alaselän, vatsan kivuista, supistuksista ja vuodosta.

Ihan oli pakko kirjottaa.. mä jäin reilu kk sitten ekaa kertaa saikulle rankkojen supistusten takia, oli kivuliaitakin. Sen jälkeen supistelut hieman helpottanut, mutta tilalle tullut kovia alamaha ja selkäkipuja. Polttaaniinmaan vietävästi. Perjantaina kävin hakemassa lisää sairaslomaa ja lääkäri tutki paikat ja kertoi mulla auenneet paikat. Tutkimuksen jälkeen olin koko illan todella kipeä, kirvelyä, polttelua, paineentunnetta. Tänään siis alkoi rv 27. Tänä aamuna pöntöllä istuessani, kun pyyhin, koko käteni kastui, ja sieltä tuli todella paljon vaaleaa nestettä. Tuoksahti todella voimakkaalle. Kipuja ja poltteluja edelleen alamahalla ja selässä. Onko kellään kokemuksia. Onneksi tiistaina pääsen lääkärille.

5.5.2013
baby pumpkin
baby pumpkin
14-month-old baby

Lääkäri oli tänään, ei muutoksia kohdun sulla hänen mukaansa. Laittoi lähetteen veri ja pissakokeisiin että pois suljetaan mahdolliset tulehdukset ja maksa-arvoistajohtuva kutina. Loppuviikosta taas viisaampia.

7.5.2013
baby pumpkin
baby pumpkin
14-month-old baby

Nostoa aloittajalle.

5.5.2013
PekkajaMatti
PekkajaMatti

Mäki menisin näytille tuossa tilanteessa aika herkästi. Toi ihon kutina vois ilman noita näppylöitä viitata ihon venymiseen mut voi tietenki olla myös allerginen reaktio.

5.5.2013
Keisarinna
Keisarinna
19 weeks pregnant

Ettei sulla oo sitten mitään allergista reaktiota päällä tai hepatogestoosia?

Toivottavasti ei kumpaakaan. Soittasin päivystykseen, ja menisin näytillekin.

5.5.2013
PekkajaMatti
PekkajaMatti

Ai niin joo.. ja tietääkö kukaan miksi kutittaa koko kroppaa ihan kamalasti. Iholla välillä pientä näppyä. Kutina on iltaisin pahinta, yöt on kamalia..

5.5.2013
baby pumpkin
baby pumpkin
14-month-old baby

Niin siis neste oli vaaleaa, melkein valkoista, haisi voimakkaalle muttei imelälle. Ollut runsasta vuotoa ettei ilman suojaa voi olla ku pöksyt kastuu. En tiiä paljon aukassu paikkoja ku sano niin pikasee eton auennu ja sit sano jo heippoja.En kauheesti kerenny kysellä. Joo alaselkää polttaa kovasti. Olen tätänykyä huono lähtemään, soittelemaan kun on tullu ravattua tkoot ja päivystyksessä.. :( uskaltaako oottaa tiistaihin.?

5.5.2013
baby pumpkin
baby pumpkin
14-month-old baby

Sinuna lähtisin kyllä pikapikaa näytille. Koska tosissaan voi olla lapsivettäkin. Lapsivesi on vaaleahkoa, usein ihan hitusen punertavaa ja haiskahtaa imelälle.

Kun tausta on tuo ni ainakin soittelisin synnärille ja kyselisin. Voipi olla että ottavat sut kiireen vilkkaa osastolla ja estolääkitys päälle ettei vielä syntyisi.

5.5.2013
misukka
misukka

oliko sulla paljon auennut paikat poltteluiden takia? Ihan sen takia utelen, kun itellä just noita alaselän/keskiselän polttoja ollut nyt kahtena päivänä ja huomenna lääkäri, niin tietäs voiko ne aukasta entisestään paikkoja... Toi iso nesteläjä vois olla limatulppaa? Jos on siis limaista ja jos siinä esim. näkyy vähän vaaleanpunasiakin kohtia. Mulla itellä tullut ihan runsasta valkkariakin... :/ Ja hiivan aikaan haisikin aika voimakkaasti. Lapsivesi ei kuulemma jätä niin tahroja pikkareihin kuin valkovuoto, olen joskus kuullut. :D Mulla ei lapsiveden hulahtamisesta oo mitään käsitystä, kun aina puhkastu vasta sairaalassa kalvot ja sitten tullut vedet pihalle.

5.5.2013
Halitintti
Halitintti
Tapahtui virhe. Yritä myöhemmin uudelleen.
Ladataan...