noniin nyt alkoi ihottuma..?
heh tuolla aiemmissa ketjuissa olen kertonut huutavasta vauvastani. en uskonut oireiden liittyvän allergioihin mutta tänään meidän 4kk tytölle tuli yhtäkkiä vauvulenkin jälkeen ihottumaa. se leviää taipeiden kohdista ja on parissa tunnissa kasvanut. päälaki+selkä+rinta on ainoat puhtaat kohdat. voisinkohan laitta sibicortia siihen? perusvoidetta jo laitoin. ei apua. alllergiatestejä pyydän toki neuvolassa varsinkin nyt mutta tähän hätään ne eivät auta. eläinpölyallergia on kuulemma tosi harvinainen vauvoilla mutta se olisi kuitenkin oireiden ajankohdan mukaan loogisin. minulla on kokoajan ollut sellainen kutina persuuksissa että kaikki huudot yms edelliset jutu liittyy johonkin ulkopuoliseen tekijään, ei mun ruokiin. tänään siis oltiin mummulassa jossa on koira ja to kaverilla jolla kani. ja viime viikollakin oltiin mummmolassa. onko kellään kokemusta eläinpölyallergiasta? soitin acutaan ihan vaan puhelinapua pyytäessä ja eihän se nainen tiennyt mistään mitään , no ihottumaa näkemättä tietekään... ihottuma on siis isoja punaisia läiskiä alkaen taipeista ja reunoilla peniä näppymäisiä laikkuja. ennen on ollut hyvä iho eikä vanhemmillakaan mitään ole. huomasin jo synnärillä vauvan aivastelevan paljon ja vaihdoin neutralin dödöön ja pesuaine onkin aina ollut se , myös pyykeissä. mutta tuo normidödö selvästi aivastutti lasta sekä myös nämä eläimet. voisiko olla siis niistä tämä ihottumakin? vauva on myös tämän ihottuman myötä pulautellut enemmän ja oikein kunnolla. muuten on iloinen kuin mikä. ihottuma on vähän koholla ja kuuma. korvat ovat ihan punaiset ja kaula varsinkin. itse olen edelleen syönyt tänään ihan normaalisti ja periaatteessa mikä vaan voi minun ruoista allergiaa aiheuttaa tai sitten ei mikään, joten niillä en vaivaa päätäni ennen lääkärin neuvoja. neuvolassa oli to kaikki kunnossa. help!

Vastaa
Listaa uusin ensinvastasin jo tuohon toiseenkin ketjuun eli kunnossa ollaan =) mutta jos ihottuma on jo melkein vuorokauden ollut niin olisiko se vielä ollut todennäköistä edetä hengitysteihin??? jotenkin odotin sen ensin parantuvan mutta koska niin ei käynyt niin lähdettiin.. ensiapuun on kuitenkin ihan erilainen kynnys lähteä joten odotin (jonkun mielestä kauankin) =)

Muakin kiinnostais, miten siellä voidaan!? Nostellaan siis tätäkin, jos tämän huomaisi.

Jos ilmenee turvotusta ja kuumotusta, veisin lääkäriin! Etenkään kasvojen alueella se ei ole hyvä juttu ja kuten tuossa jo joku mainitsi, niin äkkiä menee henkitorve tukkoonkin, jos sattuu nyt sut jonkun allergisen jutun takia turpoamaan! Ei kannata jäädä kotiin arpomaan. Itse en jäisi noilla oireilla lapsen kanssa kotiin. Tai sitten en ainakaan voisi nukkua hetkeäkään.

Meidän tytöllä vauvarokko meni kropan läpi. Alkoi päästä, sitten meni niskaan ja rintaan. Sen jälkeen vatsa ja jalat. Käsiin ei tullut mitään. Ei mennyt niin tarkasti, et olis ollut selvä raja, mut kolmessa päivässä pilkut katos. Kuume meillä oli vauvarokossa max.38,5

ei ole peilikuvina vaan sikinsokin ja vaihteleee... nyt on jo enemmän ihottumaa naamassa kuin tunti sitten ja vähän turvotusta miehen mukaan

liikkuuko ihottuma vauvarokossa?? tämä nimittäin liikkuu ja pahenee paikoin

no eipä taideta huomenna mennä neuvolaan jos onkin vauvarokko ... heh

ihme ettei kuumetta ole ainakaan tiettävästi.... eikä esikoiseen ole tarttunut ainakaan vielä... oiskohan moloemmat sitten x)

