuon vauvankin tuolla masussa kun potkii suoraan kohdunsuulle, että imakasti käy :D

Tänään on jo parempi olo, osaksi varmasti teidän ansiosta :)

Hyvää äitienpäivää kaikille!

11.5.2014
Mionna
Mionna

et  ole varmastikkaan yksin pelkojesi kanssa, ja osittainhan se on ihan mahdollistakin. siis itsensä menettäminen äitiyden myötä.  kaikki on hyvin pitkältikkin itsestä ja tukiverkostaan kiinni. eli  annatko äitiyden olla siun ainoa roolisi jatkossa,  vai pidätkö huolen siitä että saat myös pitää "sinuuden" itselläsi:)

periaatteessahan äitiys tuo tullessaan siulle vain uuden roolin joka kasvaa ja kehittää sinnuu muillakin osa-alueilla. opit ymmärtämääna näkemään asioita eri kantilta, opit vastuuta ja empatiaa, huomaat mitä on ehdoton rakkaus ja miten äitiys  on paljon  paljon  enemmän kuin mitä olisit koskaan voinut kuvitellakkaan.

mutta onhan se väsyttävää aika ajoin ja raskasta. pidä huoli,  että  saat silti jatkossakin tavata omia ystäviäsi  ilman lasta, käydä salilla tai lenkillä, joskus ehkäpä baarissa:) kun  ylläpidät omaa jaksuasi ja voimiasi,  myös perhe-elämä kukoistaa eri tavalla. vaikka lapsi rajoittaakin tekemisiäsi, ei sen pidä niitä kokonaan lopettaa.

miulle pelastusrengas oli töihin  palaaminen. sain 40 tunnin ajan viikossa olla joku ihan muu kuin "äiti". sain olla kollega, ystävä, joillekkin se pelastava rengas. rakensin omaa identiteettiäni ja minuuttani työni kautta. tapasin paljon ihmisiä ja nautin siitä, että se oli vastakohta kotiäitiydelle. "renttu-minäni" on joutunut väistymään suurimmaksi osaksi, sillä perheen  äidille ei sovi heittäytyä pullon pohjalle runoilemaan ja vetäytyä pitkiksi ajoiksi irti kaikesta  muusta. mutta sen mie  olen antanut olla, ehkä joskus taas pääsen renttuilemaan tulevina vuosina siten että lapset on hoidossa  eikä mieskään järkyty että vaimo nakuttaa inspiraatiotaan viskin voimalla;)

elä pelkää, opit kyllä löytämään  keinot millä pidät itsesi itsenäsi, vaikka äitiyden rooli hyppääkin  ensisijaiseksi. kasvat ihmisenä, äitinä, sinuna itsenäsi. muistat vain pitää puolesi:)

11.5.2014
Blanco
Blanco

Se aika kun lapset tarvii äitiä on tosi lyhyt. Napanuora venyy ja paukkuu kun lapset kasvaa ja itsenäistyy. Meijän esikoinen on 10 v ja ihan itsenäinen ihmisen alku. 6 v eskarilainen ottaa jo etäisyyttä, ennen istui aina miun sylissä kun vaan mahollista, mutta nyt reenataan kotona yksinoloa. Kolmas on 3 v eikä sekään minnuu silleen tarvii. Mennä viilettää isompien kanssa pitkin pihamaata. Siks piti se koira saaha että tuntisin itseni vielätarpeelliseksi :D jännää on myös se että lapset opettaa vanhempiaan yhtä paljon kuin vanhemmat lapsiaan :)

11.5.2014
riu
riu

Itse kans sain esikoisen 22v (tai esikoinen syntyi kesällä ja mä täytin syksyllä 22) ja nyt toinen tulossa ja ennen sitä pitäis keretä täyttää 24.. 

mulla nyt aika monet tulevaisuuden haaveet ja jutut liittyy lapseen ja nautin kaikista lapsen jutuista,mutta on toki niitäkin joihin monien mielestä lapsi ei kuulu.. Lapsen kanssa voi liikkua,kunhan lapsi saa perus tarpeensa.. Eikä ruoka ajatkaan ole minuutilleen tarkkoja ja musta voi ihan hyvin esim. Ruuan ja välipalan paikkaa tarvittaessa vaihtaa.. Tai just esim. Antaa jotain helppoa välipalaa,jolla lapsi jaksaa odottaa ruokaa siihen asti kun pääsee kotiin tai johkin syömään.. Ja ihan vauvanhan kanssa on helppo liikkua,etenkin jos imettää.. Vauva nukkuu oikeastaan missä vain (myös hälyisässä paikassa jos siihen pienestä asti tottuu) ja ruokaa on aina mukana tarpeeksi..

