minkä ikäisellä jo ulkonäkökriisejä?
tänään mein nuorimmainen likka 3v leikki pikkutyttöjen lelusetillä, jossa oli kaikkea mahdollista föönistä saippuapalaan ja tekohajuvesiin. aikansa sitten yritettyään käkertää tukkaansa muovisella piippiraudalla ja huomattuaan sen tekevän ei-mitään, tuo alkoi parkumaan, että hänen tukkansa on niin ruma, niin ruma, ja pittää ihan pois leikata kun on niin ruma tukka! mie olin ihan että WTF?? likka juoksi makkariin sitten parkumaan tukkaansa eikä ottanu kuuleviin korviinsa mitään millä mie yriitin sen mieltä muuttaa ja olotilaa piristää. siis onko tää ny joku pikkulasten kasvuun liittyvää kriiseilyä, vai pitääkö mun olla huolissani että meidän kolmevuotias parkuu jo tukkaansa?? odotin tuonsorttista parkua sitten joskus kymmenen vuoden kuluttua, mutta jo nyt? muutoin kyllä pukeutuu prinsessaksi mielellään päivittäin ja omaa terveen itseluottamuksen. ei ole edes yhtään epävarma mistään. päivittäin on muistettu kyllä kehua meidän rinsessaa ja kertoa miten tätä rakastetaan, eikä perheen vanhempien ajoittaiset ulkonäkriisit ole lasten silmille päästetty. eli mistähän lie moinen, tuli niin puskista. oi sanokaa mammat että tää on normaalia ja teidänkin vaippaikäset keksii välillä parkua jotain yhtä ei-vauvamaista!
Vastaa
Listaa uusin ensintää oli helpotus tietää:) mie taisin vaan ylireagoida pahemman kerran:DD
kyllä ne tuonkin ikäiset osaa jo.. :) johtuiskohan harmitus enempi siitä, ettei osannut kihartaa omaa tukkaansa?
meillä afropää on sit taas aina surru päinvastoin, eli kun ei oo liehuvaa tukkaa pitkällä ponnarilla ja aamuisin toteaa kun ensin ollaan tapeltu hänen tukkansa kampasmisen kanssa vartti ja mulla omaan menee 15 sek, et miksei äiti mullaki vois olla tuollainen tukka..
mut oli varmaan siinä 3-4v kun aloitti noita juttuja eli piti kynsilakat olla, tietyllä tavalla laitettu tukka ja kaikenlaiset pampulat ja pinnit on kivoja. Nyt ei suostu pitää tukkaa ollenkaan auki, ku se on ihan kauhee. ja ihan kaikki sukulaiset, kaverit, ventovieraat bussissa ihastelee kuin on ihana tukka eli ei ole siitä kiinni et olisi kuullut jonkun haukkuvan sitä.
en ole ikinä mitään suurempaa numeroa tehny asiasta, todennut vasn että sulla nyt on tuommoinen tukka ja mun mielestä se on ihana. Koittanu keksiä helpottavia tapoja sen hoitoon ja ollaan sitä suoristeltuki pariin otteeseen . Eli sun sijassa olisin sanonu tytölle et autanko sua kihartamaan sen tai laitetasnko letit suihkun jälkeen ni on huomenna kihara ?
Tytöt nyt vaan on semmoisia, meilläkin on ollut kausia, ku yhtäkkiä tietyn värisiä vaatteita ei voinu enää pitää ku ne on poikien värejä, ihan sama vaik olis muuten ollu kuin tyttömäinen. sit ei kelvannu enää edes housut vaan piti aina olla hame. Sit tuli jo näitä et miks mulla ei ole yhtään boleroa ja vieläki on näitä aamuja ku "äitiiiii, täällä ei OLE MiTÄÄÄÄN vaatteita." Mut näistä ollaan selvitty niillä kahden vaihtoehdon tarjoamisella, jos itse ri osaa/halua/ jaksa valita vaatteita kaapista. ja oman hymyn kätkemisellä, kun miten se onkin niin hellyyttävää ku toinen on oikea pikkuneitidiiva :D
noi roolipuvut on kyllä meillä ollut kans aina ehdoton ei päiväkotiin. Pari riitaa asiasta, mut kun ne seurauksena lähti hetkeksi kaappiin pois käytöstä, niin meni oppi perille :)
Mä sanoisin, että toi voi olla jostain kuultua. Ei ne lastenohjelmatkaan enää niin laadukkaita ole. Eipä ole aikaakaan, kun mies oli tytön kanssa herännyt aamulla ja telkasta oli tullut ohjelma, josssa joku päivitteli miten noloa on työntää vakinkovankkureita. Eli siis rattaita/vaunuja, joissa vahingosta alkunsa saanut vauva. Meillä tyttö on 1v, joten ei siitä mitään tajunnut, mut isommat ehkä vois miettiä tuonkin tarkoitusta. Ja jos itse meikkaat joka päivä ja laitat hiuksesi, niin ehkä sekin voi aiheuttaa tälläistä? En osaa sanoa...
no sitäpä tässä ihmettelenkin, että vaikka meillä on milloin kukakin kriiseillyt vaatteiden sopimattomuudesta tai tukan lättäydestä tai milloin mistäkin ulkonäköön liittyvästä, niin ei kuitenkaan ITKEMÄLLÄ. tai jos on ihan oikiasti mennyt siihen pisteeseen saakka, e ttä on itkukin tullut (niinkuin miulla monasti kuin aikanaan tiineenä ollessa onnistuin tukevoitumaan yli puolen elopainoni verran..) niin kyllä se on suoritettu sitten siten, ettei pienimmät ole nähnyt. mie itkin kurjaa oloani ulkonäöstäni aikanaan salaa saunassa, etten vaan lapsia lähtenyt traumatisoimaan mamman kriiseilyllä:D
on kyllä joskus nähnyt miun kihartavan tukkaa, eli kyllähän tuo vanhempia matkii selvästi. monasti olen löytänyt tuon peilin edestä "levittelemässä puuteria" jollain leikkivanulla tai asentelevan pinnejä paremmin päähän. ollaan annettu osallistua sen "naisten ritaaleihin" aina jollain tapaa, eli on saanut hiuksiinsa "taika-suihketta" (hiuksiin jätettävää hoitoainetta) ja vähän "hajuvettä" (dödöä) tms. mutta monasti on esimerkiksi tappelu saatu aikaiseksi siitä, että korkokengillä ei lähetä kodin ulkopuolelle, ja prinsessamekoissa ei lähetä hoitoon. prinsessa-jutut kaiken kaikkiaan on tällähetkellä se kovin juttu hänellä, joten meillä on likka sitten tyllimekoin ja muovikorkkarein saanu prinsessaa leikkiä kotona mielin määrin. ja tähän mennessä oon kattonukkin kaiken olevan vaan pikkutyttöjen leikkiä (leikkiihän monet kotiakin vaikka perheen perustaminen tulee kohille oikiastiehkä vasta 20v kuluttua:D) mutta ekaa kertaa siitä havaitsen jonkun harmistuksen yltävän nuin kovaksi itkuksi..
ja vaikka itkuahan maailmaan mahtuu, niin tuo vain jostain syystä pysäytti. en tiedä liekösitten oma mieli tehny tepposet, yhdistinkö vain omiin teinivuosien kasvukipuihini tuon tukkakriisin, vai kuinka, mutta ehkä se kuitenkin vain oli tahaton normiparku, joka nyt sattui käsittelemaan ulkonäköä johtuen uudesta toimimattomasta lelusta?
huh...
up!