Ei biologinen isä.

Moikka ! En oikeen tiedä miten alottaisin tai kirjottaisin.. Itse tulin raskaaksi Elokuun loppupuolella, lyhytaikaisen seurustelun johdosta. Myöskin toinen osapuoli tiesi että on kokoajan mahdollista että näin tapahtuu, hän tiesi että emme käytä minkäänlaista ehkäisyä ja että saattaisin hetkenä minä hyvänsä tulla raskaaksi. Positiivisen raskaustestin tehtyäni herra X halusin keskustella kanssani asioista ja että miettisimme parasta mahdollista ratkaisua yhdessä. Minulle vastaus oli jo selvä, en haluaisi keskeyttää raskautta. Herra X halusi kuitenkin että teen abortin, sillä hän ei halunnut vielä isäksi kyseisessä elämäntilanteessa, jossa vain ryyppääminen ja bailaaminen oli kaiken edellä. Itse en tätä hyväksynyt.. X kuitenkin sai puhuttua niin että varasin ajan keskeyttämiseen ja lääkäriin, ja nuo asiat olin valmis tekemään vain sen takia että saisin kyseisen miehen kokonaan itselleni. Lääkärin vastaanotolla oltuani lääkärille selvisi että en itse halunnut tehdä aborttia vaan minua painostettiin siihen, jonka johdosta hän käski minun miettiä ITSE. Yritin miettiä asioita ja itkin ja itkin koska molemmat päätökset tuntuivat vääriltä.Tämän jälkeen herra X alkoi uhkailla minua, mikäli en tekisi aborttia hän hakkaisi minut ihan paskaksi ja satuttaisi minua. Tuolloin varasin uudelleen ajan lääkäriin kauhusta kankeana ja pelokkaana. Lääkäri näki heti että kaikki ei ollut kunnossa, ja sanoi; "Lapsi ei ole hänen vatsassaan vain sinun, päätös on sinun, ei hänen. Mitä tahansa päätätkin päätä se itsesi takia, et hänen takiaan." Ja lääkäri myöskin sanoi että jos minua uhkaillaan hänellä olisi velvollisuus tehdä siitä rikosilmoitus, sitä ei kuitenkaan tehty. Lähdin lääkäristä ja soitin herra X:lle että lapsi ei ole hänen, että olin harrastanut seksiä jonkun toisen kanssa ja tälle olin raskaana. Myöhemmin kuulin kun hän oli sanonut ystävälleni että jos joskus saisi tietää että lapsi olisi hänen "se olisi henki pois kummaltakin". Tein varmasti väärin monien mielestä, mutta minun silmissäni ratakaisu oli oikea. Tällä hetkellä raskausviikkoja on n.19 enkä ole kyseisestä henkilöstä kuullut pariin kuukauteen mitään. Olen löytänyt ihanan miehen itselleni, joka on ihan mukana raskaudessa ja tukee minua kaikin mahdollisin tavoin. Häntä ei häiritse että lapsi ei ole hänen vaan toivoo että tekisimme vielä myös yhteisen lapsen. Kiitos kun jaksoitte lukea.

7.1.2014
Aaanu
Aaanu

Mä luulen, että tässä tapauksessa biologista isää ei tule koskaan kiinnostamaan. Jos ikä oli 25, niin melko lapsellisesti käyttäytyy ikäisekseen. Ehkä ei siis koskaan selvitä asiaa.

7.1.2014
carata
carata

Varma tunnistus saadaan niinkin yksinkertaisella asialla kuin DNA-testi.

Nää isyyden selvittämiset/selvittämättä jättämiset on saamassa uutta lainsäädännöllistä pohjaa.

Esim. äiti  ei saa tulevaisuudessa estää isää selvittämästä isyyttään lasta kohtaan.

7.1.2014
PekkajaMatti
PekkajaMatti

Maarua on oikeassa, että lasta voi myöhemmin kiinnostaa oikea isä/biologistaisää kiinnostaa, olisiko lapsi sittenkin hänen, mutta pidän tuota ensimmäistäkin epätodennäköisenä, etenkin jos nykyinen miehesi tulee olemaan lapsen elämässä mukana ensi sekunneista asti! Ja nythän jo raskausaikana vauva tottuu miehesikin ääniin. Eli JOS te ette kerro, että isä onkin joku muu, ei se välttämättä koskaan selviä. Tietenkin omalle kohdalle ajateltuna tuollainen tilanne olisi kamalaa, isä, jota on aina luullut isäkseen, ei olisikaan isä. Kannattaa tarkoin miettiä mitä tekee. Se, että annoit lapselle mahdollisuuden syntyä maailmaan oli aivan oikea päätös!

7.1.2014
carata
carata

Fiksusti teit ::))! Onnea raskauteen ja toi ottavasi tuommoisia urpoja ei enään sun elämään eksy :))! Ihanaa että jotkut miehet ovat tuollaisia joka sinulla nyt on!::)) arvostukset hänelle::)))

7.1.2014
hursjes
hursjes

Muistaakseni mä hoidin kans homman maistraatin kautta, mut jos en ihan väärin muista, niin hoidin sen netissä verkkopankkitunnuksilla. Samalla laitoin kiellon, ettei lehtienmyyjät tm saa soittaa.

7.1.2014
carata
carata

Ilmoitat maistraattiin, että haluat lisätä tietoihisi luovutuskiellon. Muistaakseni näin. Soita joka tapauksessa maistraattiin ni ne kertoo kyllä.

7.1.2014
misukka
misukka

Kiitos osoite vinkistä ! Miten osoitteen edes saa salaiseksi ?

