Mustasukkaisuus

Tyttö 5vuotta on mustasukkainen vauvasta. Olemme vuorotellen antaneet kahdenkeskeistä aikaa hänelle. Kerrot että vauva on pieni ja häntä pitää hoitaa hellästi. Tyttö on saanut osallistua vauvan hoitoon kun haluaa. On vaihtanut vaippaa, pukenut/riisunut, kylvettäny vauvaa, autettuna toki. Saanut pitää sylissä valvottuna. Päivisin ollaan tehty juttuja mitä tyttö haluaa kun on mahdollista. Välillä vauva itkee aika paljon eikä se ole aina mahdollista. Omasta mielestämme olemme ainakin yrittäneet huomioida molempia lapsia parhaamme mukaan. Silti tyttö satuttaa vauvaa kun silmä välttää. Laitan vauvan sänkyyn kun menen esim. vessaan. Tyttö vääntää vauvan käsiä, pari kertaa satuttanut myös päätä. Onneksi vielä ei mitään vakavaa ole sattunut mutta..... Kun vauva on sylissä tyttö saattaa yllättäin hypätä myös syliin tai kun kantaa vauvaa tulee takaapäin ja tarttuu mun tai miehen jalkaan roikkumaan niin että meinattu kaaduta. Vinkkejä mitä tehdä? Miten tuosta pääsis eroon? Neuvolassa myös puhuttu asiasta.

10.2.2014
Ennu81
Ennu81

Meillä mustistelua ei ihan kamalasti esiintyny ennen kuin pikkuveikka lähti liikkeelle. Mut sit sitä tönimistä ja tuuppimista olikin hyvän aikaa. Kannattaa varustautua siihen, että eka vuosi tulee ainakin olemaan enempi vähempi mustistelua.

Ja meillä edelleen silloin tällöin esiintyy. Nyt kun tuo pienempikin on kohta kolmen vanha ni tuo antaa jo takaisin ja isoveikka on joskus helisemässä.

10.2.2014
misukka
misukka

Ennen vauvan syntymää luettiin kirjoja missä kerrottiin miten vauvan tulo vaikuttaa elämään. Esim. Minusta tulee isosisko. Jäähyllä tyttö ei leiki huoneessa vaan istuu tuolilla ja miettii. Ollaan kyllä sanottu ettei saa ottaa jalasta kiinni ettei äiti tai isä kaadu päälle ettei satu.

Vauva on kohta 3kk, toivottavasti tilanne helpottaa pian....

10.2.2014
Ennu81
Ennu81

piti vielä lisätä, että kirjastossa on paljon lapsille suunnattuja kirjoja eri asioista, myös tämmöisiä isosiskoutta ja vauvaa käsitteleviä, ehkä niiden avulla saisi tytön kanssa juteltua asiasta niin että hän saisi ajatuksiaan puettua sanoiksi?

olen itse kokenut ne hyviksi mm. erilaisuutta käsittelevissä asioissa koska ne on nimenomaan tehty lapsentasoisesti kun taas aikuiselle nämä jutut on niin monitahoisia, että voi olla vaikea yksinkertaistaa. Noiden kirjojen avulla lapsi sitten juttelee asiasta, tekee kysymyksiä joihin vastaamalla asiaa saa käsiteltyä.

10.2.2014
Mummy83
Mummy83

meillä oma huone on myös jäähypaikka eikä haittaa et siellä on lelut ja tekemistä, koska se tarjoaa sen rauhoittumishetken lapselle. Sit kun tulee ulos huoneesta, ni keskustellaan siitä miksi jäähylle joutui ja pyydetään anteeksi käytöstä. Mitään muuta kommunikointia ei ole, jos koittaa tulla esittelemään jotain piirrustusta tmv ni ei kiinnitetä huomiota siihen ennenkuin on puhuttu jäähyn aihe läpi.

meillä tuo pöydän tmv ääressä istuminen asettaa jääräpäisyyden edelle ja tulee se "en varmana pyydä anteeksi" -asenne. Kokemuksesta voin sanoa et kerran laitoin parvekkeelle jäähylle, kun oli oikein kunnon raivokohtaus, niin tyttö kieltäyty tulemasta sieltä pois ja oli siellä 2h. Huoneeseen ku menee jäähylle, niin se on tuulesta riippuen parhaimmillaan 5min ja tulee jo juttelemaan asiasta ja pahimmillaan ehkä sen 30-45min.

