Vauvakuume 48°C
Joo mie tiiän, aika lukemia :D Yritän nyt siirtää sen litanian tänne oikein, älkää suuttuko jos kämmään X)

Vastaa
Listaa uusin ensin
Sie sait mut taas kuule itkemään.
Kyllä minä sulle sen plussan todellakin sydämestäni suon. Ihanaa tuo on.
Ja kyllä mie sen tiiän, että siulla on hyvinkin tiedossa mitä tunteita tässä käypi läpi. Siksi mä pysyinki hetken poissa, kun omat tunteet myllerti. Mä tiedän, että se oman tilanteen aiheuttama paha olo olisi saanut kirjoittamaan rumasti ja satuttanut sinua, vaikka todellakin olen onnellinen sun puolestasi ja toivon sydämestäni, että kaikki menee hienosti.
Mä olen nyt päässyt siihen tilaan, että meille ei ehkä enää ikinä tule uutta vauvaa mut ehkä ensi vuonna on toivoa. Nyt me (tai no minä, isännästä en tiedä) ei yritetä aktiivisesti ja jokainen plussa viiltää sydämeen hetken, mutta onneksi edes muilla on mahdollisuuksia saada se tuhiseva käärö. Mä olen heittänyt toivon kaivoon tältä erää.

Voi Misukka!
Mä olen täällä yksinäni kuumeillut jo niin kauan. Ollaan jo kauemmin yritetty mutta en ole täälä aiemmin kertonut että sain miehen tähän "leikkiin" mukaan. Olisi pitänyt vaan suoraan mennä tuonne "raskaana" palstalle, mutta tämä tuntui tutummalta kun on täälä tullut niin vietettyä aiemmin aikaa. Kuulostaa kliseeltä mutta mulla voi olla jonkinlainen käsitys siitä miltä susta tuntuu. Onhan tässä viimeisen muutaman vuoden aikana tullut epätoivoisesti kuumeiltua ja kuinka se sydämessä aina vihlasikaan kun aina kaikki muut tuli raskaaksi, jopa veljeni vaimo joka oli steriloitu, mutta en vaan minä!
Ei ollut tarkoitus vetää mattoa sun tai kenenkään jalkojen alta. Kaikista viimeiseksi sun alta, oot aina ollut mua ja kaikkia kohtaan niin mielettömän ihana. Sun viestejä on aina ihana lukea kun jaksat muita tsempata ja olla niin positiivinen. Hali! Mielessä olet!

Kiitti riu. Tuo hookoon ilmo tuli jotenki niin puskista. Mie aattelin, et päästään yhessä jännäilee...
Mie oon ny yrittäny tiputtaa kuumeilut pois. Mahoton tehtävä mut ei sentään tarvi enää kärsiä 24/7 etomisesta. 9 viikkoa sitä kestikin ennen kuin tajusin päättää et yritys loppuu nyt. Ja työpaikka tulee jos tulee. Eilen illasta sain puhelun, et yks konsultti haluais haastatella mua puhelimitse yhteen työpaikkaan jota hain toista kuukautta sitten ja aattelin jo ettei niistä hauista kuulu mitään. Täytyy ehkä täs vähän katella et mistäs siinä paikassa olikaan kyse.
Ukko totes, et haet sinne nyt täpöllä et jos toi harjottelupaikan pomo ei mua tarvii ni vois olla toisaalla mahiksia.

Mie täällä mietin lähtiskö sitä ostaa testiä vai ei..Mahaan koskee ja oikeelle puolelle alamahaan vihloo,aika kipeetä tekkee välillä.

miekii vuuan niin maan kerpeleesti että ärsyttää X) Sitä pienempää vuotoo mie kestän, mutta tää niagara-vaihe on ärsyttävä kun et ees aivastaa pysty ilman että holahtaa X) LAskettu aika siirty täälläkii siis kuukauvella eteenpäin :D
Niffe elähän tiiä, kyllä on pieni tää maailma. Tai sanotaanko että libresse :D No kiva että täältä päin on usseempikin :)
Misukalle halaus ♥ Kullä se siun vuoro vielä tulee :)
Neitinäpsä toivotaan että siullekkii tullee selvyys tuohon nopsaan, tuo odottaminen on varmasti tosi turhauttavaa.