Puhelinnumero vaihtui heti silloin ja on salainen ! :)

7.1.2014
Aaanu
Aaanu

Ja hei, kannattaa oikeasti laittaa numero salaiseksi, samoin osoite, vaikka tuosta herra X:stä ei olisikaan hetkeen kuulunut mitään. Ihan vain sinun ja lapsen takia. Jos hän joskus alkaa asiaa miettimään ja päättää esim.humalapäissään tulla katsomaan onko lapsi sittenkin hänen näköinen, ei se kivaa tule olemaan.

7.1.2014
carata
carata

Mutta vaikka tässä on taistellut ja taivaltanut jokseenkin raskaan polun, niin mistään hinnasta en päätöstäni muuttaisi enkä sitä kadu, asiat ovat tällä hetkellä juuri niinkuin niiden voisi toivoa olevan !

7.1.2014
Aaanu
Aaanu

Kiitos viesteistä, piristää kummasti kun ihmiset ei aina tuomitse ! :)

Näin aluksi ainakin pidän kirjoilla isän paikan tyhjänä, ajan kanssa tässä pitää edetä. Ja joo on varmasti ihan viisasta odottaa ennenku alkaa toista mukulaa tekemään.

Raskasta on kun nykyään ihmiset on niin uteliaita ja ajattelemattomia, raskauteni näkyy jo ja ihmiset onnittelevat ja kyselevät, kukas on isä, no kukas se onnekas isä on ja Missäs isä on ja muuta, eihän asia edes käytännössä kuulu kenelleekkään ketä sitä kysyy vaan niille kenelle haluan sen kertoa, vastaukseni yleensä ollut aiheen vaihtaminen tai toteaminen että et tunne sitä..

7.1.2014
Aaanu
Aaanu

Kyllä tuossa tilanteessa saa valehdella. Mielestäni lääkäri oli täysin oikeassa sanoessaan, että lapsi on sinun vatsassasi, ei hänen. Ei kenelläkään miehellä ole oikeutta määrätä, mitä sinä kropallesi teet! Minä en ikinä voisi harkita omalle kohdalleni aborttia, vaikka sitä joku muu painostaisi tekemään. En voisi, koska tietäisin sen painavan mieltäni aina. Vaikka lapsi on sinun ja biologisesti hänen, ei asialle vain voi mitään. Hienoa, että olet saanut tueksesi nyt toisen, fiksumman miehen! Raskaana tulet tarvitsemaan tukea ja turvaa. Vaikka lapsi ei ole biologisesti hänen, voi hän halutessaan kiintyä lapseen ja rakastaa lasta, vaikka lapsi ei hänen oma olisikaan.

7.1.2014
carata
carata

Hyvin tehty! :)

Mutta mie oottelisin muutaman vuoden ennenkö alkaisin yrittämään uutta vauvaa uuden miehen kanssa. Toisen tuntee kunnolla vasta useemman vuoden kuluttua, jolloin tietää onko hänestä isäksi. Mieti myös tarkkaan jätätkö lapsen tiedoissa tyhjän kohdan isän paikalle, vai ajattelitteko että uusi miehesi tunnustaisi hänet? Mie en antaisi tunnustaa, kun vasta niin tuore juttu. Ehkä muutaman vuoden päästä, sitten kun alkaisitte yrittää biologista lasta.

Pidä itsestäsi huoli, ja toivottavasti ei exästä kuulu mitään. :)

7.1.2014
Sralla
Sralla

Sinuna kyllä salaisin osoitteen. Exällesi lähestymiskiellon hakeminen on myös hyvä juttu, vaikka oletkin uudessa suhteessa.

7.1.2014
PekkajaMatti
PekkajaMatti

Hieno juttu :)

Siinä tapauksessa onnea teille molemmille uuteen elämään!

7.1.2014
misukka
misukka

Kyllä hän onneksi on valmis ottamaan lapsen avosylin vastaan ja auttanut järjestelyissä ja muissa lasta varten ja olemme myöskin keskustelleet asiasta, Ja hänen sanojensa mukaan, asiaa helpottaa se että hän on ollut matkassa lähes koko raskauden ja on loppuun asti !

Herrä X:ästä en ajatellut tehdä rikosilmoitusta enkä hakea lähestymiskieltoa sillä hänestä ei tosiaan ole kuulunut nyt mitään ja mitä minä hänestä olen kuullut pikkulintujen kautta niin ei hänen elämänsä dokaamisesta ja bilettämisestä ole muuttunut, joten häntä ei edes kiinnosta, hyvä niin. Ja kyseinen herra on siis 25 vuotias, itse vasta 21.

7.1.2014
Aaanu
Aaanu

Minusta ratkaisusi on ihan oikea.

Hienoa, että et tehnyt aborttia painostuksen alla ja onneksesi olet löytänyt uuden miehen jota ei häiritse raskautesi. Toivottavasti hän haluaa olla täysipainoinen isä lapsellesi vaikka toivoo biologistakin lasta. Mikäli tuleva lapsi ei ole hänelle tärkeä, sinun kannattaa miettiä oletko hänen kanssaan vai et. Koska jos ottaa äidin, lapset tulevat samassa paketissa ja paras lopputulos tulee kun hoitaa lapsia kuin omiaan.

Hieman mua kyllä pelottaa tuo uhkaus tappaa teidät jos käy ilmi, että lapsi on exäsi. Mä tekisin sen rikosilmoituksen ihan kaiken varalta.

7.1.2014
misukka
misukka
Tapahtui virhe. Yritä myöhemmin uudelleen.
Ladataan...