Mie oon varmaan surkea ajankäyttäjä,koska en koe pystyväni olemaan hyvä äiti jos oon kokopäivätöissä:/Aika ei vaan riitä millään kaikille neljälle.Oon ollut paljon kotona ja nyt tehnyt töitä silloin kuin ehdin.Tässä on eka kerta vuosiin nyt muutama kuukausi et ollaan molemmat töissä..ite kyllä olen vain 6h päivä.Siltikin kun ensi viikkoa nytkin katon niin huhhuh:DLennosta vaihto:DJa lapsia on siis 4kpl.On lääkäriä,omaa lääkäriä,hampaita,koulun keskusteluja,kaverisynttäreitä ja muuta..ja päälle pitäs harrastaa ite ja lasten harrastaa ja viettää perheen yhteistä aikaa ja antaa yksilöaikaa:DMutta ihanaa nämä ruuhkavuodet on..toivon et masukki pysyy kyydissä ja tämän työpätkän jälkeen saan jäädä kotiin kasvattamaan masua ja pyörittämään perhettä:)

Ei meilläkään nyt ihan joka paikassa ole lapset mukana, mutta hyvin usein silloin jäävät toiselle vanhemmista tai nukkumaan :) ja toki miehen kanssa kaksin jos johonkin tahdotaan (muutama tunti, yleensä se pari kertaa vuodessa) menee lapset mummulaan. Myös lomaa saavat viettää mummoloissa, kun se niille käy, mutta ei meidän menojen takia yleensä, vaan ihan koska se on hyväksi kaikille ja kaikki tykkää :) me saatetaan silloin kaapata jäljelle jäävät lapset ja tehdä jotain ylläriekstraa :) muuallakin lapset yöpyy (isoin kavereilla ja kun kummit pyytää niin sitä mukaa heillä) mä vaan oon ihmisenkin sellainen etten viihdy yksin, mieluummin edes se yksi lapsi mukana, enkä kaipaa mitään ihmeitä - illat saadaan olla miehen kanssa ihan kaksin ❤️ muille menoille kyllä pääsen, jos ikinä näen tarvetta. Mä sairastan jo etukäteen sitä aikaa, kun lapset ei enää ole mun ympärillä ja jään iteksiin - mitä sillä kaikella ajalla tekee??? :D töissä 8h ja silti jää hirmusti luppoaikaa - saatika lomat! :O

Tai miten sen ottaa. Miehen isällä on kaksi siskoa ja 7 veljeä. Kaikilla miespuolisilla on vain poikia. Eli tytöt tulee suvun ulkopuolelta olevilta miehiltä.

Siinäpä teillä lottovoitto :) Vielä harvinaisempi tapaus siis kuin täällä.

Misukalle pakko kommentoida että meidän tyttö on ensimmäinen tyttölapsi miehen suvussa 25v vuoteen.

Mä ajattelen pitkälti samoin kuin aadasisko. Jos lapsia hankkii, miksi ne pitää sysätä pois arjesta eli viedä hoitoon kauppareissun ajaksi tms.

Meillä on hyvin harvoin sellaisia kauppareissuja että ajatellaan lasten parhaaksi olevan se, että he pääsevät leikkimään ja olemaan isovanhempien kanssa kun me lähdetään laukkaamaan pari ostoskeskusta läpi. Lapset ei jaksa kulkea mukana useampaa tuntia vain katsellen. Herran jestas, en minäkään kuin lähes pakon edessä pari kertaa vuodessa.

Mä ihmettelin joskus miehelle että miksi sille on vaikeaa ottaa lapset kauppaan mukaan mutta mulle ei. Eli jos lasten kanssa on tarvinnut mennä yksin kauppaan, niin se kävijä olen poikkeuksetta minä. Mies ei halua koska se ei osaa. Mä tyrkkäsin sille kakrut kainaloon ja totesin että opettele.

Eri asia tietty jos ei halua opetella. Mut sillon mä ihmettelen miksi lapsia ees tekee jos ei niiden kanssa halua edes paria maitopurkkia kaupasta hakea.

Mistä kaikesta muusta arjen elosta lapset sysitään pois. Onko telkkari tai pelikonsoli niiden lapsenvahti jotta vanhempien ei tarvitse vaivautua leikkimään lasten kanssa?

Joskus on toki helpompaa käydä kaupassa ilman lapsia. Mutta jos toimitaan aina näin, ni onko se oikein.