Carolina30 ?/28
imppuliina 2/28
juliamathilda 32/28
Karkkikepponen 8/27-49
marjaana 9/24-50
niffe86 27/24-28
RosebudLion ?/28
satumamma 10/30-32
Jopster 11/28
* palu84 * hiide * Lora91 * sonja85 * Hanski81 * Blanco * Surunauha * tuvitus * mire88 * misukka * riu * huiskutin * NeitiNäpsä *
+ ♥ PLUSSANNEET ♥ + * Munkkipossu * milamariaa * hookoo
* YRITYSKERTA / MONESKO LAPSI AlliU 2/2 Blanco 5/2 Carolina30 13/5 hiide 1/2 huiskutin 1/5 imppuliina 6/3 juliamathilda 2/1 KarkkiKepponen 7/2 Lora91 16/1 marjaana 7/5 marzi1 3/3 mire88 4/4 misukka 8/3 NeitiNäpsä 1/4 niffe86 9/1 palu84 8/2 riu 3/4 RosebudLion 3/2 satumamma 17/8 sonja85 1/4 tuvitus 2/2

mulle voipi lisätä jälleen yhden yrityskerran.
vaikka kuinka eilen totesin ettei tunnu kyllä missään että menkat alkaisi tai muutakaan, niin eikös sitten tänään kesken työpäivää vaan yllättäny mokomat, perkele:D mutta nyt ei alkukipuilua ollu ollenkaan, mitä nyt heti starttaamisen jälkeen järkyttävä paineen tuntu vain.
mutta juu, ei tiineyttä ainakaan tällä suunnalla vielä toistaiseksi.

Moips.
Onnea hookoo! Ihania uutisia siulla. Tunnustan, et tuon uutisen takia mie en o täällä käyny hetkeen. Vähän keikahti kuppi nurin, niin sanoakseni, mut nyt on vintti kasattu niin kuosiin kun sitä voi ylipäätään saada.
Monella jännät paikat. Mun ainoa jännäys on, että alkaako menkat ensi viikon lopulla torstaina vai perjantaina. Tai mahdollisesti jo aiemmin.

Carolina30 ?/28
imppuliina 1/28
juliamathilda 31/28
Karkkikepponen 7/27-49
marjaana 8/24-50
niffe86 26/24-28
RosebudLion ?/28
satumamma 9/30-32
Jopster 10/28
* palu84 * hiide * Lora91 * sonja85 * Hanski81 * Blanco * Surunauha * tuvitus * mire88 * misukka * riu * huiskutin * NeitiNäpsä *
+ ♥ PLUSSANNEET ♥ +
* Munkkipossu * milamariaa * hookoo
* YRITYSKERTA / MONESKO LAPSI AlliU 2/2 Blanco 4/2 Carolina30 13/5 hiide 1/2 huiskutin 1/5 imppuliina 6/3 juliamathilda 2/1 KarkkiKepponen 7/2 Lora91 16/1 marjaana 7/5 marzi1 3/3 mire88 4/4 misukka 8/3 NeitiNäpsä 1/4 niffe86 9/1 palu84 8/2 riu 2/4 RosebudLion 3/2 satumamma 17/8 sonja85 1/4 tuvitus 2/2

Kirjoittaja on poistanut kommentit.

Kirjoittaja on poistanut kommentit.

jep eli vaihteeksi kp1

Kiitoksia tuvitus =)

örp. millonkohan mulla piti menkkojen alkaa? varmaan jotakuinkin niinkuin nyt..? ei oo kyl mitään tuntemuksia mihinkään suuntaan, et ehkä se antaa odotuttaa taasen.

Sisko sit päätti yllättää miut,kysy et tuletko vaavin kummiks vai joko niitä on miulla tarpeeks? sanoin että ei todellakaan oo liikaa et mielellään tulen tädin muruselle kummiks ,voi mie oon niin onnellinen =)

riu sithän me ollaan samalta paikkakunnalta =)

Kirjoittaja on poistanut kommentit.