Lapset on tietty erilaisia ja ikäkin vaikuttaa tuohon, mut meillä on tuo oma huone jäähynä ollut käytössä jostain 3-4v lähtien ja on toiminut hyvin. Ja nimenomaan siitä syystä, että on tiennyt et vanhemmat ei leiki, ei puhu, ei tee mitään ennenkuin on valmis pyytämään anteeksi ja juttelemaan asiasta. Pienempänä tuo jäähy kesti aina vain muutamia minuutteja, kun tuli jo huoneesta pois, nyt kun on jääräpäisyyttä enempi ni on pidempi aikakin, mutta tosi harvoin sitä joutuu enää laittamaan sillä tavoin jäähylle, vaan yleensä asia pystytään juttelemaan läpi jo siinä itse tilanteessa. Meillä siis 6,5v tyttö.

10.2.2014
Mummy83
Mummy83

Ennu81, pakko korjata, että oma huone on kyllä maailman huonoin jäähy paikka. Sehän on melkein kuin palkinto lapselle, koska siellä on leluja ym. Ruokapöytään, jossa ei ole mitään! Siinä oikeasti joutuu miettimään tekojaan.

10.2.2014
carata
carata

Tuosta jalkaan käymisestä on vaan keskusteltava, että niin ei saa tehdä koska siinä voi sattua pahasti. Älkää korostako, että vauvaan sattuu vaan sinuun tai isiin sattuu. Tai tyttöönkin voi sattua jos jää alle.

10.2.2014
misukka
misukka

Oletteko te jutelleet isomman kanssa noista mustasukkaisuuden tunteista? Että hän ymmärtäisi että nuo tunteet on täysin normaaleja ja sallittuja, mutta missään tapauksessa vauvaa ei saa satuttaa.

Hän pelkää, että vauva vie hänen paikkansa ja te rakastatte häntä vähemmän siksi että vauva tarvitsee teitä enemmän ja isompi joutuu odottamaan vuoroaan. Se voi olla uusi asia hänelle. Tähän asti te olette olleet vain häntä varten.

Uusi tilanne vaatii paljon ymmärtämystä teiltä vanhemmilta, keskustelua isomman sisaruksen kanssa ja herkeämätöntä valvontaa. Älä jätä vauvaa yksin edes vessareissun ajaksi jos tiedät että isompi voi käydä vauvaa satuttamassa. Ota kaukalossa tai sitterissä mukaasi vessaan. Ja ihan hyvin voit kertoa isommalle, että joudut näin tekemään koska hän on aikaisemmin satuttanut vauvaa vaikka tietää ettei saa.

5-vuotias on kuitenkin vielä pieni ja impulsiivinen vaikka tuntuukin nyt todella isolta pienen vauvan rinnalla.

Sanon tämän ihan kokemuksella, sillä meillä noiden kahden ikäero on lähes päivälleen 5 vuotta.

10.2.2014
misukka
misukka

Tyttö menee huoneeseen jäähylle. Sit keskustellaan asiasta miksi teki ja mitä olisi voinut sattua jne. Katuu tekoaan muttei tiedä miksi satutti vauvaa.

10.2.2014
Ennu81
Ennu81

miten te vanhemmat toimitte kun 5v on toiminut noin? sen ikäinen kyllä jo ymmärtää miten ei saa toimia.

10.2.2014
minnakatka
minnakatka
Tapahtui virhe. Yritä myöhemmin uudelleen.
Ladataan...