Kun jatkat tämän sivun käyttöä hyväksyt samalla evästeiden käytön. Voit lukea lisää tästä linkistä.

 

Asumisero ja harkinta-aika meneillään

Olimme miehen kanssa 4 vuotta yhdessä, joista kaksi vuotta olimme naimisissa. Tyttäremme syntyi tammikuussa 2011, jolloin hän oli 3kk, kun menimme naimisiin. Aloitin työt uudestaan merillä viime vuoden syyskuussa. Silloin kaikki oli vielä hyvin, kunnes joulukuussa kaikki muuttui. Mies alkoi vaatimaan minua olemaan laivassa aina sen kaksi viikkoa, vaikka seisoimme satamassa viikonloput. En olisi saanut mennä työkavereiden kanssa mihinkään ja kotona piti olla hänen ja tyttäreni kanssa 24/7. Halusinkin olla tyttäreni kanssa, mutta olisi välillä tehnyt hyvää, kun olisi saanut tavata vanhoja kavereita. Keväällä hommasin kuntosalikortin ja sekin jo nosti metelin. Se kuulemma tarkoitti, etten halunnut viettää tyttäreni ja hänen kanssaan aikaa.  Lopulta suhde päätyi ainaiseen riitelyyn ja siihen kun mies itse vietti viikonloppuisin aikaa kavereindensa kanssa aina silloin, kun itse olin töissä ja tytär tietenkin hoidossa. En vaan enää jaksanut katsoa, kun tytär kärsi meidän riitelyistä, joten tokaisin miehelle, että haluan eron. Saimme tyttären kanssa kivan kämpän ja mies suostui lopulta siihen, että sain tyttären omaan osoitteeseen eli olen lähihuoltaja. Kuitenkin lastenvalvojalla mies väitti, että halusi tyttären osoitteen itselleen. Itse kuitenkin koen päävastuun tyttärestämme olevan minulla. Olenhan kuitenkin aina kotona ollessani ollut tyttären kanssa 24/7, vaikka tätä aikaa en muuttaisi. Onko joku ollut vastaavanlaisessa tilanteessa ja miten olet/olette selvinneet erosta?

20.7.2013
amanda11
amanda11
29 weeks pregnant

Arki sujuu paljon paremmin nyt. Ei tarvitse enää kiistellä lapsen hoitojärjestelmästä tai osoitteesta, kun kaikki on nyt mustaavalkoisella.

9.8.2013
amanda11
amanda11
29 weeks pregnant

Voimia sinulle. Miten arki luistaa nyt?

7.8.2013
odottaja
odottaja

Juuh itse olen aina sen 2 viikkoa myös kotona, mutta en siltikään saanut mennä mihinkään ja se kuntosalikin oli hänen mielestään liikaa vaikka yleensä olin siellä sen puolitoista tuntia. Niimpä :)

21.7.2013
amanda11
amanda11
29 weeks pregnant

Juuh oon. Mies on itse olut töissä sen 2 viikkoa ja tytär päiväkodissa. Eli hän on ollut vain iltaisin ja viikonloppuisin tyttären kanssa.
Ei oo sanonu syytä, mutta luulen että se suurin syy oli kuitenkin se kun menin merille takaisin töihin. Mies alunperin antoi luvan lähteä ja halusi olla tyttären kanssa sen kaksi viikkoa.

21.7.2013
amanda11
amanda11
29 weeks pregnant

Eli sä oot ollut pois 2viikkoa kerrallaan ja mies hoitanut silloin tyttöä 24/7 lukuunottamatta muutamaa viikonloppua vai häh?

21.7.2013
napero24
napero24

Ei tietoa tästä, mutta tsemppiä ja voimia sinulle!

21.7.2013
odottaja
odottaja
Tapahtui virhe. Yritä myöhemmin uudelleen.
Ladataan...