Kiitos lenkkari tuulista, niitä nyt todella kaivattais!!! Ihanasti kirjoitit!=) Onnittelu tulikin kyllä ihan sydämestä niin kiva että se päätyi toisen sydäntä lämmittäämään! Vointi ollu sellaista sekavaa. Välillä tosi hyviä päiviä ja sitten taas ihan täysiä murtumisia, vois luulla ettei enää suosta pystyisi nousemaan mutta aina sitä vaan noustaan. Kaveripiiriin syntyneet pienet poika vauvat, lasketun ajan ylitys ja tämä joka kk tulevat menkat on nyt viime aikoina ollu niitä suohon vetäjiä. Suru tapahtuneesta on varmaan käyty suurimmaksi osaksi läpi mutta ikävä ja suuri kaipuu on jäljellä ja jonkinlainen katkeruus. Voisin arvioida pahimman nyt olevan takana... Mutta olen jokseenkin hyvilläni siitä ettei joka päivä enää tartte silmiään umpeen itkeä. Suru on uuvuttava kaveri...Kyllä tää tästä! 

Mäpäs misukka käyn lukemassa.

Onkaan tuollainen ovulaatio häiriö sitten kuinka yleistä? Siis että käykö jokainen nainen sen jossain vaiheessa?

myrmelille toivon kovasti plussa tuulia samoinkuin myös misukallekkin :) ajatuksissa olet ollut monasti ja miettinyt olen kuinka sinä jakselet tällähetkellä...sinun onnittelusi erityiseti lämmittivät omaa sydäntäni todella paljon kun meille vauva syntyi  :)

Mä laitoin sulle meiliä. Käyhän kurkkimassa :)

Misukka. Tekstis nosti kyyneleet silmiin täälläkin.

Mä olen kolme kertaa raskautunu sunnilleen heti ja edellisestä raskautumisesta on nyt 10 kk(vai 11) oon miettiny että mikä tuos välis olis voinu muuttua. Mitä istukan kaavinta teki, tuhojako? Jälkitarkastukses kaikki oli kyllä hyvin. Menikö kroppa siitä valtavasta surusta, synnytyksestä ja lääkkeistä sekaisin? Ja on sekaisin vieläkin?

Odottavan aika on kyllä pitkä, varsinkin kun sitä aikaa ei periaatteessa ole. Pitäisi saada tuonne korvien väliin malttia. Mutta mistäs sä sitä sinne saat?

Laitan harkintaan nuo ovis tikut...Jotenki ei haluaisi turvautua siihen mutta jotain apua olis "ihan kiva" saada. ja eipä niistä mitään haittaakaan olisi... Pelottaa se että mitäs sitten jos ovulointi todella tapahtuu ja mutta tulosta ei vaan tuu. Olisi helpottavaa ajatella että en vain ovuloi jolloin syy olisi helposti hoidettavissa ja ymmärrettävä syy. En kyllä ennen näitä tämän vuoden  kokemuksia tajunnu kyllä yhtään että lapsen teko ja saaminen on ihan oikeaa avaruustiedettä...

Mutta jospa tämä mieli tästä taas kohenis ja taistelija luonne astuisi esille, jälleen kerran. Nämä menkkojen alkamis päivä ja parit seuraavat on vähä rajuja...

Ja tiedän että monet ovat yrittäneet paljon kauemmin kuin minä ja voivat vähätellä asiaani mutta mulle tämä nyt on ongelma ja tiedostan että toisinkin voisi asiat olla...Kiitos kun vastasitte kaikki asiallisesti!!!=)

Myrmeli. Ei luovuteta ihan vielä. Jookos. Voi sie tuut niin ryminällä samoja asioita läpi että pistää oikein itkettämään. Koetetaan uskoa, että vielä on meidän kummankin vuoro saada se yksi perheenlisä vielä. ♥

Sekundaarisesta lapsettomuudesta nimityksenä, itsekin olen kuullut.

Meillähän kaikilla lapsilla on 6 vuoden ikäero, luomusti olen raskautunut, nuorin on vielä mahassa (3.), mutta nyt ollaan sentään arvioidussa syntymäkuukaudessa.

Pari viikkoa sitten meidän 6 1/2-vuotias poika sanoi, kun olin Kätilöopistolla seurannassa ja hoidossa, että olemmeko me, siis hän ja isoveli syntyneet "arvioituna aikana"? Kyllä, vastasin. Olen kuulemma hänelle sanonut, että tämä kolmaskin syntyy arvioituna aikana (mutta eihän sitä tiedä kuitenkaan).

Meillä ei tarkoituksella lapsilla ole näin isot ikäerot. Olen tietenkin onnellinen, että me saadaan tämä kovasti odotettu ja toivottu kolmaskin lapsi.

Mulla kun ikää jo on, niin ei ollut sanottua, että kolmatta edes saataisiin.

Kiva kun vastailit. Paljon sellaista kerroit mitä oletinkin... 

Voisitko kertoa miten sun menkat tuli jos et ovuloinu? Vähän mäkin olen miettiny irtooko mitään ku oletettuina ovis päivinä ollaan touhuttu ja menkatkin on alaannu niinä päivinä kun on pitänytkin, siis tuntemuksista päätellen tasan kahden viikon päästä...

Pääsisin tutkimuksiin varmasti nopeastikkin sokeritautini ja ikäni puolesta mutta en tiedä haluanko ruveta siihen. Toisaalta takaraivossa se että pitäisi tyytyä jo olemassa oleviin terveisiin lapsiin...ja etenkin just nyt kun vielä ovat tavallaan pieniä... Mutta silti ajatus luopumisesta sattuu....

esille