Eräs tositarina erovanhemmuudesta

Joskus sovittiin exäni kanssa, että ollaan yhdessä aina. Siihen asti että toinen kuolee. Menimme miehen suvun vastustelusta huolimatta kihloihin ja naimisiin. Anoppi oli sitä mieltä että minä olen kelvoton äidiksi koska sairastin tuolloin vakava-asteista masennusta. Kun anopilta alkoi tulla häiden alla viikoittain viestejä joissa minua mustamaalattiin mutta joita minä en saanut nähdä, oli minun pakko laittaa mies selkä seinää vasten: Joko laitat rajat äitisi touhulle tai minä pakkaan kamat ja lähden enkä tuu enää koskaan takas. Exäni valitsi tuolloin minut. Häät pidettiin ja seuraavana vuonna aloin odottaa esikoistamme. Yritimme pitkään raskautta ja kun se vihdoin oli totta, olin onneni kukkuloilla mutta mies vetäytyi kuoreensa. Ainahan hänelle pelaaminen oli tärkeää mutta sen uutisen jälkeen siitä ja hänen omasta maailmastaan tuli entistäkin tärkeämpi. En saanut enää kontaktia eikä meillä enää puhuttu mistään, tiuskittiin vain. Mua pelotti olla exän kyydissä kun se ajoi aivan holtittomasti. Ei ollut enää mitään läheisyyttä, ei henkistä eikä fyysistä. Tunsin itseni vastenmieliseksi ja oloni yksinäiseksi. En koskaan ollut tuntenut itseäni niin yksinäiseksi kuin silloin kun odotin esikoistani. Meni 9kk ja lapsi syntyi. Minä stressasin jo laitoksella. Anopin sanat mun kelvottomuudesta sekä omat kokemukset lapsuuden tunnekylmyydestä ja hoivan puutteesta sekä lapsen isän tunnekylmyys ja välinpitämättömyys. Oltiin viikko sairaalassa ihan vain mun migreenin takia joka puhkesi synnytyksen jälkeen. Kipulääkkeillä ja fysioterapia-lähetteellä pääsin sitten kotiin. Kotona odotti kaaos. Ei ollut kaapissa ruokaa, ei siivottu, ei pyykätty...... ei mitään. Pidätin itkua. Torkahdin illalla sängylle ja heräsin kun vauva itki. Mies makaa sohvalla eikä tee mitään. Siinä kohtaa muistan purskahtaneeni itkuun ja sanoneeni "Mä en tuu tätä jaksamaan, mä tarvin sun apua". Seuraavat 6kk onkin sitten sumun peitossa. En muista kuin välähdyksiä sieltä täältä. Olin niin ahdistunut, stressaantunut, väsynyt ja uupunut sekä vittuuntunut. Mulla oli siinä kaksi lasta, yksi iso ja yksi pieni. Koko arki ja vauvanhoito jäi mun harteille. Lapsen isä tuli koulusta kotiin ja istui koneelle ja istui siinä siihen asti että piti mennä nukkumaan ja aamulla taas kouluun. Itse en saanut levätä, lapsi ei nukkunut päikkäreitä, kotityöt jäi mun harteille, ruoanlaitto, kauppa, laskut jne jne. Mistään ei puhuttu enää ja jos miehelle jotain yritin puhua oli vastaus "oo hilijaa, ei oo oikea aika puhua, älä jankuta". Olin lapsen kanssa 4kk:n neuvolassa ja kaikki meni hyvin. Oltiin pukemassa vaatteita ja tekemässä lähtöä kun neuvolalääkäri sanoi "minä unohdin kysyä että miten sinä itse jaksat". Istahdin alas ja kerroin kaiken. Lääkäri sanoi että ei tee lastensuojeluilmoitusta mutta kehotti ottamaan itse yhteyttä omaan sosiaalityöntekijään. En koskaan saanut aikaiseksi soittaa itse, kumpa se lääkäri olisi tehnyt vaan sen ilmoituksen. Koitti juhannus. Mies oli taas tapansa mukaan pelannut aamuun asti ja kun lapsi heräili ja olisin tarvinnut apua, alkoi riita. Se paisui niin että minä sain mehukannusta selkääni. Tämä oli jo toinen pahoinpitely. Ensimmäisen kerran tulin tämän miehen käsistä pahoinpidellyksi ollessani viimeisilläni raskaana kun kuulemma kiusasin häntä kun käskin mennä vessaan oksentamaan krapulaa olohuoneen sijasta. Mehukannu oli viimeinen niitti. Pakkasin minun ja lapsen kamat ja lähdimme turvakotiin. Lapseni isä jäi kotisohvalle tabletin kanssa pelaamaan kun me menimme ovesta. Lapsemme oli tuolloin 5kk. En kuullut tästä ihmisestä mitään 1,5vk. Vasta sossupalaverissa näin sen paskiaisen seuraavan kerran. Ei vieläkään halua keskustella, vain esittää hyvää miestä ja isää sekä valehdella ummet ja lammet sossuile. Ei katumusta. Ei halua selvittää parisuhteen ongelmia. Jäimme lapsen kanssa turvakotiin. Tätä jatkui koko sen ajan mitä olimme turvakodissa, paskiainen kävi siellä esittämässä isää 2-3h/pv. Meillä oli palavereja ja yhteiskeskusteluita. Ei ne johtaneet mihinkään. Päädyin sitten etsimään omaa asuntoa minulle ja lapsellemme. Eräs turvakodin ihminen kysyi meiltä, miltä se meistä tuntuu. Minä sanoin "tuntuuhan se kurjalta heittää kaikki yhteinen sekä monta yhteistä vuotta roskakoriin". Tähän paskiainen totesi "tai sitten tää on vain hengähdystauko". Ei perhe-elämästä oteta hengähdystaukoja. Tein tuolloin jo päätöksen että koska en yhteiseen kotiin enää palaa, ei ole enää paluuta yhteiseen elämäänkään. Muutimme lapsen kanssa yhteiseen kotiin, hän oli tuolloin 8kk:ta vanha. Alku oli ihan kamalaa. Surin eroa ja hoidin arjen ja lapsen yksin sekä totuttelin elämään lapsen kanssa yksin. Paskiainen muutti entisestä yhteisestä kodistamme soluun, ettei tarvitsisi kantaa lapsesta huolta. Minulta loppui voimat tukiverkon ja avun puuttuessa ja lapsen ollessa 11kk menimme takaisin turvakotiin. Turvakodin työntekijät pakottivat paskiaisen hoitamaan lasta jotta minä sain levätä. Kävimme myös palavereja ja paskiainen lupasi hankkia uuden asunnon ja ottaa enemmän vastuuta. Mitään ei kuitenkaan tapahtunut. Nyt tuo lapsi on 1v1kk vanha. Exäni asuu edelleen siellä solussa eikä ole kantanut lapsesta vastuuta vieläkään. Minä panin jälleen paskiaisen selkä seinää vasten toistamiseen: Joko minulle lapsen äitinä ja vastuunkantajana yksinhuoltajuus tai tie vie käräjille. No saimme paperit tehtyä eikä paskiainen sanonut mitään. Seuraavassa sossupalaverissa hän sanoi ettei hänellä ollut vaihtoehtoja ja että hänelle ei ole annettu mahdollisuutta olla isä ja että lapsen äiti eli minä estän isän ja lapsen tapaamisia.

