Pystynköhän kohtaamaan ystäväni vauvan...

Pohdin tässä vaikeaa asiaa... Elikkäs en ole yksinkertaisesti pystynyt kohtaamaan muitten pieniä vauvoja, meidän pienokaisen kuoleman jälkeen. Tosin ei niitä vauvoja nyt hirveästi ole ollukkaan ympärillä. Nyt ystäväni on saanut vauvan ja on pyytänyt minua käymään siellä, mutta on olen vain siirtänyt ja siirtänyt sitä, milloin mitäkin verukkeeksi keksinyt. Vaikka varmasti ystäväni kyllä arvannanut että en vaan ole pystyny. Mutta pakkohan minun olisi nyt rohkaistua ja käydä. Koska huomaan että välit ystävääni on myös viilentyneet sen vuoksi, ja kuitenkin halua pitää hyvän ystävän. Eniten pelkään omaa reaktiotani, romahdanko, itkenkö, katkeroidun, tosin sitä jo kyllä olen jo. Säälin jo valmiiksi itseäni. Ehkä oloa hieman helpottaa tämä uusi raskaus, tosin pelkään kovasti että ei tästäkään mitään tule. Tälläistä tänne kirjoittelin koska tiedän että  teistä on ollut apua ennenkin :)

25.4.2013
eppus
eppus

Eppus. Menetin meidän kolmosen raskausviikolla 19. Tilanne ei ole lainkaan sama sinun kohdallasi mutta se surutyön tekeminen on samanlaista tilanteesta riippumatta.

Jotta pääset siinä surussasi eteenpäin, ni sun täytyy kohdata pieniä vauvoja, taaperoita jne. Ne romahduttaa sut varmasti, mutta kun selviät niistä aallonpohjista susta tulee vahvempi ja suru vähenee. Joka kerta. Itse olen romahtanut moneen otteeseen luopumisprosessia tehdessäni. Oli vaikeaa nähdä odottavia äitejä, oli kamalaa nähdä ihan viimeisillään olevia äitejä. Ja laskettuna päivänä oli ihan hirveä ikävä sitä omaa nyyttiä jonka pitäisi olla omilla käsivarsilla. Mutta kaikki nämä piti käydä läpi jotta pystyin hyväksymään asian.

Sinunkin pitää kohdata vauvoja ja myöhemmin taaperoita jotta pääset surussasi eteenpäin. Ja uskon, että olisi parasta sinulle ja tulevalle pienokaisellesi, että osa näistä kohtaamisista olisi käyty läpi ennen hänen syntymäänsä.

Oletko ollut yhteydessä esimerkiksi psykiatriseen sairaanhoitajaan tai muuhun terveyskeskuksenne kriisi-ihmiseen? Minä kävin neljästi vuoden vaihteen jälkeen kun homma kaatui käsiin ihan totalisesti. Lasketun ajan tienoilla totesimme yhdessä, että hän on antanut mulle sen tuen minkä pystyy ja kykenee. Nyt mun on selvittävä itse eteenpäin. Ja minähän selviän, romahduksineni päivineni. Ja niin sinäkin!

Rohkeutta!

26.4.2013
misukka
misukka

ystävällesi, ei mikään ystävällisesti

25.4.2013
misukka
misukka

Toistan saman minkä muutkin. Mene rohkeasti käymään ja puhu ystävällisesti ihan rehellisesti kaikista omista tunteistasi ja peloistasi.

Hyvä ystävä ymmärtää varmasti.

Luulen, että huomaat ettei pienen vauvan näkeminen ehkä olekaan kovin paha asia. Vaikeaa se voi olla mutta vie samalla sinua itseäsi surussasi eteenpäin. Ja se jos mikä on tärkeää ennen kuin sinulla on se uusi pieni käsivarsillasi.

25.4.2013
misukka
misukka

samaa mieltä aikasempien kanssa, juttele ystävän kanssa asiasta ni varmasti ymmärtää, ja osaa sitten reagoida siihen jos esim romahdat.. :) tsemppiä! :)

25.4.2013
tuvitus
tuvitus
Tapahtui virhe. Yritä myöhemmin uudelleen.
Ladataan...