Kiitos!

Voimia sinulle Wonderful.

Hei. 8 tuntia sairaalassa juoksemista ja keskenmeno varmistui tänään, eilen illalla kaikki alkoi siitä, et tunsin jonkun liikuvan mun oikeassa kyljessä, pelästyin. Illalla muutama ruskea tuhru jäi wc paperiin, aamulla ruskea vuoto paheni, oli jo verta seassa ja hyytymiä. Aamulla sairaalasta sairaalaan, missä vaadin ultraan pääsyä, ei meinannut päästä mua. Onneks pääsin ja siel näkyi 5 mm pussukka, muuta ei. Sanoivat että todennäköisesti keskenmeno tulossa. Nyt illalla kunnon verinen vuoto ja äsken tuli nyrkin kokoinen hyytymä! Se tais olla se, itkettää

Kyllä se ajan kanssa helpottaa. Hyvä, että sulla on tekemistä ja jotain joka suuntaa mietteitä myös eteenpäin. Älä tietenkään unohda käsitellä asiaa itseksesi ja mielellään myös miehen kanssa. Tärkeää olisi säilyttää puheyhteys miehen kanssa. Hän kun ei ole ajatustenlukija niin hän ei voi millään tietää mitä mielessäsi liikkuu. Ja vaikka raskaus oli vasta alussa, niin sinulle se oli jo paljon enemmän. Ajatuksesta luopuminen vie oman aikansa.

Karu "vitsi" mieheltäsi. Ihan vain tuonkin takia teidän kannattaa ottaa asia esille ja puhua se juurta jaksaen läpi. Ettei jää mitään hampaankoloon.

Voimia sinne.

Kävin silloin lääkärissä.. ja tyhjähän se kohtu oli.. raskaustesti näytti negatiivista. Vuoto, joka oli välillä aika runsasta, kesti noin viikon.. Kivut olivat sellaisia menkkamaisia kipuja, ehkä vähän voimakkaampia.

Joka päivä mietin/luulen, että olo olisi jo aika ok.. mutta joka päivä asia muistuu jostain mieleen.. Opiskelut vievät tosin niin paljon aikaa, että sen kautta pakostikin saa muuta ajateltavaa... mutta silti on aikaa miettiä menetystäkin.. Olo on enemmänkin sekava.. Ja väsynyt.. Tuntuu, kuin ei saisi mitään aikaiseksi.. Kuljen eteenpäin kuin veden aaltojen mukana.. enkä tiedä yhtään, mitä edessä päin on.. Tahtoisin niin kovasti toisen lapsen.. mutta nyt ehkä pelottaa pelkkä ajatuskin uudesta raskaudesta.. Mitä jos tämä tapahtuukin uudelleen.. Tai mitä jos en tule raskaaksi enää..  Mitä jos poikani ei saisikaa ikinä sisarusta.. 

Ehkä aika parantaa edes osan tästäkin haavasta.. 

Kiitos tuesta.. Eipä ole kauheasti ihmisiä, joille tahtoisi tästä jutella.. Ehkä minua jotenkin hävettää sekin, että miten voi muka sattua näin paljon, vaikka raskaus oli aivan alussa.. Tuntuu, kuin kukaan ei pystyisi ymmärtämään.. tai ei edes halua ymmärtää.. Tuntuu, kuin olisin aika yksin menetykseni kanssa.. Hirveltä tuntuu sekin, että kun sain labrasta positiivisen tuloksen, mies laski leikkiä, että jos tulisikin keskenmeno, niin hän hyppisi ilosta.. ja nyt kun se keskenmeno tuli.. Eipä hän ainakaan vielä ole hyppinyt ilosta.. Eihän hän sitä tosissaan sanonut, mutta oli kuitenkin hirveää "huumoria".. Vähän hänen sanansa pyörivät mielessäni ja mietin, että olisiko tämän pienen edes halunnut kukaan muu kuin minä.. Moni vain toteaa sen, että parempi, että tapahtui nyt, kuin myöhemmin.. Toki onhan se vähän niin.. Mutta tarvitseeko sitä sanoa juuri siihen pahimpaan hetkeen.. kun toinen on ihan rikki.. 