11.3.2014
Tigru
Tigru

Tosi kiva juttu! Toivottavasti osuu kemiat yksiin sen perheen kanssa! :)

28.3.2014
Sralla
Sralla

Täytyypi kertoa tänne ilouutinen: Meille on ehkäpä tukiperhe tiedossa! Mennään parin viikon päästä sitä perhettä tapaamaan. Ihanaa että mä nyt vihdoin saan itselleni sitä lepoaikaa. Lapsi on tähän asti tavannut isäänsä tapaamispaikassa 2h kerrallaan syystä että isällä ei ole sitä asuntoa missä lapsi voisi olla ja minusta tämä järjestely sopii hyvin. Tuleepahan lapsi hoidettua kun siinä on silmäpareja katsomassa. En halua että lapsi tulee menemään isän luokse sitten kun isä joskus joutuu siitä solusta muuttamaan ja oman asunnon hankkimaan koska en voi olla varma tuleeko lapsi hoidettua.

28.3.2014
Tigru
Tigru

Olipas tönkkö teksti multa aikasemmin, pahoittelut siitä. :) Ihan liikaa yleistystä... Totta kai se jättää ikuisen jäljen, ihan oikeassa olet! ♥ Ja se viha-vaihekkin täytyy läpi käydä. Ja tommosethan yleensä aiheuttaa sitä harmia aina vaan uudelleen, joten sinänsä ei ne rauhaan jätä, vaikka vihasta yli pääsiski, tulee vielä uusia. Mut sulla on suunta oikea. Joku päivä vielä helpottaa. Ja se lastensuojelun asiakkuus ei ole ollenka huono juttu, pääasia että saat apua lapsen kanssa!

23.3.2014
Sralla
Sralla

Kiitos Sralla ja kaikki muutkin ihanista viesteistä! Mulle on moni sanonut että avioero jättää jälkensä ehkä loppuiäksi. Ehkä jotkut asiat selviää vasta ajan kanssa. Kuitenkaan en ole enää pitkään aikaan surrut eroa, ollut ainoastaan helvetin vihainen, raivoissani ja pettynyt yms. Ei sureta se että pääsin eroon ihmisestä joka ei vaan tiputtaa mun päälleni paskaa minkä ehtii.


