Oletteko kokeillut itse tuntuuko vauva alakautta?

Rv 31 on menossa. Supistuksia, vihlomisia ja mahakipuja on ollut mutta ei niin kipeitä että niistä mitenkään olisin huolestunut. Vauva on ollut nyt tosi alhaalla jo hetken aikaa ja tänään kokeilin itse että miltähän nuo paikat tuntuu. Ennen en ole kokeillut ja nyt kokeillessa tuntuikin kova vastassa eli ilmeisesti vauvan pää. Olin aika yllättynyt että sen voi itse ylettyä tuntemaan. Onko muilla kokemusta? Onkohan normaalia? Lääkäriaika on reilun viikon päästä että kait siellä sitten viimeistään selviää.

22.12.2013
Äiti0
Äiti0
3 years, 11-month-old toddler

Siis joillainhan vauva laskeutuu jo aikaisemmin sinne ihan alas ja toisilla vasta synnytyksessä.

20.1.2014
JennnyLee
JennnyLee

Hei, 

Pakko kommentoida, vaikka ketju onkin jo hieman vanha! Kun lapsi on laskeutunut tarpeeksi alas, niin voi pään hyvinkin tuntea. Ja myös mies voi osua, ja osuukin tuohon päähän, mutta toki se vehje liukuu sitten pään ohitse syvemmälle, sillä emättimen seinämät ovat hyvin joustavat. Näin ollen suoraa tökkimistä päähän ei tule, vaikka se siihen osuisikin, ja lisäksi siinä on kohtu, sikiökalvot sekä lapsivettä suojaamassa. Siksi siis seksi on edelleen turvallista :) 

Kauheesti sitä kohdun suuta ei kuitenkaan kannata itse ronkkia ja tutkia, ja käsihygieniasta on syytä pitää huolta, jos sitä itse tutkiskelee. Mutta eipä siitä nyt suuremmin pitäisi haittaakaan olla ;) 

  

Mukavaa odotusta kaikille!

20.1.2014
Selina86
Selina86

Kirjoittaja on poistanut kommentit.

20.1.2014
Selina86
Selina86

Niin ei sitä päätä suoraan voi koskea, mutta sen voi tuntea sieltä paikkojen läpi.

23.12.2013
JennnyLee
JennnyLee

Kyllähän lääkäritkin pääsee kokeilemaan kohdunsuuta ihan kädellä? Miksi sitä ei siis voisi kokeilla kotonakin, toki on varmaan vaikeaa, etenkin jos masu on iso, mutta...Miehet kai lähinnä pelkää iskevänsä lasta sillä vehkeellä suoraan silmään, mutta todellisuudessa, jos paikat on kiinni, niin ei ole mitään estettä harrastaa seksiä. Lapsivesihän suojaa vauvaa iskuilta ja osumilta....

23.12.2013
carata
carata

Mäkin tunsin jollain 30+ viikoilla pään siellä alhaalla ja mietin että voiko sen oikeesti tuntea. Parin viikon kuluttua kun lääkäri teki sisätutkimuksen niin hän sanoi heti ensimmäisenä että täällähän jo pää heti tuntuukin. Eli vauva oli tosi pitkään ihan siellä alhaalla kun syntyi kuitenkin vasta rv42+1.

23.12.2013
JennnyLee
JennnyLee

Eipä ole koskaan tullut mieleenkään. Toisaalta olen tuossa vaiheessa ollut jo niin iso ettei varmaan olisi ollut edes mahdollisuuttakaan.

22.12.2013
misukka
misukka

Ei minullakaan ole aiemmin tullut mieleen kokeilla mutta ajattelin että kokeileehan lääkärikin. Kävi kyllä mielessä että mitenköhän tuo seksin harrastaminen.. Ei ole kiva tökkiä toista päähän x/

22.12.2013
Äiti0
Äiti0

Mulla huomenna 32+0. Täällä supistuksia, menkkamaista alavatsa kipua, kamalaa valkovuotoa ja satunnaisesti jotain räkää/limaa/mälliä muistuttavaa vuotoa, jonka olen todennut kokkareiseksi valkovuodoksi. Alapäätä en ole tunnustellut itse, mutta kävi kyllä mielessä kokeilla, kun tämän luin! Mulla paikat on ollut visusti kiinni ja eivät viimeksi olleet edes pehmenneet, mutta nyt asia on varmaan eri, kun on noita tuntemuksiakin ollut. Toivottavasti vauva jaksais olla masussa vielä hetken...

22.12.2013
carata
carata
Tapahtui virhe. Yritä myöhemmin uudelleen.
Ladataan...