No se riippuu ihan siitä onko miehen sukupuolitauti,vielä parantunut. Toivottavasti tämän vuoden puolella pääsisi jatkamaan haaveilua ja saisi ne kondomit heitettyä takaisin laatikkoon. :)

mie oon savonlinnasta :)
Lora jos se ois nyt se kierto jolloin tärppää :)

Täälä alkoi yk 16 :)

Carolina30 ?/28
imppuliina 31/28
juliamathilda 30/28
Karkkikepponen 6/27-49
marjaana 7/24-50
niffe86 25/24-28
RosebudLion ?/28
satumamma 8/30-32
Jopster 9/28
* palu84 * hiide * Lora91 * sonja85 * Hanski81 * Blanco * Surunauha * tuvitus * mire88 * misukka * riu * huiskutin * NeitiNäpsä *
+ ♥ PLUSSANNEET ♥ +
* Munkkipossu * milamariaa * hookoo
* YRITYSKERTA / MONESKO LAPSI AlliU 2/2 Blanco 4/2 Carolina30 13/5 hiide 1/2 huiskutin 1/5 imppuliina 5/3 juliamathilda 2/1 KarkkiKepponen 7/2 Lora91 16/1 marjaana 7/5 marzi1 3/3 mire88 4/4 misukka 8/3 NeitiNäpsä 1/4 niffe86 9/1 palu84 8/2 riu 2/4 RosebudLion 3/2 satumamma 17/8 sonja85 1/4 tuvitus 2/2

Carolina30 ?/28
imppuliina 31/28
juliamathilda 30/28
Karkkikepponen 6/27-49
marjaana 7/24-50
niffe86 25/24-28
RosebudLion ?/28
satumamma 8/30-32
Jopster 9/28
* palu84 * hiide * Lora91 * sonja85 * Hanski81 * Blanco * Surunauha * tuvitus * mire88 * misukka * riu * huiskutin * NeitiNäpsä *
+ ♥ PLUSSANNEET ♥ +
* Munkkipossu * milamariaa * hookoo
* YRITYSKERTA / MONESKO LAPSI AlliU 2/2 Blanco 4/2 Carolina30 13/5 hiide 1/2 huiskutin 1/5 imppuliina 5/3 juliamathilda 2/1 KarkkiKepponen 7/2 Lora91 15/1 marjaana 7/5 marzi1 3/3 mire88 4/4 misukka 8/3 NeitiNäpsä 1/4 niffe86 9/1 palu84 8/2 riu 2/4 RosebudLion 3/2 satumamma 17/8 sonja85 1/4 tuvitus 2/2

ootkos sie riu mistä päin?

niffe ja myrmeli, olen järkyttynyt! :O Joo, jos täältä on kotosin ja ei tykkää lörtsyistä niin kuuluu kyllä ehdottomasti vähemmistöön, en muuta sano :D

Täytyy vähän korjata tipihiin sanomisia. Kyllä nimittäin normaalia ihmistä voi lörtsyt etoa. HMM...tai sit mä en oo normaali!! =) Mutta tipihii varmaan tarkoitti että ihmistä joka niitä on ennen mielellään syöny?=)

kyl minnuu ainakin etoo ne lörtsyt,ne on jotain niin ällöttävää niin haju kuin makukin...

hahhaha joo meni se sana oikein :DDDD Ja tuo lörtsy-juttu ON oikeesti aika eriskummallinen... :D

miulla ois viikonloppuna ajankohtasta, että jännällä tässä uotetaan miten käy :) Oishan tuo vielä kiva huolettomasti jumppaillakin ;D

Mulla alkaa, ehkä perjantaina tai lauantaina. Viikonlopuksi saakin ottaa kaikki mahdolliset suojat mukaan,kun tämä tyttö suuntaa kotiseudulla käymään :)

Carolina30 ?/28
imppuliina 30/28
juliamathilda 29/28
Karkkikepponen 5/27-49
marjaana 6/24-50
niffe86 24/24-28
RosebudLion ?/28
satumamma 7/30-32
Jopster 8/28
* palu84 * hiide * Lora91 * sonja85 * Hanski81 * Blanco * Surunauha * tuvitus * mire88 * misukka * riu * huiskutin * NeitiNäpsä *
+ ♥ PLUSSANNEET ♥ +
* Munkkipossu * milamariaa * hookoo
* YRITYSKERTA / MONESKO LAPSI AlliU 2/2 Blanco 4/2 Carolina30 13/5 hiide 1/2 huiskutin 1/5 imppuliina 5/3 juliamathilda 2/1 KarkkiKepponen 7/2 Lora91 15/1 marjaana 7/5 marzi1 3/3 mire88 4/4 misukka 8/3 NeitiNäpsä 1/4 niffe86 9/1 palu84 8/2 riu 2/4 RosebudLion 3/2 satumamma 17/8 sonja85 1/4 tuvitus 2/2

miulla pitäs alkaa huomenna,viimeistään sunnuntaina siis jos mennään viime kierron mukaan..