Jenkku kyllä neljä h/vrk saa jo lapsiakin huomioitua - jos vaan asiat järjestää niin :) meillä lapset on kyllä mukana kaikissa kotitöissä ja nauttivat niistä - koskaan ei pyydetä, ilmoitetaan mitä tehdään ja yleensä halukkaita on vähintään yksi. Ja kyllä myös tuo pienimmäinen :) pyykit viikkaan vasta kun lapset nukkuu, kaveriperheen tekee myös Ruuan silloin (minäkin varmaan tekisin) tällöin siihen neljään tuntiin ehtii edes hetken antaa rauhallista aikaa lapsille. Mutta tämä on siis mun omalta kohdalta. Mä en tarvii tunnin lenkkiä yksin, mä pystyn järjestää parturin esim vlopulle (enkä käy siellä jatkuvalla syötöllä), mä en tarvii ripsipidennyksiä, enkä kynsiä tms. Tiedän että on paljon ihmisiä joiden mielestä tämmöinen on kahjoa, mutta mä elän lapsille ja perheemme (ja voi - ystäviä on paljon ja tehdään paljon asioita yhdessä, en koe siis olevani neljän seinän sisällä oleva uupunut kotiäiti) eikä kenenkää tarvii herneitä nenään vetää. Tää on meidän perhe ja meidän elämä - juuri miehen kanssa puhuttiin miten mahtavaa meidän elämä on, mitään ei puutu, mennään hyvissä sykleissä ( omien ja lasten lasten väliin jää kyllästymiseen asti omaa aikaa) meiltä ei puutu mitään (vaikka rahaa saisi olla huomattava summa enemmän, se ei silti näy elämässä sen kummemmin, lapset harrastaa ja kaikki tarpeellinen saadaan hankittua)

Pekka ja Matti ; mun lähtökohdat on nuo, enkä pidä niitä tiukkoina - pidän niitä perheelle hyvinä. Ja kuten pk:laiset ajattelee että kaikille löytyy elämän kehän sisältä, niin mä olen sitä mieltä että kaikille löytyisi perheystävällisempi elämä sen ulkopuoleltakin - ken sellaisen tahtoo. Mun tekstillä hoitoon laitossa ihmettelin sitä kun kotiäidit/normi arkityöläiset (säännöllisesti pois kotia (6-16 välillä) pyytää jotakuta vahtimaan lapsia kun hakee maitoa kaupasta tai joka päivä, useaankin otteeseen tekee jotain johon ei kykene ottaa lasta mukaan (haravointi, normaali asiointi, polttopuiden pilkkominen, koiran lenkittäminen jne) mä en ymmärrä millälailla lapsi tai kaksi on nuissa tiellä/haitaksi/vaivaksi? Tai sitä miten lapsi oppii mitään normaalielämästä, jos ei mitään saa kokea, eikä vanhemmat opasta? Mulla kulkee koko lauma mukana ja koen sen vain positiiviseksi kaikkia kohtaan. Mä ehdin elää itselleni vielä moneen kertaan ja haravoida yksin miljoona kertaa jne... Avasikohan yhtään enempää? En siis puhu normaalista työssäkäyvien lasten hoitopäivästä.

Heh. Siis jos eka ois ollu poika ni olis pitäny tehdä tyttökin

Tiiäkkö jenkku. Mun äiti ei aikoinaan halunnut yhtään lasta. Sit alko siinä vähän vaille kolmenkympin tietämissä miettii et yksi tyttö olis kiva. On myös sanonu, et jos eka olis ollu poika ni olis ollu pakko tehdä poikakin. Mut kolmatta ei olis enää tehnyt.

Mä olen asennoitunut niin että meille ei tyttöjä tule. Miehen puolen suku on niin poikavoittosta että mahkut tyttöön on aika mitättömät.

Mies kai kaipaa pientä prinsessaa. Se on aina ihan innoissaan jos yks mun kaveri tuo tyttönsä meille hoitoon. Ja haluaa vähän lellitelläkin sitä :)

Aadasisko, sulla on aika tiukat ajatukset.

Voi, jos minäkin/me voitais valita, niin ei asuttais tässä pääkaupunkiseudulla. Mutta toisaalta me ei voitais asua kehyskunnissakaan, miehelle tulis liian pitkä työmatka. Ja autokin tarvittais.

Itse kysymykseen.En varmaan olisi nyt kotona, jos meillä 2 nuorinta lasta olis syntyneet pienemmillä ikäeroilla esikoiseen nähden.

Ja noista "hoitoon viskaajista". Meillä ei arkipäivässä ole lapsille hoitajaa, mun vanhemmat ottaa 2 vanhinta lomalla mummolaan.Muutoin asutaan kaikista isovanhemmista niin kaukana, ettei siinä arjessa ole hoitajia. Esikoisen koulu ja noi välimatkat "sanelee" tätäkin. Ja vielä, en usko että kukaan tietoisesti viskaa lapsiaan hoitoon. Kyllähän siihen hoitoon laittamiseen yleensä sitten on jokin perhekohtainen syy.

