Kaksosia odotellessa
Hei. Odotan esikoiskaksosia rv 15+3 ja mietin, mitä pitäisi hankkia etukäteen. Mitä olette hankkineet ja missä vaiheessa? Mitä uutena/mitä käytettynä? Me ostettiin jo tuplayhdistelmävaunut kun löytyi hyväkuntoiset ja sopivan hintaiset käytettyinä. Nyt etsiskelemme kahta pinnasänkyä ja vielä pitäisi kaksi auton turvakaukaloa löytää. Yritämme ostaa mahdollisimman paljon käytettyjä, vauvatavarat ovat kuitenkin niin vähällä käytöllä.

Vastaa
Listaa uusin ensinno kyllä niistä yksilöitä tulee, onhan kaksosilla ihan omat luonteensakin, ja on paljonkin kaksosia ketkä ei oo esim aikuisiällä tekemisissä keskenään ollenkaan.

Kaksosia voi todellakin kasvattaa yksilöinä, ihan läheltä oon touhua seurannut. Kaverilla on alusta asti ollu omissa sängyissään. ja synnärilläkin oli omissa sängyissään. voihan siinä käydä niinkin et toinen esim teholla. ja mun mielestä äitiyspakkauksen vaatteilla ei kyllä pärjää, ainakin 2010 ne oli ihan liian isoja.

Vauvojen laskettu aika on 5.3. eli ovat maaliskuisia, mutta syntynevät helmikuun puolella, kun kaksoset. Itse haluaisin vauvasta asti laittaa vauvat eri sänkyihin ja kasvattaa heistä yksilöt jo heti. Haluaisin, että tottuvat omiin sänkyihinsä heti kotiin päästyään. Toki mieli voi vielä muuttua, kun ei ole aikaisempaa kokemusta. Oletteko itse ostaneet jo raskausaikana tavaroita vai vasta syntymän jälkeen?
