Seksi sektion jälkeen

Minulla on ollut koko raskauden ajan kovin pieni maha, ja raskaus on muutenkin mennyt niin nopeaa että en edes huomannut koko asiaa. Tein kaikki asiat normaalisti raskauden aikana, mm. seksi kuului meillä arkeen ihan kuin mikä muukin asia tahansa. Synnytykseni käynnistettiin viikkoa ennen laskettua aikaa, sillä lapsivettä oli hyvin vähän, ja lapseni oli aika pieni. Kolmannen päivän iltaan mennessä ei ollut tapahtunut juuri mitään, joten lääkäri ilmoitti että tehdään hätäsektio. Tähän päädyttiin koska lääkäri ei halunnut puuduttaa minua enään kauempaa, ja infektioriski alkoi olla liian suuri niin lapselle kuin äidille. Sektio meni nopeasti, ja saimme pian syleillä pientä tyttöä. Haavani parani heti. Sektio tehtiin illalla, ja olin jalkeilla seuraavana aamuna. Ensimmäiset kolme päivää varoin haavaa, ja sain kipulääkkeitä jälkisupistusten vuoksi, mutta sitten jo unohdin edes olleeni leikkauksessa. Sairaalassa vietin viisi päivää, sillä tulehdusarvot olivat koholla, ja jo sinä aikana huomasin seksihalujen olevan huomattavan suuret. Ennen kotiinlähtöä tuli hoitaja pitämään lähtösaarnan, ja teki hyvin selväksi että seksiä ei saa harrastaa. Vanhaan malliin hän vannotti että seksi tappaa ja ei sitä saa missään nimessä harrastaa ennen jälkitarkastusta mihin voi mennä jopa 12 viikkoa. 3 kuukautta ilman seksiä? Paha rästi. Ja kun pääsin kotiin, rästi muuttui vielä vaikeammaksi. Oloni on täysin hyvä. Leikkauksesta on jäljellä vain muisto, enkä tunne kipua tai aristusta missään, enkä ainakaan ole kuivunut mitä myös varoiteltiin. Halut yltyvät, ja neuvolassakin vannotettiin selibaatin nimeen. Tiedän että seksillä on riskinsä tälläisen leikkauksen jälkeen, mutta tuntuu niin kovin hömelöltä pitää täyttä selibaattia mitä suurimpien halujen keskellä kun tuntisi itsensä aivan valmiiksi kaikin tavoin. Kuulemma hellyyttä voi osoittaa rakkaalleen muullakin tapaa, esim suutelemalla ja koskettelemalla, mutta eipä taidettu ottaa tuota neuvoa antaessa huomioon että kun mies koskee, halut meinaavat käydä ylitsepääsemättömiksi. Nyt ollaan KOHTA puolessa välissä selibaattia ja teen hulluuskuolemaa hyppien seinille halujeni kanssa. Minua kiinnostaa kovasti, onko muilla sektion jälkeen samanlaisia tuntemukia, ja onko jokainen kuunnellut kiltisti lääkärin ohjetta seksittömyydestä.

11.11.2013
Maikkoo
Maikkoo

haha, toivottavasti ei ihan niin hyvin tikkaile ;) Mulle ois kyl kelvannu vähän väljemmätki tikkailut, mut ei voi minkää, pitää seuraavan kohalla sanoo, et älkää ihan niin paljoo kiristelkö :D

12.11.2013
tuvitus
tuvitus

Tuvitus, ihana kuulla, etten ole ainoa! Mies jo vähän ehti nauramaan etukäteen, et nyt kolmannen kanssa ne varmaan vetääkin kokonaan umpeen ;)

12.11.2013
carata
carata

carata, tiiätkö mulla kävi kans et ne tikkas mut vähän liianki tiukaks takas.. Ihan ku ois neitsyytensä menettäny eka kerralla ku puuhailtiin..!

Mut tosiaan en mä usko että sun tarvii nyt sitä 12vko odotella, sitte ku itestä hyvältä tuntuu, muistaa vaan sen kondomin laittaa :)

12.11.2013
tuvitus
tuvitus

Ei täälläkään punaisia päin ajella. Lakanathan siinä sais vaihtaa...Jos ei sit halua romanttisesti harrastaa kylppärissä tai vuorata sänkyä pyyhkeillä. Eli kyllä täälläkin odotettiin vuodon loppumiseen ja sit alettiin harkitsemaan asiaa. Järkytyksekseni huomattiin, et mulla oli paikat pienentyneet synnytyksen jälkeen. Epäilin, että ois ollut turvonneet, kun pari tikkiä laittoi, mut ei. Pienempi se on! Että kiitos niiden ihanien pelottelun, joiden mielestä synnytyksen jälkeen toosa roikkuu polvissa... Kuukuppi on muuten ihan ykkös juttu vuodon aikana. Ei oo ollenkaan niin likainen olo ja on kaikin puolin näppärämpi, kuin tamponi. Jos siis ei halua pelkkää sidettä käyttää. Jälkivuodon kanssahan ei tosin tamponia saa käyttää ja mulla ei kuukuppia paikat kestäneet, mut sit se on hyvä, kun menkat alkaa.