No mä rohkenenväittää että meillä riittäisi aikaa työssäkäyvinäkin lapsille, paljon tehdään perheenä eikä todellakaan tarkoitus ole huomioida joka lasta erikseen joka päivä :O usein sitä tapahtuu silti. Rohkenen väittää että meiltä sitä aikaa löytyisi enempi kuin hyvin monelta muulta, joilla työpäivä on pitkä ja sen jäljeen on pakko kuosithan itseään (parturi, kuntosali, kävelyt, shoppailut jne) mulla menee lapset kaiken tuon edelle ja ne siirtyisi jos ei ehtisi olla lasten kanssa KOSKA me ollaan tehty lapset meitä varten, ei muun maailman harteille... Ja tämä on mun ajatusmaailma ja meidän perheajatus. En ikinä voisi asua esim Helsingissä, jossa työpäivä saattaa olla matkoineen n. 7-18/19.. Siinähän sitä jo mennään nukkumaan samointein. En pystyisi elää niin että hoitaja näkisi lastani 5pvää ja minä 2pvää... Sen vuoksi (rahat tiukilla ja ihan kaikesta tingitään) valinnut että oon kotona mahdollisimman pitkään. Tällä hetkellä näyttää että neljäskin pääsee eskarin maailmaan ja vain viiden joutuu päivähoitoon kolme vuotiaana.

Ikäerot,lapsiluvut ja hoitoonviennit on joka perheellä omansa:)Turha mennä kenenkään niihin puuttumaan..ja niin kuin tässä on huomattu siihen ikäeroon ei aina voi vaikuttaa eikä lapsilukuunkaan:)

Minä oon ainoa lapsi enkä mä sinänsä ole koskaan kaivannu sisaruksia. Oikeastaan mun ainoa asia siinä joka on harmittanu, on se, ettei meidän lapsille tule paljonkaan serkkuja koska ne on nyt kaikki miehen veljen kontolla :D

Eikä sitä tiedä olisko sitä veljen tai siskon kanssa tullu kuitenkaan toimeen.

Musta on kiva toivoa että ainakin se yksi vielä saataisiin koska esikko on todella tuonut esiin sen että toivoo lisää sisaruksia. Musta se on sulosta. Ja kyllä meidän syliinkin aina pikkuinen mahtuu. Vaikka eihän näistä asioista todellakaan lapset päätä. Mutta kyllä se ajatusta uudesta vauvasta helpottaa kun toinen niin intsinä kyselee että koska meille tulee uusi vauva.

Minä taas tavallaan ymmärrän monenlaisia näkökantoja... Varmasti kaikissa perheissä, isoissa ja pienissä on puolensa. Ihana rikkaus, että on monenlaisia perheitä!
Itse koen ihan luonnollisena asiana suureen perheen ja olen perheestäni tavattoman onnellinen. En yhtään koe ongelmaksi riittää kaikille lapsille. Lapsetkin nauttivat niin toistensa seurasta ja ovat onnellisia, saavat hyväksyntää ja rakkautta myös toisiltaan. Meillä on perheessä todella vahva yhteenkuulumisen henki.
Mutta minusta kaikkea ei tarvikaan ymmärtää, riittää, että avoimesti hyväksyy erilaiset ratkaisut. Ei maailma ole mustavalkoinen. :-)

"Mä en myös kään ymmärrä noita ketä omasta tahdostaan haluaa vain ja ainoastaan yhden lapsen, mun mielestä se on itsekästä. Nii ja sit noi hoitoon viskaajat, ei voi ymmärtää.. " Jos mä en jotain ymmärrä niin tota kommenttia??! selitystä kiitos!

Kahden ekan raskauden kanssa meni reilu 2v ennen kuin plussa tuli. Viimeinen (masussa vielä) sai alkunsa imetyksen jälkeen, niin et ehti tulemaan yhdet menkat. Mut mullakin tytön jälkeen imetys piti menkat pois 8,5kk, joten pienempää ikäeroa ei oltais saatu, paitsi ehkä lopettamalla imetys. Nyt ikäeroksi tulee siis n.1,5v.

