tuleeko äideillekin erkaantuminen vauvasta?

tiedättehän sen kun vauva alkaa huomata jossain vaiheessa olevansa äidistä erillinen niin tuleeko äideillekin tämän symbioosin jälkeen samanlainen herätys?   oikea asiani on se kun sain esikoiseni 2,5v sitten niin 7kk synnytyksen jälkeen ellei jo aiemminkin niin minulle tuli todella outo olo.. sitä on todella vaikea kuvailla ja sellaisen joka ei ole samaa kokenut on varmasti vaikea kuvitella se tunteiden kirjo ja mietin että onkohan kellään ollut samanlaista kun en ole ikinä kuullut ja nyt minulla tuli sama toistamiseen :o minulla on nyt siis 9kk ikäinen vauva ja sama outous alkoi pari viikkoa sitten... ihan huomaamatta ja odottamattomasti.. luulin että esikosien aikana se liittyi osaksi äidiksi opetteluun ja itsensä hakemiseen mutta nyt epäilen hormoneja tms..   kaikki alkaa siis jotenkin hiljalleen enkä tiedä miksi... lähinnä olen miettinyt hormonien vaikutusta mutten tiedä niistä mitään.. menkat mulla on alkanut 5kk synnytyksestä molempien lasten kohdalla.. mitään lääkkeitä/hormonaalista ehkäisyä en käytä.. jos se johonkin liittyy niin molempia imetin n 9kk.. oloni alkaa sillä että havahdun omaan muumimammaisuuteeni ja alan ostella kivoja vaatteita ja siis ihan kohtuuhintaisia eli en mitenkään sekoa ja osta satasen vaatteita. tunnen itseni silti ihan kauniiksi, haluan vaan ehostusta... kun olen saanut kasan kivoja vaatteita haluan sen jälkeen kampaajalle ja sitten ostan uusia meikkejä jne... onhan vuosi muotipiireissä oikeasti yllättävän pitkä aika ja ehkä jollekin ok aika päivittää vaatekaappia ja naamaa kun ensin äitiys ja sitten imetysvaatteissa mennään pitkääääään.. :D en todellakaan kuitenkaan ole mikään laittautuja enkä meikkaa mihinkään kauppareissulle että ihan normaalia itsensä kauniiksi laittamista harrastan. kun olen ulkoisesti ok alan jotenkin pohtia koko maailmaa ja pikkuhiljaa oloni muuttuu rauhattomammaksi ja loppujen lopuksi pää täyttyy mitä oudoimmilla ajatuksilla vaikka kuinka yritän olla normaalisti... minusta tulee jotenkin myös itsekäs enkä jaksaisi yhtään noita lapsia :o rakkauteni niihin ei ole kuitenkaan oikeasti katoamassa vaan se jää todella taka-alalle.. se on vaan kiusallinen tunne kun pitäisi viihdyttää lapsia ja haluaa samalla pois niiden luota... hoidan päivät hyvin enkä mielestäni ole mikään robotti muissa maailmoissa, olen sitten illat omissa oloissani ja tiedostan kuitenkin olotilani.. mies on siis 3pv viikossa töissä joten mitenkään rankkaa tämä arki ei ole... ja saan omaa aikaa koska vaan haluan mutta mikään ei tunnu riittävän.. haluaisin viikoksi vaan rannalle makaamaan... siis oikeasti viikoksi..   olo on siis järkyttävän rauhaton ja se vaikuttaa jopa puheeseen.. välillä haen jotain sanaa minuutin ja tuntuu etten osaa aina edes lapsieni nimiä saati omaani... minulla ei ole mitään stressattavaa tai muuta mullistavaa enkä ole mitenkään masentunut.. rakastan elämääni kaikesta huolimatta. sain tosiaan lapset nuorina ja vaikka molemmat olen oikeasti halunnut, tuntuu että tämä rauhattomuus liittyy jotenkin osittain siihen menetettyyn nuoruuteen koska olo on kuin rakastuneella teini-ikäisellä :D haluan vaan juhlia ja mennä miten sattuu ja olla kavereiden kanssa ja samalla tunnen syyllisyyttä lasteni takia, tietenkin..en kuitenkaan ole kuin 2 krt juhlimassa käynyt kun järjen pidän päässä..   ongelma on siis rauhaton olo ja se että pää on koko ajan täynnä sekavia ajatuksia. esikoisen aikana hommat meni siihen pisteeseen että pelkäsin olla yksin ja mietin että jos mies ajaa kolarin tms ja halusin hänet kokoajan kotiin ja luulin että vauvani sairastuu kun hän vähän itki tai että tulen vaan yksin kotona hulluksi. sain sitten sepramia kunnes tulin siitä 3kk päästä raskaaksi ja lopetin pillerit. lääkärin mukaan minulla oli synnytyksen jälkeinen masennus. itse en jälkeenpäin ole samaa mieltä koska minulla ei mielestäni ole kaikkia vaadittavia oireita/yhtä pahoina. silloin minulle riitti että lääkkeet auttoivat mutta nyt haluaisin kunnollista hoitoa ja oikean diagnoosin johon käytettäisiin enemmän aikaa kuin vartti. lopettamisen jälkeen olo oli ihme kyllä vielä hyvä- aina tähän pisteeseen asti. koko raskaus meni hyvin ja olin todella onnellinen. synnytyksenikin ovat olleet normaaleja. aloitin opiskelut esikoisen ollessa 1v enkä enää sitten edes muistanut koko asiaa ja elin taas normaalia elämää.. kun esikoisen aikana tuli tällaista niin oli myös kesä eli jotenkin se että harrastukset loppuu ja kaikki muut nauttivat kesästä ja minä siivoan kakkavaippoja on varmasti vaikuttanut. kesä ei ole tylsän ihmisen vuodenaika. tuota toista ketjuakin lainaten, saankohan tarpeeksi virikkeitä aivoille tuntuu että ne oikeasti pehmenee pois ja siksi pääkin sekoaa? tilannehan ei ole vielä yhtä paha kuin esikoisen aikana ja en tiedä käykö niin ikinä koska olen tämän kerran kokenut.   yksi asia on myös todella korostunut eli seksuaalinen halukkuus. lähinnä ovulaation aikoihin mutta en siis saa yöllä unta jos tekee mieli :D hieman naurettavaa kyllä mutta sillä hetkellä ei naurata yhtään :D onko minusta tullut mies? seksi ei kuitenkaan ole mitenkään erityisen hyvää, on vaan pakko saada?? ennen olin se jota sai vinkua mukaan...   haluaisin siis kysellä onko muilla ollut samanlaista? on todella kiusallista kun ei pysty keskittymään mihinkään, varsinkaan lapsiin kunnolla, siis yhtään mihinkään. olen kuin joku piripää :o kilpirauhas kokeet minulta on katsottu 2krt 3 vuoden sisällä ja perusverikokeet. mikähän muu asia tämä voisi olla ja miksi tämä on alkanut lähes samaan aikaan molempien lasten saannin jälkeen ihan puskista. olo on niin sekava ja tuo piripää kuvaa ehkä parhaiten asiaa. anteeksi nytkin sekavuus xD tämä on vaan niin monimutkaista minullekin :D

