Mistä apua työstressiin?
en tiedä lienkö ihan itse kaivanut tämän montun itselleni, mutta olen siis jo toista vuotta ollut aina innokkaasti käsi ojossa ryhtymässä vapaaehtoisesti kaikkiin erikoisjuttuihin töissä. musta on hauskaa opiskella lisää ja tuo turvan tunnetta itselle jotta tietää omaavansa erikoistaitoja muihin nähden, näin en ole ihan heti ensimmäisten lähtijöiden joukossa mikäli potkuja alettaisiin jakaa. mutta kappas vain. jo vuosi sitten työnjohdossa alettiin pistää merkille, että koska kaikki erikoisduunit vei multa niin paljon aikaa, alkoi tehdä tiukkaa selviytyä normiduuneistakin siinä ohella. luvattiin pienentää asiakaspiiriä heti seuraavassa aluejaossa. ja tuota aluejakoa mie oon oottanu kuin kuuta nousevaa! ensin sen piti olla keväällä, sitten kesällä, mutta tapahtuikin vasta tämän kuun kuukausi sitten. työnjohto on vaihtunut tässä välissä, joten lupaukset jäivät sitten huomioimatta, vaikka muistuttelinkin asiaa. itku tuli kun mullle valkeni koko kauheudessaan uusi aluejako, joka ei suinkaan pienentänyt mun normiduunimäärää, vaan kasvatti asiakaspiiriä sillä määrällä, etten niistä selviäisi vaikka lopettaisin samointein kaikki erikoishommatkin. minnuu on pompoteltu kuin heittopussia nyt viime viikot/kuukaudet. päivät täyttyy 90%sti työnjohdon osottamista hälykeikoista ja erikoiskeikoista. pitäisi ehtiä sinne ja tänne ja peruuttaa omat buukkaukseni, koska ne on toissijaisia. sitten kun selvisi, etten näitten muitten hommien takia ole ehtinyt normiduuneja tehä lainkaan, niin alkoi tenttaaminen. että miten on mahdollista että olen noin 250 asiakaskäyntiä jäljessä? ylempi taho vastaa vain että munpittää uskaltaa kieltäytyä ja panna vastaan. joka kerta kun olen niin tehnyt, on sitten tullut sanomista, lisää tenttailua. ennen riitti, että kesäisin itki viimeiset viikot ennen lomalle pääsyä, mutta nyt tuo sama itku tuntuu jatkuvan vaikka kesäkiireetkin on jo menneet. harva se viikko murrun jonnekkin varaston nurkkaan tai parkkipaikalle itkemään, viimeksi aiemmin tällä viikolla itkin jalkakäytävällä kun tuli taas johdon kanssa otettua yhteen että onko mahdollista olla neljässä paikassa samaan aikaan. pidän työstäni, pidän duunikavereistani, pidän jopa johdosta silloin kun ei ole kiirettä. mutta nyt alkaa keinot loppumaan kesken, kun ei enää tiedä että miten päin tässä olisi. niillä ei ole varaa menettää mua, mutta kohta on pakko alkaa miettimään jotain ratkaisuja:/ mitä te tekisitte ja kuinka ite helpotatte työstressiänne?
Vastaa
Listaa uusin ensin
tämä päivä meni suurimmaksi osaksi taas itkiessä. tosin vihdoin sitten "oikeiden" ihmisten kanssa jutustellessa. eli nyt hätääntyi tilanteen tasalle sitten työsuojelupäällikkö, entinen työnjohto ja yksi toinenkin. tuosuojeluvastaava sitten soitti mulle ja lopulta paruin ku pikkulikka sillekkin:D
eiköhän tässä ala vähitellen jotain tapahtumaan. kattelen nyt tämän viikon kevyemmällä tuntimäärällä, josko seon mahdollista, katotaan jatkoa sit kun siltä tuntuu. tarjottiin jo vaihtoehtoa saikulle tai osittaiselle saikulle, mut kaikki kuitenni tietää ettei se saikku auta mihinkään jos sama meno odottaa sit kun takas tulee. kyl mie haluunolla näkemässä mitä muutoksia ne meinaa konkreettisesti tehä ennenku jään kotia!
kiitokset tsempistä!
onneksi mulla on töissä yksi luottoystävä, joka tänään neuvoi vaikkapa soittamaan joka kerta hälle kun itku tahtoo väkisinkin tulla, niin auttaa minnuu parhaansa mukaan:)
vaikka eihän tuokaan ole kuin ensiapua. sama ongelma on monella muullakin, joten pitänee kai kohta porukalla lähtä ylemmän tahon juttusille. josko sitten asia otettaisiin vakavasti kun ei ole vain yksi piipittämässä.
