Omasta näkökulmasta teidän muksut on jo aika lailla isoja. Meille syntyi neljäs ja esikoinen oli just tullut kolme, niin en sanoisi, että meidän elämä olisi hirveästi muuttunut. Toki pari ensimmäistä kuukautta lisäkädet oli enemmän kuin tarpeen, mutta siitä se sitten lähti. Joukon jatkona on neljäs kulkenut ja kun omille jaloilleen nousi, niin eipä sitä oikeastaan enää huomaa. Toki kinaa on, kun ensimmäiset on niin saman ikäisiä ja tää pienempi menee sohlaamaan leikit. Ja kyllä isommat osaa keskenään kinastella ihan riittämiin. Mutta neljän lapsen kanssa kaikki oli ns. hallinnassa eikä mikään ollut ylivoimaista. Ja tiedän, mistä puhun! Viides muutti kaiken ja on ollut kaikin puolin hankalaa. Toki toiset pärjää suuremman katraan kanssa, mutta onhan tämäkin melkoinen saavutus, kun elämän ilo on edelleen tallella; ) viisi lasta eikä vanhin ole edesen viisi, että jos joku vielä miettii ainoastaan lasten ikähaitaria, niin kyllä sitä pärjää.

Neljä lasta alle 2v ikäeroilla. Elämä on välillä hulabaloota mutta sivustaseuranneena on sitä muillakin vaikka lapsia olisi vähemmän. Viihdyn isossa joukossa joten tämä on meille ollut oikea valinta. Raskasta on mutta arjen rutiinit helpottaa kummasti. Vertaistukea kyllä kaipaa, en juuri tunne samanmoista perhekokoa omaavaa. Mielestäni on eri verrata jos esim osa lapsista isompia, jotka eivät niin tarvitse fyysistä hoivaa ja huolenpitoa kuin pikkunassikat.

Palasinpa lukemaan taas näitä kommentteja,niin kyllä tuo mieli vaan niin kovasti alkaa neljättä haluamaan, että meidän puolesta saa tulla, jos on tullakseen :) Sen arjen näkee sitten :) Enitenhän tässä aina huolettaa että meneekö kaikki hyvin seuraavallakin mahdollisella kerralla...

Moikka! Meillä ennestään 10,7 ja 5 vuotiaat muksut ja neljäs tulossa 1.2-2014 :) kyllä me tarkkaan tätä raskautta pohdittiin ja suunniteltiin, ja vauhdikasta, uuvuttavaa ja rankkaa tulee varmasti olemaan meilläkin. Koen oman raskauden ajankohdan olevan hyvä, koska muut lapset isompia ja pukee ja touhuaa itse :)

meille on toivottavasti tulossa neljäs lapsi syksyllä. ja täytyy kyllä myöntää, että on alkanu pelottaa! muutettiin reilu kuukausi sitten uuteen kotiin jotta ois helpompaa lasten kanssa...mut eipä se okeestaan oo ollu. meidän pienemmät tytöt (4 ja kohta 3) on alkanu öisin hirveeseen ralliin, mitä ei vanhassa kodissa ollut. siellä tytöt nukku kaikki samassa huoneessa ja nyt niillä on omat. mut eihän ne niissä nuku!! molemmat ryysää öisin meidän sänkyyn ja keksii ties mitä selityksiä. oon yrittäny saada ne nukkumaan omissa sängyissään, mut sit käy kuitenkin sääliksi kun niiden pelot on kuitenkin niille ihan aitoja...eli siis pakkohan niitä on lohduttaa ja päästää viereen (tai sit vaan ite haluan päästä helpommalla öisin). mut sittenku vauva syntyy, niin ne ajattelee, että vauva saa aina olla äitin vieressä ja ne kokee itsensä hylätyiksi ja torjutuiksi.

tää nyt on mun suurin huolenaihe, ja sit on ne kaikki muut: oma jaksaminen, käytännön järjestelyt (isoin tyttö alottaa eskarin ja pienemmät menee kerhoon - paljon kuskaamista), talous, kodinhoito (mies tekee pitkiä päiviä) ja kaikki muu, mitä ei vielä osaa edes ajatella. melkein oisin valmis peruuttaa tän tilauksen, jos olis mahdollista!

eli kertokaa nyt ihmeessä kaikki suurperheelliset, että kyllä tästä selviää! tuntuu ihan kauheelta ajatella edes tälläsiä, ja tuntuu etten anna itselleni edes lupaa rakastua tähän tulevaan vauvaan, vaikka oli toivottu! itse asiassa, meillekin kävi niin, että luulin tulleeni vahingossa raskaaksi ja sit pettymys oli molemmilla suuri, kun en ollutkaan. ja siitä se ajatus sitten lähti...