Meillä poika vauvana tylsistyi kotona ja oli sitten koko ajan tissillä,mutta kun oltiin liikenteessä niin saattoi jopa unohtaa nälkänsä,niin että minä olin se joka teki aloitteen syömisen suhteen ;) Eli helpompaa oli liikkua vauvan kanssa kun olla kotona.. Ja lapsen voi ottaa yllättävän moneen paikkaan mukaan,vaikka aina on niitä mielipiteitä mihin vauva ei kuulu,mutta niistä ei kannata välittää.. Siis maalaisjärkeä käyttäen,että jos aiot mennä hyppään laskuvarjolla,niin ehkä silloin vauva on paras jättää kotiin :P

 Nykyään poika on tosiaan sen kohta 2v ja sen kanssa pystyy tosi helposti kulkee ja hoitaan tärkeitäkin asioita..

Muista myös ettei ole väärin jättää lasta kotiin tai hoitoon ja ottaa aikaa itselleen,siitä moni kokee syyllisyyttä,mutta ihan suotta :)

Ja tosiaan tyhmiä tuntemuksia ja pelkoja ei ole! Ja on hyvä että uskallat tuoda ajatukset julki,se auttaa..

11.5.2014
Vipe
Vipe

Hormonihuurut voi olla aika huikeita :D mut ukon kannattaa kyllä ottaa siut tosissaan ku oot tunnemyrskyissäs. Ajan mittaan se naureskelu alkaa ottaa tosissaan päähän. Puheyhteys kannattaa olla kunnossa jo odotusaikana, tulee vauvavuodesta paljon helpompi niin kuin tekemällä oletuksia ja iso kasa vääriä päätelmiä.

10.5.2014
misukka
misukka

Peesaan tuvitusta siinä et tää on ihan loistopaikka porukan suhteen. Ei täällä provot ees viihdy :) Täällä on aitoja, ihania ihmisiä ruudun takana ja surut ja ilot on helppo jakaa. Se helpottaa ihan tosissaan. Iloista tulee moninkertaisia ja surut tuntuu kevyemmiltä kantaa.

Kiva, että olet jo heti alkuun päässyt kokemaan sen.

10.5.2014
misukka
misukka

Eilen purskahdin itkuun siksi, että laitoin vahingossa mieheni deodoranttia... Että siinäpä sitten miettii, miten paljon hormonit noihin ajatuksiin oikeasti vaikuttaa :D

10.5.2014
Mionna
Mionna

puhuminen/kirjottaminen kyl helpottaa paljon omaa mieltä, kun edessä on tuntematon! :) Ja tää on vielä tosi kiva foorumi, ku täällä on pääasiassa pelkkää positiivista porukkaa (ja tiukka ylläpito) ja täällä saa hyviä vastauksia ja tukea! :)

Hormonit on kyl hauskoja välillä, mäki purskahdan itkuun ihme asioista :D Sekä ilosta, että surusta.

10.5.2014
tuvitus
tuvitus

Ehkä se kaikken pahin juttu tässä onkin ollut se, että oon ollut niin yksin tämän ajatuksen kanssa. Miehelle tuossa yritin siitä kertoa, ennenkuin lähti töihin, mutta rupesin vaan itkemään ja se on tietysti miehen mielestä kauhean huvittavaa ja onhan se minustakin, kun tuo itku tulee ihan hillitsemättömästi ja kuin salama kirkkaalta taivaalta :D Että näistä asioista on vähän hankalaa puhua, kun se menee sitten ihan itkuksi.

Pikkuinen rupesi myös potkimaan mahassa, että älä äiti itke :')

Höpsöjä nämä ajatukset, koska kuitenkin oma tukiverkostokin on todella hyvä. Ja nyt, kun saan purkautua muille täällä foorumille, helpottaa ihan vietävästi! Liityin ihan äsken, enkä kyllä kadu! :)

10.5.2014
Mionna
Mionna

Nuo sun ajatukset on ihan normaaleja. Jokainen hakee itseään raskausaikana, erityisesti esikoista odottaessa. Miettii miten elämä lapsen kanssa sujuu, mistä joutuu ehkä luopumaan, onko ylipäätään valmis äidiksi.

Tuo on sitä ajatustyötä jota jokainen joutuu tekemään, joko tietoisesti tai alitajuisesti. Se ajatustyö on tosi hyvä saada tehtyä ennen lapsen dyntymää, vaikka sittenkin tulee paljon uutta ja ihmeellistä.