12.11.2013
carata
carata

Jeps, jotku jaksaa orottaa jotku ei :)

12.11.2013
mumx2
mumx2

Ja kortsuahan sitä pitää silti käyttää aluksi kuiteskin niin...

12.11.2013
mumx2
mumx2

No en minäkään minkään mahdottoman vuodon aikana, mutta muistaakseni ei se vuoto kokonaisuudessakaan ole mulla kestänyt kuin joitakin viikkoja, korkeintaan tosiaan sen kuusi viikkoa, joten tuskin on ollut enää lainkaan vuotoa tai sitten on ollut jotain toooosi minimaalista(jota en kyl nyt tässä paikanna, että olisiko sitten ollut edes sellaista) ehkä jonkun viikon runsaanpaa ja sitten tosi minimaalista vuotoa, jota ei voi sanoa paljon vuodoksi... en kyllä menkkojenkaan aikana harrastele seksiä :D...

12.11.2013
mumx2
mumx2

Minä oon aina oottanut että jälkivuoto on loppunut. Sektion jälkeen loppui nopeemmin kuin alatiesynnytyksen. Kai sitä voi sitten kun itsestä hyvälle tuntuu. Mua ei oo kyllä ihan heti kauheesti kiinnostanut just tuon jälkivuodon takia. Sitten oon valvottavan vauvan kanssa ollut ihan väsymyksestä sekaisin. Maitoa vuotavat rinnatkaan ei oo kauheesti lisänny innostusta :)

12.11.2013
piglet82
piglet82

Jälkitarkastusta ois hyvä odottaa, juurikin sen tulehdusriskin takia, mutta harva sitä odottaa...

12.11.2013
carata
carata

Mäkin sain sairaalasta ohjeeksi vaan että kannattaa odottaa jälkivuodon loppumiseen asti... Liekö just tulehdusriskin takia :) Ei mekään iha niin kauaa jaksettu oottaa...

11.11.2013
HannnaK
HannnaK

Seksiä saa mun käsittääkseni harrastaa vaikka heti synnytyksen jälkeen, kunhan huolehtii hygieniasta. Jos sattuu, kannattaa lopettaa. Kokeilla voi, eihän siinä mitään menetä. Mut jos yhtään tuntuu huonolta, niin kannattaa odottaa.

11.11.2013
carata
carata

1 sectio takana ja oisko 4vk "odotettu" leikkauksen jälkeen ennen ekaa yhdyntää. Mä olin tosin niin kipeekin sen leikkauksen jälkeen ettei aiemmin käyny edes pienessä mielessä harrastella yhtään mitään. Kieltoa ei mullekaan kyllä annettu vaan sanottiin, että olis hyvä odottaa jonkun aikaa ettei haava rasitu.

11.11.2013
AlliU
AlliU

Mulla 4 sektiota takana ja ei koskaan ole "seksikieltoa" annettu ja melko pian sitä on harrastettukin. En nyt tarkkaan muista aikaisempien kohdalla mutta tämän viimeisimmän synnytyksen jälkeen samana iltana kun kotiuduttiin puuhailtiin. Ja melkeinpä päivittäin sitä meillä on harrastettu, eikä haava ole ollut moksiskaan asiasta. Kaksi kuukautta mulla nyt sektiosta. Eli ei kun vaan puuhiin jos siltä tuntuu :)

11.11.2013
NeeluLeelu
NeeluLeelu

Nooh, mulla ei kyl ole kukaan kertonut synnytyksen jälkeen että pitäisi olla kuukausitolkulla seksittä... joitain infolappujahan ne antoi synnytyksen jälkeen...kait se suositus saattoi olla hivenen kauemmin kuin alatiesynnytyksessä, mutta en tosiaan ole ollut 3kk ilman seksiä... mutta väittäisin, että yli 6 viikkoa en ole jaksanut odottaa, oli sitten kyseessä sektio tai alatie...

11.11.2013
mumx2
mumx2

mie harrastin seksiä kotiutumisiltana, eli 4pv sektiosta. hyvin varovasti tosin, mutta  kuitenkin. en mie  muista saaneeni seksiKIELTOA, vaan siitä ainoastaan varoteltiin. oli tulehdusriskiä ja niittien repeytymisriskiä  jne. mutta ehdotonta kieltoa ei tullut, joten varovasti  sitä harrasteltiin kotona jo heti sairaalasta kotiuduttuani.

11.11.2013
Blanco
Blanco
Tapahtui virhe. Yritä myöhemmin uudelleen.
Ladataan...