3.5.2014
AMP91
AMP91

Kiitos piristävistä kommenteista :D heti auttaa jos yksikin on kokenut samaa =) nyt olo on jo taas tasaisempi mutta seuraavaa intopiikkiä odotellessa :D

9.5.2014
AMP91
AMP91

Mulla olo muuttu tosi paljon ku lopetin imetyksen.. En aluks ees tajunnu et mistä se olon muutos johtuu, mut tuohon yhdistin.. Olin yhtäkkii hyväntuulisempi, olo oli kevyt, seksihalut kasvo ihan järjettömästi..:D tuntui hyvältä ja huonolta samaan aikaan. Huonolta tuntui ku harmitti ettei pientä enää saa rinnalle ja se että se on jo hiukan isompi ja itsenäisempi.

4.5.2014
HannnaK
HannnaK

Ehkä selitys on juurikin se, että olet saanut lapset "liian"nuorena ja menojalkaa vipattaa. Mutta koska sä pidät järjen päässä ja olet vastuullinen äiti, sulle tulee morkkis tuosta halusta olla villi ja vapaa.

Jokainen kaipaa omaa aikaa ainakin jonkin verran ja tietty symbioosista herääminen kyllä tapahtuu kun vauva on muutaman kuukauden ikäinen.

Mutta mä en ole kokenut, ainakaan noin voimakkaasti, että haluaisin pois lasteni luota. Kyllähän ne joskus ottaa aivoon kun väsyttää ja toinen ei tee mitään lapsia hoitaakseen vaan kaikki on omilla harteilla.

Masennus esiintyy kyllä niin monenlaisina muotoina että ei ole samaa kaavaa millä voi määrittää mikä on masennusta. Usein sitä ei itse huomaakaan jos on riittävän syvällä.

Mä voin kyllä jakaa tuon "piripäisyyden" tunteen sun kanssasi. Mulla oli samantapaista kuopuksen synnyttyä. Se synnytys oli jotenkin niin voimaannuttava että mulla jäi kauhea draivi päälle ja menin vauvan kanssa sinne ja tänne ja tuonne... Mut mä halusin pitää vauvan mukana. En missään nimessä halunnu jättää sitä minnekään. Oli vaan niin ihanaa mennä sen vauvan kanssa joka paikkaan ja energiaa olis riittäny vaikka muille jakaa. Päässä surisi ja olin tosi impulsiivinen haluissani.

4.5.2014
misukka
misukka
Tapahtui virhe. Yritä myöhemmin uudelleen.
Ladataan...