Voimia myös teille muille, jotka olette tämän hirveän asian kokeneet..

Pahoitteluni ja voimia siulle anni92! Itelleni tuli joulukuun 27 päivä(2012),oltiin menossa toiseen ultraan vaikka rv ei ollut ku 8+5 mut siellä kerrottiin et meijän pieneltä ei ennee löydy sykettä,meille tuo keskenmeno ol ylläri kerta miulla oli raskausoireita koko ajan ja ei minkäänlaisia kipuja/vuotoa eikä oloa et jokin olis vinossa ja kaks viikkoo aikasemmin kävin vasta ultrassa jossa pienel kaikki oli viellä hyvin. Pienokaista kova ikävä koko ajan mut pakko se on vaan jaksaa ja yrittää uutta,Pakkohan sitä joskus on siihen normaaliin arkeen päästä kiinni ja välillä pääseekin mut sit taas asia tulee mieleen..Reilun kolmen vuoden yrittämisen jälkeen ku tulee se positiivinen testi olin niin onnellinen ja sanoin useammallekkin asiasta sillon oli kavereita ja onnittelijoita mut sit ku tuli se keskenmeno niin miulla ei ollut yhtään ystävää/kaverii jollekka puhuu siitä siks miekin oon hyvillään että on tämmönen paikka mis kohtalotovereita joille avautuu asiasta..

Voimia sinne paljon!

Ei ole sanoja joilla lohduttaa. Mutta tiedä että täällä saa purkaa ja täältä löytyy saman kokeneita. Oma menetys 4kk takaa ja laskettu aika olisi ihan pian edessä. Sitä päivämäärää odotan kuin kuuta nousevaa. Ehkä sen jälkeen aukeaa taas yksi lukko ja pääsee asian käsittelyssä eteenpäin.

Toivon sinulle nopeampaa asian käsittelyä ja helpotusta tunteisiisi.

Jooh.. ei tätä kenellekään toivoisi.. Aivan kamalaa.. Onko edes sanoja kuvaamaan tätä tunnetta.. Ensin se ihana tunne, positiivinen testi, minä varmistin sen vielä labrassakin.. Sitten alkaa hiljalleen miettimään, mitä edessä olisi.. Maha kasvaisi.. potkut tuntuisivat.. viikot vähenisivät.. Syntyisi se pieni ihana vauva.. Kauheasti en ehtinyt/uskaltanut iloita.. mutta vähäsen kuitenkin.. Mutta niin.. sitte käykin näin... Eikä mitään voi tehdä. Ei voi pelastaa sitä. Pikkuhiljalleen se vain valuu ulos... Tuntuu kuin osa sydämestänikin valuisi samalla. Jotenkin olisi kamala ajatella, että joutuisi vielä kaavintaakin.. Haluisin vain rauhassa surra.. Mutta aion minä sinne tiistaina mennä.. tai jos aikaisemmin pitää.. Saa varmuuden.. vaikka jo tiedän, mitä aivan varmasti saan kuulla..

Lauantaina olisi kai alkanut 6 viikko.. Eipä nämä kyllä hirveästi erotu normaalista menkoista. Minulla on runsaat ja kivuliaat.. Se aamuinen vuoto tosin oli aikamoinen.. oli kiva herätys.. vessaan mennessä tiesin näkeväni verta ja aika paljon.. niin näinkin.. Nyt tosin vähän rauhottunut vuoto, ehkä kivutkin vähän helpottuneet.. En tiedä.. Olo on vain niin sekava.. 

Kovin monelle ei uskallettu vielä kertoa.. ehkä parempikin.. Tämä kirjoittaminen on vähän auttanut.. Ja Teidän tuki.. Kiitos paljon siitä!