Ja lapsen saaminen ei todellakaan tarkoita, että elämä loppuu, siitä tulee täydempää ja erilaista.

Mä olin 23 kun sain esikoiseni ja 30 täytettyäni, mun kaveripiirissä seuraava sai ensimmäisen lapsen. Silloin mulla oli jo kaksi ja odotin kolmatta, jota ei tosin saatu syliin asti. Eli mä olen ollut pitkään outolintu lasteni kanssa. On vaan pitänyt etsiä uusia ystäviä ja tuttuja niiden tilalle jotka ovat jääneet taa.

Onnea odotukseesi ja voimia mielenmyllerrykseen. Sitä ehtii monenlaista vielä pohtia ennen kuin nyytti on sylissä :) Ja tänne on hyvä mietteitään tulostaa niin saa vertaistukea ja vastakaikua omille pohdinnoilleen.

10.5.2014
misukka
misukka

mäki oon aina ollu menevä ihminen, ja mun pojasta ainaki huomaa, että se ahistuu jos ollaan kotona ja sit otetaan yhteen koko ajan :D Jos meillä on tekemistä, ni elämä on paljon kivempaa ton villin kanssa :D

10.5.2014
tuvitus
tuvitus

Voi että, kun tykkään tuosta sinun asenteesta! Tuommonen minäkin haluan olla! Jotenkin teen vaan välillä omassa päässäni niin vaikeaksi monia asioita "sitten kun vauva syntyy". Kun eihän sitä tiedä, että mitäs ihmettä sitten tapahtuu!

Ja koska yksi omista esikuvistani äitini ohella, isosisko, on juurikin sellainen kotihiiri (terveisiä vaan, jos isosisko sattuu selailemaan tätä foorumia ja tunnistamaan itsensä!) ja jotenkin niin käpertynyt sinne pesäkoloonsa ensimmäisen lapsensa kanssa ja kun minä olen sitten aina ollut aivan erilainen, menevä ja räiskyvä ja spontaani. Mutta toisaalta, jos lapsi yhtään minuun tulee, niin eiköhän sekin tykkää vähän nähdä ja kokea kaikenlaista? Koska isosiskoni lapsi on kyllä kanssa semmoinen kotihiiri ja ahdistuu helposti uusissa paikoissa ja reissuilla.

Huomaa varmasti tästä tekstistä, että pää on vähän sekaisin! Heh ;)

10.5.2014
Mionna
Mionna

ne voi olla ne hormoonitki! :) Kannattaa ottaa selvää etukäteen vaikka teijän kaupungin avoimista päiväkodeista/kerhoista, missä voi vauvan kanssa käydä :) Mä olin 22v ku sain esikoiseni ja nyt oon 24v ja odotan toista. Enkä tosiaan oo jämähtäny neljän seinän sisään. Mun miehen mielestä lapsen kanssa on hankala lähtee mihkää, mut mun mielestä taas siinä ei oo mitää vaikeeta :D Senku pakkaa kimpsut ja kampsut kasaan ja menoks! :)

10.5.2014
tuvitus
tuvitus

Kyllä, kohtuullisen nuori olen. En tiedä, mistä moiset ajatukset ovat yhtäkkiä tulleen, viikon verran niitä on ollut. Asenteeni on kuitenkin yleisesti elämään positiivinen ja uskon, että minua odottaa vielä vaikka mitä onnenpotkuja ja seikkailuja!

Jotenkin vaan pelkään jääväni neljän seinän sisälle. Asiaa hankaloittaa se, että monet ystäväni eivät ole tässä elämänvaiheessa vielä. Tunnen jo nyt olevani hieman yksinäinen, joka on kyllä täysin uusi tunne minulle. Vai ovatko ne vain hormoneja, jotka hyrrää?

10.5.2014
Mionna
Mionna

taidat olla nuoriäiti? :) eihän mikään pelko oo turha, mutta elämän ei tarvii loppuu vauvan saantiin! :) Mä en ainakaan oo antanu lapsen estää mua elämästä elämää! tokihan se estää, jos asenne on se, että vauvan kanssa ei voi tehdä mitään ja kaikki loppuu.. Mä jatkoin elämää samalla tapaa ku ennen lastaki, vauva oli vaan mukana kaikessa tai sitten se oli isin kanssa kotona :) Hyvin kaikki menee, ku päätät että sun asenne on se, että elämä jatkuu ja vauva tuo vaan lisää sisältöä elämään. :)

10.5.2014
tuvitus
tuvitus
Tapahtui virhe. Yritä myöhemmin uudelleen.
Ladataan...