Täällä yksi seitsemän lapsen äiti.. vanhin lapsistani on 13 ja nuorin 8kk. Vaikka kirjan voisin elämästämme kirjoittaa, mutta yritän nyt kuitenkin ihan lyhyesti kertoa ajatuksiani..

Meillä on aika vilkkaat ja eloisat lapset ja elämä on kyllä joskus hulabaloota. Mutta ihanalla tavalla, niin kuin jermukin kivasti sen tuossa ilmaisi. Neljän lapsen kanssa uskoisin pakan pysyvän kuta kuinkin kasassa, kun se seitsemänkin kanssa onnistuu.

Välillä on ääntä ja elämää niinkin paljon, että täytyy järjestää itselleen pieni lepohetki, mutta ihmeesti tästä silti suurimmaksi osaksi vain nauttii. Pienet on isompien ilona, isommat pienempien turvana. Hirveästi tykkäävät meilläkin kaikki toisistaan. Pojan opettaja ja tytön eskariohjaajakin erikseen minulle ihastellut, miten rakkaasti lapset puhuvat sisaruksistaan.

Kaikilla asioilla on monta puolta, niin myös isossa perheessäkin. jotkut käytännön asiat vaativat järjestelyä.. auto, koti, lomareissut jne.. Mutta nekin onnistuu. Pyykkiä on valtavasti ja kotitöitäkin, mutta meillä on silti melko siistiä, eikä pyykkivuorikaan ole koskaan riistäytynyt käsistä. Tiskikoneen tyjennys -vuorot, imurointi vuorot, yhdessä tekminen jne. auttaa paljon. pyykki pestään rutiininomaisesti..joka aamu kone pyörimään, ihan samalla tavalla kuin muilla pestään hampaat aamusin, meillä pyykin pesukin kuuluu aamurutineihin. ei se kauan vie. Lauantaisin pestään monta koneellista, mutta sekin käy kivuttomasti, kun vuorotellaan viikkausurakassa. 

Joskus olen (ihan pikkuisen) kateellinen pienemmille perheille, kun voivat helpommin matkustella tms. Mutta olen oppinut ajatelemaan, että meillä on jotain muuta, mistä saamme iloa.. meillä on aivan mahtava perhe! ;)

Ja rahat on aina riittänyt, lapsille ollaan pystytty kaikki tarpeellinen hankkimaan, synttärit viettämään, välillä mökkeilemään ja huvipuistoretkillekin ollaan päästy. Toki joskus on pitänyt tarkemmin miettiä raha-asioita, mutta selvitty ollaan. Isossa perheessä vaatteet, pyörät, urheilutarvikkeet ja muut sellaset tulee ainakin tehokkaasti kierrätettyä, vaunutkin on vielä samat kuin esikolle aikanaan ostettiin. Toki jokaiselle pitää aina välillä uuttakin ostaa. ...niin ja meillä on varmaan aika keskiverto tulot.  

En kyllä itse antais yhtäkään näistä muksuista pois, enkä päivääkään tästä elämästä vaihtais :)

minnuukii kiinnostas tietää, meillä on kanssa kolme lasta ja tuo isimies aika tavalla painostaa neljänteen... Nyt meillä on 9v tyttö ja pojat on ihan just 6v ja sitten 2,5v. Että isoja ja omatoimisia ovat, meillä tietysti eritoten keskimmäinen on erityinen, kielellisten puolten pulmien takia, ja siitä syystä arki on välillä haastavaa. Toki meillä on hyvä tukiverkosto ja ihania ihmisiä perhepalvelukeskuksessa meitä tukemassa ja auttamassa. Ite oon miettiny just sitä että molemmat autot menis vaihtoon ja talossakaan ei tila tälläisenään riitä... Että isoja investointeja tois vielä yksi lapsi. Vaan mie oon kovasti haaveillu toisesta tytöstä, kun ei vaan tarviis synnyttää :D

No näinpä olen ajatellut, nuo isommat on jo niin omatoimisia, todella eri asia jos olisivat kahden vuoden ikäerolla kaikki.. Sekin mietityttää että voiko kaikki mennä vieläkin hyvin, kun on jo kolme tervettä lasta saanut, onko sitä sitten jo liian ahne kun ei muka tämäkään riitä :)

No kokemuksesta en tiedä mitään kun ei oo kun kaksi lasta mut veikkailen tässä vaan et tuskin se nyt mitään hulabaloota ainakaan ois kun kaks on jo noinkin isoa, sit jos ois pienemmällä ikäerolla neljä niin vois olla haasteellisempaa. Et varmaan siinä jotain erikoisjärjestelyjä tosiaan tarvii kuten just toi auto.