Mä sanoisin kivusta että semmoinen mihin ei särkylääkkeet auta. Niin vähän sulla on viikkoja että ei vuodon pitäisi poiketa normaalista menkkavuodosta. Eikä kivunkaan.

Mutta se jos-sana... Se on olemassa kuitenkin. Älä siihen liikaa takerru, mutta silti se on olemassa. Tietenkin mieli on sekaisin. Tiesikö kukaan raskaudesta? Puhu kohtalotovereille, me ymmärretään :)

Viime yönä se keskenmeno tuli mieleen mitä koin ja joka kerta kun luen jonkun keskenmenosta niin se sattuu,koska mä tiedän miltä se tuntuu ja ei en halua ikinä kokee sitä helvettiä enkä halua kenellekään muullekaan se sattuu ja vitusti. Mutta aikaa kun menee se helpottuu,tiedän ainakin et itsessä ei ollut vikaa vaikka joskus harmittaakin,kaikkien ei ole aika syntyä tämä on kylmä fakta. Asioiden jakaminen ja tunteiden läpi käyminen on sallittava, itkut on itkettävä mutta lopussa on vahvempi.

Jaksamisia sinulle taisteluun.

Voimia,tiedän mitä koet,itsellä meni kesken viikoilla 10+1,mene lääkäriin ihmeessä,mä jouduin ambulanssilla itse vuosin verta niin paljon että olin tiputuksessa ja vielä kaavintaan jouduin. Oikein paljon voimia sinulle,ajan se ottaa mutta muista tunteille annettava sijaa.

Kiitos.. 

Pakko jotenkin jaksaa.. vaikka on kyllä aika murtunut olo tällä hetkellä.. Pakko kuitenkin jaksaa tuon 1 v takia.. Onneksi on edes hän.. Vaikka tämä, mitä menetin, niin tuntuuhan se pahalta.. 

Sairaalasta soitettiin ja annettiin aika tiistaille.. Tietenkin tilanteen muuttuessa, (eli kipujen koventuessa tai vain jatkuessa, jotenkin näin sanoi), niin pitää aikaisemmin mennä.. Aivan uskomattoman vaikeata ottaa mitään vastaan.. Kuulin varmaan kellon ajanki väärin, enkä mene sitten sairaalaan oikeaan aikaan... Pitää ehkä vielä soittaa sinne ja varmistaa..

No mutta näillä näkymin tiistaina menen sitten kuulemaan sen, minkä jo tiedän.. Silmät ovat jo nyt väsyneet tästä itkun määrästä.. Ja jotenkin ärsyttää se, että kaikki eivät vieläkään voi jättää sitä jos- sanaa pois, eli jos se nyt menee kesken.. Eikö tämä nyt ole jo aika selvä, kipuja ja veristä vuotoa? Tuon jos- sanan takia, vaikka kuinka yritän valmistua kuulemaan sen sitten tiistaina, että ei näy elävää.. niin tulee sattumaan aivan hirveästi, kun joku muu herättelee toivoa mahdollisuudesta, että tämä raskaus jatkuukin.. Tai voi olla, että kun se kuulee tiistaina, niin sattuu se kaikesta huolimatta.. vaikka kukaan ei olisi herätellyt toiveita.. vaikka kuinka ehdinkin jo surra nyt viikonlopun aikana..

Sitten tässä mietityttää sekin, että mikä on kova kipu? Minulla on normaalisti kovat menkkakivut.. No synnytyskipuihin tämä ei varmaankaan voi yltää missään kohti.. niin missä menee se raja, että pitääki mennä aikaisemmin sairaalaan? Vai tietääkö sen vain sitten? 

Mieli on niin sekaisin.. varmaan tekstikin sen mukaista..

Voi harmi Anni! Eihän sitä surua mitata raskausviikkojen määrällä. Pettymys silti suuri, kun haaveet pitää haudata :´( Voimia!