Täälä myös on kuukautiset lähellä,mutta ehkä ensi kuulla päästäisiin yrittämään.

herttinen, tässähän ollaan jännän äärellä! Mie peukutan ihan urakalla että ois nyt teillä kummallakin vauvan aika :)

Carolina30 ?/28
imppuliina 29/28
juliamathilda 28/28
Karkkikepponen 4/27-49
marjaana 5/24-50
niffe86 23/24-28
RosebudLion ?/28
satumamma 6/30-32
Jopster 7/28
* palu84 * hiide * Lora91 * sonja85 * Hanski81 * Blanco * Surunauha * tuvitus * mire88 * misukka * riu * huiskutin * NeitiNäpsä *
+ ♥ PLUSSANNEET ♥ +
* Munkkipossu * milamariaa * hookoo
* YRITYSKERTA / MONESKO LAPSI AlliU 2/2 Blanco 4/2 Carolina30 13/5 hiide 1/2 huiskutin 1/5 imppuliina 5/3 juliamathilda 2/1 KarkkiKepponen 7/2 Lora91 15/1 marjaana 7/5 marzi1 3/3 mire88 4/4 misukka 8/3 NeitiNäpsä 1/4 niffe86 9/1 palu84 8/2 riu 2/4 RosebudLion 3/2 satumamma 17/8 sonja85 1/4 tuvitus 2/2

mie veikkoon että en, mutta parin viikon päästähän tuon tietää :D Muita "oireita" en tässä oo vielä päässäni keksiny, paitsi sillon yhen kerran lörtsy etoi :DDDD

toivotaan niffe että se selviää nopsaan :)
Mie en tiiä johtuuko paljosta nusuttamisesta vai jostakin muusta, mutta tissit on ihan saamarin kippeet X) Tännää kaupasta kottiin ajellessa aattelin että tältä ne tuntuu sillon kun kohta synnytyksen jälkeen maito nousee :D

Carolina30 ?/28
imppuliina 28/28
juliamathilda 27/28
Karkkikepponen 3/27-49
marjaana 28/30-50
niffe86 22/24-28
RosebudLion ?/28
satumamma 5/30-32
Jopster 6/28
* palu84 * hiide * Lora91 * sonja85 * Hanski81 * Blanco * Surunauha * tuvitus * mire88 * misukka * riu * huiskutin * NeitiNäpsä *
+ ♥ PLUSSANNEET ♥ +
* Munkkipossu * milamariaa * hookoo
* YRITYSKERTA / MONESKO LAPSI AlliU 2/2 Blanco 4/2 Carolina30 13/5 hiide 1/2 huiskutin 1/5 imppuliina 5/3 juliamathilda 2/1 KarkkiKepponen 7/2 Lora91 15/1 marjaana 6/5 marzi1 3/3 mire88 4/4 misukka 8/3 NeitiNäpsä 1/4 niffe86 9/1 palu84 8/2 riu 2/4 RosebudLion 3/2 satumamma 17/8 sonja85 1/4 tuvitus 2/2

Täällä mietityttää nyt et miten pitkä kierto tulee olemaan ja et miten se hormoonikuuri siihen vaikutti..

meillä iski jumppatauko ku isimiehen selkä meni jumiskuukkeliin :D Tai sitte se sannoo vaan että saa huilata... :D

Carolina30 ?/28
imppuliina 27/28
juliamathilda 26/28
Karkkikepponen 2/27-49
marjaana 27/30-50
niffe86 21/24-28
RosebudLion ?/28
satumamma 4/30-32
Jopster 5/28
* palu84 * hiide * Lora91 * sonja85 * Hanski81 * Blanco * Surunauha * tuvitus * mire88 * misukka * riu * huiskutin * NeitiNäpsä *
+ ♥ PLUSSANNEET ♥ +
* Munkkipossu * milamariaa * hookoo
* YRITYSKERTA / MONESKO LAPSI AlliU 2/2 Blanco 4/2 Carolina30 13/5 hiide 1/2 huiskutin 1/5 imppuliina 5/3 juliamathilda 2/1 KarkkiKepponen 7/2 Lora91 15/1 marjaana 6/5 marzi1 3/3 mire88 4/4 misukka 8/3 NeitiNäpsä 1/4 niffe86 9/1 palu84 8/2 riu 2/4 RosebudLion 3/2 satumamma 17/8 sonja85 1/4 tuvitus 2/2

vautsi, onnellista odotusta hookoo! :)))))
Meillä tuo nyt ei oo ainakaan jumppaamisen puutteesta kiinni, himot hyrrää ihan kiitettävästi ;) Mutta kuten sanottua niin se ite yrittäminen on hirveen hauskaa hommaa :D

Kyllä mä sinne plussanneitten puolelle jo siirrän itseni.

