Katkeruus.

Milloin ihminen saa olla katkera, ja millaisesta asiasta? Itse olen ollut katkera tai ehkä olen sitä vieläkin, mutta yritän se ei ota minua valtaansa. Miks sitten olen katkera johtuneen viimme vuosien surullisista tapahtumista, lapsen menetyksestä. Mutta työstän sitä koko ajan enkä halua katkeroitua, haluan että elämä jatkuu.  Minusta on tullut vahva, mutta myös jollakin tavalla aito ihminen. Aito sinänsä että osaan näyttää tunteeni niin ne surun ja ilon tunteet enkä häpeä niitä. Paljon puhun asioistani ehkä jopa liikaakin, mutta se on auttanut. Tällä hetkellä yritän auttaa äitiäni joka on katkeroitunut elämäänsä, joka ei hänelläkään ole ollut helppo. syntytynyt -50 luvulla äpäräksi joka siis sinä aikana on ollu häpeällistä, kärsinyt siitä. Helpotusta ei tuonut avioelämä alkoholisti ja väkivaltainen mies, jäi kolmen alle täysikäisen lapsen kanssa yksinhuoltajaksi. Kuitenkin kasvatti meidän hyvin ja meiltä ei puuttunut mitään, meistä ei tullut narkomaaneja, alkoholisteja ja jollakin tavalla siis ihan järki kansalaisia :)  Äiti kouluttatui hyvään ammattiin ja asuu nyt omassa asunnossa on terve ja käy siis töissä. Mutta järkyttävää nähdä kun ihminen riutuu katkeruudessaan. Hän ei osaa nauttia tästä hetkestä. Raha on aina päällimmäisenä mielessä, hänellä kuulemma sitä ei ole? en ymmärrä miksi ihminen ei voi olla tyytyväinen siihen mitä on. Hänelläkin on kaunis koti ja työ paikka varmasti pystyy elämään normaalia elämää. Hän on katkera toisille joilla on ns. enemmän rahaa. Jopa katkera niille jotka esim. saanut perinnön. Äitini tarvitsee minun  mielestä apua, mutta itse hän ei sitä näe. Hän on riitautunut nyt isosiskoni kanssa ja sekin juuri tästä katkeroitumisesta ja siitä seuranneista tapahtumista. Kamalaa katsottavaa vierestä... Äitissäni on myös todellakin narsistin vikaa ja pahasti.  Äitini on kuitenkin äitini ja haluasin häntä auttaa, mutta en taida osata.

12.10.2013
eppus
eppus

Kyllä katkeruuden tunteet kuuluu elämään mutta auttaa itseä kun tunnistaa ne ja tiedostaa mistä ne johtuu.

Äitisi on valitettavasti valinnut tien syyttää muita ja keskittyä vääriin asioihin eli omaan kurjuuteen vaikka syytä kurjuuden tuntemiseen ehkei enää olisikaan. Hänellähän menee nykyään ihan hyvin. Ainakin kertomasi perusteella.

Suosittelisin teitä siskosi kanssa suodattamaan hänen puheensa ja "kääntämään toinen poski" jos se suinkin on mahdollista.

Komppaan maarua tuossa että tuokaa esiin se, miten olette kiitollisia hänen antamastaan kasvatuksesta. Kertokaa että hän on tärkeä teille.

Mun mummoni on myös äpärä ja nykyään hyvin huomionkipeä. Kaikessa pitäisi aina muistaa. Ja hänen paremmuutensa tunnustaa.

Kyllä minäkin olen katkera viimeisestä vuodesta, ei siis ihme että olet sinäkin. Ja on oikeus ollakin. Mutta oma valinta on, antaako sen katkeruuden syödä elämänilon ja katkeroittaa ja myrkyttää loppuelämän. Sä olet päättänyt toisin kuin äitisi. Sinä et päästä katkeruutta niskan päälle.

Jos äitisi ei halua apua ammattilaisilta, tarjoa olkapääsi tarvittaessa. Osoittakaa arvostuksenne tavalla tai toisella.

Narsistit on hankalia tapauksia. Heissä kun ei tosiaan mielestään ole koskaan mitään vikaa. Te tosin tiedätte mistä se kumpuaa, joten osaisitteko suodattaa asioita? Voiko siskosi vielä antaa anteeksi? Vai onko peli menetetty?

Todella surullista tuollainen :(

12.10.2013
misukka
misukka
Tapahtui virhe. Yritä myöhemmin uudelleen.
Ladataan...