Tuo on kyllä kumma juttu että kun töissä ilmaisee uupuvansa työtaakan/kiusaamisen tai muun asian takia ja itkeä tirauttaa niin heti sanotaan että oletpa HERKKÄ. Joskus aiemmassa duunissa pomo kehotti kovettamaan itsensä eikä itkemään tällaisia asioita, hoh hoijaa. Lähdin sieltä sit aika äkkiä. Tsempit blancolle ja näytä rohkeasti uupumuksesi ja hae asiaan ratkaisua muuten uuvut saikulle asti!
no jooh, työnjohdosta tuli käsky jäädä loppuviikoksi saikulle, kun en enää ollu työkuntosen näkönenkään keskiviikkona. mutta tiedän, että kun huomenna palaantöihin, niin oon "lomani" jo lusinu ja sama rumba jatkuu.
monasti olen suoraan sanonutkin, mutta vastaus on aina sama, että ei ole tekijöitä ja kaikilla muillakin on kiire. ja vaikka sanoin kuun alussa jo, etten aio lähtä uutta listaani edes ajamaan, koska viime kuun listakin on vielä tekemättä, niin eivät virkanneet mittään. kai ne luuli sitä uhmitteluksi vain, mitähän liesanovat kun kattovat koneeltaan etten ihan oikiasti ole tehnyt MITÄÄN tämän kuun listasta..
no siinä tapauksessa sit suorat sanat että sillon kun nämä x-hommat otin vastaan, niin luvattiin ottaa noita toisia hommia pois. Ja että sä et pysty tekemään töitä tällä tahdilla, se on ihan liikaa sun (tai kenen tahansa ) resursseihin.
Joskus ei auta muu kuin se suora puhe ja suoraan ilmaista tahtonsa. Jos ne urputtaa vastaan, niin sano että luovut niistä x-hommista; jos kukaan muu ei osaa tai halua niitä tehdä, niin luulis että siinä vaiheessa miettivät kannattaako etsiä niihin hommiiin joku muu vai antaa asiakaskäyntejä muille.
Tuo ei todellakaan ole tervettä olla sietokyvyn rajoilla koko aikaa. Tilapäisesti (esim .kesäkiireet) se menee, mutta jossain kohtaa täytyy tulla se "suvantovaihe" kun saa tasattua työmääräänsä ja ottaa välillä vähän lunkimminkin. Se on ihan luonnollista työtahtia. Tuolla jatkuvalla kuormituksella sitä palaa loppuun ja siinä vasta työantajalla sitten kiva tilanne on, kun olet puolen vuoden sairaslomalla uupumuksen takia. Mun kaverille (lähihoitaja) kävi just näin.
mummy, vaikka meillä tullutkin muutosta työnjohtoon, niin muutos on tapahtunut firman sisäisesti, eli yhtään uutta asiasta tietämätöntä ei ole palkattu. ja tietävät kyllä paljonko keikkoihin mennee aikaan, kun määräykset heidän kauttaan kulkee. mutta sitä en tiiä, että mitä ihmettä siinä kohti tapahtuu, kun ensin tiedostavat että tälläkin x-projektilla menee mulla 4 työpäivää. sitten kun liki kokonainen viikko on mennyt, enkä olen tän x-projektin ja niitten kirjallisten duunien lisäksi saanutkaan tehtyä kuin 2 asiakaskäyntiä, niin sitten ihmetellään miten se on mahdollista.
joka kerta kun ne näkkee tai kuulee mun itkevän, niin niille tullee paniikki, ja hommia otetaan poies. mutta samaan tahtiin kun toinen käsi ottaa, niin toinen antaa korvaavia tilalle. eli ihan järjetöntä. sitten kun on pari päivää mennyt ja oon kasannut taas itteni, niin sama rumba jatkuu, ikäänkuin katkosta ei oisi koskaan ollutkaan. sitten perustelevat mulle mun omaa käyttäytymistäni "kun sinä olet niin HERKKÄ". vai että HERKKÄ?? jos mie vain herkkä oisin niinitkisin varmaan joka päivä:D mutta se, että yrittää viiden hengen työmäärästä selviytyä ja sitten uupumuksesta itkee, niin se tekkee sitten näemmä herkäksi.
vitut.
tuossa kohtaa jos on esimiesjohto vaihtunut eikä heillä välttämättä ole kokonaiskäsitystä sun työmäärästä, niin tekisin luettelonomaisesti (tai mikä sun työssä ikinä toimiikaan parhaiten) että mitä töitä sä teet ja miten paljon niihin menee keskimääräisesti aikaa.
Tuo on tuttua, että salakavalasti ne hommat lisääntyy kun on valmis ottamaan uusia haasteita vastaan eikä sitä huomaa esimiehet eikä välttämättä itsekään ennenkun siinä vaiheessa ku rajat oikeasti tulee vastaan. Etenkin jos on jotain "pikkujuttuja" mitä on ottanut hoitaakseen, jotka ei välttämättä vie joka päivä x määrää aikaa mutta tullessaan eteen vie sitten reilummin.
Mut tuollainen omien työtehtävien kartoitus oma-aloitteisesti ja isket sen esimiehille ja toteat suoraan että sä et näe miten pystyt hoitamaan noin laajan alueen näiden kaikkien lisäksi. Et onko heillä ehdotuksia miten homma ratkaistaan.
up!
