Omat riparikokemukset eivät olleet hääppöset, koska oltiin viikon pituisesta leiristä 5päivää oksennustaudissa. Kaikki paitsi yksi ohjaajista. Jäi siinä laskettelut ja muut tekemättä, mutta ihan kiva kokemus silti. Minut kastettiin konfirmaatiopäivänä. Näinkin voi tehdä. Siskojani ei ole kastettu ja koska itse halusin kasteen, niin saatiin hoidettua se tuossa samalla. Paikalla oli pappi, äiti, isä ja yksi kaveri. Kummeiksi sain valita kaksi isosta rippileiriltä ja vaikka en ole nähnyt heitä sen koommin, ei se ole vaikuttanut minuun. Pääasia, että sain kasteen. :)

Eli ei sitä tarvitse vauvana kastaa.. :)

Mutta meneehän se myös toisin päin... Lapsi voi aikusena päättää haluaako hän uskoa Jumalaan ja haluaako hän kasteen... :)

Juuh olen misukka kanssani samaa mieltä. Olen itse käynyt protun enkä sitä kokemusta vaihtaisi mihinkään... Ja kun olen kuunnellut ystävieni ja kaverien juttuja riparista ja minkälaisia kokemuksia heillä siitä on niin en ole kertaakaan kuullut mitään muuta hyvää kun sen että sain lahjoja yms... Ja olen huomannut että protu leiri kasvattaa todella paljon enenmmän. Riparilla kun viikon puhutaan uskosta, Jumalasta ja siihen kuuluvasta, niin protulla jokaisella päivällä on oma teema joka liittyy tähän maailmaan, maailman menoon ja kuinka niitä asioita käsitellään ja kuinka niihin pitäisi suhtautua. Mutta protulle siis pääsee myös kirkkoon kuuluvat ja muihin uskontoihin kuuluvat nuoret/aikuiset... :)

Minusta on tärkeää se että ihminen saa itse päättä uskontonsa eikä niin että joko suvun tai kulttuurin perusteella "työnnetä jonnekkin lokeroon"...

Minun perheessä ei ole kuin äiti kastettu... ketään minun serkuista ei ole kastettu eikä myöskään serkkujeni lapsia...

Kukin saa uskoa mihin haluaa, en siihen sano mitään vastaan.

Vaikka lasta ei kastettaisi, voihan hän itse kirkkoon liittyä kun täyttää 18 jos hän kerran haluaa kirkossa naimisiin tai papin hautajaisiin...

Mutta olen samaa mieltä kuin Tii03 mies siitä että miksi kun ei itse usko yhtään. :) 

Ja sekin että menen itse kirkkoon saa minun oloni kauheaksi, vaivaantuneeksi ja ahdistuneeksi. Joten miten selviäisin siitä että olisin kirkossa lapseni kastamisen ajan?

Tämä kuulostaa nyt varmaan kauhealta mutta en käy edes sellaisissa häissä joissa siunaus tai se juttu tapahtuu kirkossa, menen siis vain hääjuhlaan. Ja kaikki joiden häissä olen ollut ovat sen asian ymmärtäneet miksi en kirkkoon pysty tulemaan... :)

Minusta ei ole olemassa "parempaa" vaihtoehtoa. Ihan samalla tavalla lapsi saa päättää aikuisena uskooko vai eikö vaikeki kastettaisikaan. Samalla tavalla lapsi pääsee riparille jos haluaa. Varsinaiseen konfirmaatioon päästäkseen täytyy lapsi kastaa ennen konfirmaatiota. Ei iso juttu.

Ja jos ei halua riparille ni on olemassa Prometheus-leiri. Vastaavanlainen aikuistumisleiri kirkkoon kuulumattomille. Itse kävin tuon ja oli ihan huippuhauskaa. Eikä tarvinnut käydä väkisin istumassa itselle vieraita kirkonmenoja eikä ollut aamuhartauksia jne.

Yksi mikä voisi myös auttaa on näyttää esimerkillä tuttavapiiristä muita vanhempia, jotka ovat pitäneet nimiäiset. Että mies tajuaa, että te ette ole ainoita.

Meillä oli siitä hankala tilanne, että meidän lapsi oli suvun esikoinen tätä sukupolvea ja samalla ensimmäinen lapsi, jota ei kastettu. Aiheutti meille hieman paineita ja stressiä, mutta me pidettiin kauniit nimiäiset, joista on saatu vain hyvää palautetta. Ja nyt nimiäisten jälkeen kukaan ei ole sanalla puhunutkaan kastamisesta tai uskonnosta ylipäänsä. Lähinnä tultu muistelemaan miten kivat nimijuhlat oli :)

Ja voi hyvin olla, että sun mies vain pelkää sukunsa reaktiota. Mullakin mun äiti oli kaikista kauhuissaan ja painostavin ristiäisten pitämisen suhteen. Mutta me selitettiin miten halutaan lapsi kasvattaa, ja nyt nimiäisten jälkeen hänkään ei ole asiasta enää puhunut.

Meillä oli vähän samaa mietintää, tosin niinpäin, että minä kuulun kirkkoon ja mies ei. Minä olin alusta asti valmis miettimään molempia vaihtoehtoja, kastetta tai nimiäisiä vaikka itse halusinkin "perinteisesti" kastaa.

Sitten pari kuukautta sitten kun aloin asiasta (kasteesta) puhumaan, niin mieheltä tulikin ihan jyrkkä EI asialle ja siitähän tuli sitten kauhia taistelu, että kun hän ei ole valmis edes harkitsemaan kastetta vaikka minä olin valmis miettimään molempia vaihtoehtoja.

Kuuntelin sitten, mitkä hänen perusteensa ovat, miksi ei kastajaisia ja minusta syyt olivat ihan järkeviä, verrattavissa siihen, että mitkä minun syyni olivat kasteeseen.. Koska en keksinyt mitään riittävän hyvää syytä kasteelle (en ole uskovainen, en käy kirkossa tms..) niin päädyttiin nimiäisiin.

Mies on eronnut kirkosta jo ihan lapsena ja hän sanoi, että ei pystyisi katsomaan vierestä, kun hänen lastaan kastetaan johonkin uskoon, mihin hän ei itse usko yhtään. Olisi kuulemma ollut eri asia, jos minulle uskonasiat olisivat olleet jotenkin tärkeämpiä, mutta kun eivät nyt sitten olleet :P

Toivottavasti saatte tilanteen ratkaistua, mutta käsittääkseni äiti saa päättää lopullisesti, mitä tehdään.

Pyydä miestäsi perustelemaan että miksi lapsi pitäisi ehdottomasti kastaa. Ei ole vain sinun velvollisuutesi perustella omaa kantaasi.

Minä en kuulu kirkkoon mutta mies kuuluu. Meidän lapset on kastettu koska mies niin halusi ja itselleni asialle ei ollut tuon taivaallista merkitystä. Mutta jos itselle olisi ollut tärkeää ettei kasteta niin olisin halunnut kuulla perustelut sille, miksi lapsi pitäisi kastaa vaikkei mieskään mikään uskovainen todellakaan ole.

Olen yrittänyt, eikä hän ota kuuleviin korviinsa... :D Tyypillistä hänelle :D Hän kai enemmän pelkää sukunsa reaktiota kastamattomuuteen :/

Olen yrittänyt selittää hänelle että jos lapsi haluaa käydä rippikoulun saa hän käydä sen ja silloin vasta hänet kastettaisiin. Mutta... turhaan.