Vainoharhaa exästä

Meillä oli aikanaan todella likainen ero exän kanssa,  jonka viimeiset sanat jäivät vuosiksi mieltä painamaan. Tuo aikanaan vannoi, että varmistaa henkilökohtaisesti sen, ettei myö nykyisen  kanssa tulla yhessä olemaan. Sitä ennen oli myös  uhannut, että mikäli vaihdan hänet nykyiseen mieheeni, niin joku pääsee hengestään. Aikansa tuo eron jälkeen soitteli vain kyselläkseen kuulumisia,  sitten kun pyysin olla soittamatta, alkoi rahan kerjääminen. ensin autonrenkaista tms, mitä oli jättänyt lähtökuormastaan, sitten talosta joka miulle jäi, oli tullut  kuulema mätkyä  hälle aina eri summalla, vaikka mie  lakimiesten kanssa olin varmistanu ettei hälle tule mitään kuluja. Kerran myös eron jälkeen tuo kävi hakemassa meiltä jonkun postipakettinsa, ennenkuin sai osotteensa  vaihettua. Puhui ja kyseli asioista, joista tuon ei oisi pitänyt tietää. ikäänkuin tuo kävisi edelleen pihassa tarkkailemassa. Lopulta mie  lähetin hälle paperit  meidän "avo-ehdosta"  ja sanoin ottavani seuraavalla kerralla yhteyttä poliisiin mikäli tuo vielä ottaa yhteyttä muhun. No,  ei ottanut enää sitten.  Miekin pääsin vähitellen painajaisistani ja aloin uskoa hänen menneensä elämässään eteenpäin ja  tajuneen, että mitä  enempi välimatkaa meillä välissä,  sen parempi. edellisestä yhteydenotosta on kohta 4v aikaa, joten tyydyttäydyin siihen, ettei mun tarvihe koskaan kuulla koko ihmisestä tai pelkää  näkeväni sitä. No mutta,  eilen mies soitti järkyttyneenä  töistä, että oli törmännyt tähän huoltoasemalla. ja että hällä oli samanlainen auto alla,  kuin millainen kuukausi takaperin  oli  käynyt kääntymässä meidän pihassa. facesta oli mies sit  käyny kahtoo, että asuinpaikka oli  muutettu exän kohalla ja  tuo on muuttanut takas etelään. mie oon siitä saakka taas panikoinu:( tiedän että hällä on oikeus asua missä päin tahtoo ja käydä hakemassa kahvinsa mistä tahtoo, mutta mie niin  pelkään nyt törmääväni siihen joku kerta töissä tai kaupassa käydessä... todennäköisesti myös exällä on mielessään työt  etelässä eikä tällainen vittumainen akka joka sen joskus on potkassu pihalle, mutta en vain  saa sen  uhkauksia pois mielestäni, ja taas pelkään sen käyneen meidän pihalla. mennee nyt ihan  vainoharhauden puolelle, mutta en tiedä mitä tekisin ja millä itteni rauhottaisin? tuskimpa kukaan näin monen vuoden jälkeen enää kostoa miettii, mutta mie en tosissaan halua mitään yhteydenottoa hänen puoleltaan enkä pelkoa siitä että törmäisin hänneen. huh. rauhotelkaa mua nyt,  jooko? No, ei ole ottanut sen jälkeen. Kertaalleen meillä vaihettiin lukot ja mone

2.11.2013
Blanco
Blanco

toivottavasti celina saa  päätökseen vihdoin exänsä uhkailut. tuttavapiiristä löytyy myös yksi isä, jonka ex-vaimo tekee tämän elämästä varsinaista helvettiä. kiristelee ja uhkailee lapsilla kaupan päälle. surku katsoa sivusta  miten laki tuntuu nuissa tapauksissa olevan myös  täysin äidin  puolella,  eikä isällä tunnu  olevan oikeuksia kuin niellä ja kestää:/ voi jessus.

huh, onneksi mun exääni ei ole tosissaan näkynyt eikä kuulunut. pitkän aikaan ehin vilkuilla töissäkin olan yli ja ihan huoltoasemilla ja kaupoissa asioiminen jännitti. nyt naurattaa melkein, miten tuli ylireagoitua:) tässä tapauksessa hänen uhkailunsa taisi tosissaan vain jääädä uhkailun tasolle. thank god.

7.1.2014
Blanco
Blanco

6vuotta erosta ja silti exä uhkailee ja sun muuta edelleen.olen alkanut ajamaan asiaa. sossua ei tunnu kiinnostavan lukuisat last.suoj.ilmoitukset...poliisia ei oikein kiinnostanut pahoinpitelyt ja vuosia jatkunut suullinen ja sanallinen tappouhkailut. tahtoisin saada yksinhuoltajuuden

7.1.2014
celina87
celina87

kiitoksia rauhoittelusta.

eiköhän tää kaikki oo vaan nyt mun mielikuvituksen tuotetta ja tuskimpa mullla mitään aihetta hätään on.

kyllähän maailmaan paljon ihmisiä mahtuu, toivon mukaan vain en hänneen törmää.

3.11.2013
Blanco
Blanco

mie luulen että jos se ois jotakii halunnu teille tehä niin se ois sen jo tehny. Monta vuotta välissä niin sillä kerkee olla vaikka miten monta eksää kelle vihoitella. Nyt se muutti työn perässä takas etelään, mutta en usko että se sen suurempaa salaaliittoo on tässä rakentanu.

2.11.2013
riu
riu

Mulla yhden miehen kanssa oli hieman erikoinen ero, kun hän oli musta mustasukkainen, vaikka muita naisia hänellä oli muutamia. Juttu kesti vuoden, eikä koskaan virallisesti seurusteltu. Uuden miehen kun tapasin, niin mies sai seuraavana päivänä soiton, jossa käskettiin jättämään mut rauhaan. Noh, mitään ei koskaan tapahtunut ja ei oo koskaan selvinnyt, et kuka soittaja oli, mut epäilen hänen olevan tuo eksäni. En osaa auttaa asiassa, enkä edes lohduttaa, kun tuon enempää omakohtaista kokemusta ei ole :/ Ehkä ajan kanssa unohdatte hänet ja hän teidät? Lähestymiskiellot ei suomessa toimi, joten niistä ei liene apua.

2.11.2013
carata
carata

Voimia blanco! Ei noissa yleensä auta ku aika ja rauha :(

2.11.2013
teeko
teeko
2 years, 11-month-old toddler

jaa, joku lauseenroikale vielä jäituonne roikkumaan:D hitto mie oon nyt sekasin!

2.11.2013
Blanco
Blanco
Tapahtui virhe. Yritä myöhemmin uudelleen.
Ladataan...