Carolina30 ?/28
imppuliina 26/28
juliamathilda 25/28
Karkkikepponen 30/27-49
marjaana 26/30-50
niffe86 20/24-28
RosebudLion ?/28
satumamma 3/30-32
Jopster 4/28
* palu84 * hiide * Lora91 * sonja85 * Hanski81 * Blanco * Surunauha * tuvitus * mire88 * misukka * riu * huiskutin * NeitiNäpsä *
+ ♥ PLUSSANNEET ♥ +
* Munkkipossu * milamariaa * hookoo
* YRITYSKERTA / MONESKO LAPSI AlliU 2/2 Blanco 4/2 Carolina30 13/5 hiide 1/2 huiskutin 1/5 imppuliina 5/3 juliamathilda 2/1 KarkkiKepponen 6/2 Lora91 15/1 marjaana 6/5 marzi1 3/3 mire88 4/4 misukka 8/3 NeitiNäpsä 1/4 niffe86 9/1 palu84 8/2 riu 2/4 RosebudLion 3/2 satumamma 16/8 sonja85 1/4 tuvitus 2/2

Satumamma,samoissa yrityskierroissa mennään ja vaikka minä olen ihan nuori,niin ei silti lasta näy. Olisi sekin ihan mukavaa,kun edes kerran tulisi plussa testiin,mutta saapa nähdä koska niin käy. Nyt on ollut taukoakin pari kuukautta,että eipä ensi kuullakaan mitään tapahtua makuuhuoneen puolella,kun mies joutuu kesken loman lähteä 2vk:si kemiin töihin. Miehellä,kun puhkesi kondylooma uudelleen,joka hänellä on ollut poissa melkein 10v. Ei yhtään ärsytä,kun sen nyt piti puhjeta,että se tässä meidän vauvahaaveilua nyt viivästyttää. Kondomilla mennään siis ainakin vielä jonkin aikaa,kunnes asiat on hoidossa miehellä..

Meillä tuo kolmonen antoi oottaa itteensä kauan,mutta yx päivä mulla meni siihen yritykseen ja jatkuvaan masennukseen kun menkat alkoi hermot,niin marssin ja hankin itelleni uuden duunin ja päälle 2-vuoden sopimuksen kuntosalille=DJa tänne oli 10kk päähän just silloin tulossa yx meidän lempibändeistä niin sanoin miehelle että hankit sinne liput..no arvaatte varmaan et tärppäs heti ja se keikka jäi minulta kattomatta kun oli toisella puolella suomea ja vauva oli viikon=Dmies kävi siellä pikaseen kaverinsa kanssa.

Carolina30 ?/28
imppuliina 25/28
juliamathilda 24/28
Karkkikepponen 29/27-49
marjaana 25/30-50
niffe86 19/24-28
RosebudLion ?/28
satumamma 2/30-32
Jopster 3/28
* palu84 * hiide * Lora91 * sonja85 * Hanski81 * Blanco * Surunauha * tuvitus * mire88 * misukka * riu * huiskutin * NeitiNäpsä * hookoo*
+ ♥ PLUSSANNEET ♥ +
* Munkkipossu * milamariaa *
* YRITYSKERTA / MONESKO LAPSI AlliU 2/2 Blanco 4/2 Carolina30 13/5 hiide 1/2 huiskutin 1/5 imppuliina 5/3 juliamathilda 2/1 KarkkiKepponen 6/2 Lora91 15/1 marjaana 6/5 marzi1 3/3 mire88 4/4 misukka 8/3 NeitiNäpsä 1/4 niffe86 9/1 palu84 8/2 riu 2/4 RosebudLion 3/2 satumamma 16/8 sonja85 1/4 tuvitus 2/2

Mä jo mietin,että olisi varmaan ihme,jos tulisin raskaaksi,kun on kortsua käytetty,mutta tuskinpa niin käy :)

Ja ylläri mie oon taas kippeenä,flunssa iski =( Muutaman päivän ollut alamaha kippeenä et liekkö se ovis sit mut mie oon päättänyt et minkäänlaista stressiä en ennee ota tästä vaavikuumeesta..Tulee jos on tullakseen ja jos ei tuu niin sille ei sit voi mittää..