http://www.google.fi/imgres?client=firefox-a&hs=r47&sa=X&rls=org.mozilla:fi:official&biw=1680&bih=948&tbm=isch&tbnid=U5aondrOdg1WyM:&imgrefurl=http://palaga.vuodatus.net/lue/2007/12/ihottumaa-kasitoista&docid=kg67maJPytNACM&imgurl=http://vuodatus-media-1.vuodatus.net/g/10502/1121743.jpg&w=480&h=360&ei=lDCbUvmrLIf8ygP8u4KoDQ&zoom=1&ved=1t:3588,r:4,s:0,i:113&iact=rc&page=1&tbnh=182&tbnw=226&start=0&ndsp=27&tx=104&ty=64
http://www.google.fi/imgres?start=134&client=firefox-a&hs=QjS&sa=X&rls=org.mozilla:fi:official&biw=1680&bih=948&tbm=isch&tbnid=llvjCJI7CB7udM:&imgrefurl=http://mylittleprettythings1.blogspot.com/2013/01/tyton-ihottuma.html&docid=PLaz-kR0J2btXM&imgurl=http://2.bp.blogspot.com/-609ixzLYFuQ/UO0Z09_k86I/AAAAAAAAB8I/nZQ1NPVCHuc/s1600/IMG_7188.JPG&w=1066&h=1600&ei=YTCbUpa1IYnnywPZsYLYBQ&zoom=1&ved=1t:3588,r:41,s:100,i:127&iact=rc&page=5&tbnh=201&tbnw=133&ndsp=36&tx=51&ty=101
nämä jos aukeavat niin olivat jotenkuten lähimpänä mutteivät täysin.. isompia länttejä meillä on mutta reunat on tollaset.

Onpas tullut hyviä vastauksia. Mä kiikuttaisin lapsen yksityiselle, en neuvolaan. Kuulostaa nokkosrokolta, mut jos olis ollut kuumetta, veikkaisin vauvarokkoa. Jos yöt tuntuu kovin villeiltä, kokeilisin avuksi panadolia, joko suppoa tai nestemäistä. Oletko vaihtanut vaippamerkkiä? Jos sitä ihottumaa on taipeissa, voisi kyseessä olla myös jonkinlainen vaippa-allergia? Joitakin vauvoja ne kuminauhat ärsyttää... Allergia mahdollisuus muutenkin omin tietty olemassa, mut lääkärissä tälläiset selviää :)

saisikohan tänne kuvaa laitettua?

no periaatteessa voisi olla nokkosrokkoa juu.. kuvat vaan tosiaan netissä on aika huonoja. en enää tiedä mitä ajatella :D. ainoan kuvan netistä löysin jossa oli samannäköistä ja kuva ohjautui blogiin jossa ei itsekään tiedetty mikä vauvalla oli... mutta ihottuma on siis isoina läiskinä ja reunoilla vähän pisteitä. vauva kun on kuitenkin hyvinvoiva niin en tiedä mitä ne lääkärissä voivat tehdä kuitenkaan. tällaista isokuvioista ihottumaa ei löytynyt mistään vaan sellaisia pilkkuja ja paukuroita ja pisteitä netti täynnä... meillä kun on enemmänkin kuin sellainen lehmäkuviointi :D ja todella minimaalisesti on ihottuma koholla jos oikein tarkastelee .

siis kuulostaa vauvarokolta* :D

ei olla huomattu kuumettä mutta ti-ke yö vauva oli ihan mahdoton!!! oisko siis kuume ollut huomaamatta?? kuulostais siltä vaikka vauva on vasta 4kk.... millainen ihottuma teidän vauvarokkoisilla on ollu? se kuitenkin on tosi yleinen.. oisko se tarttunut meidän 2v jo?? eli jos ei sille tuu oireita niin ei voi olla se ?

ja ei mielestäni kutia kun vauva on ihan ok

ja kuten tekstissä lukee vauva on 4kk =) suolisto oireista vain tuo tämän hetkinen pulauttelun lisääntyminen (sattumaa?) ja ainainen piereskelijä on tyttö ollut.

nokkosihottuma lähtee 24h kuluessa. tämän on yön aikana jo pahentunutkin. ja siis tämä ihottuma on lähinnä tuossa kaulan poimussa, ei rinnassa niinkuin nokkosrokon kuvissa.. mitä jos tämä vielä pahenee??? huomenna käydään neuvolassa näytillä ja jos eivät ota tosissaan niin mennään yksityiselle. nyt on jalat pahimmat ja on levinnyt koko naamaan. siis punaisia tasavärisiä länttejä jotka kuumottaa .:(

Voisko se olla nokkosihottumaa?

juu siis aivastelee tosi paljon kun ollaan eläinkodissa. ja muuten ei oikeestaan ollenkaan. silmissä ei mitään.. hmm..