Juu kyllä meillä tiuhat välit saneli nuo menetetyt vauvat ja pelko siitä ettei ehkäisyn jälkeen enää saa vauvoja... Tosin 3-4 oli meillä maksimi, tämä viiden oli kohtalon sanelema ja kun hänet menetettiin, tajuttiin että se yksi todellakin vielä mahtuu meille ❤️ kyllä mä oon saanut sina nauttia vauva-ajan täysin, kuin myös siitä eteenpäin. En koe että meidän lapsista kukaan olisi toisen jalkoihin jäänyt. Vuorotellen järkätään kaksin aikaa joka lapsen kanssa ja jo pienenä pitää tasapuolisesti oppia odottamaan. Meillä ei mene niin ettäpienin määrää, vaan kaikki on tasa-arvossa keskenään. Toki jokainen saa tehdä ikänsä mukaisia juttuja ja ne järkätään niin että onnistuu. Mä en koe että lyhyistä ikäeroista olisi haittaa kenellekään - päinvastoin. Tosin ulkopuolisia arvostelijoita riittää, yleensä lapsiluvusta.. Mä taas en käsitä yhden lapsen perheitä (omasta halusta), enkä myöskään näitä 2-3 lapsisia joiden lapset ei osallistu arkeen, vaan tungetaan milloin minnekin hoitoon, että saa maitopurkin haettua kaupasta ;) mutta mä taas ymmärrän täysin suuret katraat ja näen sen hyödyn.. Tänä päivänä 2lasta vastaa ihan sitä entistä yhtä lellittyä...

Kyllä mä olenkin onnellinen noista tirriäisistäni. Nuo kaksi on paljon enemmän kuin monella muulla on tai tulee edes olemaan. Hullua vaan, että kun on joskus päättänyt että meille tulee kolme, ni se ettei sitä ehkä saakaan, on kauheaa.

Poikien kummitäti on mun lähelläni sellainen, ettei hänestä välttämättä ikinä tule äitiä omista toiveistaan huolimatta. Ihanaa, että hän tuntee meidän pojat kuitenkin rakkaiksi ja läheisiksi itselleen. Hän on mulle sanonutkin, että ihan kuin omia olisivat. :)

Kiitos vastanneille. En oikein tiennyt voiko tuohon purkaukseen mitään vastata, saati että kukaan ei onnistunut ymmärtämään mua väärin joka on aikamoinen suoritus.

Jotenkin rauhoittavaa oli lukea teidän kokemukset noista ikäeroista.

Mie oon jotenki niin pettyny itseeni että tämä jotenkin sai mulle sellaisen fiiliksen, että ehkä mie kuitenkin kelpaan vaikka elämä ei menekään niin kuin olen toivonut ja halunnut.

Ehkä tämä auttaa mua taas hyväksymään itseni ja omat puutteeni.

Kiitos siis!

Meillä on ikäerot 3-4-vuotta,ihan tarkoituksella.
Mutta menkat mulla on aina alkanu kuukausi jälkivuodon jälkern
vaikka oon imettäny..en ois niitä kyllä kaivannut ihan heti:)

Meillä kans ei ole ehkäisyä ollut, tiedän ettei se mulle sovi ja sen vuoksi esikoisen alulle saanti ei ollut helppoa. Sitten oli keskenmenoja ja toisaalta mieluummin olisin ollut niitä - tärppäämättä. Imetys kun loppui tulin välittömästi raskaaksi (menkathan mulla alkaa jo heti synnytyksestä normaalilla syklillä) oltiin varauduttu odottaa kauan, mutta sitten se kävikin todella nopsaa. Nelonen antoi odottaa itseään taas pidempään. Samoin viitonen, se raskauskaan päättyi pidemmillä viikoilla. Nyt tulossa on pisin ikäero meidän perheessä (ekat neljä syntyi viiteen vuoteen) nyt tämä on viimeinen ja toivon että saadaan hänet pitää. Kun alkaa laskea että raskaus on n. 9kk ja vuodessa on 12kk, saa paljon enemmän aikaa nuihin vuosiin mahtumaan. Me päätettiin että lapset kerralla ja sitten pitäisi miettiä miten niitä ei tulisi lisää. Mä en usko että mun kroppa enempää kestäisi näin tiuhaan tahtiin, eikä pää kestäisi enää yhtään menetystä... Sitä en tiedä mistä päätös tuli että saadaan edes se eka, saati seuraava useiden km jälkeen. Kahdesti olen valmistanut itseäni lapsettomuuteen.

Moi. :-) Minä oon kai suurperheen äiti. Lapsosia on mulle suotu seitsemän. Ihmeitähän ne on jokainen. Kaksi lyhyehköä pätkää olen käyttänyt ehkäisyä, ihan terveydellisistä syistä. Muuten lapset on saanu meille vaan tulla.. :-) joskus olen raskautunut hyvinkin helposti, pienin ikäero meillä on 12kk. Joskus on mennyt pitempään, pisin ikäero on 4 vuotta. Eli ei se niin yksin kertaista olekaan.. On monia tekijöitä varmasti, mitkä raskautumiseen vaikuttaa.. Ja tosiaan joskus se vaan napsahtaa nopeasti ja joskus joutuu odottelemaan ...vaikka samoista vanhemmista ois kyse :-) Tsemppiä!

Mulle ei ole suotu edes mahdollisuutta olla suurperheen äiti...