Meistä tuli viime kesänä lastensuojelun asiakkaita ja nythän se sanoi viimeisimmässä palaverissa sossujen edessä että hänelle ei ole annettu eikä anneta mahdollisuutta olla isä. Tämähän on siis ihan täyttä paskaa, sille on ollut isyyttä tarjolla se reilu vuoden päivät mutta kun ei niin ei. Kasvojen menetyksen pelossa pitää sitten keksiä tollasia valheita ja kun itsetuntokin on niin helvetin heikko. Ja sossut uskoo.... Mä en enää tiedä mitä mä sen jätkän kans teen kun musta tehdään kokoajan se pahis ja syntipukki vaikka minä oon se joka on tän paketin pitänyt kasassa. Jos jollakin on hyviä neuvoja niin kertokaa 3

23.3.2014
Tigru
Tigru

Vahva nainen olet ollut!

20.3.2014
hursjes
hursjes

Mie voin luvata ettei sitä eroa ja pettymystä lopunikää käsittele. :) Hyväksyt vaan tilanteen sellasena ja lakkaat miettimästä sitä onko se reilu... Lupaan et ku pääset yli, ja asennoidut oikein, tarjoo elämä sulle kaikenlaista kivaa! :) Lapsiki kasvaa koko ajan, siitä on hirveesti iloa ja seuraa. :) Ihan pian jo helpottaa, tsemppiä siihen saakka! ♥ Olet tehny viisaan valinnan, ja oot huippu äiti!

Ja Misukka, mun mielestä olet väärässä siinä ettei virtuaalinen tuki auttais. :) Mulle tästä palstasta oli aikanaa iso apu ku exän kanssa kipuilin. :) Kyllä sunki tuki on mulle merkinny paljon, ja Maaruan myös! ♥

19.3.2014
Sralla
Sralla

Juu mä tosiaan välillä pidän päiväkirjaa mutta nyt en oo muistanut kaikkea laittaa ylös. Ja yksinhuoltajuushan mulla on lapsesta koska ei voi olla yhteishuoltajuutta jos vain toinen kantaa vastuuta. Exä on sitä mieltä että hän kantaa todella paljon vastuuta kun hoitaa tyttöä silloin kun mä pyydän eli tosi harvoin. Se on hänestä riittävästi eikä hän tiedä mitä pitäisi vielä tehdä lisää kun mulle ei mikään riitä, kuulemma. Kyllähän järkikin sen sanoo että ei se vastuu lapsesta tasaisesti jakaudu jos minä olen 24/7 lapsessa kiinni ilman että mulle suodaan hengähdyshetkiä tai lepotaukoja. Exäkin aina muistaa mainita siitä miten hänellä on koulu ja oppari jotka vie aikaa ja sen jälkeen vielä oma elämä. Mitenhän kävis jos minäkin vain alkaisin peräämään itselleni sitä "omaa elämää"? Itse elin nuoruuteni ja ehdin tehdä monenlaista ennen äidiksi tuloa ja minun elämään tuo tyttö tuli aivan oikeaan aikaan. Isänsä ei vaan ollut eikä ole valmis kypsymään vanhemmuuteen. Se oli tosi iso pettymys ja shokki kun exä ei sitten osallistunutkaan perheen elämään vaan halusi elää poikamiehen elämää. Nyt olen jo siinä pisteessä että olen hyvilläni että potkein sen ihmisen elämästäni. Ehkä käsittelen sitä pettymystä ja eroakin jollain tapaa koko loppuikäni, kyllähän tuommoinen asia jättää jälkensä.

19.3.2014
Tigru
Tigru

12.3.2014
Tatja84
Tatja84

Tosi surullista kuulla tälläistä. Mutta tuon noi paskiaiset osaa. Esittää välittävää isää kun on pakko ja muuten todeta ettei kiinnosta paskan vertaa. Ja sulle ei jää minkäänlaisia todisteita mistään.

Hän maalaa susta taitavasti ilkeän exän kuvaa niille sossuille.

Ehkä sun pitäisi kirjoittaa itsellesi päiväkirjaa noista miehen edesottamuksista. Silloin asiat ei jäisi muistikuvien varaan vaan sä voisit joskus näyttää niille sossuille, että mitä sinä teet jotta mies hoitaisi oman osuutensa mutta että sitä ei todellakaan kiinnosta kuin näytellä hyvää isää se pieni hetki. Ja säästä viestit joita sä sille laitat ja mitä saat takaisin. Sähköpostit olisi helppo printata ulos. Tekstaritkin säilyy puhelimessa.

Tuhannesti voimia sinulle, vaikkei tämmöinen virtuaalinen tuki ehkä kovin pitkälle kannakaan kun kaipaisit käytännön apuja.

12.3.2014
misukka
misukka
Tapahtui virhe. Yritä myöhemmin uudelleen.
Ladataan...